lauantai 26. maaliskuuta 2016

Älä vaikene rasismista

Sinun väriset pelkäävät aina koiria, senkin likainen pentu, koiraa taluttava mies tuhahti vihaisena tummaihoiselle, arviolta juuri kouluun menneelle tummaihoiselle pojalle. Koira haukkui ja rimpuili, eikä poika ollut ainoa sitä väistänyt.

Ihonväri ei altista ketään pelkäämään hyökkäävän oloista eläintä, mutta minä en sanonut miehelle sitä. Minun olisi ehdottomasti pitänyt tehdä niin. En olisi saanut kulkea ohi ilman, että puutun asiattomaan käytökseen.

Kertomani tapaus sattui jo viime syksynä, mutta se on silloin tällöin palannut mieleeni. Tapauksen jälkeen päätin, että puutun rasistiseen huuteluun aina. En ole vielä joutunut tilanteeseen, jossa minun olisi pitänyt tehdä niin. Toivon, että ensi kerralla keksin sopivat sanat.



Meidän aikamme Euroopalla ja 1930-luvun Saksalla on huolestuttavia yhtäläisyyksiä, sanoo natsien lapsenlapsi Katarina Bauer pitkäperjantain (25.3.2016) Helsingin Sanomissa. Natsien valtaannousu alkoi vihapuheella, joka vähitellen hyväksyttiin salonkikelpoiseksi. Puhe "loisista ja syöpäläisistä" on valitettavan tuttua 2010-luvulla, ja sitä se oli myös natsi-Saksassa.

Sanat ja teot voivat tuntua pieniltä. Silti meistä jokainen rakentaa ympäristöä, jossa elämme. Jokainen voi ratkaista, saako toisesta ihmisestä puhua rumasti. Pienillä sanoilla luodaan suuri kokonaisuus, maailma, jossa elämme.

Varsinkin pienen lapsen vanhempana olen alkanut entistä enemmän miettiä, millaista maailmaa haluan rakentaa ja millaisen esimerkin tahdon antaa lapselleni. Toivoisin, että voisin jättää perinnöksi suvaitsevaisuuden ja samalla myös rohkeuden puuttua asioihin. Jokainen meistä on arvokas omana itsenään, ja jokainen toivoo voivansa tulla kohdatuksi sellaisena. Erilaisuuden takana on aina toinen ihminen, jonka kanssa voi olla yllättävän paljon yhteistä. Jos sen saisin taottua lapseni päähän, voisin kai pitää itseäni onnistuneena.

#vanhemmatrasismiavastaan on perhebloggaajien käynnistämä kampanja, jonka tarkoitus on lisätä suvaitsevaisuutta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti