keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kaveruus päättyi kakkavaippoihin

Perheellistyminen ei ole vaikuttanut kaverisuht... Ei kun. Olisi ihana sanoa noin, mutta se ei ole täysin totta. Lapsen saaminen on muokannut lähipiiriäni. Se on muuttunut hyvässä ja pahassa, karsiutunut ja laajentunut. Luonnollisesti kaverisuhteet vaihtelevat elämäntilanteen mukaan ja usein ilman draamaa, mutta lapsellistuminen on ollut ainakin minulla selkeä jakaja. On ihmisiä ennen lasta, ja on ihmisiä hänen jälkeensä.

Olin kaikkein lähimmässä kaveripiirissäni ensimmäinen, joka sai lapsen. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin tuttavani poksahtelevat tämän tästä. Lisäksi olen saanut monta uutta, lapsellista ystävää. Olen lähentynyt joidenkin vanhojen, jo lapsia saaneiden puolituttujen kanssa.

Edelläkävijänä ei aina ole helppoa. Tienraivaajan vaikeuksia ei auta se, että on hormonien takia lievästi sanottuna hiukan herkässä tilassa. Enää en provosoidu "Vain tyhmät tekevät lapsia" tai "En aio onnitella, koska vihaan lapsia" -tyylisistä kommenteista. Toisaalta lähipiiristäni ovat karsituneet moisten älynväläysten laukojat. En tajua, miksi minun edes pitäisi kuunnella urpoilua.

Aika harva todella kommentoi lapsen saamista typerästi päin naamaa. Ikävät sutkautukset kuitenkin tuntuivat erityisen satuttavilta siksi, koska niiden kohteena oli uusi, maailmaan saapuva ihminen. Kukaan ei halua kantaa kohdussaan jälkeläistä, jota ympäristö ei toivo tähän maailmaan. Synnytyslaitoksella katsoin pientä nyyttiäni ja sydäntäni viilsi ajatus, että jonkun mielestä hän ei saisi olla olemassa.

Tyhmillä kommenteilla ei välttämättä aina tarkoiteta, että lapsen pitäisi jättää syntymättä. Niiden tarkoituksena saattaa olla lähinnä arvostella tulevia vanhempia. Joka tapauksessa minusta jokainen voisi harkita, kaataako vauvainhonsa toisen niskaan. On täysin hyväksyttävää haluta lapsia ja aivan yhtä hyväksyttävää olla haluamatta - tai saada ja olla saamatta. Toivoisin suvaitsevaisuutta toisten elämää kohtaan.

Voin muuten vain kuvitella, miten pahasti huomattavan nuorten tai vanhojen tai poikkeuksellisessa parisuhteessa elävien lisääntymistä kommentoidaan. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla oikeus iloita raskaudestaan ja lapsestaan ilman kaikkitietävien tuomioita.



Nyt pahimmasta vauvakuplasta päästyäni olen hieman alkanut ymmärtää, miksi kaverin lisääntyminen voi tuntua pahalta. Toisen vauva voi tuoda pintaan niin vaikeita traumoja kuin kevyempääkin harmia. Olen välillä ollut ikävissäni, kun raskaana oleva ystävä katoaa johonkin kuplaan. Siihen hänellä on kuitenkin kaikki oikeus maailmassa. Hänen elämänsä on muuttunut, ja se näkyy ja tuntuu. Niin saa olla, koska minä en määrää kenenkään toisen elämän suuntaa.

Ennen lapsen saamista ja vauva-aikana mietin, olenko lainkaan kiinnostavaa seuraa. Siinä missä muut puhuivat surffausmatkoistaan ja työhuolistaan, olivat minun kuulumiseni pääasiassa juuri sitä itseään, vauvaa. Pelkäsin, että olisin toisten mielessä vain lapsensa kakasta jauhava tylsä mamma. Ehkä jonkun mielestä olinkin, vaikka yritin aina kysellä toisten kuulumisia ja keksiä yhteisiä puheenaiheita.

Nyt ajattelen, että jokainen saa puhua itselleen ajankohtaisista ja tärkeistä aiheista, olivat ne kakkavaippoja tai kauluspaitoja. Ne eivät sulje toisiaan pois, ja suurin osa ihmisolennoista kohtaa molempia jossain vaiheessa elämäänsä.

Ystävyys punnitaan siinä, miten haluaa ymmärtää toisen elämää.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Älä hamstraa

Möin tänään kirpputoritapahtumassa omaisuuttani. Halvoista hinnoista huolimatta kiikutin aika monta laatikkoa takaisin kotiin. En ihmettele sitä, koska maailmassa on liikaa tavaraa. Sitä saa kaikkialta ja se on halpaa. Olo on turhautunut ja epätoivoinen. Mihin kukaan tarvitsee kaikkea tätä kaapinkäytettä?

Ahdistun liiasta tavarasta. Ajatukset pysähtyvät sukkakekoon, ja viimeistään koriste-esinelaatikko pysäyttää kaiken energian. Kun kaikkea on liikaa, ei mikään mahdu mihinkään.

Tavaroista luopuminen on elitististä. Kun ei tarvitse laskea jokaista penniä, on varaa ostaa pois heitettyjen suksien tilalle tarvittaessa uudet. Kirpparikamoja lajitellessani mietin monesti, tarvitsisinko jotakin sittenkin. Pitäisikö antaa mahdollisuus pois heitettävien kasassa viisi vuotta lojuneelle paidalle? Mitä jos tarvitsisin sitä joskus, enkä raaskisi ostaa uutta? Jos olisin todella köyhä ja minun pitäisi valita edustavan paidan ja lasten ruuan väliltä?

Möin sen tai yritin myydä silti. Jos en ole tarvinnut jotain viiteen vuoteen, en mitä todennäköisimmin tarvitse sitä enää. Jos äkillinen tarve iskisikin, voisin ehkä yrittää etsiä sellaisen taas kirpparilta.

Näin tavarakielteinen en ole ollut aina. Lapsuudessa koettu puute voi ajaa hamstraamaan, mutta minulla oli tarpeeksi kaikkea. Silti pieni paljouteen pyrkimisen siemen kylvettiin ala-asteella. Eräs luokkalaiseni totesi, että minulla on aina samat housut. Hän päätteli, että perheeni on köyhä.

Arvatkaa, pidinkö sen jälkeen samoja housuja monta päivää peräkkäin. Meni vuosikymmen ennen kuin rohkaistuin käyttämään samaa alaosaa viikon jokaisena päivänä ilman, että selittelin kenellekään. Nyt olen kai jo niin nolo ja mammautunut, etten edes havainnoi pöksyjäni.

Mitä minimalistisempaan elämään pyrin, sitä turhemmalta keräily alkaa tuntua. En ole tänä vuonna tainnut osaa itselleni muita vaatteita kuin yhdet tennarit. Anselmiinan vaatekaappia olen sen sijaan luonnollisesti kartuttanut, mutta suurimman osan ostoksista olen tehnyt niin ikään kirpputoreilta.

Pääkaupunkiseudun asuntojen hinnoilla hamstraus alkaa tuntua älyttömältä. Kalliissa neliöissä tahtoisi asua sen sijaan, että niissä säilöö turhaa roinaa.

Sitä itseään.
Lahjoista luopuminen on tuntunut minusta ongelmalliselta. Aina minun ja jonkun sukulaismummon kukkaruukkumaut eivät kohtaa. Lahja voi olla epämieluisa, mutta sen antaja on ajatellut saajaa. Luultavasti hän ei ole tarkoittanut mitään pahaa. Yritän kuitenkin ajatella niin, että eivät muistot ole pelkästään tavaroissa. Ne voivat olla kuvissa, kirjoituksissa ja muistossa. Lahjasta voi napata vaikka valokuvan.

Tärkeimmät lahjat olen silti ajatellut säilöä johonkin laatikkoon. Ei tässä niiin vähän tilaa ole, etteikö jotain voisi säästää. Samaan jemmaan ajattelin sujauttaa jotain muistoja Anselmiinan vauva-ajalta.

Jottei muistolaatikko paisuisi, aion silti edelleen ostaa harkiten ja laadukasta. Vähän on todellakin enemmän.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Ai mitä sanoit

Tittu tittu! Tittu tittu! Anselmiina huuteli innoissaan rattaissaan. Korvani alkoivat jo punoittaa ja mietin, että nyt on viimeinen tilaisuus lopettaa minkäänlainen kiroilu. Kauhukuvissani joku valistunut kansalainen päivittelisi, että no on tuonkin teiniäidin lapsen kielenkäyttö melkoista.

Ai näitkö sinä rakas ketun, yritin kysellä Anselmiinalta. Tittu! oli vastaus, kuinkas muutenkaan.

Kun tituttelu jatkui kotona, tajusin sen merkityksen. Sehän on tietenkin lintu, mikäs muukaan! (Hmm, no onneksi ei ollut mikään muu.)




keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hirveä mökä ja muita väittämiä lapsiperheistä

Parisuhdeongelmia, taloushuolia, jatkuvaa sotkua ja riitelyä. Ne mainitaan usein, kun puhutaan lapsiperhe-elämästä. Project mama -blogin Katja Lahti teki ruuhkavuosibarometrin. Siinä esitetään yleisiä väittämiä lapsiperheistä, ja asteikolla 0-2 arvioidaan niiden osumista omaan elämään.

En ehkä ole ihanteellinen vastaaja, koska minulla on yksi, yksivuotias kotihoidossa oleva lapsi. Lasten kinastelusta tai päiväkodista saaduista oksennustautiputkista en tiedä mitään. Joka tapauksessa oli mielenkiintoista täyttää kysely, koska siinä tuli samalla mietittyä omaa elämäänsä. Ajattelin vielä täällä kertoa, mitä väittämistä ajattelin.

1. Lapset heräävät aina kukonlaulun aikaan.
Pari kuukautta sitten olisin vastannut, että ei herää. Yöimetysten lopettamisen jälkeen Anselmiina kuitenkin ponkaisee ylös viimeistään seitsemän tienoilla. Auts. Muistissa on vielä vauvavuoden hitaat aamut, kun torkuin vauva kainalossa kymmeneen...

2. Lapsiperheessä on aina hirveä mökä. 
Ei meillä ole, mutta yhden lapsen vanhempana olen huono vastaamaan tähän. Ainokaisesta ei ehkä niii-iiiin paljon lähde ääntä, vaikka Anselmiina onkin kova pälpättämään ja laulamaan ja hihkumaan ja joskus vähän kiukuttelemaankin. Voin toki vain kuvitella, millainen älämölö kahdesta yhtä touhukkaasta taaperosta lähtisi.

3. Lasten kanssa on pakko syödä lastenruokaa. Mitä on lastenruoka? Onko se peruna-porkkanasoseita ja blederissä surruteltua italianpataa? Syömme pääasiassa kaikki samaa, ihan maistuvaa ja ravitsevaa ruokaa. Sitä hieman rajoittavat nirson taaperon allergiat, joskus aikuisilla ja lapsella on eri ruuat. Yleensä lisään omalle lautaselle vielä ripauksen suolaa tai mausteita.
Eli öö, ei kai ole pakko syödä lastenruokaa. Se riippuu tietysti omista aika- ja keittiöresursseista.

4. Lapsiperheen kodissa on koko ajan sotkuista. 
No joo. Taapero levittelee kaikkea leluista ja hiekasta ruokaan, joten joka päivä saa siivota ja järjestellä. En tajua, miten ennen asunto oli siisti pelkän viikkosiivouksen voimin.
Toisaalta meillä on aika vähän tavaraa ja pienehkö asunto, joten putsaus ja järjestely käyvät nopeasti ja näppärästi.

5. Lapset vain riitelevät keskenään. 
Yhden lapsen perheessä en uskalla vastata tähän. Jos meillä joskus on useampi lapsi, toivon, että elämä ei ole pelkkiä riitoja. Sisaruksen kanssa on tietysti helppoa ja turvallista harjoitella eri mieltä olemista.

6. Parisuhde on kuralla. 
Ei ole. Moni eroaa vauvavuonna, enkä ihmettele sitä. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että varsinkin intesiivisimmän vauva-ajan keskellä parisuhde voi olla hieman katkolla. Se ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ja vauva on myös mukava, läheisyyttä lisäävä yhteinen projekti. Keskustelulla, avoimuudella ja suhteellisuudentajulla selvinnee.

7. Lapsiperheessä sairastetaan jatkuvasti.
Anselmiina ei ole vielä päivähoidossa, joten hän ei ole altistunut pöpöille niin pahasti. Hän on potenut pari lievää flunssa elämänsä aikana.

8. Vanhemmilla ei ole koskaan omaa aikaa.
"Ei koskaan" tuntuu tällä hetkellä liioitellulta ilmaisulta. Tosiasia kuitenkin on, että töissä käyvälle ja/tai opiskelevalle vanhemmalle ei ihan hirveästi omaa aikaa jää. Vauvavuonna vielä laskin työt omaksi ajaksi, mutta nyt jo kaipaan omalta ajalta kirjaa, kaveria, lenkkikenkiä tai ihan vaan yksinäisyyttä.
Meillä ei ole lasta hoitavia isovanhempia tai muita - erittäin arvokkaita - tukiverkkoja, joten oma aika menee usein perheajan kustannuksella. Tavallaan omaa aikaa on sopivasti, mutta en pahastuisi hieman suuremmastakaan määrästä.

9. Vanhemmat hössöttävät vain lapsistaan.
Mielestäni en hössötä lapsesta ylenmäärin, mutta en halua myöskään peitellä häntä puheissani. Lapset ovat aika herkkä puheenaihe. Olen aika varovainen, jos tiedän jonkun kokevan lapsettomuutta tai vaikka menettäneen juuri lapsensa. En kuitenkaan ole jälkikasvustani hiljaa vain jonkun lapsivihan takia.
Ihmiset yleensä hössöttävät siitä, mikä on heidän elämässään ajankohtaista. Vauvan syntyminen on aika kokonaisvaltainen muutos. Jossain puolen vuoden kohdalla Anselmiinan syntymästä aloin kiinnostua maailmasta hieman enemmän, ja tosi tosi kiinnostavaksi se on muuttunut tässä puolentoistavuoden rajapyykin luona. Jokatapauksessa on kohteliasta kysellä toisilta kuulumisia ja omien juttujen kertomisten lisäksi keskustella yhteisistä aiheista.

10. Lapsiperheessä on talous tiukalla.
Tähän mennessä lapsi on vaikuttanut tilin saldoon yllättävän vähän, vaikka etukäteen pelkäsin katastrofia. Emme ole joutuneet laittamaan taloudellisten syiden takia Anselmiinaa vielä hoitoon. Sitä on tietysti helpottanut se, että minun on ollut aiemman työkokemukseni takia mahdollista työskennellä kotona päivä- ja yöuniaikoihin.
Toisaalta kulutuksemme on lapsettomiin aikoihin verrattuna aika vähäistä. Emme matkustele tai syö ulkona niin paljon. En muista, milloin olisin viimeeksi ostanut itselleni uusia vaatteita. Teen paljon itse ja suosin kirpputoreja. Harrastuksemme ovat myös aika huokeita. Tilihälytykset voisivat piristä, jos olisi kalliimpi maku.

torstai 17. syyskuuta 2015

Liikunta ennen ja nyt

Kaksi vuotta sitten olin elämäni kunnossa. Sitten tulin raskaaksi. Sen jälkeen elämä tuntui ruuhkaiselta, ja nyt vasta olen tehnyt hidasta paluuta säännölliseen lenkkeilyyn.

Samalla olen miettinyt tavoitteitani. Eniten olen pohtinut sitä, onko harrastuksellani päämäärää. Rakastan lenkkeilyä. Ulkona kirmaaminen saa ajatukset suuntautumaan uusille uurille ja ehkäisee terveysongelmia. Juosta voi omaksi huvikseen ja hyödykseen tai osallistua juoksutapahtumiin.
Ennen lasta harrastin puolimaratoneja, ja juoksuohjelma rytmitti viikkoja. Lenkille ei aina huvittanut mennä, mutta harvoin jätin ohjelmaan merkittyjä juoksuja väliin.

Lapsellisena on suunniteltava ja priorisoitava. Harrastaminen ei toki ole mahdotonta, mutta oman ajan järjestäminen ei välttämättä ole helppoa. Lapsettomana elin välillä ähkystä kärsivän kalenterin kanssa, mutta nyt en tahtoisi hukata kovin montaa hetkeä mahdollisuudesta olla jälkeläiseni kanssa.

Välillä tunnen pientä kutkutusta puolimaratonennätyksen tekemisestä. Sitten taas mietin ajankäyttöä. Ehkä juoksen nyt vain omaksi huvikseni ja kuntoni kohotukseksi. Eilen yritin kirmailla reippaammin, mutta melkein tukehduin. Siinä on jo tavoitetta, että hengästyisi vähemmän.

Kaksi vuotta sitten olisin ajatellut, että onpas ikävää uhrata noin. Nyt olen alkanut tajuta ajan rajallisuuden ja arvokkuuden. Minä en ole urheilija. Olen tavallinen harrastelijalenkkeilijä, joka keksii usein syitä sohvalle jäämiselle ja jolla on hieman höllyvät reidet. Ärsyynnyn nykyisin kaikesta mikä on sinun tekosyysi sille, ettet näytä fitnessmallilta -jankutuksesta. Ihan jokainen saa näyttää siltä, miltä näyttää. On ihan okei treenata ilman, että tavoitteena on maraton tai fitnessmallikisat.

Miten teidän harrastuksenne ovat muuttuneet sen jälkeen, kun olette saaneet lapsen?


maanantai 14. syyskuuta 2015

Välikausi yllättää

Meidän välikausivaattemme -otsikolla on ollut postauksia monessa blogissa hetki sitten. Kauppojen valikoimasta päätellen kuumin välikausivaatteiden myyntisesonki meni jo, sillä tarjolla on lähinnä toppaa ja villaa. Ei siis kannattaisi olla myöhäisherännyt.

Olen aika välikausityhmä. Viime syksynä tutustuin välikauden käsitteeseen jossain äitiryhmässä, jossa oli kuvaketju lasten välikausitamineista. Kysyin hölmönä, onko välikausihaalari topaton haalari. On se. 

Ostin sitten Anselmiinalle yhden välikausihaalarin, jossa oli kevyt fleece-vuori. Käytimme sitä ehkä kaksi kertaa, ja muun ajan hänen päälleen päätyi äitiyspakkauksen vanupuku. "Yllättäen" juuri ja juuri puolivuotias vauva köllötteli onnellisena rattaissa lämpöpussissa eikä ollut väliä, onko hänen haalarinsa vedenpitävä.

Tiedoksi siis välikausityhmille vauvan vanhemmille: jopa äitiyspakkauksen varusteilla saattaa pärjätä välikauden. Meillä ei muuten viime talvenakaan ollut muuta pukua kuin pakkauksesta saatu toppahaalari. Monelle yksivuotiaalle se saattaa olla jo pieni, mutta Anselmiinalla sai melkein koko talven pitää lahkeet käännettynä.

Keväällä syksyllä ostettu välikausihaalari pääsi jo kunnolla käyttöön, kun aloimme ulkoilla enemmän. Nyt haalari näyttää sen verran lyhyeltä, että se pitänee siivota varastoon odottamaan jotakuta toista käyttäjää, oli se meidän perheessämme tai vaikka vastaanottokeskuksessa.

Välikausikengät sentään tajusin viime viikolla ostaa. K-kengässä oli jopa yksi Anselmiinalle sopiva koko. Kai meillä on tarpeeksi sormikkaita ja myssyjä.

Välikausifiksu varmaan hankkisi tarvittavat tamineet jo hyvissä ajoin, mutta lapsen koon ennustaminen on vaikeaa. En osaa lainkaan sanoa, ovatko Anselmiinan tämän syksyn välikausikengät liian pienet ensi keväänä. 

Onneksi keväällä hankittu 80-kokoinen haalari menee edelleen, mutta ehkä se kaipaisi jonkun varahaalarin rinnalleen. En tiedä.

Sen ainoa metsästyspaikka saattaa olla kirpputori, koska kaupoissa on myynnissä eioota. Sitten ihmetellään, miksi ihmiset tilaavat ostoksensa netistä perinteisten kauppojen sijaan. 








torstai 10. syyskuuta 2015

Tippa voi tappaa



Allergiat ovat joskus turhankin jänniä kavereita. Jos väärä suupala voi tappaa, on oltava valpas.

Anselmiina sai alkuvuodesta melko pahan allergisen kohtauksen maidosta, ja pari seuraavaa kuukautta olin jatkuvasti varuillani. Jokainen näppy herätti minussa hetkellisen huolen. Apua missä meidän Epipen on apua onko se kotona apua kasvaako tuo näppy apua oho no se hävisikin.

Viime kuukausina pahin hysteria on mennyt ohi, mitään ei ole käynyt. Ei ole tullut edes näppyjä.

Valppaus ja huoli ovat silti jääneet. Laukussani on aina Epipen, tuo muuten kallis mutta vakuutuksen ansiosta halvahko henkivakuutus.

Katson aina tarkkaan, että Anselmiinan ruokailuvälineet ovat puhtaat. Tuoteselosteet tavaan huolellisesti. Onneksi niissä on  yleisimmät allergeenit tummennettuna. Maitoallergia on kenkku seuralainen, koska maitoa voi olla melkein missä tahansa. Kenelle tuli mieleen, että suurustamiseen käytettävä vaalea Maizena sisältää maitoproteeinia? Minä en olisi voinut kuvitella, mutta nyt onneksi tiedän senkin.

Kotihoidossa olevan lapsen ruokavaliosta on helppo olla tarkka. Jossain vaiheessa hänen on kuitenkin pakko mennä hoitoon kodin ulkopuolelle, ja hoitopäivän aikana on sattuneista syistä ruokailtava. Maito on aika keskeinen osa suomalaista ruokavaliota.

Välillä ihmisten allergiatietämys tai paraemmin sanottuna -tietämättömyys järkyttää minua. Maitoallergia ei todellaakaan ole sama kuin laktoosi-intoleranssi, ja laktoosittomat maitotuotteet eivät missään tapauksessa sovi maitoallergiselle. Maidoton on aina laktoositon, mutta laktoositon ei ole välttämättä maidoton. Sopii toivoa, että lasten kanssa työskentelevät ymmärtävät allergioiden vakavuuden.

Onneksi pikkulapsten allergioilla on taipumus mennä ohi. Valtaosa maitoallergioista paranee 2-3-vuoden iässä. Takuuta paranemisesta ei tietenkään ole, mutta allergiaa on mahdollista myös siedättää. Silloin vahingossa saatu tippa allergiaa ei tappaisi.

Nyt ajateltuna elämä olisi silloin melkein huolentota.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Taaperoimettäjä siirtyi telakalle




Jauhan imetyksestä täällä koko ajan, tai siltä ainakin tuntuu. Nyt se loppuu, sillä imetin toissapäivänä viimeisen kerran. Ehkä.

Miltä nyt tuntuu? No, ei oikein kummemmalta. Ennen nukahtamista nautittu iltamaito säilyi ohjelmassamme kaikista unikouluista ja vieroituksista huolimatta. Se oli viimeinen ja ainoa imetyskerta, josta Anselmiina tahtoi pitää kiinni. Muut häipyivät hänen muististaan ällistyttävän nopeasti.

En ole surullinen, mutta en koe mitään huumaavaa vapautta. Imetys ei ole vaikuttanut vaatevalintoihini enää pitkään aikaan, vaan olen huoletta voinut kiskoa ylleni vaikka selästä napitettavan, kaulaan asti ulottuvan mekon.

Jonkinlaista pientä vapautumisen tunnetta aiheuttaa tosin se, että nyt kehoni on oikeasti aivan minun ikiomani. Sitä se ei ole ollut yli kahteen vuoteen. Ensin olin raskaana kahdeksan kuukautta ja sitten imetin puolitoista vuotta. Enää ei tarvitse miettiä, olenko omilla syömisilläni aiheuttanut Anselmiinalle allergiaoireita tai aiheuttaisiko päivän kolmas kahvikupillinen levottomuutta.

Taaperoimetystä en kokenut mitenkään rasittavana, vaan päinvastoin imetyshetket olivat leppoisaa rentoutumista. Saatoin myös olla Anselmiinasta erossa ilman, että aloin muistuttaa Dolly Partonia. Ihmisen maidontuotantolaitos on siitä fiksu, että sen tarjonta toimii yleensä kysynnän mukaan.

Taaperoimetys herättää ihmisissä tunteita, mutta en kokenut sosiaalista painetta imetyksen lopettamiseen. Aika harva välttämättä tiesi, että Anselmiina sai edelleen rintamaitoa. Taaperoimetys ei näy samalla tavalla kuin pikkuvauvan ruokailu. Taaperot ovat yleensä varsin uteliaita ja puuhakkaita, eikä omani ainakaan enää rauhoittunut tissille muualla kuin täydellisen rauhallisuuden ympäröimänä. Tämän voin siis kertoa tiedoksi niille, joiden mielestä taaperoimettäjä pakottaa lapsen rinnalleen. Ei taapero ime, jos ei halua.

Toiset kaihtavat ajatusta siitä, että lapsi osaisi itse pyytää rintamaitoa. Jokainen saa toki vetää rajan haluamaansa kohtaan, mutta minusta taaperon tiiiisssii tiiiisssii -pyyntö ei tuntunut sen kummemmalta kuin veden tai perunan pyytäminen. Anselmiina alkoi huhuilla mammaa ja repiä paitaani jo reilusti alle vuoden ikäisenä, eikä sekään saanut imetystä tuntumaan luonnottomalta.

Joskus se on silti lopetettava. Ehkä nyt oli hyvä hetki. Nyt taapero on saanut maidosta tarvitsemaansa ravintoa, vastutuskykyä ja läheisyyttä. Ilmeisesti minäkin olen pienentänyt riskiäni sairastua tiettyihin naisten syöpiin ja esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen.


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kestovaipat imevät aikaasi



Kestovaippailu nielee minuutteja. Niin sanotaan usein. Sen takia toteutin pienimuotoisen kokeen selvittääkseni, paljon kestoihin oikeasti saa viikon aikana käytettyä aikaa.

Kestovaipan paikalleen laittamiseen ei mene sen kauemmin kuin kertakäyttövaipan, mutta vaippojen täyttäminen ja kuivumaan ripustaminen sen sijaan kestävät. Viikon ajan napsautin puhelimen sekuntikellon päälle aina, kun aloin täyttää vaippoja tai ripustaa niitä kuivumaan. En laskenut mukaan vaippojen koneeseen laittoa, käytetyn vaipan kuivumaan purkamista tai vaipan pukemista, koska en usko niiden vievän niiiiin paljon aikaa.

Viikon aikana pesin yhteensä kolme vaippakoneellista: pyykkikone pyöritti kestovaippoja tiistaina, torstaina ja sunnuntaina. Vaipat täytin pääasiassa pesua seuraavana päivänä, sillä paksuimmilla imuilla menee kylpyhuoneessamme kuivamiseen vajaa vuorokauasi.

Yhden koneellisen kuivumaan ripustamiseen meni kymmisen minuttia kerrallaan, ja vaippojen täyttö vei kerralla suunnilleen 15 minuuttia. Ripustan vaipat pääasiassa illalla suihkun jälkeen, jolloin Anselmiina on nukkumassa. Imujen laittaminen vaippoihin tapahtuu yleensä joko Anselmiinan päiväuniaikaan tai päivällä, jolloin pieni assistentti tahtoo "avustaa"  vaippojensa täyttämisessä.

Vaippojen ripustamiseen menee siis viikossa puolisen tuntia (10min x 3 = 30min), ja täyttäminen vie viikossa 45 minuuttia (15min x 3 = 45min). Yhteensä kestoilu siis vie viikossa 75 minuuttia (45 min + 15 min = 75 min) eli tunnin ja vartin päälle.

Onko se paljon vai vähän? Kestoilu ei tunnu liian rankalta, vaikka kertakäyttövaipat olisivat taatusti helpompia. Pitää vaan ostaa paketti kaupasta, kantaa se kotiin, pukea vauvalle, heittää roskiin ja viedä roskat. Siihen ei varmasti saa kulumaan tuntia viikossa, vaikka olisi kuinka hidas.

Ekologisuus ja jälleenmyyntiarvo taas ovat kestojen hyviä puolia. Vaippoja ei tarvitse heittää yhden lapsen vaippaiän loppumisen jälkeen roskikseen, vaan ne voi kierrättää vielä vaikka kuinka monelle vaippapepulle. Tunti viikossa ei tunnu suurelta, jos sitä miettii ekotekona.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kuumia paljastuksia

Eräs blogituttuni palasi verkkoon uudella blogillaan eli Tuttitangon Lilleri aloitti Pau-nimimerkillä uuden Luovimista-blogin. Hauskaa! Pau myönsi minulle Liebster Award -haasteen. Kiitos!



