keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kaveruus päättyi kakkavaippoihin

Perheellistyminen ei ole vaikuttanut kaverisuht... Ei kun. Olisi ihana sanoa noin, mutta se ei ole täysin totta. Lapsen saaminen on muokannut lähipiiriäni. Se on muuttunut hyvässä ja pahassa, karsiutunut ja laajentunut. Luonnollisesti kaverisuhteet vaihtelevat elämäntilanteen mukaan ja usein ilman draamaa, mutta lapsellistuminen on ollut ainakin minulla selkeä jakaja. On ihmisiä ennen lasta, ja on ihmisiä hänen jälkeensä.

Olin kaikkein lähimmässä kaveripiirissäni ensimmäinen, joka sai lapsen. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin tuttavani poksahtelevat tämän tästä. Lisäksi olen saanut monta uutta, lapsellista ystävää. Olen lähentynyt joidenkin vanhojen, jo lapsia saaneiden puolituttujen kanssa.

Edelläkävijänä ei aina ole helppoa. Tienraivaajan vaikeuksia ei auta se, että on hormonien takia lievästi sanottuna hiukan herkässä tilassa. Enää en provosoidu "Vain tyhmät tekevät lapsia" tai "En aio onnitella, koska vihaan lapsia" -tyylisistä kommenteista. Toisaalta lähipiiristäni ovat karsituneet moisten älynväläysten laukojat. En tajua, miksi minun edes pitäisi kuunnella urpoilua.

Aika harva todella kommentoi lapsen saamista typerästi päin naamaa. Ikävät sutkautukset kuitenkin tuntuivat erityisen satuttavilta siksi, koska niiden kohteena oli uusi, maailmaan saapuva ihminen. Kukaan ei halua kantaa kohdussaan jälkeläistä, jota ympäristö ei toivo tähän maailmaan. Synnytyslaitoksella katsoin pientä nyyttiäni ja sydäntäni viilsi ajatus, että jonkun mielestä hän ei saisi olla olemassa.

Tyhmillä kommenteilla ei välttämättä aina tarkoiteta, että lapsen pitäisi jättää syntymättä. Niiden tarkoituksena saattaa olla lähinnä arvostella tulevia vanhempia. Joka tapauksessa minusta jokainen voisi harkita, kaataako vauvainhonsa toisen niskaan. On täysin hyväksyttävää haluta lapsia ja aivan yhtä hyväksyttävää olla haluamatta - tai saada ja olla saamatta. Toivoisin suvaitsevaisuutta toisten elämää kohtaan.

Voin muuten vain kuvitella, miten pahasti huomattavan nuorten tai vanhojen tai poikkeuksellisessa parisuhteessa elävien lisääntymistä kommentoidaan. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla oikeus iloita raskaudestaan ja lapsestaan ilman kaikkitietävien tuomioita.



Nyt pahimmasta vauvakuplasta päästyäni olen hieman alkanut ymmärtää, miksi kaverin lisääntyminen voi tuntua pahalta. Toisen vauva voi tuoda pintaan niin vaikeita traumoja kuin kevyempääkin harmia. Olen välillä ollut ikävissäni, kun raskaana oleva ystävä katoaa johonkin kuplaan. Siihen hänellä on kuitenkin kaikki oikeus maailmassa. Hänen elämänsä on muuttunut, ja se näkyy ja tuntuu. Niin saa olla, koska minä en määrää kenenkään toisen elämän suuntaa.

Ennen lapsen saamista ja vauva-aikana mietin, olenko lainkaan kiinnostavaa seuraa. Siinä missä muut puhuivat surffausmatkoistaan ja työhuolistaan, olivat minun kuulumiseni pääasiassa juuri sitä itseään, vauvaa. Pelkäsin, että olisin toisten mielessä vain lapsensa kakasta jauhava tylsä mamma. Ehkä jonkun mielestä olinkin, vaikka yritin aina kysellä toisten kuulumisia ja keksiä yhteisiä puheenaiheita.

Nyt ajattelen, että jokainen saa puhua itselleen ajankohtaisista ja tärkeistä aiheista, olivat ne kakkavaippoja tai kauluspaitoja. Ne eivät sulje toisiaan pois, ja suurin osa ihmisolennoista kohtaa molempia jossain vaiheessa elämäänsä.

Ystävyys punnitaan siinä, miten haluaa ymmärtää toisen elämää.


8 kommenttia:

  1. Olipas hienosti kirjoitettu :) Aluksi minäkin väitin kovasti, että ei lapsen saaminen ole vaikuttanut ystävyyssuhteisiini, mutta onhan se, paljonkin! Enimmäkseen ystäväpiirini on vain kasvanut, muutama harmittava menetyskin kuitenkin mahtuu joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt vasta alkaa ehkä kunnolla tajuta tai myöntää itselleen, että ei lähipiiri ole ihan sama kuin ennen. On kuitenkin tosi ihanaa, että elämässä on uusia, ihania ystäviä, joita ei ilman lasta olisi lainkaan tavannut. :)

      Poista
  2. Hyvin kirjoiteltu teksti! Ja aika totta täälläkin.. Osa lähti, osa jäi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tavallaan on harmi, että lapsen saatuaan menettää ystäviä, mutta toisaalta ne ehkä sitten saavatkin mennä. Välillä kuitenkin vähän surettaa.

      Poista
  3. Osu ja uppos!

    Kaveriporukan ensimmäinen raskautuja minäkin, likka nyt 1v 5kk. Ystävät kutistuneet lähinnä kahteen. Ennen oli iso porukka, yli 10 hlön suht tiivis porukka. Kaksi hyvää ystävää on hienoa, monella ei ole edes sitä. Mutta, kyllä mä päivittäin mietin että olisipa kavereita. Olisipa kavereita jotka olisi osapuilleen samassa tilanteessa, joiden kanssa istua hiekkalaatikossa, käydä hoplopissa. Puistossa toki tapaa äitejä ja naperoita mutta hiekkalaatikko-juttelusta on yllättävän vaikea, ainakin mulle, edetä seuraavalle askeleelle. Että kysyis yhteystietoja, sopis treffejä muutenkin kuin vahingossa samaan aikaan siihen läihpuistoon yms.

    Ehkä tää tästä. Ehkä tulevaisuuden työpaikoissa vaikka löytäis uusia ystäviä.

    -Jompompula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkalaatikkotuttavuuden syventäminen tosiaan oma taiteenlajinsa. Hiekkalaatikkokaverit saattavat tuntua niin vierailta, eikä aina edes muista kysyä nimeä... Olen löytänyt parhaat äitiystäväni lasketun ajan perusteella muodostetusta Facebook-ryhmästä. Myös eri paikkakunnilla asuville vanhemmille on FB-ryhmiä. Voisikohan siellä olla teille ystäviä? :) Verkossa tutustuminen voi olla helpompaa kuin hiekkalaatikolla, kun voi kirjoitella melkein mitä vain milloin vain. Tsemppiä!

      Poista
  4. Mun kaveripiirini on ollut vähän suppea jo ennen vauvaakin. Vauva itsessään ei kauheasti ole vaikuttanut, mutta koska esim. baareilut ja muut kemuilut on jäänyt, niin joitakin kavereita ei vaan näe. Harmittaa, koska niitä kavereita ei tosiaan itsellä liikaa ole. En ole myöskään vauvautumisen myötä saanut uusia kavereita. Sekin vähän harmittaa, eniten olisi kaivannut sellaisia ystäviä, joilla sama tilanne eli esikoislapsi suunnilleen samassa iässä. Mun muutama kaveri saikin lapsen juuri samaan aikaan, mutta asuvat pienen välimatkan päässä ja nähdään toisinaan. Olisi ihanaa, kun lähellä asuisi sellainen ihminen. Facebookin ja netin kautta on löytänyt vertaistukea, mutta ei se korvaa esim. vaunuttelukaveria.

    Toisaalta ystäväni, jonka kanssa olemme tunteneet päiväkodista asti, on lähentynyt hurjasti. Hän on lapsemme kummikin ja vaikka hän ei itse ole mikään suuri lapsi-ihminen, niin hän on todella ihanasti ollut omien mahdollisuuksien mukaan meidän elämässä ja olemme taas lähentyneet entisestään. Tässä tapauksessa siis lapsi on johtanut lähentymiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, osa kavereista on alun perinkin ollut lähinnä kemuilukamuja, eikä heitä sitten ole sattuneista syistä varsinkaan lapsen syntymän jälkeen nähnyt. Tosi harmi, että sinulla ei ole ihan lähellä ollut ketään samaan aikaan lapsen saanutta. Onneksi kavereita voi löytää vielä. :)

      Poista