tiistai 9. joulukuuta 2014

Apua on vaikea pyytää

Lapseni eivät kasva samalla paikkakunnalla, jossa vietin elämäni ensimmäiset 18,5 vuotta. Se on ollut minulle selvää aina, jo kauan ennenen kuin minusta tuli äiti. Lukion jälkeen en hakenut kotipaikkakunnelleni opiskelemaan, koska siellä oli vaihtoehtoja hyvin rajatusti. Sama todellisuus koskee työtilannetta.

Muualla asuminen tarkoittaa, ettei meillä ole isovahempia apukäsinä. Anselmiina on ollut maailmassa pian kymmenen kuukautta, ja hän on ollut jommastakummasta vanhemmastaan erossa pari kertaa noin tunnin. Kun olin pieni, mummini oli kotonamme hoitamassa minua. Meillä ei ole moiseen luksukseen mahdollisuutta.

Olen aina tiennyt tukiverkottomuuden, joten en osaa sitä harmitella. Olisi ihanaa ja helppoa, jos luotettavaa lapsenvahtiapua olisi saatavilla. Voisin enemmän tehdä jotain kansantaloudelle tuottavaa, kun joku joskus vaihtaisi vaipat puolestani.

Emme tietenkään ole totaalisen yksin. Melkein kaikki olisi varmaan aina järjestettävissä. Ongelmana ei ehkä edes ole se, että apua saisi: en vaan osaa pyytää sitä.

11/52

Itse pärjäämisen eetos tuntuu lävistäneen minut. Kotoa pois muuttaessa tahdoin maksaa kaiken itse, koska vanhempien kukkaroihin turvautuminen tuntui epäitsenäiseltä. Nyt pidän itseäni hieman tyhmänä. On hyvä olla itsenäinen, mutta itsepäisyyttä voisi joskus hillitä. Ei ole mitään pahaa, jos vanhemmat tahtovat helpottaa jälkikasvunsa elämää. Ei 18 vuotta ole raja, jonka jälkeen apu ja tuki lakkaavat. Ne voivat jatkua vaikka seuraavat 40 vuotta, jos siltä tuntuu.

Isovanhempien apua pidetään joskus hieman tyhmänä ja avuttomuuden osoituksena. Jostain minulle on jäänyt sellainen kuva. Yritän pyristellä siitä irti.

Tähän asti olen jaksanut hyvin Anselmiinan kotiäitinä. En ole kokenut pakottavaa tarvetta laittaa häntä hoitoon. Joskus olisi kiva saada omaa aikaa tai parisuhdeaikaa, mutta perheaika on ollut mukavaa. Silti henkinen napanuora väljenee koko ajan, ja hoitoavulle saattaa tulla tarvetta.

Aina ei ole pakko pärjätä yksin. Ehkä joku läheisistämmekin nauttii siitä, että saa viettää Anselmiinan kanssa aikaansa. Yritän muistaa sen ja rohkaistua pyytämään apua, kun sitä tarvitsen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti