tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tyttö. Hauva.



Anselmiina, 1 v 1 kk, ja naapurinpoika, 1 v 2 kk, halivat toisiaan hiekkalaatikolla (jep, olemme aloittaneet puistoilun).

Tyttö, poika sanoi.
Hauva, Anselmiina vastasi.

Niin. Mitäpä tuohon lisäämään.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Yksivuotiaan äidin kasvatusmietteitä

Kevään valo -blogin Mette haastoi minut vastaamaan visaisiin kasvatuskysymyksiin. 



Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Vastaa rehellisesti kysymyksiin ja haasta mukaan muita äitibloggaajia!

Minkälainen äiti olet?Hmm, vaikea kysymys heti alkuun, koska äitiyskokemusta on kertynyt vasta reilun vuoden. Olen varmaan aika vaistonvarainen. Olen huomannut, että luotan aika paljon omaan tuntumaan. Onneksi se on ollut aika usein linjassa yleisesti hyväksyttyjen ohjeiden kanssa.

Olen varmaan aika suojeleva. En mielelläni antaisi Anselmiinan mennä portaisiin - paitsi kerran annoin ja yllättäen hän osasi hienosti mennä ylös! Kauhistelen sitä, että Anselmiinan pitäisi joskus ylittää vilkasliikenteisiä katuja tai laskeutua kierreportaita. En voi olla aina ottamassa koppia ja suojaamassa.

Minusta tuntuu, että olen varsin leppoisa. Kiellän toki, jos on aihetta. Ei saa esimerkiksi ottaa kädestä tai lyödä, mutta en yleensä nipota puuron levittämisestä

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
En ehkä kauheasti ajatellut etukäteen, millainen äiti olisin. Ajattelin olla avoimin mielin. En kuitenkaan vielä ole varsinaisesti joutunut pettymään itseeni. Kuten Mette, olen ollut yllättynyt siitä, miten omistautunut olen. Ajattelin, että voisi keveästi antaa lapsen hetkeksi hoitoon. Se on ollut yllättävän vaikeaa.


Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?

En tiedä, ajatteleeko kukaan kasvatustavoistani mitään erityistä. Kukaan ei ole ainakaan kommentoinut mitään. Luulisin, että minua pidetään ihan täyspäisenä vanhempana...?

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Voisin ehkä joskus venyttää hermojani, ja ehdottomasti voisin vähemmän näpytellä puhelinta. Auts.

Mitä teet mielestäsi oikein?
Tahallani en ainakaan tekisi mitään väärin. Pyrin siihen, että lapsi saisi aina kokea itsensä rakastetuksi. Lisäksi annan tavata ikätovereita ja puhun, luen ja laulan paljon.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.

Emme ole muokanneet kotiamme erityisesti sen jälkeen, kun Anselmiina lähti liikkelle. Alahyllyiltä tosin poistimme vaaralliset tavarat. Jos meillä olisi portaat, olisimme kyllä taatusti hankkineet niihin jonkinlaiset portin. Anselmiina ei ole ollut erityisen kiinnostunut pistorasioista.

Olen silti varsin varovainen. Anselmiina ei vielä olen kiivennyt telineeseen, mutta olen aina valmis kappaamaan kopin, jos hän johonkin yrittää kivuta.

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Yksivuotiaan kanssa en luonnollisesti ole vielä kokenut tällaista. Luultavasti yrittäisin keskustella lapsen kanssa. Jos se ei auta, niin... ...poistuisin mahdollisimman nopeasti paikalta? Ehkä se olisi strategiani.

Kukaan tuskin erityisesti nauttii toisten katseista ja huokailuista, jos oma lapsi on saanut raivarin. Siitä varsinkaan kukaan tuskin nauttii. Huutavien lasten vanhempia lähinnä säälin. Ajattelen kuitenkin, että elämään kuuluu ääniä, myös kaupassa.

Minusta on muuten mielenkiintoista, miksi usein lapsista puhuttaessa mainitaan huutoraivarit kaupassa. Ovatko ne oikeasti niii-iiin yleisiä?


Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Anselmiina ei ole vielä saanut herkkuja. Siihen on monta syytä. Olen tarkka hänen ruokavaliostaan enkä halua antaa noin pienelle kovin paljon sokeria. Herkuttomuuteen on monta muutakin syytä: Anselmiina on allerginen maidolle ja kananmunalle, joita monessa leivoksessa on. Hän on myös aika nirso. Koetin ennen allergiadiagnoosia tarjota joulutorttua, mutta ei kelvannut.


Kahdesti hän on tosin saanut vähän kaurajäätelöä. Se maistui.

Muuten emme ole mitenkään herkkukielteisiä, vaikka yritän viikolla olla mässäilemättä turhaan. Tänään, lauantaina, olen syönyt nachoja, pienen lakupötkön, tuplan ja rinkeliä. O-ou.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Meillä on päivärytmi, mutta se ei ole kellontarkka. Ajat ovat aika liukuvia - lounas on noin kello 11-12 tienoilla, ja sen jälkeen Anselmiina nukkuu aina päiväunet.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?
Toivon, että hän ainakin ymmärtää ratkaisujani. Tähänkin on vaikea vastata, kun kasvatettava on vasta vuoden.


Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Hmm, ainakin tervehenkiset ja sokeria välttävät elämäntavat ja toivottavasti myös koulutuksen arvostaminen tulevat kotini perintönä.


Ulkoiletteko päivittäin?
Melkein joka päivä ainakin käväisemme ulkona rattailla. Nyt olemme muuten alkaneet jo puistolla. Käymme yleensä ennen lounasta joko leikkimässä hiekkalaatikollamme tai keinumassa naapuritalon pihalla, ja vastikään löysin mukavan leikkipuiston lähistöltä.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Anselmiina ei vielä varsinaisesti katso televisiota. Välillä hän jää tuijottamaan sitä, mutta en mielelläni pidä telkkaria turhaan päällä. Tabletilla hän on soittanut pianoa, mutta muuten ei käytä sitä.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Negatiivisten tunteiden terävintä kärkeä yritän hieman sensuroida, mutta muuten pyrin näyttämään tunteita avoimesti. Varsinkaan positiivisia en kätke.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Olisipa yksivuotiaan rohkeus ja puuhakkuus

Ihailen lastani pohjattomasti, tietysti, mutta näin yksivuotiaana hänellä on suorastaan kadehdittavia ominaisuuksia.

Tahtoisin itselleni yhtä rajattoman itseluottamuksen kuin hänellä. Hän uskoo vakaasti, että kaikki ovat kiinnostuneita juuri hänestä. Hän ei käsitä, miksi tuntematon hississä ei tahtoisi vilkuttaa. Hän kiipeää rohkeasti toisten syleihin ja pussailee toisia vauvoja.

Wau. Olisinpa minäkin yhtä rohkea.

Vähintään yhtä paljon toivoisin, että hän osaisi aina pitää itseään äärimmäisen kiinnostavana ja rakastettavana. Tiedän, että joskus hän joutuu kohtaamaan elämän realiteetit. Kaikkien syliin ei kannata yrittää mennä, eivätkä kaikki todellakaan halua häntä syliinsä. Kaikki eivät ole kiinnostuneita juuri hänestä. Sydämeni särkyy ajatuksesta, vaikka vanhemman on tarkoitus valmistella lastaan pettymyksiin. Tiedän sen.



Yksivuotiaalla on muitakin himoittavia ominaisuuksia. Hän on notkea kuin kuminauha. Monta kertaa päivässä hän menee karhukävelyasentoon ja kurkistaa haarojensa välistä. Parasta on, että notkeus on tässä vaiheessa vielä luontaista laatua. Se ei ole vaatinut tuntien venytystä joogamatolla.

Hänen energiavarastonsa ovat lähes loppumattomat. Joskus epäilen, että olen luonut ikiliikkujan. Kuumeessakin hän konttaa tuhatta ja sataa ja heittää kaikki lelut lattialle. Minä olen vuoteen oma jo alemmissakin lämpötiloissa.

Voi jospa olisin yhtä peloton ja energinen. Yritän ainakin ottaa taaperosta mallia.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Lopputyö valmiiksi vanhempainvapaalla - miksipä ei




Gradulla on peloteltu suunnilleen lukiosta asti. Pitäisi kirjoittaa ainakin sata sivua, siis kirja, ei mitään tällaisia pikkuesseitä kuin täällä toisella asteella. Harkitse vielä! Gradupelottelun syvempi aste oli kauhukuva siitä, että saisi lapsia ennen lopputyön valmistumista. Sitten siitä ei ainakaan tulisi mitään!

Neljä (!!!) vuotta sitten aloitin graduseminaarin tiedekuntani tavoiteaikataulussa. Olin juuri aloittanut Aikuisten Oikeat Työt.  Meillä oli seminaaritapaamisia viikottain yli vuoden ajan, mikä taisi olla epätavallisen paljon. Oman työn esittelyä oli seminaarissa pari kertaa, ja niille kerroille naputtelin työtäni ahkerasti. Muuten gradutiedosto sai levätä koneella, mutta minä en levännyt. Paahdoin töitä ja maisteriopintojen muita kursseja.

Ajattelin, että palautan gradun sitten, kun tulee sopiva aika sen viimeistelyyn. Alani ei todellakaan ole tunnettu pysyvistä työsuhteista, joten ajattelin gradun ajan koittavan ehkä pian. Töiden riittäminen näytti epävarmalta silloin, kun tulin raskaaksi. Suunnittelin, että ehtisin palauttaa lopputyön vielä ennen äitiyslomaani.

Suunnitelmat menivät uusiksi, kun minulle tulikin töitä pyytämättä ovista ja ikkunoista. Sain hienoja mahdollisuuksia, ja koin tärkeämmäksi hoitaa ne hyvin kuin keskittyä opintojen loppuunsaattamiseen. Tässä vaiheessa olin jo suorittanut kaikki kurssit ja olin surullisen kuuluisa gradua vaille maisteri. Gradustani puuttui suunnilleen puolet. Analyysit olin jo tehnyt, ja jäljellä oli lähinnä tulosten kirjoittaminen ja teorian ja johtopäätösten pähkäily.

Lopputyöni kohtalo jostain syystä kiinnosti monia, kun olin raskaana. Sain kuulla päivittelyä siitä, että jäi sitten koulut käymättä – valtaosa onneksi joko tsemppasi tai oli esittämättä mielipiteitään. Itse en juuri stressannut. Joitakin osia oli jo valmiina, eikä minun tarvinnut muuta kuin laajentaa työtä. Tietysti olisin voinut ajatella toisin, jos tehtävänä olisi ollut koko 60-100-sivuinen tutkielma seminaareineen.

Loppujen lopuksi väsäsin keskeneräisenä vuosia roikkuneen työn noin kolmessa viikossa valmiiksi. Vuoden vanha tyttäreni oli samalla koko ajan kotihoidossa, ja mieheni on toimistoaikaan kokopäivätöissä. Palautusviikolla äidilläni oli loma, ja hän tuli meille hoitamaan Anselmiinaa. Muuten naputtelin Anselmiinan uniaikaan. Maitoallergian toteamisen jälkeen Anselmiinan unet ovat parantuneet todella paljon: vielä syksyllä olisin ehkä ehtinyt saada tietokoneen juuri ja juuri auki ennen kuin hän olisi herännyt. Pari kertaa mieheni kävi Anselmiinan kanssa lenkillä, ja muutamasti karkasin itse kirjastoon varmistamaan ajatus- ja kirjoitusrauhan.

En tiedä, voinko varsinaisesti suositella ketään jättämään lopputyötään vanhempain- tai hoitovapaalle. Jokaisen tilanne on niin ainutlaatuinen, eikä kukaan osaa ennustaa lapsen luonnetta raskausvatsan perusteella. Silti sanoisin, ettei lapsenhoidon ja opiskelun yhdistämistä tarvitse pelätä. Kaikilta se ei onnistu, mutta toisilta sujuu leikiten.

Muutama vinkkini yhdistelmään lopputyö + kotivanhemmuus:
  • Ennakoi. Miten paljon aikaa sinulla on työhön? Jos palautus häämöttää kaukana, voi olla viisasta sopia esimerkiksi viikossa jokin tietty päivä, jolloin teet työtäsi. Minulla aikaa oli, omasta valinnastani, vähän, joten tein graduani ainakin hieman joka päivä. Kolme viikkoa ei ollut pitkä aika, mutta joka päivä puolen vuoden ajan paahtaminen ei kuulosta kovin rentouttavalta.
  • Rytmitä. Pikkuvauvalla ei ehkä vielä ole rytmejä, mutta ainakin minun graduprosessini mahdollisti meille muodostunut päivärytmi. Anselmiinan lounaanjälkeisunet olivat minun graduaikani joka päivä. Ei ole ikävä sitä aikaa, kun saatoin iltapäivällä todeta, että tämä puolivuotias vauva ei muuten ole nukkunut yksiäkään päiväunia...
  • Pyydä ohjausta työhösi. Toivottavasti myös saat sitä.
  • Priorisoi. Aina pitää asettaa tärkeysjärjestyksiä, mutta erityisen tärkeältä se tuntuu, kun on vanhempi. En esimerkiksi graduviikkoinani juuri harrastanut mitään (eli lenkkeillyt), koska koin parhaaksi olla Anselmiinan kanssa niin sanotun oman ajan sijaan. 
  • Jousta. Kaikenlaista voi sattua, varsinkin pikkulasten kanssa. Vuorokausi voi joskus päättyä päivystyksessä tai lentomatka vaihtua oksennustautiin. Ajattelin, että jos Anselmiina sairastuu, palautan graduni myöhemmin. Onneksi pöpöt osasivat ennakoida, ja Anselmiinalle nousi kuume juuri palautuspäivänä.
  • Kartoita tukiverkot ja uskalla antaa lapsi hoitoon. Minä en halunnut enkä imetyksen takia olisi voinutkaan olla alle puolivuotiaasta pitkään erossa, joten vuoden tienoilla oli sopiva aika loppurutistukselle. Toisille silti sopii opiskelu pikkuvauva-aikaan: tärkeintä on tehdä niin, mikä tuntuu itsestä hyvältä.
Oikeastaan koin gradunteon lapsen kanssa jopa helpommaksi kuin työpäivien jälkeen. Kun työkseen etsii tietoa ja kirjoittaa koneella, ei siihen välttämättä ole rahkeita enää vapaa-ajalla. Nyt sen sijaan oli jopa kiehtovaa ensin laulella heppulipeppulia, ja sitten syventyä omaan tutkimukseen. (Joo, tiedän, ettei gradua pidetä Oikeana Tutkimuksena. Se on vain jonkinlainen esiaste, mutta tutkitaan siinäkin.)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Yksvee

Yksivuotiskatsaus on melkein kuukauden myöhässä. Pahoittelen! Ensin panttasin sitä vasta 12,5 kuukauden iässä olleen neuvolan takia, ja sitten näpyttelin graduni pikavauhtia valmiiksi. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Kuukausikatsaukset ajattelin lopettaa tähän; ehkä puolivuosittainen tai säännöllisen epäsäännöllinen vilkaisu kehitykseen riittää.

Anselmiina käy aina usein neuvolassa, hehe heh, terveydenhoitaja naureskeli sen jälkeen, kun oli kirjannut tyttäreni yksivuotismitat koneelle. Anselmiina ei ole kookas yksivuotias. Hän painaa 8,1 kiloa ja on 71,5 cm pitkä. Syntymän jälkeen kävimme tiuhaan painokontrolleissa, ja nyt kontrolliaika napsahti toukokuulle. Käyrät ovat laskusuuntaisia. Vielä ne ovat normaalin rajoissa, mutta kumpikin käyrä on laskusuunnassa. Vaatekoko on edelleen 68-74.

Perinteistä painohuolta siis, blaablaablaa, mutta siirrytään seuraavaan aiheeseen eli syömisiin.

Imetän edelleen eikä lopettaminen ole ihan vielä ajankohtaista. Toivoisin, että Anselmiina tahtoisi itse vieroittua. Se tuntuu mahdottomalta, sillä hän kävisi mielellään ottamassa huikkaa aika monta kertaa päivässä. Päiväimetyksiä olen onnistunut vähentämään, ja imetys on taaperoversioon siirtymisen jälkeen muuttunut aiempaa äidintahtisemmaksi. Kodin ulkopuolella Anselmiina ei yleensä maitoa kaipaa.

Ruoka maistuu aika vaihtelevasti. Olemme ehkä viimeisen kuukauden ajan syöneet kaikki samaa ruokaa. Lisäilen kokkailuhini mausteita aika runsaasti, ja aluksi teki mieli marista vähämausteiseen ruokaan siirtymisestä. Yksivuotiaalle en uskalla antaa yhtä tulista ruokaa kuin itse söisin. Yllättävän kivuttomasti siirtymä on kuitenkin sujunut. Nyt ajatus monen eri ruuan kokkailusta tuntuu lähinnä rankalta. Chilikastikepurkkia heiluttelen sitten huoletta oman annokseni yläpuolella. Käy se niinkin.

Anselmiinan allergioiden takia syömme myös kaikki maidotonta ja kananmunatonta ruokaa. Maidon korvaaminen on ollut yllättävän helppoa: lähes kaikkea maidollista on kaupassa myös kaurasta, riisistä tai soijasta tehtynä.


Yhden vuoden tienoilla uusia taitoja ilmaantuu koko ajan. Anselmiina pölöttää paljon omalla vau vau mä mä -kielellään, mutta uusia sanoja putkahtelee jatkuvasti. Nyt hän sanoo ainakin äiti, maito (mamma), isi (isssssssh), ota, anna, näytä, hauva. Hauva tarkoittaa kaikkea koirasta muumiin ja kiharatukkaiseen ihmiseen. Hauvat ovat muutenkin kiinnostuksenkohde numero yksi. Hän on myös kerran osoittanut vauvanukkea ja sanonut vauva, mutta toisaalta vauva tuntuu olevan jonkinlainen yleissana.

Puhe tuntuu tällä hetkellä olevan hallitseva taito liikkumisen sijaan. Muutenkin Anselmiina vaikuttaa reippaalta ja sosiaaliselta tytöltä. Hän tutustuu rohkeasti toisiin ja kiljuu riemusta, kun näemme muita lapsia.

Virallisia ensiaskeleita hän ei ole vielä ottanut, mutta todennäköisesti niiden aika koittaa pian. Tuetta seisominen luonnistuu, ja muutaman kerran hän on ottanut yhden askeleen, luultavasti vahingossa. Taaperokärryn kanssa hän menee jo melkoista vauhtia.

Kärsin järkyttävästä ikäkriisistä ennen Anselmiinan yksivuotissyntymäpäivää. Nyt kuitenkin elämä taaperon kanssa tuntuu mahtavalta. On kiehtovaa seurata uusien taitojen putkahtelua. Päiväunirytmi on löytynyt, ja Anselmiina nuokkuu noin tunnin aina lounaan jälkeen. Illalla hän nukahtaa yhdeksän maissa, joten saan ainakin hetken omaa aikaa.

Kevääksi olen saanut sovittua itselleni etänä tehtäviä keikkatöitä, mistä olen erittäin onnellinen. Voin siis nauttia taaperon kanssa kotoilusta ja jonkin verran myös työnteosta - miten mahtavaa!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Aina saa haluta

Mitä sinä haluaisit? Sitä Puhelias moppi -blogin Anna haastoi miettimään. No minähän tahtoisin vaikka mitä:

...Voisin saada näistä kolmesta vuoden aikana podetusta oksennustaudista ikuisen immuniteetin kyseiseen sairauteen. Eikös juu.

...Saman voisi antaa myös lapselleni, vaikka hänellä on ollut vain yksi hyvin lievä vatsatauti. Ikävä se oli silti.

...Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, haluaisin, että lapseni kuume menisi ohi, mieluiten heti. Kiitos viikko sitten saatu mpr-rokote.

21/52

...Haluaisin itsepuhdistuvat silmälasit. Eikö joku voisi keksiä sellaiset? Varsinkin tahmatassuisessa taaperoarjessa ne olisivat mitä hyödyllisimmät.

...Oi jospa aurinko paistaisi hieman useammin. En tiedä, suojeleeko mieli liian synkiltä tunnemuistoilta. Minusta nimittäin tuntuu, että nyt kotona ollessa pimeys ja harmaus ulkona ovat tuntuneet aivan erityisen raskailta. Havaitsenko ne nyt vaan paremmin? Oli miten oli, kevät ja valo ovat hyvin tervetulleita.

...Ehkä eniten tällä hetkellä odotan sitä, että saan kaksi kappaletta pro gradu -nimisiä teoksia huomenna painosta. Sitten pääsen palauttamaan yhden niistä opintotoimistoon.
Siinäpä muuten on syy, miksi olen ollut virtuaalimaailmassa hävettävän passiivinen. Yllytyshulluna päätin väsätä liian kauan roikkuneen lopputyöni valmiiksi ennen ohjaajan äitiyslomaa. Onnistui!