keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Olisipa yksivuotiaan rohkeus ja puuhakkuus

Ihailen lastani pohjattomasti, tietysti, mutta näin yksivuotiaana hänellä on suorastaan kadehdittavia ominaisuuksia.

Tahtoisin itselleni yhtä rajattoman itseluottamuksen kuin hänellä. Hän uskoo vakaasti, että kaikki ovat kiinnostuneita juuri hänestä. Hän ei käsitä, miksi tuntematon hississä ei tahtoisi vilkuttaa. Hän kiipeää rohkeasti toisten syleihin ja pussailee toisia vauvoja.

Wau. Olisinpa minäkin yhtä rohkea.

Vähintään yhtä paljon toivoisin, että hän osaisi aina pitää itseään äärimmäisen kiinnostavana ja rakastettavana. Tiedän, että joskus hän joutuu kohtaamaan elämän realiteetit. Kaikkien syliin ei kannata yrittää mennä, eivätkä kaikki todellakaan halua häntä syliinsä. Kaikki eivät ole kiinnostuneita juuri hänestä. Sydämeni särkyy ajatuksesta, vaikka vanhemman on tarkoitus valmistella lastaan pettymyksiin. Tiedän sen.



Yksivuotiaalla on muitakin himoittavia ominaisuuksia. Hän on notkea kuin kuminauha. Monta kertaa päivässä hän menee karhukävelyasentoon ja kurkistaa haarojensa välistä. Parasta on, että notkeus on tässä vaiheessa vielä luontaista laatua. Se ei ole vaatinut tuntien venytystä joogamatolla.

Hänen energiavarastonsa ovat lähes loppumattomat. Joskus epäilen, että olen luonut ikiliikkujan. Kuumeessakin hän konttaa tuhatta ja sataa ja heittää kaikki lelut lattialle. Minä olen vuoteen oma jo alemmissakin lämpötiloissa.

Voi jospa olisin yhtä peloton ja energinen. Yritän ainakin ottaa taaperosta mallia.

2 kommenttia:

  1. Tää oli hyvä<3 ja niin totta!
    Mä just eilen joogailin ja vieressä Kukkis pisti pään polviin ja kiepautti sitten itsensä karhukävelyn kautta seisomaan. Ihan kun olisi kettuillut mulle? :D

    VastaaPoista