Haasteen säännöt ovat
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkkaa hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Tässä ovat minun vastaukseni:
  1. Mitä bloggaaminen merkitsee sinulle, miksi bloggaat?
    Tällä hetkellä minulla on monta syytä blogata: ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen, ajatusten ja tapahtuminen taltiointi, vertaistuki ja jakaminen.
    Alun perin aloitin blogin, koska lähipiirissäni kukaan ei ollut samassa tilanteessa eli raskaana. Nyt minulla on monta ystävää ja tuttua, joilla on samanikäisiä lapsia. Blogi ei ole enää niii-iiin tärkeä vertaistukipaikka kuin alussa, mutta varsinkin silloin oli ihan mieletöntä pohtia kaikkea muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Edelleen seuraan mielelläni vanhemmuusblogeja, ja moni blogituttu tuntuu melkein jo ystävältä.
  2. Mitä rakastat?
    Läheisiä, ja yritän rakastaa koko elämää. Olipas kliseistä...
  3. Mitä muuttaisit elämässäsi – nykyhetkessä tai menneessä – jos voisit?
    Pyrin elämään niin, etten jossittele. Otan opiksi ja toimin fiksummin seuraavalla kerralla. Jos kuitenkin voisin muuttaa mennyttä, luottaisin enemmän intuitiooni ja olisin rohkeampi. Jos jokin tuntuu epäoikeudenmukaiselta, pyrin muuttamaan sen. Jos ei onnistu, lähden. Minulla on oikeus vaatia.
    Nykyhetkeen toivoisin enemmän tukiverkkoja. Olisi ihanaa, jos tarvittaessa saisin lapsen jonnekin hoitoon, ihan vaikka hammaslääkärikäynnin ajaksi.
  4. Mitä et voi sietää?
    Minun on nyt viitattava viimeaikaisiin somekeskusteluihin ja sanottava, että en ymmärrä ilkeää, toisen ihmisarvon kieltävää puhetta. Yksisilmäisyys ja suvaitsemattomuus tekevät minut aina todella surulliseksi.

  5. Mikä saa sinut innostumaan?
    Innostun todella paljon keskustellessani energisten ihmisten kanssa. En ehkä itse ole niin maaninen, mutta minusta on ihana puhua todella ekstroverttien persoonien kanssa.
    Innostun myös tyhjistä kalenterin lehdistä, jotka nähtävästi onnistun täyttämään tilanteessa kuin tilanteessa. Se lienee kuitenkin ihan jees!
  6. Mitä pelkäät?
    Kuolema ja terveyden menettäminen ovat tällä hetkellä pahimmat pelkoni, ja lapsen saamisen jälkeen niistä on tullut entistä karmivampia.

  7. Lempiherkkusi?
    Nyt voin taas vastata, että sipsit! Imetyshormonien vallassa olisin sanonut, että suklaa on lempiherkkuni.
  8. Mihin maahan haluaisit syntyä, jos voisit valita? Miksi?
    Olen kiitollinen siitä, että olen syntynyt Suomeen. Toisaalta olisin ihan mielelläni voinut syntyä myös johonkin eurooppalaiseen sivistysvaltioon.
  9. Mikä musiikkikappale sopii parhaiten tämän hetken elämääsi tai tunnelmiisi? Miksi?
    Tätä piti ihan pohtia! En miettimisen jälkeen keksinyt yhtään kappaletta, joka kuvaisi elämääni. Tuntuu, että monet laulut kertovat joko parisuhdekriisiseistä tai voittamattomasta onnistumisen tunteesta. Ensin mainitut eivät onneksi ole tällä hetkellä ajankohtaisia, ja sattuneista syistä olen viime aikoina joutunut epäilemään omia kykyjäni. Viimeksi mainitutkin tuntuvat siis jotenkin sopimattomilta, siltä, etten voi täysin ottaa niitä omikseni.
    Olen viime aikoina mieltynyt Juha Tapion Toistemme pelastajaksi -lauluun, vaikka se ei ehkä minua tällä hetkellä kuvaakaan. Sanat ovat kuitenkin taitavasti tehdyt.
  10. Mikä taiteenlaji on sinulle läheisin?
    Kirjallisuus ehdottomasti on minulle läheisin. Rakkaus siihen on ja pysyy. Se on ainoa taiteenlaji, joka on kulkenut mukanani ihan koko elämäni. Muut ovat olleet kausittaisia.
  11. Millaisissa tilanteissa olet parhaimmillasi?
    Hih, ihana työhaastattelukysymys! :) Olen parhaimmillani, kun voin ideoida ja luoda jotakin uutta.

...en valitettavasti enää keksi enempää!

Tässä kuitenkin teille kysymyksiä:
1. Mikä on paras muistosi kesältä 2015?
2. Mikä on mielenkiintoisin paikka, jossa olet nukkunut?
3. Mitä puoluetta olet yleensä äänestänyt?
4. Missä sosiaalisen median sivustoilla sinulla on profiili?
5. Oletko koskaan tienannyt bloggaamisella?
6. Milloin olit viimeeksi verikokeessa?
7. Millainen olet, kun tapaat uusia ihmisiä?
8. Mitä täytteitä pizzassasi on?
9. Millainen on ollut hämmentävin työnhakukokemuksesi?
10. Mitä söisit, jos saisit syödä ihan mitä vaan?
11. Minkä vaatteen ostit viimeeksi?