tiistai 30. joulukuuta 2014

Kotiäidin tavoite: älä unohda itseäsi

Rakastan uusia alkuja. Opiskellessa sellainen oli usein syksyllä, mutta muutoin uusi vuosi on merkinnyt uusia mahdollisuuksia. Uuden kalenterin käyttöönotto on kiistaton todiste uudesta mahdollisuudesta ja alusta.

Kalenterivuoden taitteessa on hyvä miettiä tavoitteitaan ja unelmiaan. Olen muuten huomannut, että ne ovat liki elintärkeitä. Varsin rankka on ilmaus, jota käyttäisin elämästä vailla unelmia. Kun uskaltaa haaveilla ja tavoitella, on jotain odotettavaa. Se saa vartomaan huomista ja jatkamaan puurtamista.

Tämä vuodenvaihde on erilainen kuin aiemmat, koska aina aiemmin olen ollut joko koulussa tai töissä. Nyt olen... ...äiti. Se kai kuvaa tällä hetkellä parhaiten asemaani. Kotiäitiydestä puhutaan joskus niin kuin se olisi jotenkin tavallisesta poikkeava tila, tavallista leppoisampi tai tavoiteköyhempi. Ehkä se osittain onkin sitä, mutta minä olen juuri nyt uuden vuoden mahdollisuuksista suorastaan hurmioitunut kotiäiti.

Uuden vuoden lupaukset eivät ole yleensä kuuluneet vuodenvaihteisiini, mutta suuntaviivoja olen sen sijaan maalaillut.

Itsestä huolehtiminen on ehkä tärkein pyrkimykseni tällä hetkellä. Näin sanominen on kovin kulunutta, mutta itsestä huolehtiminen on kiistatta elintärkeää. Uskon, että siitä seuraa kaikki muu.

Kulunut vuosi on mennyt melkoisissa vauvahuuruissa. Nyt vauvani alkaa jo lähennellä vuoden ikää. Hän tarvitsee minua edelleen paljon, mutta aivan symbioosissa meidän ei enää tarvitse elää. On tullut aika muistaa joskus häntä, jonka hyvinvointi on lapsenikin hyvinvointi - minua itseäni.

Olen kokenut koko vauvavuoden voivani hyvin. En ole kuolemanväsynyt. Lapsen tarpeiden laittaminen itseni edelle on sujunut luonnostaan ilman erityisiä ponnisteluja. En koe, että olen äidiksi tulon jälkeen menettänyt mitään.

Silti minusta on viime aikoina alkanut tuntua, että joskus unohdan itseni. En tee minulle mieluisia juttuja, vaikka voisin. Voisin useammin jättää Anselmiinan isänsä hoiviin, edeksi tunniksi tai pariksi. Heillä menee aina loistavasti. Kun saan joskus tehdä jotain muuta, ei lattialla kymmenkuukautisen kanssa lallattelu tai pottaharjoittelu tunnu lainkaan pakolliselta. Se muuttuu suorastaan etuoikeudeksi.

Liikunta on ollut osa minua melkein koko elämäni, mutta vauvavuonna se on ymmärrettävästi jäänyt vähemmälle. Ennen säännöllinen lenkkeily on muuttunut satunnaiseksi, ja pääasiassa olen kirmaillut vaunujen kanssa. Tajusin jo lukiossa, että minä en saisi unohtaa liikuntaa. Jos en silloin tällöin pääse endorfiinipöllyyn, olen aika urpoa seuraa.

Itsensä huomioimista voisi olla myös lukeminen ja ystävien tapaaminen. Viimeisin on sujunut hyvin vauva kainalossa, mutta nyt vauva alkaa olla jo melkoinen vauhtihirmu. Hän ei todellakaan kökötä sylissä, kun juon kahvia ja vaihdan kuulumisia. Treffailu vaatii soveltamista.

Oman ajan, perheajan, parisuhde-ajan, vanhempi-lapsi-ajan ja mitä näitä nyt on sovittaminen yhteen taitaa olla melkoinen ikuisuuskysymys. Mitä luultavimmin sitä pähkäillään blogissani tulevaisuudessa.

4 kommenttia:

  1. Hieno muistutus siitä et pitää muistaa myös pitää itsestä huolta ja ottaa omaa aikaa, varsinkin sellaisen, jolla siihen on mahdollisuus :) Eli vauva iskän hoiviin, tai jonkun muun luotettavan lähipiirin ihmisen jos sellaisia on, mummo tai muu ja "baanalle"! On se sitten yksin tehty juoksulenkki, kaverin kanssa kahvittelu, elokuvissa käyminen, baari-ilta tai kuntosalilla vietetty tunti, tai ihan vaan jotain muuta mikä itsensä tuntuu hyvältä. On tärkeää myös lähteä "ihmisten ilmoille" ulos kotoota vaikka menis sitten läheiseen puistoon tai kirjastoon kirjaa lukemaan tms. Mutta liian usein tuntuu että jumitetaan kotiin ja "omitaan" vauva eikä osata antaa sitä muiden hoteisiin.

    Mut hyvä kirjoitus tosiaan ^^ Mä aina kans innostun kommenttineni (onko toi edes sana :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rakastan innostuneita kommentteja :) Tosiaan on tärkeää tehdä jotain omaa joskus, oli sitten mitä tahansa. Minä ainakin huomaan, että tosi helposti omin vauvan ja sitten jäämme vaan kotiin. Plääh.

      Poista
  2. Hyvä teksti ja niin totta! :) Mä huomaan jo nyt että pää alkaa pehmitä kun ollaan oltu kotona 4pv kipeänä. Kaipaan kovasti että pääsisin edes hetkeksi ulos ihan vaan itsekseni. Ehkäpä huomenna :)

    Ihanaa uutta vuotta koko perheelle!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti olet jo päässyt ulos! Ihanaa uutta vuotta teillekin. :)

      Poista