tiistai 30. elokuuta 2016

Vauvavuoden ensimmäinen kuukausi

Vastasyntyneen kanssa ollaan perusasioiden äärellä. Vaihdetaan vaippaa, imetetään, puhdistetaan napaa ja silmiä, nukutaan, seurustellaan ja hytkytetään.

Niin täällä on vierähtänyt viimeisin kuukausi. Keskittymiskykyni on usein rajoittunut korkeintaan uutisotsikoiden ja Instagramin pintapuoliseen selailuun, enkä ole saanut tietokonetta auki. Toki kahden lapsen kanssa on riittänyt tekemistä, ja usein olen touhukkaan päivän päätteeksi nukahtanut samaan aikaan kuin lapsukaiseni.

Synnytyksen jälkeinen elämä on asettunut uomiinsa; ainakin varoivasti uskallan väittää niin. Vauva nukkuu yöt muutaman nopean syötön taktiikalla, ja samoin hänen päivänsä ovat vielä täynnä unta. Esikoinen syntyi keskosena helmikuun pakkasille, mihin verrattuna elämä täysiaikaisen kesävauvan kanssa on ollut helppoa. Ulkoilut sai aloittaa heti, ja imetys on koko ajan ollut lapsentahtista. Vauva ei siskostaan poiketen ole mikään tissitakiainen. Ehdin jo huolestua, saako hän nopeilla syömishetkillään tarpeeksi maitoa. Mittauksien mukaan saa.

Vauva on siis isohko, tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Hän syö, nukkuu ja katselee maailmaa siinä välissä. Hymyjäkin on jo saatu.

Kuukausi kahden lapsen kanssa on mennyt yllättävän helposti. Etukäteen pelkäsin ennenaikaista synnytystä, tissitakiaisvauvaa ja mustasukkaisuutta, mutta niistä on saatu hieman vain viimeksi mainittua. Anselmiina silittää ja pussailee innoissaan vauvaa, mutta tahtoisi toisinaan vauvaa pitävän vanhemman itselleen. Vauvan itkiessä hän toteaa, että äidin pitäisi nyt antaa vauvalle tissimaitoa.

Ensimmäisinä synnytyksen jälkeisinä viikkoina huomasin itsessäni lieviä baby bluesin oireita, mutta nyt mieliala tuntuu onneksi tasaisen onnelliselta. Tässä vaiheessa olo on luonnollisesti tavallista herkempi, ja esimerkiksi Särkänniemen delfiinit ovat saaneet sydämen pakahtumaan ja silmät vuotamaan.

Isyysloma on taas helpottanut elämää valtavasti. Kesäloma-aika on hyvä hetki saada vauva, koska vuosiloman perään voi vielä pitää isyysloman. Vielä vajaa kaksi viikkoa saan nauttia tästä etuoikeudesta, enkä vielä edes tahdo ajatella sen jälkeistä arkea. Jos muutkin ovat selvinneet siitä, selvinnen minäkin?

lauantai 6. elokuuta 2016

Pikkusisko

Elämä on viimeisen viikon ajan näyttänyt uudelta. Pikkusiskon maailmaan saapumista sai odotella 39. raskausviikolle asti, melkein kolme viikkoa isosiskoa pidempään. Luulin, ettei uudelleensynnyttäjällä olisi pitkää latenssivaihetta - synnytystä edeltävänä päivänä kävimme kahdesti sairaalassa toteamassa, että kohdunsuu on edelleen tiukasti kiinni kipeinä toistuvista supistuksista huolimatta.

Koko kymmensenttinen kohdunsuu oli lopulta avautunut parissa tunnissa kotona, ja olin päätyä suunnittelemattomien kotisynnytysten tilastoon. Ehdin onneksi sairaalaan ponnistusvaiheeksi. Se oli helppo kymmenminuuttinen, vaikka vauva oli ehtinyt saavuttaa neljän kilon painon ja 53 cm pituuden. Kaikki olivat arvioineet hänet kilon pienemmäksi.

Vältyin silti kaikilta taisteluvammoilta enkä ole oikeastaan tarvinnut aikaa synnytyksestä palautumiseen fyysisesti. Myös vauvalla oli kaikki hyvin, ja kotiuduimme sairaalasta vuorokauden iässä. Saimme onneksemme huoneen perhepesästä, johon sai ottaa yöksi myös tuoreen isosisaruksen.

Isosisko tarvitsee selkeästi aiempaa enemmän syliä, mutta hän on onneksi ihastuksissaan uudesta tulokkaasta.

Vauva pääasiassa syö ja nukkuu. Elämä on aika maidonhuuruista, ja olen tunnistanut olossani lieviä baby bluesin oireita. Onneksi ne menevät nopeasti ohi.

Ai niin, pelkäsin äkillistä elokuvatyylistä lapsivedenmenoa koko raskauden, koska esikoisen synnytys oli alkanut sellaisella. Nyt kalvot piti puhkaista ennen ponnistusta. Kannattiko siis hermoilla, no ei olisi kannattanut.