maanantai 26. tammikuuta 2015

No milk today

Lapseni nukkuu pitkään, mutta heräilee usein oli erään, luonnoksiin jääneen postaukseni sanoma. Naputtelin sitä keskiyöllä silmät ristissä. Keskittymiseni herpaantui vähintään puolen tunnin välein, kun Anselmiina heräsi yöuniltaan. Hänen nukuttamisensa oli vaatinut aikaa ja hieman hammastenkiristelyäkin. Luonnollisesti vaikea vauva on parempi kuin ei vauvaa lainkaan, mutta oman ajan ja unen puute ovat tuntuvat joskus hieman rankoilta.

Pari viikkoa sitten Anselmiinalle lehahti nokkosihottuma ja hengitysvaikeudet, mistä olen täälläkin raportoinut hieman ylimalkaan. Samalla lehahti epäilys allergiasta. Kaikkein todennäköisin paholainen on luultavasti maitorahka.

Aloitimme hapanmaitotuotteet suositellussa kymmenen kuukauden iässä joulukuussa. Tytössä ei näkynyt havaittavaa muutosta - jälkiviisaana olen silti todennut, että esimerkiksi muuttuneesta vaipan sisällöstä olisi voinut tajuta jotain.

Samalla olen alkanut epäillä, ettei Anselmiinan tapa nukkua korkeintaan tunnin pätkissä ole välttämättä liki vuoden iässä enää ihan normaali. Se voi olla sitä, mutta sen voi aiheuttaa esimerkiksi juuri pääpahis eli maito. Anselmiinalle en uskalla lypsykarjatuotteita tarjota nyt hetkeen, mutta hän saa edelleen äidinmaitoa. Minä käytän maitotuotteita. Kaikkien lääkärien mukaan äidin syömiset eivät vaikuta rintamaitoon, mutta tyttäreni huonoja unia tuskaillessa tein silti päätöksen.

Päätin aloittaa maidottoman ruokavalion.



Viikon alussa on hyvä aloittaa, joten tänään on ensimmäinen päivä. Ajatus maidottomasta tekee tiukkaa, mutta ajatus Anselmiinan entistä paremmista unista kiehtoo sitä enemmän. Aion nyt välttää maitotuotteita viikon. Sitten nähdään, miten se vaikuttaa lapseeni vai vaikuttaako.

Eilen ostin kalkkitabletteja ja kauramaitoa. Nyt pitäisi muistaa, että ei ei ei minä en en en saa maitoa.

17/52

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Meidän vauvan vauvakirja

Vauvakirjavalikoima pohditutti, kun odotin Anselmiinaa. Tahdoin ehdottomasti tallentaa vauvavuoden kirjaan, jota lapsi voisi vartuttuaan lueskella.

Raskausaikana olin käynyt kirjakaupan hyllyllä vakoilemassa valikoimaa. Osassa tuntui olevan liian lällyt tekstit, ja joissakin oli naiiveja vaihtoehtoja. Johonkin sai kirjata, mihin vanhemmat muuttivat naimisiin menonsa jälkeen - hei haloo, miten 1800-lukua, puhisin.

Pohdin jopa sitä, että tekisin vauvakirjan itse. Äitiyslomalla piti olla aikaa, mutta Anselmiina päätti saapua maailmaan viikon lomailun jälkeen. En sitten askarrellut, vaan imetin ja vaihdoin vaippoja pienelle rääpäleelle.

Kirjaongelma ratkesi helposti, kun tätimme lahjoi tuoretta perhettä vauvakirjalla. Kiitos, kelpasi.



Saimme häneltä Tiina Laanisen ja Minna L. Immosen Ensiaskeleita. Meidän vauvan kirja -kirjan, jonka kustantaja on Kirjapaja. Nimestään huolimatta teos ei rajoitu vauva-aikaan tai ensiaskeliin, vaan se seuraa lapsen kasvua kouluikään saakka. Katsauksia voi luoda myös lasta edeltävään aikaan. Tässä kirjassa ei kuitenkaan kysellä, mihin vanhemmat muuttivat häidensä jälkeen.

Kirjassa on myös ihania runoja, mistä pidän erityisesti.




Olen yrittänyt muistaa merkitä virstanpylväät vauvakirjaan. Yllättäen tarkkojen päivämäärien havainnointi tuntuu vaikealta. En ole varma, mikä päivä kalenterissa oli Anselmiinan ryömiessä ensi kerran. Aluksi en osannut vannoa, etenkikö hän oikeasti ryömimällä ja oliko hän ehkä tehnyt sitä jo aiemmin. Paljon myös unohtuu, vaikka ajattelisi olevansa hyvin tarkka. Muistan, että Anselmiina nauroi ensimmäisen kerran äänen ennen neljäkuukautispäiväänsä. En silti osaa sanoa, mikä viikonpäivä se oli.

Kannattaa siis todellakin päivittää vauvakirjaa säännöllisesti. Mieleen palauttaminen ei aina ole yksinkertaista.




torstai 22. tammikuuta 2015

Lapsen suusta



Lapsen suusta kuuluu kaikenlaista, mutta sinne myös menee vaikka mitä. Anselmiinan poskista on pyydystetty ainakin

...kolikoita
...kiviä
...paperia
...murusia
...korkki
...voidetuubi
...puhelin
...kaukosäädin
...lankoja
...avaimet
...pilleri (onneksi onneksi onneksi huomasin jo matkalla suuhun)
...nukkaa

Ruokaa hän ei suuhunsa mielellään laittaisi, tietenkään. Onneksi kiivain maistamisvaihe taitaa olla jo mennyt.

Mitä teidän lapsenne suusta on löytynyt?

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Anselmiina 11 kk eli viimeiset kuukausisynttärit

Pienen vauvani kaikkien aikojen viimeiset kuukausisynttärit juhlittiin viikko sitten. Nyyh! Kuun 11. päivä taatusti aina muistuttaa minua tyttäreni syntymästä, mutta ehkä esimerkiksi 2 v 4 kk ei ole samanlainen virstanpylväs kuin 8 kk - vai onko?

Joka tapauksessa lopettanen kuukausikatsausten kirjoittamisen blogiin. Ehkä vaihdan ne jonkinlaisiin puolivuotiskertomuksiin. Katsotaan, miten menee ja miltä tuntuu.

Normaalisti 11 kuukauden iässä ei ole neuvolaa, mutta meillä oli 10 kuukauden tarkistus jostain syystä kypsässä 10 kk 3 vko iässä. 10 kk ei tosin useimmissa kunnissa myöskään liene ohjelmassa. Neuvolakäynnistä en viisastunut muuten kuin saamalla puntarin ja pituusmitan lukemat. Anselmiina on liki kolmessa kuukaudessa kasvanut vain 100 grammaa. Nyt hän oli 8,3 kiloa painava ja 70,5 cm pitkä. Sekä paino että pituus menevät nyt alakäyrällä. Kesällä paino huiteli vielä keskikäyrän yläpuolella, mutta nyt touhuaminen on sulattanut makkaroita.

Anselmiina alkoi joskus ennen joulua ihmeellisesti villiintyä. Aiemmin hän on esimerkiksi syöttötuolissa kököttänyt rauhallisesti paikoillaan, mutta nyt pitäisi koko ajan olla menossa. Hän konttaa vauhdilla ja rohkeasti, kävelee tuen kanssa ja seisoo hetken ilman tukea. Puuh.

16/52

Kiinteä ruoka on maistunut aika vaihtelevasti. Jossain vaiheessa hän alkoi ahmia jo melkoisia annoksia, mutta nyt ilmeisesti kulmahampainen tekeminen on tehnyt syömisestä ikävää ja ruoasta pahaa. Aamu- ja iltapuuro onneksi maistuvat. Ruokalakkoilua lukuunottamatta hampaista ei onneksi ole ollut vaivoja.

Mystinen allergiakohtaus iski tällä viikolla. Syyksi epäillään maitorahkaa, mutta toisaalta paholainen voi olla päärynä tai melkein mikä vaan. Tästä nyt tuli melkoista takapakkia imetyksen lopettamiseen. Ohjeiksi saimme kokeilla ruoka-aineita varovasti. Pitää siis pitää kännykän akku latautuneena ja hätänumero valmiina...

Imetän edelleen aika monta kertaa päivässä. Anselmiina saa mam-mam-maa - kuten hän itse sanoo aamulla ja melkein kaikkien aterioiden jälkeen. Nyt olen alkanut jättää maidon pois aina joltain aterialta, usein välipalalta. Anselmiinalle maito tuntuu olevan edelleen hyvin tärkeää, joten aion tarjota sitä hänelle vielä muutaman viikon päästä koittavien syntymäpäivien jälkeekin. Toki määrä vähenee koko ajan, ja imetys muuttunee entistä äidintahtisemmaksi.

