sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Enpäs saanut radia! - 27. ja 28. raskausviikko

27. raskausviikko, toukokuu 2016

Maanantai on aina ilon päivä. Silloin vaihtuu raskausviikko. En ole vieläkään synnyttänyt, riemuitsen aina uuden viikon pärähtäessä mittariin. Yritän hillitä Googlen käyttöä, mutta selvitän silti sikiön selviytymismahdollisuuksia joka viikko.

Olenpas seko.

Ehkä pitäisi rauhoittua. Kun kerran on kokenut jotain epätavallista, sen pelko säilyy mielessä. Mietin ensimmäisessä raskaudessani kokemaani kipeää supistusta, sen jälkeistä pamahdusta mahasta ja sitä seurannutta lapsivesi-Niagraa.

Mitä jos niin käy taas? Näillä viikoilla mahdollisuudet selvitä ovat kai jo kohtalaiset. Sairaalassaoloaika on tietysti pitkä, ja siinä on monia uhkia kuten infektiot.

28. raskausviikko, toukokuu 2016

Tällä viikolla minulla on sokerirasitus. Joutuisin siihen näillä viikoilla ikäni puolesta, mutta tällä kertaa suurin riskini on esikoisen raskaudessa diagnosoitu raskausdiabetes. Sen takia olen jo kerran tämän paksuuden aikana käynyt nauttimassa glukoosilientä. Sillä kerralla en saanut radi-diagnoosia, joten rasitus uusitaan.

Varovasti uskallan toivoa, josko tällä kertaa kaikki kolme arvoa olisivat rajan ali. Se tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Kerran olen jo ollut radilainen, joten miksi mikään olisi nyt muuttunut? En ole vanhentunut kuin 2,5 vuotta, mutta kuntoni on esikoisen raskausaikaan verrattuna aivan pohjalukemissa. Toisaalta olen pahoinvonnin hellittämisen jälkeen pyrkinyt noudattamaan radilaisille suositeltua ruokavaliota. Lähinnä olen syönyt säännöllisesti ja pyrkinyt ajoittamaan herkuttelut aterioiden yhteyteen.

Rasitus menee ihan hyvin. En oksenna tai pyörry, vaikka olo ei kovin kehuttava olekaan.

Koko illan kyttään kuumeisesti tuloksia Omakannasta. Kahdeksan aikaan ne ovat jo päivittyneet sinne: minulla ei ole raskausdiabetesta, vaikka ensimmäisessä raskaudessa sellainen oli!

Häh?
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti