perjantai 31. heinäkuuta 2015

Vapauduin sokerikoukusta eli vieroituskuulumisia

Saa hän hieman äidinmaitoakin vielä, kerroin tänään farmaseutille, kun etsin apteeksissa Anselmiinalle kalkkitabletteja. Kesän yhtenä tavoitteenani on ollut taaperon vieroitus imetyksestä. Kuten jokainen tajunnee, maitobaari ei ole vielä täysin sulkeutunut.

Imetys ei kuulu enää päiväohjelmaamme, kerroin melkein kuukausi sitten. Päiväsyöttöjen poisjäänti sujui kuin itsestään ilman suuria vastusteluja, mutta ilta- ja aamusyönnistä vieroittaminen on vaikeampi pala. Olen kuitenkin päivällä usein vähintään 12 tuntia imettämättä ja yölläkin tavallisesti ainakin monta tuntia (krhm). Mitä siitä on seurannut?

Näin lopettamisen jälkeen värit paremmin!,  ystäväni sisko kertoi. Moni muukin on julistanut imetyksen lopettamisen aikaansaamista myönteisistä muutoksista. Minä en vielä ole lopettanut imetystä, mutta joitakin muutoksia olen jo huomannut.

Ehkä suurin on yllättäen ollut se, että piinaava makeanhimoni on poistunut. Ennen lasta en ollut suuri sokerinystävä. En todellakaan kieltäytynyt makeista herkuista, mutta pidin suklaata hieman yliarvostettuna. Ihmettelin, miksi valtaosa naisista oli hulluna tuohon kaakaoiseen herkkuun.

Sitten olin raskaana, ja ymmärsin hieman paremmin. Sitten imetin, ja sitten vasta ymmärsinkin. Ehkä jankkaus siitä, että naiset rakastavat suklaata ei ole vain urbaanilegendaa. Ainakin minun yhden naisen pseudotieteellinen kokeeni todistaa, ettei hormonien ja suklaamieltymyksen yhteyttä voi täysin sivuuttaa.

Nyt vaan mietin, että joo joku suklaa, ihan hyvää, mutta... Ehkä se on ihan hyvä suuntaus, kun huomioi kohonneen diabetesriskini. Minulla oli siis raskausdiabetes, joka lisää tutkitusti riskiä sairastua kakkos- tai jonkin muun tyypin diabetekseen myöhemmin.

Toisia imetys laihduttaa ja toisia lihottaa, ja minä olen ehdottomasti kuulunut ensimmäiseen ryhmään. Jossain vaiheessa käväisin alipainon puolella kaikesta herkuttelusta huolimatta. Nyt paino on hieman kivunnut ylöspäin, kohti normaalilukemia. Ei siitä varmaan haittaakaan ole.

Värit näyttävät samoilta kuin ennenkin. Ehkä ne muuttuvat sitten, kun lopetan oikeasti.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Laula lapselle



Musikaalinen ei ole minua kuvaava adjektiivi. En edes kuuntele musiikkia erityisen paljon. Moni mainitsee sävelet elinehdokseen, mutta minulle ne ovat jokseenkin yhdentekeviä.

Vauvalle saa laulaa, neuvolantäti kehotti, kun Anselmiina oli ehkä 20 viikkoa vanha sikiö. Nyökyttelin vastaukseksi. Oikeasti ajattelin, että no ihan tasan en laula. En minä osaa, eikä se tunnu mitenkään luontevalta!

En laulanut mahalleni ainakaan säännöllisesti. Aina joskus saatoin niin tehdä, vähän salaa ja häpeillen. Oli kutkuttavaa ajatella, että sikiö kuulee. Silti edes sille puhuminen ei tuntunut luontevalta.

Laulan Anselmiinalle päivittäin nyt, kun hän on liki 1,5-vuotias. Lauluääneni ei edelleenkään liene hyvä tai soinnillinen, mutta oikeastaan en välitä siitä. Anselmiina nimittäin rakastaa lauluja ja loruja. Kun hän oli pikkuvauva, lurittelu oli takuuvarma keino rauhoittaa hänet. Enää sen toimimiselle ei ole takuita, mutta usein kiukkuava taapero virkistyy laulusta. Joskus hän yrittää laulaa mukana.

Vuosi sitten aloimme käydä muskarissa. Aluksi mietin, onko siinä mitään järkeä. Koin itseni urpoksi, kun olisi pitänyt laulaa lastenlauluja ja ehkä jopa heiluttaa marakassia. Alun skeptisyydestäni huolimatta muskari kuuluu ehdottomasti ensi syksyn suunnitelmiimme. Muskarivuoden aikana Anselmiina kasvoi vauvasta taaperoksi, ja jokaisesta kerrasta hän näytti nauttivan. Talvella hän saattoi jo tanssia ja laulaa musiikin mukana.

Vanhemmillekaan muskari ei ole turhaa, sillä siellä oppii lapsen kanssa luriteltavia lauluja ja saa uusia, usein samalla alueella asuvia kavereita.

Jo vauvalle kannttaa laulaa, jos ei ole antanut sulosointujen kantautua sikiön korviin. Lääkärilehden muutaman vuoden takaisen artikkelin mukaan laulaminen kehittää lapsen aivoja. Artikkelin mukaan tosin paljon musisoivien perheiden lasten aivot olivat pelkkiä muskarinkävijöitä kehittyneempiä, mutta uskoisin vähänkin musisoinnin olevan hyödyllisempää kuin jatkuvan hiljaisuuden. Musisointi muun muassa parantaa tarkkaavuutta ja kielitaitoa.

Onneksi ainakaan tuossa artikkelissa ei puututtu musisoinnin laatuun. Äänellään variskin laulaa, vai miten se meni.

Rohkeasti siis lallattamaan!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Minulla on oma tahto

Tahto on Anselmiinan sanavaraston uusin putkahdus. Hän hokee sitä, vaikka ei luultavasti ymmärrä sanan todellista merkitystä. Tahto tahto tahto.

Tahto ilmenee muuallakin kuin sanoissa. Iloinen ja sosiaalinen taapero on oppinut kiukuttelemaan. Huudot ilmaisevat, ettei hän halua syödä, olla rattaissa tai pysyä pois parkkipaikalta.

En sano, että odottaisin varsinaista uhmaikää innolla. Välillä mietin kauhulla, millaisia ensi syksyn kotipäivät ovat. Tuleekohan niistä pelkkää korvissa soivaa kiukuttelua? Siitä huolimatta on ilahduttavaa nähdä, kun lapsi alkaa kasvaa omaksi persoonakseen. Oma tahto on sen osoittamista, että minä en ole sinä, äiti.

Samalla olen huomannut, että vauvakupla on alkanut puhjeta. Tein vauvavuonnakin omia juttuja, mutta tällä hetkellä mielessä alkaa olla tilaa muillekin ajatuksille kuin sille, ovatko kestovaipat parempia nepeillä vai tarroilla - ei sillä, että niissäkään pohdinnoissa olisi ollut mitään vikaa.

Kun lapsella alkaa olla omaa tahtoa, on hänestä helpompi olla erossa. Joskus sitä jopa toivoo.

Nähtävästi Anselmiinakin toivoo joskus eroa minusta. Sen verran tarmokkaasti hän välillä sulkee oven naamani edestä ja suuttuu, jos avaan sen.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Koskas teille tulee toinen

Prinsessa Madeleinen esikoinen, prinsessa Leonore, on Anselmiinaa kaksi viikkoa nuorempi. Nyt Leonore on jo isosisko. Anselmiina taas... ...no imetän häntä edelleen pari kertaa vuorokaudessa. Päätelkää siitä.

Lähipiirissäni on vieraillut haikara ahkerasti viime aikoina. Moni minun kanssani samaan aikaan esikoisen saanut on raskaana toistamiseen, ja osa elää jo monilapsisena perheenä.

Ennen lasta en uskaltanut edes ajatella, millaista ikäeroa toivoisin tai toivoisinko minkäänlaista. Vauvan saamisen suunnittelu tuntui täysin absurdilta, ja sitä se on osin edelleen. Tiesin, ettei lapsia tule aina silloin, kun tahtoisi, ja tietysti sama toimii toisinpäin.

Sen tiesin, ettei kovin pieni ikäero kuuluisi suunnitelmiin. Joskus Anselmiinan ollessa parikuukautinen koin hetkellisen vauvakuumeen, jota epäilen hormonien aiheuttamaksi. Katsoin kaihoten toisten vauvamahoja ja ikävöin jopa synnytystä.

Aika pian ajatus toisesta lapsesta alkoi lähinnä tuntua kauhistuttavalta. Syypäänä ei ole ollut vauvavuoden rankkuus tai munasolujen vanheneminen vaan kotikulmien neliöhinnat, alani työtilanne ja reikäiset tukiverkot.

Moni muistelee vauvavuotta kauhulla, mutta minusta se sen sijaan oli yksi elämäni ihanimmista ajanjaksoista - kuulostaa ällöttävän siirappiselta, mutta en ehkä koskaan ole ollut niin onnellinen. Sen takia en ajattele, että pikkulapsiaika pitäisi äkkiä vaan kärsiä pois. On ihana ajatus, että samanlainen ihana vuosi ehkä vielä odottaisi joskus.

Mitään takuuta ei ole millekään. En välttämättä koskaan saa toista lasta. Vielä en osaa sanoa, surisinko sitä.

Ympäristön paine tuntuu välillä kannustavan pieneen ikäeroon. Kaksilapsisuus tuntuu olevan jonkinlainen normi. Ihmiset muistuttavat, että pitää säästää vauvatarvikkeet seuraavalle ja kyselevät, koska teille tulee toinen. Samalla joku tahdittomasti muistuttaa, että kahteen kannattaa sitten lopettaa se lapsenteko, hehheh. Toinen normi tuntuu olevan kahden vuoden ikäero. Muistutellaan, että pitäishän sillä sitten samanikäinen kaveri olla.

Koen välillä olevani poikkeava, koska en esikoiseni 1,5-vuotispäivien lähestyessä ole raskaana tai haaveile siitä aktiivisesti. Nyt on hyvä näin. Uskon Anselmiinan saavan kavereita ilman, että minun on välttämättä synnytettävä hänelle niitä. Sisarusten välillä on ikäerosta huolimatta erityinen side, ja sen vahvuus riippunee luonteista ja perheen vuorovaikutuksesta.

Kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla sopinee monille, enkä osaa vielä sanoa, voisiko se ehkä sittenkin sopia meillekin. Nimittäin ehtiihän tässä vielä ihan hyvin, teoriassa.



Yksi asia minua surettaa hieman. En ehkä koskaan saa maailman ihanimpia tuplavaunuja, Bugaboo Donkeyta.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Se on vain vaihe

Vaihe kuuluu vauvasanastoon. Sitä toistellaan neuvolassa, kerhossa ja vanhemmuusryhmissä. Se on vain vaihe, se on vain vaihe, se on vain vaihe.

Viimeistään nyt olen alkanut tajuta, että toden totta, varsinkin kasvavan lapsen kanssa vaiheita on monenlaisia.

Oikeastaan minäkin olen vaiheilija. Voin erottaa elämässäni monta vaihetta: on tiettyjen kavereiden, harrastusten, tuoksujen, ruokien, melkein minkä vain vaiheita. Ne kestävät hetken, mutta sitten taas elämä täyttyy jollakin muulla.

Tiesin toki, että kaikki muuttuu. Lapsen kanssa olen oppinut, että muutos voi olla nopea. Eilen kontannut voi tänään jo kävellä. Tieto hetkellisyydestä auttaa jaksamaan ja muistuttaa elämään hetkessä. Viime syksynä olin ärsyyntynyt Anselmiinan huonoista päiväunista, mutta nyt ehdin tehdä hänen uniaikaansa vaikka mitä. Keväällä jauhelihakastike oli Anselmiinan suosikkiruoka, mutta nyt hän ei söisi sitä yhtään.

Tänään mietin, miksi en matkustellut kaksin pikkuvauvan kanssa. Se jos mikä olisi nimittäin ollut helppoa. On aivan toista tehdä kaksin matkaa vilkkaan taaperon kanssa, joka ei pysy hetkeäkään paikoillaan.

Syöminen on tällä hetkellä Anselmiinalle vaikeaa ja minä olen ahdistunut yleisestä taloustilanteesta, mutta ehkä nämäkin ovat vain vaiheita. Ehkä elämä on sitten tätä, huomaan joskus ajattelevani. Ei se ole. Se muuttuu, vaihtelee.




lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kirjastoon voi paeta sadetta




Kirjastossa pitää olla hiljaa. Niin olen aina luullut, ja kirjastosta usein työrauhaa etsineenä olen sellaista hieman toivonutkin.

Sen takia hieman hätkähdin, kun kurkistin lähikirjastossamme kuvakirjahyllyä edemmäs. Siellä oli vaikka mitä! Oli tyynyjä, leluja, pelejä, jopa roolivaatteita ja keinuhevonen. Valtaosa lastenosaston viihdyketarjonnasta on taaperoa isommille lapsille, mutta jopa jo vauva voisi nauttia leluista ja vilteillä köllimisestä. Ehkä kirjastossa saa kuulua edes vähän ääntä.

Sateisena ja kylmänä kesänä on ollut joskus haastavaa keksiä viihdykettä aktiiviselle taaperolle. Jos kotipäiviä on peräkkäin monta, Anselmiinan elo muuttuu helposti kiukutteluksi. Pääkaupunkiseudulla on paljon sisäleikkipuistoja, mutta jatkuva ravaaminen niissä rasittaa lompakkoa. Kesällä muuten niin ihanan avoimen päiväkodin ovet pysyvät kiinni.

Seuraavana sadepäivänä saatamme suunnata kirjastoon.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kaksvee

Tänään vietetään synttäreitä. Naputtelin nimittäin tämän blogin ensisanat tasan kaksi vuotta sitten! Sen kunniaksi ajattelin luoda katsauksen hakusanoihin, joilla tänne on päädytty.



raskaudesta palautuminen
Tästä on moni kiinnostunut, sillä tasaisin väliajoin joku aina löytää tänne kyseisellä hakulausekkeella. Vuosi sitten kirjoittelin palautumisesta täällä. Aika helposti on mennyt, mistä saanee kiittää imetystä.

tarvitseeko imetyspaitaa
Ei tarvitse, välttämättä. En omista ainuttakaan.

tarvitaanko imetystyynyä
Ei sitäkään. Joskus imetin tyynyn päällä, mutta sitten vauvalla alkoi olla kokoa sen verran, että ruokkiminen onnistui sylissä tai makuullaan.

odotus ja opiskelua raskausdiabetes
Juu, kaikki noista on koettu, vaikka sitä tässä ei nyt ehkä tarkoitettu.

meetvursti imetys
Hmm. Miksipä ei?

kätilöopisto perhehuone
Oi, perhehuone oli ihana synnytyksenjälkeinen majoitusmuoto! Melkein kuin hotelli sairaalaympäristössä.

yliajalle menevä raskaus
No sellaisesta en tiedä yhtään mitään.

anoppi painostaa menemään töihin
Kuulostaa hankalalta. Toivottavasti löytyy kaikkia miellyttävä ratkaisu, vaikka ei anopin asia varsinaisesti olekaan.

ostaisinko manducan
Osta, ellet ole kovin pienikokoinen. Silloin en suosittele Manducaa.

en osaa olla iloinen kaverin raskaudesta
Harmi! Varmaan sinulla on syysi, miksi et osaa olla iloinen. Muista kuitenkin kaksi asiaa: 1.) kaverin raskaus ei ole sinulta pois, 2.) kaverisi ei ehkä edellytä, että hihkut riemusta - jonkun avoin inho omaa jälkeläistä kohtaan ei yleensä paranna välejä.

hypokondria
Juu, siihen on taipumusta.

bugaboo cameleonista
Täällä on omia kokemuksiani.

Ja sitten tahtoisin näin  syntymäpäivän kunniaksi kuulla, mistä juuri sinä olet päätynyt lueskelemaan Vauvanukkeleikkiä?


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Maitobaari rajoitti aukioloaan

Imetyksen lopettaminen sujui helposti, moni ystäväni on kertonut minulle. En silloin uskonut hetkeäkään, että se olisi mahdollista. Olin jossain yksivuotispäivän tienoilla lakannut tarjoamasta maitoa Anselmiinalle, ja hän sai vaatia herkkunsa itse. Sen hän todella teki: kiskoi paitaa ja huusi annannanananan tai tätätätätätäät. Hän rauhoittui vasta, kun sai haluamansa.

Taaperoimetys ei ole minulle sydämen asia, mutta en koe tarvetta lopettakaan. Anselmiina on maitoallerginen ja melko huono syömään ruokaa, joten ainakin rintamaito takaa hänelle ravintoaineiden saannin. Toisaalta en tiedä, onko maito aina hyvästä huonolle syöjälle: viehän se tilaa mahassa.

Pari viikkoa sitten päätin kokeilla, jos imetyksen vähentäminen ihan oikeasti onnistuisi. Päätin, että rinnalle ei jäädä turhaan hengailemaan. Maito on aamulla oiva torkutuskeino, joten ennen sängystä nousemista saa tissutella hieman. Sen jälkeen maitobaari menee kiinni ja aukeaa vasta päivällisen jälkeen.

Se on toiminut! En olisi uskonut. Anselmiina käy joskus pyytämässä, mutta ei jää enää kiukuttelemaan. Sanon, että nyt ei saa. Sitten hän lähtee touhuamaan jotain muuta.

Oho.

Iltasyönnistä vierottaminen voi olla tätä hankalampaa. Katsellaan.

Miten teillä on vieroitus sujunut?

torstai 2. heinäkuuta 2015

Silpputyöläinen tarvitsee subjektiivista päivähoitoa

Keskustelu päivähoito-oikeudesta hämmästytti minua jo kauan ennen kuin taloudessamme oli ainuttakaan päivähoitoikäistä. Keskustelussa tunteet kuumenevat siitä, saako työtön tai sisarusta kotona hoitava viedä lastaan päiväkotiin. Jokaisella kuulostaa olevan joku tuttu, joka vaan makaa kotona ja on silti vienyt isomman pennun tarhaan. Ei ole syytä mainita erikseen, että sellainen on erittäin tuomittavaa. Minun verorahoillani vielä lattemammailee!

Subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa vanhempien oikeutta valita alle kouluikäisen lapsen hoitopaikka, ja taatusti joku käyttää oikeuttaan väärin. Silti keskustelu päivähoidon väärinkäytöstä on jotenkin... ...absurdia ja oikeastaan aika surullista. Toisten valinnoista läyhäämisen sijaan olisi hyvä keskutella laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja huomioida, että 2010-luvulla paikka työmarkkinoilla voi muuttua nopeasti.

Ihmiset eivät enää jakaudu akselille työtön - työssä. Varsin monen elanto on palasina maailmalla. Puhutaan silpputyöstä, nollatuntisopimuksista, freelancereista ja (pakko)yrittäjistä. Epätyypillisillä työsuhteilla on monta nimeä, ja epätyypillisissä työsuhteissa on koko ajan enemmän monenlaisia ihmisiä. Monet heistä ovat asiakaspalvelijoita, media-alan ammattilaisia, kääntäjiä, fysioterapeutteja, melkein mitä tahansa.

Yhteistä kaikille heille on se, että työn määrä ei välttämättä ole vakio. Jossakin kuussa voi ahertaa 60 tunnin viikkoja, kun taas toisena työtä ei ole lainkaan. Luonnollisesti työn määrä vaikuttaa tuloihin. Jos ei ole töitä, et saa rahaa.

Se tarkoittaa sitä, että päivähoidon tarvetta voi olla vaikea ennakoida. Joskus päivähoidolle on tarvetta ja joskus ei. Töiden puuttuminen ei välttämättä tarkoita, että silpputyöläinen voisi maata sohvalla ja latteilla. Lapsen päivähoitoajan voi käyttää itsensä tehokkaaseen markkinointiin tai töiden etsintään.

Niin, töiden etsintä voi olla ihan kokopäivätyötä. Sitä voi olla vaikea tajuta, jos omasta työpaikasta ei ole tarvinnut kilpailla satojen pätevien kandidaattien kanssa. Eräs vakituissa työsuhteessa oleva kaverini kertoi, ettei ole koskaan tehnyt cv:tä. Minä olen tehnyt vaikka kuinka monta. Hän on lähihoitaja, ja minä olen media-alalla. Töiden saatavuudessa on pieni ero.

Välttämättä ei riitä, että kirjoittaa hakemuksen avoimeen työpaikkaan. Samaan saattaa tehdä 300 muuta, joille sama työ kelpaisi. Paikkoihin saattaa olla hyvä soitella. Moni tekee verkkoon oman työnhakusivuston, ja käsittääkseni työkkäri järjestää kaikkea enemmän tai vähemmän hyödyllistä puuhaa.

Työttömyys ei siis automaattisesti tarkoita kotona prse homeessa istumista ja rahan kuppaamista valtiolta. Jos lasten hoitopaikka on kunnossa, on työ helppo ottaa nopeasti vastaan.

Silpputyöläisellä ei välttämättä ole vanhempainvapaan jälkeen paikkaa, johon palata. Hän ei ehkä voi tai halua laittaa kaikkia töitään tauolle, kun hoitaa vauvaa kotona. Silloin työn syrjässä kiinni pysymistä voi auttaa se, että isomman sisaruksen saa välillä päivähoitoon.

Vanhempainvapaalla voi myös opiskella, mitä subjektiivinen päivähoito-oikeus saattaa helpottaa.



Olen huolestunut siitä, mitä subjektiivisen päivähoidon rajaus tekee naisten asemalle työelämässä. Oikeus päättää vapaasti lapsen hoitopaikasta mahdollistaa luovimisen epävarmoilla silpputyömarkkinoilla ja työn ja perheen joustavan yhdistämisen. Varmalta näyttää nimittäin se, ettei työelämä muutu yhtään nykyistä varmemmaksi, päinvastoin.