keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pää pois pöntöstä ja varhaisultraan - 7. ja 8. raskausviikko

7. raskausviikko, joulukuu 2015 

Pahoinvointi alkaa nyt, täsmällisesti samaan aikaan kuin ensimmäisessä raskaudessa. Eräänä iltana olen syönyt himoitsemiani dippikasviksia, yllättäen, ja sen jälkeen iskee huono olo. Pönttöä ei tarvitse halailla, mutta ruuansulatusmahassani tuntuu kummalta.

Oksennustautia on liikkellä. Aavistan kuitenkin, että tämä ei ole sitä.

Jossain vaiheessa viikkoa luulen saaneni keskenmenon, samoin kuin esikoisesta samoilla viikoilla. Koska kipuja ei ole, terveyskeskus ei toivo minua asiakkaakseen. Onneksi varasin yksityisen ultran ja onneksi on pahoinvointia, kai, vaikka se ei ole tae raskauden jatkumisesta.

Olo on vähän epätietoinen ja höntti. Mitähän tästä nyt tulee vai tuleeko mitään?

Lopuuviikosta pahoinvointi pahenee. Pystyn ihme kyllä tekemään töitä, ja niitä teenkin. Halailen pönttöä melkein päivittäin. Mikään ei oikein maistu, mutta verensokeri ei saisi laskea yhtään. Olen niin onnellinen, että meillä kotona on koti-isä.

Se on ... alkio tai jotain sinnepäin. Hmm, ok.


8. raskausviikko, joulukuu 2015

On jouluviikko. Alkuviikosta menen yksityiselle varhaisraskauden ultraan. Niukat vuodot ovat saaneet epäilemään koko raskauden jatkumista, ja lisäksi testiin varhain pärähtäneen plussan ansiosta pohdin kaksoisraskauden mahdollisuutta. Pelkään siis, ettei siellä ole ketään ja että siellä on monta. Raskaana olevan mieli ei ole looginen.

Mukava lääkäri kyselee ensimmäisestä raskaudesta ja synnytyksestä, terveydestäni ja tämän raskauden kulusta. Sydämeni takoo, kun on aika siirtyä ultrattavaksi.

Ruudulla näkyy yksi pieni valas. Sen sydän lyö ja se on oikeassa paikassa. Katkarapu-valas on muutaman päivän oletettua suurempi, mikä selittänee aikaisen plussan.

Lääkäri onnittelee. Hän on melko varma, että raskaus sujuu hyvin loppuun saakka.

Haluatko vuoden päästä muistutuksen, että tulisit samaan tutkimukseen, vastaanottovirkailija kysyy, kun maksan erittäin kallista käyntiä. Toivottavasti en tarvitse, nauran.

Jouluviikko vanhempieni ja appivanhempieni luona sujuu huonosti. Oksentelen, ja olemme koko perhe flunssassa. Tahtoisin vaan nukkua. Äitini kysyy, olenko oksennustaudissa. Kerron yhdeksän kuukauden yrjötaudistani ja hän ilahtuu. Anoppilassa ei udella ääneen mitään, vaikka huutoyrjöän monta kertaa vuorokaudessa. He ovat ilmeisesti hienotunteisempia kuin luulin.

2 kommenttia:

  1. Näitä on mukava lukea, kirjoitat niin hauskasti. Oletko kirjoittanut jutut jo tuolloin oikeana ajankohtana ylös, vai muisteletko nyt vain jälkeenpäin, mitä on tapahtunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Olen yrittänyt aina joka viikko pistää pari ajatusta ja tapahtumaa ylös, mutta välillä pitää vähän terästää muistia. :D Onneksi kalenterissa on aika hyvin kirjattu kaikenlaista.

      Poista