keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kauhua ja pelkoa odotusaulassa - 21. ja 22. raskausviikko

21. raskausviikko, maaliskuu 2016

Tässä raskaudessa jännitän nähtävästi kaikkea. En siis odottanut rakenneultraa kevein mielin.

Yksi elämän hienoimmista tunteista on luultavasti se, kun kaikki hätäily onkin osoittautunut turhaksi. Niin kävi nytkin: marssin ultraushuoneesta pois sydän keveänä. Sikiöllä oli kaikki niin hyvin kuin ultran mukaan voi olla.

Niin, se sukupuoli. Selvisi sekin. Hän on luultavasti pikkusisko!

Raskaus on nyt puolivälissä. Elokuun alussa koittavaan laskettuun aikaan on miltei yhtä paljon aikaa kuin marraskuussa tehtyyn raskaustestiin. En tosin usko hetkeäkään, että tässä raskaudessa näkisin laskettua päivää yhdessä koossa. Eihän niin käynyt ensimmäisessäkään, ja yksi ennenaikainen synnytys kuusinkertaistaa riskin seuraavaan vastaavaan.

22. raskausviikko, maalis-huhtikuu 2016

Oksennan vielä tällä viikolla. Mitähän ihmettä? Tämä ei kyllä lopu koskaan.

Olo alkaa olla jo hieman mahakas. Onneksi housuissa on valinnanvaraa.

Energiataso alkaa palautua, luultavasti rautalisän ansiosta. Kovin virkeäksi en silti tunne itseäni edelleenkään. Missä energinen keskiraskaus luuraa?

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Tyttö vai poika - 19. ja 20. raskausviikko

19. raskausviikko, maaliskuu 2016

Oksentelu on selkästi helpottanut. Jippii! Kokonaan en ole päässyt eroon pöntön halailusta, mutta ainakaan en enää työnnä siitä päätäni monta kertaa vuorokaudessa.

Väsymys on sen sijaan valtaisaa. Nukun melkein yhtä paljon kuin taaperoni. Epäilen alhaista verenpunaa. Kevät on herättänyt luonnon eloon, mutta minun hemoglobiini laahannee ties missä. Onneksi ensi viikolla on lääkärineuvola. Pitää muistaa pyytää jotakuta nipsaisemaan sormesta.

Rakenneultra on kahden viikon päästä. Olen suorastaan kauhusta kankea, kun ajattelen sitä. Olemme jo kerran saaneet hyviä uutisia rakenneultrasta, joten voiko se toistua? Mitä jos raskaus pitääkin keskeyttää?

Ympärillä kaikki pohtivat, onko lapsemme tyttö vai poika. Minulla on pieni aavistus pojasta, vaikka toiset veikkaavat toisen merkkistä lasta. Toisaalta paniikeissani mietin, että ehkä lapsi onkin intersukupuolinen.

Oikeastaan koko sukupuolikysymys ärsyttää. Aion kysyä ultraajalta sukupuolta, mutta onko sillä oikeasti väliä? En muutenkaan tahtoisi kasvattaa lasta sukupuolen mukaan. En näe yhtään syytä sille, miksi en voisi pukea esikoistytön vaatteita myös pikkuveljelle.

Vauvan liikkeet alkavat tuntua selkeämmiltä vasta nyt. Epäilen, että istukka sijaitsee etuseinämässä. Esikoisesta se oli takana, ja tunsin liikkeet huomattavasti selvemmin ja aikaisemmin. Yleensä sanotaan, että toisesta ne tuntuvat aiemmin. Nyt ei käynyt niin.

20. raskausviikko, maaliskuu 2016 

Viikko alkaa neuvolalääkärillä. Paino on noussut muutaman kilon, mistä huomaa ruokahalun parantumisen. Lääkärillä on mukanaan harjoittelija, joten saan kaksi sisätutkimusta yhden hinnalla. Jippii!

Kohdunkaulalla tilanne on kunnossa. Se rauhoittaa yhden ennenaikaisen synnytyksen kokenutta, joka hieman jännittää synnytyksen ajankohtaa jo nyt. Mitä jos toinen lapsi on ensimmäistä vielä hätäisempi? Olen nyt jo ehtinyt kokea oliko tämä lapsivettä -paniikin. Ei ollut, mutta minä olin höpsö.

Lääkäri laittaa kyselyn äitiyspolille, jos he tahtoisivat seurata minua tarkemmin esikoisen ennenaikaisuuden takia. Olisipa ihanan terapeuttista ja rauhoittavaa, jos kelpaisin potilaaksi.

Hemoglobiinini on 105. Eipä tarvitse kummastella, miksi on ollut hieman heikko olo.

Ostan nettikirpparilta kasan äitiyshousuja. Ennestään omistin sellaisia jopa yhdet. En tajua, miten olen esikoisen raskaudessa jaksanut viritellä kaikenlaisia belly belt -jatkopaloja. Puhhuhuh. Nyt mukavuus ennenkaikkea!



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ovatko nämä supistuksia? - 17. ja 18. raskausviikko

17. raskausviikko, helmikuu 2016

En uskalla vielä sanoa, että elämä alkaisi voittaa. Esikoisesta taisin oksentaa viimeisen kerran näillä tienoilla - nyt halaan pönttöä edelleen vähintään aamuisin.

Saan välillä jo jotain aikaiseksi. Lisäksi jaksan ulkoilla taaperon kanssa. Kun menee hyvin, tekisi mieli näyttää keskisormea tai vähintään kieltä pahoinvoinnille. Siitäs sait, typerys! Loppuisit jo!

Käyn tällä viikolla optikon luona, vaikka sitä ei raskaus- tai imetysaikaan suositella. Vanhat lasini ovat vähintään viisi vuotta vanhat, ja alan jo kaivata uudempaa ilmettä. Luulen, että näköni on heikentynyt ainakin vähän.

En kerro optikolle tilastani, jonka onneksi saa vielä peitettyä vaatteilla. Toisaalta jos imetän seuraavakin vauvaa yhtä kauan kuin esikoista, 1,5 vuotta, olen ollut elämästäni noin viisi vuotta putkeen raskaana tai imettänyt. Johan siinä ehtisivät lasit mennä rikki.

Näköni on huonontunut vain vähän, joten ehkä hormonit eivät ole vaikuttaneet siihen ainakaan merkittävästi. Valitsen uudet, hieman pottermaiset lasit. En malta odottaa, että saisin ne!

18. raskausviikko, maaliskuu 2016

Muutaman viikon päästä on jo rakenneultra. Jännittää! Edelleen pohdin, jos sikiöllä ei olekaan kaikki kunnossa.

Moni tahtoo arvailla vauvan sukupuolta. Lähes kaikki veikkaavat tyttöä. En ihmettele sitä, sillä oireeni ovat aika klassisia tyttöoireita pahoinvointeineen ja lihainhoineen. Poikaa varttuva ystäväni himoitsee pihvejä, kun taas minä söisin kaikkein mieluiten ihania ja raikkaita salaatteja. Jokin pieni vaisto sanoo, että esikoinen saa pikkuveljen.

Mahani kouristelee välillä kuukautiskipumaisesti. Kramppi iskee usein liikkuessa ja rauhoittuu levossa. Muistan, että esikoisesta oli tällaista samoihin aikoihin. Ensimmäisellä kierroksella synnytinkin ennenaikaisesti, joten mitä tämä nyt on? Voiko nyt jo olla supistuksia? A p u a! Onneksi kahden viikon päästä on ensimmäinen neuvolalääkäri. Eivät kai luukut voi vielä alkaa avautua? Enhän minä ole edes selvinnyt pahoinvoinnista!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Paljoa en vielä kestä, mutta sokerirasituksen kestin - 15. ja 16. raskausviikko

15. raskausviikko, helmikuu 2016

Olo ei ole enää nii-iiin paha, mutta ei sitä voi hyväksikään sanoa. Oksentelu kuuluu edelleen jokaiseen päivääni.

Isyysvapaa on väistämättä ohi. Läpsystä vaihto -arki tuntuu järkyttävän rankalta, vaikka olen jo saanut voimiani hieman palautettua.

Tällä viikolla Anselmiina täyttää kaksi vuotta. Pahoinvoinnin takia syntymäpäiväjuhlat ovat aiheuttaneet päänvaivaa. En millään jaksaisi järjestää yhtään mitään, ja varsinkin ajatus leipomisesta tässä pahoinvoinnissa puistattaa.

Juhlimme isovanhempien kanssa viikonloppuna, ja kaverisynttärit ovat seuraavalla viikolla. Onneksi äiti ja anoppi päästävät minut helpolla: he ovat leiponeet maidottomia ja munattomia pullia ja kakkuja. Minun tehtäväkseni jää kakun koristelu - kauravispillä, toki - ja foccaccian tekeminen.

Virallisen syntymäpäivän iltana käymme koko perhe Helsingissä kahvilassa. En jaksaisi kävellä Rautatientorilta Kamppiin, mikä hävettää. Miten voimattomaksi voi raskaus saada ihmisen? En esikoisenkaan raskaudessa varsinaisesti kukoistanut tässä vaiheessa, mutta tämä pahoinvointi menee jo seuraavalle asteelle.

16. raskausviikko, helmikuu 2016

Toinen neuvolakäyntini on tällä viikolla. Sinne on pitänyt täytellä voimavaralomakkeita, ja koko perhettä toivotaan paikalle.

Olen yrittänyt järjestää neuvolakäyntini niin, ettei mukaan tarvitsisi ottaa taaperoa. Päätökseni vahvistuu. Hän ei tahtoisi antaa toisille suunvuoroa ja leluista huolimatta tahtoo huoneesta pois. Sikiön sydänäänten kuuntelu pelottaa häntä.

Sydän lyö hyvin ja normaalisti. Sikiö tosin lähtee helposti karkuun. Omaa kotidoppleria en ole enää uskaltanut kokeilla, ja harkitsen sen lahjoittamista eteenpäin.

Painoa ei ole tullut. Hemoglobiini on tuttuun tapaansa alhainen kuten verenpaine. Vielä ei kuulemma ole syytä aloittaa lisärautaa.

Käyn tällä viikolla myös sokerirasituksessa. Esikoisen raskaudessa diagnosoidun raskausdiabeteksen takia joudun juomaan litkua ja menemään pisteltäväksi jo nyt. Olen varannut rasituksen viimeiselle suositellulle viikolle, koska en pahoinvoinnin takia olen uskonut litkun pysyvän mahassani. Muutenkaan odotukset eivät ole korkealla, sillä edellisessä raskaudessani olin pyörtyä kesken kokeen.

Nyt kaikki menee hyvin. En ole lähelläkään oksentamista tai tajun lähtemistä. Teen hieman töitä ja luen lehtiä hyvävointisena. Olo ei tietenkään suoraan kerro rasituksen tuloksista. Siksi käteni hieman tärisevät, kun katsastan seuraavana päivänä Omakannasta testin tuloksia.

Ne ovat hyvät. Minulla ei ole radia ainakaan vielä tässä vaiheessa. Jippii!

Anselmiinan syntymäpäiväjuhlissa numero kaksi saan siis herkutella hyvällä omatunnolla.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

"Tuliko ultrasta huonoja uutisia?" - 13. ja 14. raskausviikko

13. raskausviikko, tammikuu 2016
Loppuviikosta on ensimmäinen kunnallisen tarjoama ultra, niin sanottu niskapoimu-ultra. Siinä tarkastellaan sikiön rakenteita karkeasti ja mitataan niskaturvotus. Niskaturvotus yhdistettynä verikokeen tuloksiin kertoo riskistä kromosomihäiriöihin.
Olen kauhuissani. Olen varma, että sikiö kelluu elottomana tai paljastuu vähintään elinkelvottomaksi. Miten siitäkin selviää? Äitini on saapuu meille katsomaan esikoista ultran ajaksi, jotta pääsen mieheni kanssa sinne kahdestaan. Harmittelen salaa, että äiti on ostanut paluulipun ultrauspäivälle. Olen varma, että joudun sairaalaan kaavintaan. Olisi kiva, jos mummi olisi Anselmiinan kanssa sen ajan.
Bussissa matkalla sairaalaan minua oksettaa jännityksestä ja pahoinvoinnista, joka hallitsee elämääni edelleen. Olen pyörinyt sängyssä edellisen yön, koska olen miettinyt kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita.
Ultra on samassa paikassa, samalla käytävällä kuin esikoisen ultrat. Enää vaan ei ilmottauduta tiskillä, vaan sisäänkirjauksen hoitaa automaatti.
Kätilö on myöhässä, kuten aina. "Tuliko ultrasta huonoja uutisia?" kysyy jonkin perhelehden kansi. Tekisi mieli heittää lehti roskiin. Ehkä ultraäänitutkimusten odotusaula ei ole kyseiselle lehdelle kaikkein paras paikka - ainakaan jos sitä lukevat tutkimusta vasta odottavat. En lue lehtiä vaan mietin, mihin menisimme syömään ultran jälkeen.
Minua oksettaa ja juon laukkuuni unohtuneen taaperon pillimehun. Sori!
Kun kätilö alkaa levittää ultrausgeeliä mahalleni, suljen silmäni. En halua katsoa, kun kuollut sikiö kelluu lapsivesilätäkössä.
"Normaalilta ja touhukkaalta tämä näyttää", kätilö naurahtaa. Uskallan katsoa.
Siellä pieni rääpäle huitoo menemään.
Kaikki on hyvin. Niskaturvotusta on 0,7 millimetriä. Koko on jokusen päivän oletettuja raskausviikkoja suurempi, mutta sen takia laskettua aikaa ei tarvitse muuttaa.
Ultran jälkeen en jaksa kävellä Naistenklinikalta Helsingin keskustaan, koska minua oksettaa, huimaa ja väsyttää. Miten pahoin voi voida?
Käyn miehen kanssa ravintolassa lounaalla. Viimeksi taisimme olla kahdestaan ulkona syömässä liki kaksi vuotta sitten, muutama päivä ennen esikoisen syntymää. Jospa ensi kerralla en olisi raskaana.


14. raskausviikko, helmikuu 2016
Pahoinvoinnin pitäisi helpottaa ensimmäisten 12 viikon aikana. Hah haha! Esikoisen aikaan uskoin siihen, ja karvaasti pettyneenä työnsin päätäni pönttöön vielä puolivälin tienoilla. Nyt olen osannut varautua pahoinvoinnin jatkumiseen.
Ja sehän jatkuu. Ja kestää koko päivän.
Yritän olla reipas ja lenkkeillä, mutta oksennan heti päästyäni kotiin. Ei sitten.
Äitiyshousut ovat liimautuneet päälleni. Ne ovat vielä liian suuret, mutta omat farkut puristavat ikävästi. Paino ei ole noussut, mutta ei ihme kyllä laskenutkaan.
Odotan viikkojen kulumista malttamattomana ja olen kateellinen ystävälleni, joka on minua nelisen kuukautta edellä. Olisinpa minäkin vaiheessa, jossa en ole puklaileva zombie.