torstai 12. helmikuuta 2015

Synnytysjutut ovat äitien armeijajuttuja

Synnytyksistä! Siis ne puhui synnytyksistä. Voitko kuvitella, kerroin kauhistuneena kaverilleni joitain vuosia takaperin. Olin silloin järkyttynyt siitä, että työpaikan kahvipöydässä puheenaiheena oli lapsen maailmaan saattaminen. Puhe ei ollut jäänyt yleiselle tasolle, vaan siinä olivat kätilön sakset sanoneet niks naks ja veri ja kirosanat lentäneet. Siinä oli siis kaikkea, millä synnytyksistä kerrottaessa pelotellaan.

Eilen oli tasan vuosi siitä, kun synnytin elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran. Koko päivän vilkuilin kelloa ja mietin, mitä tapahtui 11.2.2014, lumisena tiistaina. Puhkuin intoa kuuluttaa kaikille, mitä mihinkin aikaan oli. Vuosi sitten mentiin just synnytysosastolle! Tasan vuosi sitten haaveilin epiduraalista! Kohta on vuosi siitä, kun onnistuin vähän torkkumaan!

Olen hieman yrittänyt hillitä jakamisintoani. Kaikki eivät välttämättä ole kiinnostuneita, varsinkaan, jos eivät ole itse koskaan synnyttäneet.



Lapsia saaneiden naisten kohdatessa puhe kääntyy helposti synnytykseen. Osaan joidenkin tuttujeni synnytystarinat ulkoa, mutta silti välillä muistelemme niitä uudelleen ja uudelleen.

Joskus ajattelin, että synnytyksestä puhuminen on suosittua vain vauvavuoden aikana. Ehkä se korostuu silloin, mutta viime aikoina olen oivaltanut jotain. Synnytys ei ole vähäpätöinen tapahtuma. Se voi olla voimauttava, järisyttävä tai traumatisoiva. Siinä on läsnä elämä ja kuolema - ne eivät ole mitään pinnallisia pikkuseikkoja. Ihmiset haluavat puhua elämänsä tärkeistä tapahtumista, jollainen synnytys kiistatta on. Siitä riittänee puhuttavaa moneenkin kahvipöytään vielä senkin jälkeen, kun maailmaan saapunut vauva on kasvanut puberteetti-ikään.

Paitsi että poden intoa kertoa omasta synnytyksestäni, on mielestäni vähintään yhtä mielenkiintoista kuulla toisten kokemuksia. Jokaisella on omanlaisensa kertomus, eikä kukaan voi kertoa samanlaista. Tuskin synnytän elämäni aikana kovin montaa kertaa, mutta toisten tarinoista oppii aina jotain.



Olen kuullut sanottavan, että synnytysjutut ovat äitien armeijajuttuja. Niin taatusti onkin. Puhe synnytyksestä on usein värittynyttä. Varsinkin raskaana ollessani kuulin paljon kauhutarinoita, mutta puheet miellyttävistä synnytyksistä olivat jossain kadoksissa.

Minun synnytykseni oli varsin helppo ja melkein jopa ihana. Välillä huomaan häivytteleväni siitä kertomista. Jos joku kertoo melkein hengen vaatinutta lapsen maailmaanpusertamistarinaa, saatan vaieta omasta vailla komplikaatioita soljuneesta kokemuksestani. Se lienee jonkinlaista empatiaa, vaikka synnytyksen kulkuun ei voi itse vaikuttaa kovin merkittävästi. En ehkä koskaan ole tuntenut itseäni niin vahvaksi kuin synnytyksenjälkeisessä adrenaaliini- ja endorfiinipöllyssä. Sankari en ollut minä. Minä en synnyttänyt, vaan se oli jokin luolanainen minussa.

Puhutteko te mielellänne synnytyksestänne? 

14 kommenttia:

  1. Synnytys oli niin helppo ja nopea toimitus että pitää ihan ihmetellä miksi sillä pelotellaan. Oma synnytys oli vaivaiset 5h 22min ensisynnyttäjänä, ponnistusvaihe 17min.. Synnärille tulin vasta kun olin jo 6cm auki.. Ilman mitään kivunlievityksiä saatoin maailmaan ihanimman pojan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihania uutisia, onnea pienestä pojasta! <3 Ihanaa kuulla myös, että synnytyksesi meni noin hyvin.

      Poista
    2. Kiitos! Vaikka synnyty sujuikin hyvin tuli tiistaina takapakkia pojan serpien johdosta, ollaan nyt teho-osastolla hoidossa. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä että päästään kotiin maanantaina! :)

      Poista
    3. Voi ei! Toivottavasti pääsette huomenna kotiin. :)

      Poista
  2. Mä en ole vielä kertaakaan elämässäni joutunut (tai päässyt) tilanteeseen, jossa puhutaan synnytyksistä! :D En ole kummemmin puhunut omastani, enkä kuullut muidenkaan synnytyskertomuksia. Ei sillä, että se olisi mulle asia, josta en halua puhua, mutta eipä vaan ole tullut puheeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Onkohan minulla taipumus päätyä hieman erikoisiin keskusteluihin :D

      Poista
  3. Raskausaikana kaikki kyselivät jännittääkö synnytys, mitä ajatuksia se herättää ja miten sen toivoisin menevän. Sitten kun vauva syntyi niin kaikkien huomio keskittyi siihen vauvaan eikä kukaan kysynyt 'ootko nyt kovin kipeä' kysymystä enempää. Ja minä kun olisin halunnut purkaa sitä kokemusta, mutta en sitten viitsinyt kun tuntui ettei ketään kiinnosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :D Minulta moni kysyi, miten synnytys meni, mutta olisin siitä voinut enemmänkin turista. :D

      Poista
  4. Olen kyllä jälkeenpäin miettinyt miksi raskaana olevia naisia pelotellaan synnytyksellä? Miksi niitä hyvin sujuneita synnytyksiä harvemmin tuodaan ilmi? Vai onko kyse juuri tuosta, että ei kehtaa ehkä sanoa mitään toisten verenkatkuisten kertomusten jälkeen :D

    Mun synnytys ei todella ollut helppo (vauvan virhe asento, supistusten yhtäkkinen loppuminen, 2,5h ponnistus....), mutta silti koen sen olleen voimaannuttava kokemus ja sen jälkeen tunsin itseni voittamattomaksi ja vahvaksi. En ole alku kuukausien jälkeen puhunut synnytyksestä, mutta aina välillä palaan ajatuksissani siihen ja pyydän usein miestä virkistämään muistiani jossain asioissa, muistini pätkii aika lailla siitä päivästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Toisaalta olen huomannut, ettei helpohkoa synnytystä jotenkin aina uskota :D Tulee välillä sellaisia kommentteja, että ihan kuin mutkaton synnytys oli jotenkin poikkeus. Tietysti synnyttämään mennessä on hyvä varautua _kaikkeen_, mutta sellainen järjetön pessimismi on turhaa ja ikävää.

      Se synnytyksen jälkeinen voittaja-tunne oli ihan mieletöntä! Olisipa sen voinut purkittaa.

      Poista
    2. No älä muuta sano!! Tosta tuli mieleen, että sama juttu on "kiltit" lapset, ei sitäkään oikein tahdota uskoa jos lapsi nukkuu hyvin tai ei itke koko aikaa. Meille päiviteltiin alussa aika paljonkin että on vaan äitillä niin vaaleenpunaset lasit. Se oli inhottavaa.

      Poista
    3. Niinpä, tosi inhottavaa vähätellä toisen kokemuksia. Minulla on kai sitten vieläkin vaaleanpunaiset lasit, kun edelleen olen sitä mieltä, että pikkuvauva-aika oli _ihanaa_ :D

      Poista
  5. Mä tykkään puhua synnytyksistä :) Ja oon huomannu et helposti saa niistä jutun juurta muiden naisten kanssa :D Epiduraali oli taivas <3 Mulla on muuten tuolla blogissa juttua tuosta tuoreemmasta synnytyksestä jos kiinnostaa etkä oo vielä lukenut http://lakritsijaateloo.blogspot.fi/2014/12/tyttovauva-saapui.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siitä on ainakin helppo keksiä puhuttavaa toisten kanssa. Pitääkin käydä lukemassa synnytysstoorisi! :)

      Poista