Mammammamman lisäksi sanavarastoon kuuluvat äiti, isi (issssssh) ja hauva (auva). Anselmiina on oppinut myös osoittamaan, ja Missä lamppu -kysymykseen tulee nopeasti vastaus. Hän myös osoittaa haluamaansa, esimerkiksi vesilasia tai talk muru -kippoa.



Nyt pitäisi jo miettiä 1-vuotissyntymäpäiviä. Huh huh. Olen ihan kujalla siitä, miten ensimmäisiä syntymäpäivä on tapana viettää. Ehkä aihe kirvoittaa muutaman blogimerkinnänkin.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Saisinpa nukuttaa sinua aina

Välillä on iltoja, kun vauvan nukuttamiseen menee monta tuntia. Energinen napero ei malta nukahtaa, vaikka pienten tyttöjen nukkumaanmenoaika oli jo monta tuntia sitten.

Tänään oli juuri sellainen ilta. Normaalisti saattaisin olla turhautunut, mutta tänään en ole. Olen kiitollinen siitä, että saan yrittää rauhoitella pölöttävää ja tanssimaan pyrkivää Anselmiinaa. Olen niin onnellinen, että saan nukuttaa häntä meidän pienessä perhepedissämme.

Toivon, ettei lapseni enää koskaan saa hengen salpaavaa allergiakohtausta. Aiheuttajaa ei tiedetä, mutta onneksi nyt kaikki on hyvin. Selvisimme muutaman tunnin reissulla päivystykseen.

Tänä iltana riehuminen on hyvä merkki. Kaikki kun voisi olla niin kovin toisin.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Mitä leikkipuistossa tehdään

Puistoilu on monen lapsiperheen lempiharrastus. Eräs kaverini kertoi, että hän käy Anselmiinan ikäisen tyttärensä kanssa puistossa kaksi kertaa päivässä. Mä taas en ollut mikään puistoihminen, toinen tuttuni, monen lapsen äiti, kuvasi itseään.

Me olemme käyneet puistossa tasan kerran. Sain päähäni, että Anselmiinan olisi päästävä kokeilemaan vauvakeinua. Istutin hänet siihen ja annoin hieman vauhtia. Viuh, huisk, hahhah, hauskaa oli. Sitten jatkoimme lenkille. Anselmiina nukkui vaunuissaan.

Olen välillä miettinyt puistossa käymistä. Eh, sepä kuulostaa aktiiviselta. Tällä hetkellä puistoiluintoiluni tuntuu olevan samaa kuin lämpötila ulkona eli pakkasen puolella. Mitä puistossa edes tehdään? Lapset leikkivät ja vanhemmat... Leikkivät? Keskustelevat? Ovat somessa älypuhelimillaan?



Anselmiina ei kaiketi vielä ole ihanteellisessa puistoiässä, ainakaan tähän vuodenaikaan. Hänen liikkumisensa toppahaalarissa ei nimittäin ole järin sujuvaa. Sen takia olen onnellinen, ettei häntä ollut vielä pakko laittaa hoitoon. Kauhukuvissani pieni vauvani makaisi hangessa päiväkodin pihalla ja muut talloisivat hänen päältään.

Puistossa peuhaamisesta tosin taatusti seuraisi kunnon päiväunet. Olemme aina toisinaan käyneet riehumassa sisäleikkipuistossa, ja Anselmiina on joskus sieltä palatessa saattanut uinua jopa pari tuntia. Se ei ole hänelle todellakaan tyypillistä.

Muistelen, että olin itse melkoinen leikkipuisto-lapsi. Kävin keinumassa vielä silloinkin, kun olin puiston laidalla asuvan naisen mielestä siihen liian vanha. Taisin olla ehkä kymmenenvuotias.

Ehkä keväällä lähdemme kunnolla katsastamaan, millaisia puistoja täällä on. Sitä odotellessa tahtoisin kuulla, milloin te olette aloittaneet puistoilun? Mitä teette puistoissa?

torstai 1. tammikuuta 2015

Vauvanhuuruinen vuosikatsaus, osa 2

Vanhojen kaivelu jatkukoon. Heinäkuussa mieheni vietti lakisääteistä vapaata työstään, mikä tuntui minustakin aivan lomalta. Ajatus kotiäidin vapaasta voi huvittaa: miten kotiäitiydestä nyt muka voisi lomailla? Elämä on kuitenkin yksinkertaisempaa, kun vauvaa hoitavia käsipareja on kaksi.

Tällä kertaa emme lomalla karanneet ulkomaille, vaan tyydyimme kiertelemään lähitienoita kotimaassa. Vierailimme vanhemmillamme ja mökillä sekä kävimme ihanissa kesäkapungeissa Porvoossa ja Tammisaaressa. Usein myös hurautimme julkisilla Helsingin keskustaan.

Lämpötila oli hellelukemissa ja elämä muutenkin helppoa, jos oikein muistan. Jossain vaiheessa heinäkuuta, reilu viisikuukautisena, Anselmiina myös sai ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa.



Elokuussa kotiäitiarki jatkui, ja olin jotenkin vähän kriisissä. Tajuntaan iski täysillä se, ettei minulla ole mitään järkevää tekemistä äitiysvapaan jälkeen.

Anselmiina saavutti puolen vuoden iän, mitä juhlimme pienimuotoisesti. Hän sai ensimmäiset hampaansa, jotka onneksi putkahtivat ilman erityistä kiukkua.

Syyskuussa... jaa-a, arki kotona jatkui. Oli ihan kivaa, mutta ei ehkä niin höttöisen onnellista kuin keväällä. Aloitimme muskarin ja jatkoimme kerhoa, jossa olimme käyneet keväällä. Muuten tapasimme paljon kavereita.

Opiskelin puolitosissani harrastuksena. Se piristi, mutta hieman myös stressasi. Siitä sai kuitenkin mahtavia onnistumisen kokemuksia. Tajusin, että sellaisia olin ehkä kotona ollessa kaivannutkin.

Lokakuussa vanhenin vuodella. Aloin nukuttaa Anselmiina parvekkeella, mikä pidensi hänen ennestään hyvin lyhyitä päiväunia.

Marraskuussa pieni vauvani alkoi enemmän muistuttaa isoa tyttöä. Hän alkoi seisoa ja kävellä tukea vasten. Marraskuut ovat aina jotenkin synkkiä, ja marraskuu tuntui marraskuulta äitiyslomallakin. Aloin silti olla taas ihan onnellinen kotiäiti. Iloitsin lapseni kehityksestä, vaikka sinne tänne sinkoilevaa naperoa ei olekaan enää niin helppo vahtia.

Joulukuussa vanhempainvapaani päättyi. Odotin innolla lapseni ensimmäistä joulua, jota vietimme vanhempiemme luona. Anselmiina oli lievässä flunssassa juuri ennen joulureissua, mutta parani nauttimaan lahjoista. Minäkin podin vuoden toisen oksennustaudin.



Vuosi 2014 oli täysin erilainen kuin mikään aiempi. En ole koskaan ollut työ- ja koulumaailman ulkopuolella, mutta nyt vietin niin koko vuoden tammikuuta lukuunottamatta.

Onnellinen on vuoden tunnelmia parhaiten kuvaava sana. Muistan tämän vuoden taatusti aina. Tuskin koskaan unohdan talvena, jona odotin esikoistani ja oli aina vaan lämmintä; helmikuista yötä, jolloin katsoin synnytyssairaalan ikkunasta lumisadetta; ensihetkiä kotona pienen vastasyntyneen kanssa, kun ulkona oli sinistä; kun kevätaurinko alkoi paistaa ja vaunulenkkeilin muutaman kuukauden ikäisen tyttäreni kanssa.

Tietenkään kaikki ei ole ollut pelkkää aurinkoa. Elämässäni ei ole kaikkea niitä ihmisiä, joita vielä reilu vuosi sitten oli. Se harmittaa, tavallaan. Samalla on tullut uusia ihania tuttavuuksia ja tiivis äitikaveripiiri.

Toisina päivinä olen ollut väsynyt ja suoranainen ihmisraunio, kuten jokainen meistä joskus. Päälimmäisin tunne on silti ollut onnellisuus. Olen siitä kiitollinen, koska kaikkina vuosina niin ei ole ollut.

Kuulun näemmä niihin, jotka pitävät vauvavuoden ensimmäistä puoliskoa toista helpompana. En ole toistakaan kokenut vaikeaksi, mutta paikallaan olevan vauvan kanssa kaikki oli jotenkin yksinkertaisempaa. Ei tarvinnut vahtia vai käskeä. Sen sijaan me vain rauhassa sylittelimme, söimme, vaihdoimme vaippaa ja hymyilimme toisillemme.

Tänään alkanut vuosi on taatusti erilainen, mutta toivottavasti voin vuoden päästä kirjoittaa tyytyväisen katsauksen menneseen. Kiitos lukijoille viime vuodesta! Olkoon 2015 kaikille mainio.