keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Laula lapselle



Musikaalinen ei ole minua kuvaava adjektiivi. En edes kuuntele musiikkia erityisen paljon. Moni mainitsee sävelet elinehdokseen, mutta minulle ne ovat jokseenkin yhdentekeviä.

Vauvalle saa laulaa, neuvolantäti kehotti, kun Anselmiina oli ehkä 20 viikkoa vanha sikiö. Nyökyttelin vastaukseksi. Oikeasti ajattelin, että no ihan tasan en laula. En minä osaa, eikä se tunnu mitenkään luontevalta!

En laulanut mahalleni ainakaan säännöllisesti. Aina joskus saatoin niin tehdä, vähän salaa ja häpeillen. Oli kutkuttavaa ajatella, että sikiö kuulee. Silti edes sille puhuminen ei tuntunut luontevalta.

Laulan Anselmiinalle päivittäin nyt, kun hän on liki 1,5-vuotias. Lauluääneni ei edelleenkään liene hyvä tai soinnillinen, mutta oikeastaan en välitä siitä. Anselmiina nimittäin rakastaa lauluja ja loruja. Kun hän oli pikkuvauva, lurittelu oli takuuvarma keino rauhoittaa hänet. Enää sen toimimiselle ei ole takuita, mutta usein kiukkuava taapero virkistyy laulusta. Joskus hän yrittää laulaa mukana.

Vuosi sitten aloimme käydä muskarissa. Aluksi mietin, onko siinä mitään järkeä. Koin itseni urpoksi, kun olisi pitänyt laulaa lastenlauluja ja ehkä jopa heiluttaa marakassia. Alun skeptisyydestäni huolimatta muskari kuuluu ehdottomasti ensi syksyn suunnitelmiimme. Muskarivuoden aikana Anselmiina kasvoi vauvasta taaperoksi, ja jokaisesta kerrasta hän näytti nauttivan. Talvella hän saattoi jo tanssia ja laulaa musiikin mukana.

Vanhemmillekaan muskari ei ole turhaa, sillä siellä oppii lapsen kanssa luriteltavia lauluja ja saa uusia, usein samalla alueella asuvia kavereita.

Jo vauvalle kannttaa laulaa, jos ei ole antanut sulosointujen kantautua sikiön korviin. Lääkärilehden muutaman vuoden takaisen artikkelin mukaan laulaminen kehittää lapsen aivoja. Artikkelin mukaan tosin paljon musisoivien perheiden lasten aivot olivat pelkkiä muskarinkävijöitä kehittyneempiä, mutta uskoisin vähänkin musisoinnin olevan hyödyllisempää kuin jatkuvan hiljaisuuden. Musisointi muun muassa parantaa tarkkaavuutta ja kielitaitoa.

Onneksi ainakaan tuossa artikkelissa ei puututtu musisoinnin laatuun. Äänellään variskin laulaa, vai miten se meni.

Rohkeasti siis lallattamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti