perjantai 22. huhtikuuta 2016

Voi väsy - 5. ja 6. raskausviikko

5. raskausviikko, joulukuu 2015

Lapsenvahtivuoro vaihtuu joulukuun ensimmäisellä viikolla. Minä siirryn töihin, ja mieheni jää koti-isäksi. Välillä jännitän, kuinka he pärjäävät. Muuten vaihdos tuntuu kaivaltulta.

Raskautta en mieti kovin paljon. Olen väsynyt, mutta siitä voisi syyttää muuttuneeseen arkeen totuttelua. Himoitsen dippejä.

Odotan pahoinvointia kauhulla. Toiset saattavat oksentaa nyt jo. Muistan, että esikoisesta pahin yökötys alkoi joskus viikon seitsemän tienoilla. Sitä ennen jopa ajattelin, että en ehkä joutuisi oksentamaan. Heh heh, olin pää pöntössä liki puoliväliin asti.

6. raskausviikko, joulukuu 2015

Joskus tunnen pientä kuvotusta, mutta pahin pahoinvointi antaa odottaa vielä itseään. Hyvä niin. Varaan ajan ensimmäiseen neuvolaan.

Varaan ajan myös yksityiselle ultraan raskausviikolle 8. Esikoisesta en sellaiseen olisi tahtonut, mutta nyt en millään malttaisi odottaa ensimmäiseen kunnan tarjoamaan ultraan asti. Siihen on yli kuukausi, hyvänen aika! Tahdon hoitaa kuolleen alkion pois ruumiistani mahdollisimman pian - niin brutaalilta kuin se kuulostaakin.

Dipit maistuvat edelleen, ja olo on aika väsynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti