maanantai 31. elokuuta 2015

Marttyyroi vähemmän

Omaan ajan ottaminen oli uudenvuodenlupaukseni. Nyt vuoden kääntyessä ehtoopuolelle on hyvä tarkastella, mitä lupaukselle kävi.

No, aluksi ei käynyt kovin hyvin. Vuoden alussa Anselmiina oli hieman vajaa vuoden ja olin hänessä vielä aika kiinni. Vähän jopa ihailin niitä, jotka noin vaan reteästi laittoivat taaperonsa hoitoon. Useimmiten ero Anselmiinasta kuristi kurkkuani. Ehkä syynä oli imetys, joka jatkui THL:n suosittaman yhden vuoden rajapyykin jälkeen.

Töiden ja muiden velvollisuuksien takia jouduin joskus hieman olemaan erossa, eikä se tuntunut niin pahalta kuin kuvittelin. Pakollisen erossaolon jälkeen en kuitenkaan todellakaan olisi halunnut käyttää vapaa-aikaani mihinkään omaan huvitukseen, enkä niin tehnytkään.

En kadu sitä, etten keväällä osannut tehdä omia juttuja niin paljon kuin ajattelin. Pyrin toimimaan vaiston varassa, ja toisaalta yksivuotias on vielä todella pieni. Jos intuitio pitää minut lapseni luona, on sitä hyvä kuunnella.

Nyt järki sanoo, että voin hyvin olla erossa jo hetken. Samaa mieltä on intuitio, tunne, mikä lie. Oikeastaan kaipaan omaa aikaa ihan todella. Olen nimittäin viime aikoina alkanut huomata itsessäni marttyyrin piirteitä, mikä on ollut varsin järkyttävää. On tehnyt mieli valittaa, että kyllähän minä tahtoisin, mutta kun enhän minä millään voi... Voinpas!


Siispä, tänään  aloitin itseni muistamisen. Olen nyt yhdistetyn kuntosali- ja uimahallikortin onnellinen omistaja. Se ei tullut niin kalliiksi kuin hienot kuntokeskukset eikä sinne ole niin pitkä matka kuin hienoihin kuntokeskuksiin.

Illalla kävin jo kokeilemassa, onko lihaksissani voimaa. Jaksoin nostaa aika lailla samoja painoja, joita heiluttelin viimeeksi kuntosalilla käydessäni. Siitä on puoli vuotta. Nyt ei saa tulla niin pitkää taukoa.

Kunnon rapautuminen ei ole suurin huolenaiheeni. En edelleenkään voi kiistää sitä, mitä liikunta tekee pääkopalle. Se saa ideat sinkoilemaan vaikka minne. Aluksi altaassa kauhominen tuntui tylsältä, mutta varttitunnin jälkeen jo pohdin lennokkaita ajatuksia.

Ehkä ne alkavat joskus versoa tai sitten eivät. Kunhan en vaan marttyyroi.

lauantai 29. elokuuta 2015

Odotas vaan

Iloitseminen ei aina ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Liian usein on joku mörökölli muistuttamassa, että odotas vaan. Moni viime aikoina kuulemani odotas vaan on liittynyt lapsiin, mutta toki pessimistiset tokaisut taidetaan muutenkin.

Odotas vaan, kohta olet täysin kyllästynyt äitiyslomaan.

Odotas vaan, kohta lihot muodottomaksi.

Odotas vaan, sitten et pääse mihinkään ennen kuin lapsi on kolme.

Odotas vaan, kun niitä on kaksi.

Odotas vaan, kun se liikkuu.

Odotas vaan, itku pitkästä ilosta.

Miksi kukaan ei sen sijaan sano, että odotas vaan mahtavaa tulevaisuutta? Kaikki voi mennä hyvin tai huonosti tai jotenkin siltä väliltä. Ongelmat voivat odottaa kalenterin seuraavalla sivulla, mutta etukäteen manaaminen on ikävää. Entä jos eläisimme hetkessä ja mukana toisten iloissa ja harmeissa?

Odotas vaan, kun niistä on seuraa toisilleen.

Odotas vaan, kuinka kiva on seurata kasvua.

Odotas vaan, miten hyvin päiväkodissa menee.

tiistai 25. elokuuta 2015

Hauvat, kisshat ja auttttot eli taaperon kiinnostuksenkohteet

Taaperoikä on ihan paras ikä! Vauvavuoden loppuessa koin suoranaista ikäkriisiä lapseni puolesta. Nyt se tuntuu jo hassulta, koska elämä taaperon kanssa on suorastaan kutkuttavaa. Koko ajan tulee jotain uutta hauskaa. On ihana nähdä, miten pikkuvauvasta on kehittynyt ihan oikea ihminen, tyyppi, jolla on mielenkiinnonkohteita.

Kiinnostuksenkohteet ovat huvittaneet minua viime aikoina. Vauvavuoden lopulla, joskus viime jouluna, Anselmiina ihastui koiriin eli omalla kielellään hauvoihin. Hauvasta tuli eniten käytetty sana, ja äiti katosi sanavarastosta koirainnostuksen tieltä. Koirat olivat hauvoja, mutta samoin hän kutsui kaikkea sukista ja kissoista naapurinpoikaan.

Jossain vaiheessa keväällä hän kiinnostui kissoista eli kissshoista. Hauvat olivat edelleen hauvoja eli ihania, mutta kissat vasta rakastettavia olivatkin. Kaikesta innostuksesta huolimatta Anselmiinalla kesti muuten keskikesään asti oppia, mitä kisssha sanoo. Hän tajusi nopeasti, että hauva sanoo hau. Kisssha sen sijaan sanoo... ...kisssh! Se on tietysti sinänsä loogista, mutta nyt kisshakin jo sanoo mau.

Eläimet ovat alkaneet painua unholaan. Nyt tyttönen on innostunut autoista eli autttoista. Auttto sanoo hur hur (paitsi meidän automme sanoo antipollution fault, mutta se näyttää olevan taaperon käsityskyvylle liikaa). Auttto-innostuksessa on muuten se ihana puoli, että autttoja näkyy enemmän kuin hauvoja ja kissshoja. Esimerkiksi bussissa on siis helppo pitää taapero keskittyneenä, kun ykköskiinnostuksenkohteita näkyy kaikkialla. Autto auttto hur hur hur!

Sama kiinnostuksenkohteiden vaihtelu pätee aikuistenkin elämässä. Olen hurahtamisherkkä, ja elämässäni on usein kiinnostuksenkohde ylitse muiden. Parin viime kuukauden aikana olen huomannut, että olen kiinnostunut paljon muustakin kuin vauvajutuista. Esimerkiksi feminismi ja pakolaisuus ovat mietityttäneet viime aikoina.

Mitkä teillä ovat kiinnostaneet - siis vanhempaa ja lasta - viime aikoina?

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Älä totuta vauvaa

Ei kannata totuttaa lasta siihen ja siihen, on moni neuvonut. Aluksi muiden neuvot olivat minulle kuin jumalan sanaa, mutta nyt puolitoistavuotiaan äitinä osaan jo hieman kyseenalaistaa. Lapset ja tilanteet ovat tietysti aina erilaisia ja ainutlaatuisia, mutta ajattelin pilke silmäkulmassa pohtia joitakin saatuja neuvoja.

Totuta nukkumaan metelissä.
Aluksi yritin tätä, ja yllättäen parikuukautinen nukkui ruohonleikkurin suristessa vieressä. Nykyisin meillä on Anselmiinan päiväuniaikaan oltava hipihiljaista. Hän on joskus herännyt jopa vesihanaan, mutta toisaalta kerran palohälytin ei havahduttanut häntä. Ehkä kyse on totuttamisen sijaan unenlahjoista tai niiden puutteesta.

Älä totuta nukahtamaan rinnalla.
Niin, Anselmiina tosiaan alkoi pyristellä irti tästä tavasta 1,5 vuoden kypsässä iässä. Pari yötä itkettiin, mutta sitten alkoi sujua. Vieroitus ei ole ollut yhtään niin kauheaa kuin etukäteen pelkäsin.
Luultavasti antaisin mahdollisen seuraavankin lapsen tottua tähän tapaan, koska todistettavasti siitä pääsee eroon ennen teini-ikää. Tietysti voi olla, että vauva nro 2 boikotoisi tissiä nukutuskeinona. Ei siitä haittaa olisi.

Totuta nukkumaan vaunuissa/rattaissa.
Tämä sen sijaan on ollut hyvä neuvo! Anselmiina nukkuu päiväunet aina rattaissa, joten meidän ei ole pakko olla kotona päikkäriaikaan. Toisaalta hän kotona ollessamme uinuu päivittäin pari tuntia rattaissaan eteisessä, mikä tuntuu hieman tyhmältä... no kunhan jossain nukkuu.

Totuta toisiin lapsiin.
Anselmiina rakastaa ihmisiä, ja hän on nähnyt ikätovereitaan säännöllisesti vauvaiästä asti. Jakaminen ei häneltä vielä luonnistu, mutta se lienee normaalia näin pienelle. Ehkä tässäkin on kyse ensisijaisesti luonteesta.
Suositan toki etsiytymään vanhempi-lapsi-seuraan, jos sellaista on vailla. Lisäksi mielestäni lapsen on hyvä viimeistään leikki-ikäisenä nähdä, miten ystävyyssuhteita solmitaan ja ylläpidetään.

Totuta olemaan muiden hoidettavana.
Tätä emme ole oikein treenailleet. Anselmiina ei ole ollut pitkiä aikoja muiden kuin vanhempiensa kanssa. Se ei ole täysin ollut oma valintamme, sillä lastenhoitoverkostomme on aika olematon - ja uskallukseni rekrytoida babysittereita vielä olemattomampi.
En kuitenkaan usko, että ainakaan vauvaikäistä pitäisi mitenkään totuttaa olemaan toisten kanssa. En tällä tarkoita, että hoidossa oleminen olisi lähtökohtaisesti väärin. Tilateita on monenlaisia. Uskon siihen, että vanhempiinsa turvallisesti kiintynyt lapsi osaa olla muidenkin kanssa.
Pikkuhiljaa tahtoisin kuitenkin lisätä muiden osuutta Anselmiinan elämässä, ettei hän ole yllättävän hoidontarpeen iskiessä aivan kummissaan.

Totuta syömään kaikkea.
Hahhah, tätä olen ihan todella yrittänyt! Anselmiina on pienestä saakka saanut niin avokadoa ja linssipataa kuin kiwanoakin. Silti hän on aivan järkyttävän nirso.

Älä totuta lasta makeaan.
Tätä olen myös noudattanut, ja ainoan lapsen kanssa se onkin ollut helppoa. Anselmiina on pari kertaa saanut pienen annoksen kaurajäätelöä. Nyt hän melkein sekoaa, kun muut herkuttelevat jätskillä. Eli no, ei jäätelö tapa, mutta olisi voinut väliinkin jättää.

Totuta käyttämään aurinkolaseja.
Anselmiina on pienestä saakka saanut aurinkolasit nenälleen, ja nykyisin ne pysyvät päässä vaihtelevasti. En tiedä, onko syynä totuttaminen, aurinkolasien mukavuus vai henkivallat.



Voi kun ongelmien syynä olisikin aina totuttaminen tai sen puute. Omia tapojaan on toki hyvä miettiä, mutta silti kaikki ei aina suju niin kuin toivoisi. Kaikista tarjoilluista sushipalleroisista huolimatta lapsi voi olla nirsoilun kuningatar. Ehkä riittää, kun yrittää parhaansa.

Millaisia totuta tai älä totuta -neuvoja te olette saaneet? Mikä on toiminut ja mikä ei?

torstai 20. elokuuta 2015

Seilaa taaperon kanssa

Teimme kolmehenkisen perheemme ensimmäisen ulkomaanmatkan, kun risteilimme päiväksi Tukholmaan - niin, ulkomailla sekin on, vaikkei etäisyys ole mittava. Mukaamme saimme kaksi ystäväperhettä, joissa on samanikäiset taaperot.

Muutamia hajanaisia havaintoja ja ehkä vinkinpoikasia lapsen kanssa seilaamisesta:

- Lapsen kanssa laivalla aika suorastaan liitää. Ei paljon huilittu hytissä. Miten ennen laivalla saattoi olla jopa vähän tylsää?

- Laivan leikkihuone on hitti. Siellä voi piirtää, leikkiä kotia, paijata pehmoleluja, rakentaa palikoilla ja ennen kaikkea telmiä pallomeressä. Sinne tosin eräs minikokoinen taapero meinasi hukkua...

- Ville Viking lähietäisyydeltä pelotti taaperoita.

- Maitoallerginen ja nirso taapero söi buffetista jopa kurkkua, hedelmäsalaattia ja kauramaitoa. (Muitakin erityismaitoja ja gluteenittomia tuotteita oli muuten tarjolla.)
Lisäksi olin varustautunut matkaan leivillä, smoothieilla, Talk-muruilla ja parilla purkkiruualla. Pikapuurojauheesta ja teevedestä sai maidottoman aamupuuron. Rohkea allergialapsen vanhempi olisi varmaan tarjonnut kaiken seisovan pöydän antimista, mutta itse en uskaltanut ottaa riskiä. "Laktoositonhan käy" ja "Oho, tämä olikin paistettu voissa" eivät ole lauseita, joita tahtoisin kuulla meren päällä.

- Laiva sopii näemmä huonouniselle taaperolle, koska hän uinui kaksi yötä liki heräämättä. Unikoulukin on saattanut alkaa toimia. Oi!

- Omaan sänkyynsä vastikään koulutettu Anselmiina nukkui hytissä kanssamme samassa sängyssä. Olin etukäteen huolissani tästä ja mietin, olisiko pitänyt pyytää laivan infosta matkasänky. Pelko takapakista unikoulusta osoittautui kuitenkin täysin turhaksi. Ihanaa!

- Kestovaippailin koko matkan öitä lukuunottamatta. Pakkasin mukaan 11 vaippaa, joista yksi jäi käyttämättä. Hyvin mitattu puolentoista vuorokauden reissuun siis! 
Mukaan otin kaksi suurta vetoketjullista pul-pussia, jotka pitivät hajut ja kosteuden sisällään. Toiseen laitoin vaipat laivalla ja toiseen Tukholma-pyörähdyksen aikana käytetyt vaipat.
- Laivan hissit olivat usein varattuja, joten rattaiden kanssa liikkuminen olisi saattanut olla työlästä. Anselmiinan kanssa ei merellä juuri rattaita tarvinnut, sillä hän nohevana minä itse -henkisenä tyttösenä tahtoi kävellä itse, etenkin portaissa.
Pienemmän tai vähemän kävelystä kiinnostuneen lapsen kanssa olisin ottanut ehkä mukaan jonkinlaisen ergonomisen kantovälineen.
- Talutusreppu muuten pelasti (taas) monta hetkeä. Suosittelen!
Ehkä tämän kokemuksen jälkeen rohkenisi matkustamaan muuallekin. 

perjantai 14. elokuuta 2015

Terveisiä vieroitushelvetistä

Vieroitushelvetti. Sillä sanalla kaverini kuvasi vieroitusta. Aluksi sana hymyilytti minua, mutta vieroituksen aloittamisen jälkeen se itketti. Vieroitus on niin helvetti.

Nyt 1,5 vuoden kypsässä iässä Anselmiinaa vieroittaessa olen tajunnut, että olen päässyt vanhemmuudessa todella helpolla. Olen pääasiassa toiminut intuitioni varassa. En ole joutunut tekemään mitään, mitä sisäinen ääneni tai mikä lie kieltäisi.

Epätoivoista itkua keskellä yötä kuunnellessa sisäinen ääneni sen sijaan huusi, että ei näin. En minä halua huudattaa! Toisaalta en minä halua yöimettää montaa vuotta enää.

Tarkennan tähän väliin, että emme ole pitäneet mitään varsinaista huudatusunikoulua. Anselmiinan ilman maitoa viettämää pätkää yössä on yö yöltä pidennetty. Paniikkihuudon iskiessä hänet on otettu sängystä syliin, mutta muuten häntä on silitelty tai pidetty kättä hänen päällään.

Moni on sanonut, että ehkä saisin nukuttua unikoulun jälkeen paremmin. Minua yösyötöt eivät kuitenkaan ole väsyttäneet. Päinvastoin: imetyshormonit ovat auttaneet pääsemään uneen nopeasti. Se ei ole ollut minulle normaalia. Muistan liian hyvin vuosia, viikkoja ja hetkiä, kun olen nukkunut aivan järjettömän huonosti. On nurinkurista sanoa, että nimenomaan lapsen saamisen jälkeen olen nukkunut hyvin. Niin vaan on.

Joskus yösyömisestä silti pitäisi päästä eroon. Ehkä ruoka päivällä maistuisi paremmin, jos ei tankkaisi maitoa yöllä. Perhepetikään ei enää oikein toimi. Perheen pienin havahtuu heti, kun joku yrittää huomaamattomasti kivuta samaan sänkyyn. Miten perhe mahtuisi perhepetiin, olemme naureskellen miettineet.




Nyt vieroitushelvettiöitä on nyt takana melkein viikon verran. Yöheräilyistä ei ole todellakaan päästy, mutta viimeiseen muutamaan yöhön ei ole koettu puolentoista tunnin itkuputkia. Uskaltaisiko jo sanoa, että parempaan ollaan menossa? Takapakkia voi tulla ja taatusti tuleekin, koska tytärtäni on nähtävästi siunattu yhtä surkeilla unenlahjoilla kuin minua.

Enää en silti mieti, että unikoulu on maailman huonoin idea.En ole koskaan vauvavuonna ollut näin väsynyt, jos aivan ensiviikkoja ei huomioida. Uskon silti, että parempia unia on luvassa kaikille, niin perheellemme kuin naapureillekin.

tiistai 11. elokuuta 2015

Touhutaapero on 1,5-vuotias

Paaaljooon onneaaa vaaan! Anselmiina on tänään 1,5-vuotias. Nyt hän ei ole hetkeäkään paikoillaan eikä kovin montaa hetkeä hiljaa.

Puhuminen on kehittynyt huimasti viime kuukausina. Uusia sanoja putkahtelee niin paljon, etten enää pysy perässä. Sanoja on ainakin äiti, isi, kakka, kukka, kakkuun (karkuun), napa, tukka, pukka (sukka), hauva, kissssa, tissi, ota, kiitti, akku (saukko), leip, ei, joo, vappa (vaippa), pappa, hiirrri, anna, hahhahhahaa (ihhahhaa), tyttö, kala, auto, api (apina), nalllle, popha (potta), lamppu, kur kur (kurkku)... Omaa kieltään hän pälpättää paljon, varsinkin puhelimessa tai puhelimelle, ja ymmärtää puhetta pelottavan paljon.

Lauseita ei vielä kuulu. Kerran hän tosin sanoi Anna tissi, mutta luulen sen olleen vain sattumaa.

Niin, tissi. Siitä eroon pääseminen on nyt ajankohtaista. Kuten olen kertonut, päiväsyötöt katosivat päiväohjelmasta jo kesäkuussa. Ilta-, aamu- ja yösyömisestä nyt kovasti pyristellään eroon. Viime yönä oli vieroitusyö nro 2, ja oi kyllä, kauheaa on. Kaikille, varmaan naapureillekin. Ehkä tämä tästä.

Etukäteen ajattelin, että imetyksen lopettaminen tuntuisi haikealta. Ehkä vähän tuntuukin. Enimmäkseen alan kuitenkin olla sitä mieltä, että 1,5 vuotta imetystä on meille tässä vaiheessa tarpeeksi. Vuoden iässä en vielä olisi raaskinut lopettaa, ja silloin Anselmiinakin pyysi usein maitoa.

Nyt en kuitenkaan enää osaa edes kuvitella, että imettäisin päivisin. Nopeasti siihen nähtävästi tottuu.

Hyvästä ruokahalusta ei Anselmiinaa voi kehua. Imetyksen vähentäminen ei ole saanut muuta ruokaa maistumaan paremmin, vaikka moni niin veikkaili - toki toisilla voi ruoka alkaa maistua, kun ei enää saa entiseen tapaan maitoa.

Jotkin ruuat sentään maistuvat. Leipä menee suuhun takuuvarmasti. Samoin aamu- ja iltapuurolautaset tyhjenevät aina, joten välillä teen puuroa lounaaksi tai päivälliseksin. Porkkana ja kurkku menevät sormiruokana, ja samoin liha maittaa barbaarisesti käsin syötynä. Hyvää ruokaa hän syö itse, mutta paha ruoka on syötettävä.

Huonon ruokahalun takia painonnousu on ollut huolenani, taas kerran ja vaihteeksi. Kun Anselmiinan istuttaa kotivaa'alle, on lukema hyvällä tuurilla noin yhdeksän kiloa. Se on varsin vähän 1,5-vuotiaalle, vaikka toisaalta hän on myös sopusuhtaisen lyhyt. Neuvola on kuun lopussa, joten siellä viimeistään näkee lukemat.

Vaatekoko on noin 74 tai 80. Jokunen 86-kokoinen on jo käytössä. Kestovaipat ovat yleensä M-kokoa tai sitten vanhoja tuttuja yhden koon vaippoja, joita meillä on käytetty jo yli vuoden. Yöllinen kertakäyttövaippa on Muumien nelonen, edelleen.

Liikkumisessa Anselmiina on kehittynyt huimasti. Hän lähti kävelemään kunnolla kiirastorstaina, hieman vajaa 1 v 2 kk ikäisenä. Nyt hän taapertaisi kävellen kaikkialle. Portaiden laskeutuminen on vielä aika huteraa, mutta ylös kapuaminen onnistuu.

Leikeissä alkaa jo olla ideaa. Anselmiina pussailee pehmoleluja ja nukkeja ja syöttää heitä lusikalla.

Kotihoito jatkuu edelleen tämän syksyn. Teen jonkin verran töitä, jotka voin pääasiassa tehdä vaikka keskellä yötä päälläni seisoen. Sen takia emme ole vielä nähneet hoitopaikkaa tarpeelliseksi.

Hoidosta voisin joskus tehdä kunnon merkinnän. Siinä todella riittää pohdintaa, kun pitää miettiä niin perheen hyvinvointia, taloutta, ammatillista kehittymistä - ja kaikkea tätä rajaa yleinen taloustilanne, joka näkyy niin työ- kuin hoitopaikkojen saatavuudessa.

Oikein kivaa elämä on silti 1,5-vuotiaan kanssa, onneksi.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Pinnasänky muuttui turhakkeesta hyödykkeeksi



Kops ja riipaisevaa itkua.

Kukaan ei tahtoisi kuulla sellaista huoneesta, jossa lapsi nukkuu. Joskus niin käy.

Meille niin on käynyt viimeisen kuukauden aikana kolme kertaa. Se on kolme kertaa liian paljon, vaikka jokaisesta putoamisesta on selvitty itkuilla ja hämmästyttävän vähillä mustelmilla.

Vauvatarvikkeiden pahin turhake oli erään luonnoksiin jääneen blogimerkintäni otsikko. Merkinnän aiheena oli pinnasänky, jonka olin kokenut kaikkein turhimmaksi lapsiperhehankinnaksi. Anselmiina ei ollut koskaan nukkunut siellä lyhyitä pätkiä lukuunottamatta.

Alussa hän nukkui äitiyspakkauksen laatikossa ja meidän sängyssämme, ja hieman kasvettuaan hän on poikkeuksetta nukkunut päiväunet rattaissaan ja yöunet meidän välissämme. Usein hän on nukkunut ensimmäisen unipätkän omassa pinnasängyssään, josta hän on ensimmäisen heräämisen jälkeen poimittu sänkyymme. Siinä olemme kaikki uinuneet samassa pedissä, joskus loistavasti, joskus heräillen.

Imetyksestä vieroittaminen ja levoton nukkuminen ovat alkaneet uhata perhepetiä. Kun on aika usein vaipunut uneen tissi suussa, on ymmärrettävästi vaikea muuttaa tottumuksiaan. Lisäksi on alkanut tuntua, ettei Anselmiina nuku kanssamme enää niin hyvin. Hän on alkanut heräillä herkästi, kun tulemme hänen viereensä nukkumaan.

Sen takia ehdin jo ajatella, että voisimme heivata vähän käytetyn pinniksen pois ja siirtää Anselmiinan lastensänkyyn. Anselmiina oli hyvin kestänyt meidän sängyssämme. Hän oli uinunut siinä jo vuoden ja viisi kuukautta ilman, että oli pudonnut kertaakaan.

Paitsi sitten kuului kops, kun hän pyörähti laidan yli. Ja toisen kerran. Ja kolmannen.

Lastensängyn etsintä loppui putoamisiin. Nyt Anselmiina, ylihuomenna 1,5 vuotta, nukkuu pinnasängyssä. Siellä ei saa tissimaitoa, mutta pinnan välistä mahtuu äidin tai isän käsi rauhoittamaan. Mikä parasta, sieltä ei pääse putoamaan.

Onpas ihanaa. Ja haikeaa ja kauheaa.


tiistai 4. elokuuta 2015

Se on Kertun äiti

Ennen lasta ihmettelin, miksi vanhemmat puhuvat toisista äiteinä tai isinä. Se kuulosti typerältä, aivan kuin aikuinen ihminen ei olisi mitään muuta kuin jonkun vanhempi.

Hän on Peetun isä. Ellin äidillä on kaunis mekko. Soitan Yrjön äidille.

Nyt minulla on yli vuoden ollut tuttuja, joiden nimiä en tiedä. Heidän lapsensa nimet sen sijaan tiedän. Heistä on tullut sen-ja-sen vanhempia.

Käytännön ongelma tästä tulee ainakin silloin, jos tahtoisi etsiä töihin kadonneet kerhokaverit sosiaalisesta mediasta. Siellä kukaan ei sattuneista syistä ole Annan äiti Kumpulasta.

Ja tiedättehän - jos jonkun kanssa on keskustellut yli vuoden ajan muun muassa navanalusjutuista, on noloa kysyä tämän nimeä. Tiedän kaiken synnytyksestäsi ja lapsesi vatsan toiminnasta, mutta mikäs sinun nimesi olikaan?

Ehkä tulevaisuudessa yritän pysyä tietoisena toisten vanhempien nimistä. Olen huomannut, että usein lasten tapahtumissa pyydetään kertomaan lapsen nimi ja ikä. Ne ovat toki tarpeellisia tietoja, mutta yhtä hyödyllistä olisi kertoa myös vanhemman oma nimi.

Kuka sinä olet? kysyn ehkä seuraavan kerran, kun tapaan hiekkalaatikolla jonkun uuden. Sitä kannattaa rohkaistua kysymään vanhoiltakin tuttavuuksilta.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Yksivuotias maksaa



Lapseen menee sitä enemmän rahaa, mitä vanhemmaksi hän kasvaa, sanotaan. Tottahan se lienee, sillä peruskoulun päättävällä on taatusti eri suuruiset menot kuin kaksivuotiaalla.

Yllättävä hyppäys tapahtuu kuitenkin jo silloin, kun lapsi muuttuu vauvasta taaperoksi. Ilmiö näkyy varsinkin sisäleikkipuistossa: aikuisen lipuun sisältyy usein vauvan sisäänpääsy, mutta yli 1-vuotias tarvitsee jo oman lipun. Pomppaus nollamaksuluokasta voi olla suuri. Helsinkiläisessä Snadi Stadissa alle yksivuotias pääsee ilmaiseksi, mutta 1-3-vuotias maksaa jo 12 €. Hoplopissa alle 1-vuotias on ilmainen, mutta 1-2-vuotiaan sisäänpääsy on kympin.

Ennen ilmaiset Skidit-festarit olivat tänä vuonna maksulliset. Jälleen alle 1-vuotias pääsi ilmaiseksi, mutta muilta hinta oli 12,50 €. Aiheesta kirjoitti myös Kolmistaan-blogin Karoliina täällä.

En väitä, että lasten pitäisi päästä joka paikkaan ilmaiseksi. Festarit eivät järjesty pyhällä hengellä, eikä turvallinen sisäleikkipuisto pysy pystyssä sponsorivoimin.

Silti hinnat tuntuvat välillä huimilta. Jätimme eiliset festarit väliin siksi, ettei hinta mielestäni täysin vastannut liki 1,5-vuotiaan tapahtumasta saamaa hyötyä. Ehkä sitten emme olleet kohderyhmää. En luota siihen, että yli yksivuotias taapero jaksaisi seurata nukketeatteriesitystä, osaisi osallistua katutanssitunnille tai äänityöpajaan. Toisaalta hän olisi luultavasti ollut mielissään muumiperheen lauluhetkestä. Minä taas olisin ollut kiinnostunut ainakin vaatteista.

Mietin, voisiko hintoja porrastaa entistä enemmän. Voisko taaperon eli 1-2-vuotiaan pääsymaksu olla yksinumeroinen? Käsittääkseni 1- ja 3-vuotiaan taidoissa ja kyvyssä hyötyä leikkipuistosta tai festareista on suuri ero. On hassua maksaa 14 kuukauden ikäisestä yli kympin enemmän kuin 11 kuukauden ikäisestä, joka usein menee vauvojen nollamaksuluokkaan.