sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kuka olikaan laiska




Maailmassa ei ole mitään sellaista lapsiin liittyvää, josta ei saisi tehtyä ongelmaa, Anna Perho kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnissaan Vauva päättää, äiti uupuu.* Hän tahtoo provosoivasti esittää, että sormiruokailu, raskausaikana stressaaminen, kantoliinailu, luomusynnytys ja imetys ovat vanhemmille ongelmia. Ne nimittäin vaativat kohtuuttomasti, ja vanhemmat musertuvat vauvan vaatimusten alle.

En enää provosoidu vanhemmuusaiheista niin herkästi, mutta Perhon kolumnia lukiessa hieman kohottelin kulmiani. Kirjoituksesta välittyi ajatus, että sormiruokailu, kantaminen ja muut niin kutsutut hippihenkiset vaihtoehdot ovat jotenkin vaativia - toinen keskustelunaihe on toki se, onko vaikka kantoliinailu aito vaihtoehto vaunuja vihaavan vauvan kanssa. Minä olen nimenomaan kokenut monen Perhon mainitsevan tapan olleen lähinnä helpottavia, eivät todellakaan kuormittavia.

Emme ole tehneet kaikkea niin vaihtoehdottomasti kuin Perho esittää. Olemme sormiruokailleet ja syöneet soseita, ja synnytin yhden loppuvaiheessa saadun epiduraaliannoksen voimin. Imetin puolitoistavuotiaaksi, mutta sairaalan kotiutumispapereissa lukee äiti imettää osittain eli ei sekään tainnut olla oppikirjamainen täysimetys. Kantaminen repulla tai liinalla on ollut kätevää, mutta myös vaunut ja rattaat ovat olleet ahkerassa käytössä.

Elämä yleensä sujuu eri vaihtoehtoja yhdistelemällä. Harvoin mikään on täysin joko-tai; siitä ei vaan saa provosoivaa tekstiä. Kotona saatetaan puhua suomea ja välillä vaihtaa englanniksi; lukea kirjoja ja sitten taas vilkuilla videoita; kokkailla itse luomuraaka-aineista ja välillä tilata pizzaa.
Silti suurin osa Perhon mainitsemista ongelmista on ollut meille nimenomaan helpotuksia. 

Anselmiina ei sormiruokaillut vauvana paljon, mutta mahdollisen seuraavan lapsen kanssa luultavasti kokeilisin enemmän omin sormin syöntiä. Keittämisen ja soseuttamisen sijaan vauvan ruuat pitäisi vain pilkkoa ehkä höyryyttää. Sitten vielä pieni ruokailija työntäisi ne suuhunsa itse! Eikö se olisi laiskan unelma?

Anselmiina sai ensimmäisen kuukautensa ajan lisämaitoja niin luovutettuna, pumpattuna kuin korvikkeena, enkä mainostaisi pullonpesuja ja maidon lämmittämisiä laiskojen vanhempien vaihtoehtoina. Kaiken pullorallin jälkeen imetys oli ihanan rentouttavaa. Sen onnistuminen ei ollut itsestään selvää, joten olen siitä onnellinen.

Kantaminenkin on tietyissä tilanteissa laiska ratkaisu, kun ei tarvitse etsiä liuskoja, hissejä tai vaununmentäviä koloja. Lapselle ei edes kantessa tarvitse pukea niin paljon kuin vaunuihin. Eikö siinä pääse aika helpolla?

En tiedä, kuka tässä on oikeasti laiska. Helpolla pääsemiseen on monta tapaa, eikä vähällä vaivalla selviämisessä ole mitään vikaa.

*Otsikko oli muutettu jossain vaiheessa, ja alun perin se oli jotain tyyliin Ei ihme, että pienten lasten vanhemmat vihaavat elämäänsä.

6 kommenttia:

  1. Ah miten mua ärsyttää kaikki provosoivasti kirjotettu. Lähinnä siksi, että yleensä tuntuu, että niissä vaan halutaan hakea sensaatiota, näkyvyyttä ja mitä lie. Sitten annetaan paineita perheille ihan turhaan. Minä ainakin olen vähän sellanen, että vaikka TIEDÄN, että soseet on kans ihan ok ruokaa, tai että liinassa kantamatta jättäminen ei tee hallaa, niin silti sitä jollakin tunnetasolla helposti kehittää jotain ongelmia itselleen. Ja sitten jos miettii, että kaikille äideillä ei ole läheskään niin hyviä lähtökohtia kuin minulle, joten mites heillä sitten... Mitä ajatuksia heillä näissä herää? Miksi ei vaan voitaisi kehottaa maalaisjärkeen ja siihen, että ollaan kaikki erilaisia. Niin kauan kuin lapsi ei vahingoitu, niin kaikki on hyvin. :) Eli tälleen mutkan kautta haluan sanoa, että hyvin kirjoitettu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Joskus toki provoilu on paikoillaan, mutta Perhon kirjoituksen tarkoitus jäi minulle ihan epäselväksi. Minä muuten alussa vähän syyllistyin siitä, että aloimme kunnolla käyttää kantoreppua vasta joskus 4 kk tienoilla. Alussa liinan sitominen vaan oli älyllisille kyvyilleni liikaa. No kukaan ei kuollut :)

      Ärsyttää tosi paljon vanhemmuuteen liittyvä mustavalkoisuus, mutta valitettavasti kai toistaalta - toistaalta -henkiset jutut eivät myy. Onneksi niitä voi sitten suoltaa tänne blogiin ;)

      Poista
  2. Heeei taas kiva teksti! Osui ja kolahti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tsemppiä teille viimeisiin päiviin :)

      Poista
  3. Mä luin saman tekstin ilmeisesti aika eri tavalla eli en joutunut juurikaan kohottelemaan kulmiani. Sijainnistani johtuen oon päässyt (tai joutunut) seuraamaan sekä Suomen että Saksan keskusteluja ja trendejä (niistähän näissä lastenkasvatushommissakin on yleensä lopulta kyse) ja huomannut niissä välillä suuriakin eroja. Esimerkiksi Suomessa vaikka perhepeti tuntuu olevan nyt kovassa kurssissa (lasten ja vanhempien läheisyys!), kun taas täällä kätkytkuolema tulee samantien, jos edes harkitset moista - ja joko joku ehti mainita, ettei se lapsi todellakaan opi sitten koskaan nukkumaan yksin! Kun tähän lisää vielä meidän vanhempien sukupolven ihan eri kasvatustavat kuin mitä nykyään on valloilla, oon tullut siihen tulokseen että on melkeinpä ihan yks ja sama, miten hommat hoitaa, pääasia että ne sopivat ko. perheelle. Tätä taustaa vasten oon katsellut vähän kulmiani kohotellen muutamaakin kaveria, jotka siteeraavat kasvatusopasta toisen perään ja miettivät, olisiko vauvan ruokavalioon tulevan öljyn oltava kylmäpuristettua vai ei (tähän sopii hyvin Perhon tekstin lause "osoita meille jotain helppoa - me teemme siitä vaikeaa!"). Mun mielestä Perho kirjoitti myöskin tästä eikä niinkään siitä, onko kantoliina itsessään rahanahneiden kapitalistien keksintö vai kuitenkin ihan kätevä juttu. Kyllä mäkin sanoisin, että paksussa TIETOkirjassa aiheesta lapsen sormiruokailu on lähinnä kyse rahastuksesta ja siitä, että vanhemmat ovat varmaan nykyään vähän turhan tottuneita täydelliseen elämänhallintaan vähän joka osa-alueella. Siis sitä maalaisjärkeä tässä varmaan kaikki peräänkuuluttaa ja sitä, että jokainen perhe tekisi asiat siten, kuin heille parhaiten sopii. Tähän sävyyn mä luin tekstin, mutta ymmärrän kyllä että se voi herättää myös ihan eri suuntaisia reaktioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista lukea toisenlaisia tulkintoja! Luin Perhon tekstin jotenkin niin, että erilaiset "valinnat" kuten vaikka sormiruokailu nähdään egon kohottamisena ja lähtökohtaisesti vaikeina sen sijaan, että ne aidosti helpottaisivat elämää. Se on ihan totta, että nykyisin ollaan turhan tottuneita täydelliseen elämänhallintaan ja aiheesta kuin aiheesta saadaan ongelma ja identiteettikysymys. Voi olla, että takerruin nyt liikaa kantovälineisiin ja sormiruokailuun :)

      Poista