tiistai 10. toukokuuta 2016

Eipä maistu pellavansiemet - 9. ja 10. raskausviikko

9. raskausviikko, joulukuu 2015 - tammikuu 2016

Vuoden viimeisenä päivänä on ensimmäinen neuvolakäyntini. Muistan esikoisen raskauden ensimmäisen neuvolan 2,5 vuoden takaa. Koko rakennus herätti ihmetystä, ja olin edellisenä iltana käynyt tarkistamassa sen sijainnin. Nyt koko paikka oli läpikotaisin tuttu.

Käytännöt olivat muuttuneet parissa vuodessa. Ennen terveydenhoitaja teki kaikki mittaukset, nyt ne käytiin tekemässä itse. Painoin saman verran kuin aina ennenkin, mutta verenpaine ja hemoglobiini laahasivat ties missä. Ei ihme, että oli ollut hieman heikko olo. Luin terveydenhoitajan kanssa listaa kielletyistä ja suositelluista ruoka-aineista ja olin oksentaa. Eipä ollut pelkoa, että näillä pahoinvoinneilla alkaisi herkutella kieltolistalle kuuluvilla maksalla, mädillä tai alkoholilla.

Pitäisi kuulemma syödä enemmän proteiinia. Yök, en syö, teki mieli vastata kuin kaksivuotias.

Kysyn mahdollisuutta saada jotain lääkettä tähän pahoinvointiin. Voin esikoisestakin järkyttävän surkeasti, mutta tämä alkaa jo tuntua vielä pahemmalta. Painoni ei ole tippunut ja joskus ruoka pysyy jopa mahassa, joten terveydenhoitajan mielestä ei auta kuin kestää ja pitää verensokeri tasaisena.

Jaaaaa millä, tekisi mieli kysyä.

Yksi ennenaikainen synnytys ei terveydenhoitajan mukaan lisää riskiäni toiseen vastaavaan. Lapsivesi meni viikolla 35+6, kun tutkimusten rajana on 34+6. Lisäksi lapsivedenmenoa ei kuulemma voi ennustaa.

Jaaha, näinköhän, mietin, mutta haluan vain vaakatasoon ja oksentamaan.

Eräänä iltana samalla viikolla käyn ystävien kanssa mysteerihuonepelissä ja syömässä. Matka Helsingin keskustaan lähiöstä jännittää, koska olo on järkyttävän kamalan hirveä. Pakkaan mukaan oksennuspussin ja evääksi voileipäkeksejä ja raakapatukoita. Ensin mainittua ei tarvita, mutta pelin lopussa minua huimaa ja oksettaa. Ravintolaruoka hieman parantaa oloa. Nam, punajuuria!

Selviän kotiin oksentamatta.

10. raskausviikko, tammikuu 2016

Olo on järkyttävän kamala, kamalan järkyttävä. En kestä ajatella ruokaa, mutta en kestä verensokerin heilahteleluja. Pahoinvointirannekkeista ei ole mihinkään.

Muutkaan hyväntahtoiset vinkit eivät auta. Säännöllisestä syömisestä huolimatta olo on tosi huono. Mieli tekee lähinnä pantterikarkkeja, pekonipastaa ja kokista. Ei kovin terveellistä, mutta nyt kiinnostaa vain saada jotain suusta alas.

Saan pakolliset hommat hoidettua mitenkuten, ja eräänä päivänä jaksan jopa viedä taaperon leikkitreffeille. Jää näemmä kehittämättä suuret innovaatiot, vaikka miehen isyysloman ansiosta olisi ollut mahdollisuus vaikka mihin.

Saanpa edes oksentaa ja nukkua rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti