lauantai 29. marraskuuta 2014

Miten se kehittyy



Joko teillä kävellään? Entäs onko pinsettiote hallussa?

Kun tapaa lapsellisia tuttuja, puhe kääntyy väistämättä lapsen kehitykseen. Samana päivänä syntyneet voivat olla huimasti eri vaiheissa. Siinä missä toinen kävelee, on toinen juuri oppinut peruuttamaan ryömien.

Joissakin äitiryhmissä kehityksestä puhumista karsastetaan. Urbaaneissa legendoissa liikkuu tarinoita superäideistä, jotka pätevät lapsensa kehityksellä. Ai eiks teillä vielä istuta? Meil on jo viis kuukautta kökötetty!

Melkein kaikkien taitojen oppimisiän haitari on laaja. Joku voi kävellä seitsemänkuukautisena, kun taas joku ottaa ensiaskeleensa puolitoistavuotiaana. Siinä on melkein vuoden ero, eikä kumpikaan ikä ole epänormaali. Kouluiässä tuskin on väliä sillä, onko kävellyt yksivuotispäiviään ennen vai niiden jälkeen.

Odota rauhassa, tahtoisin sanoa kaikille lapsensa kehityksestä huolestuneille, joskus itsellenikin. Lapsi kehittyy ja oppii, kun on sen aika.

Taidot voivat putkahtaa yllättävästi esiin, mikä on hyvä muistaa. Anselmiina lähti konttaamaan ja seisomaan melkein viikon aika ilman erityisiä ennakkovaroituksia.

Joskus keskitytään suuriin taitoihin, kuten kääntymiseen ja konttaamiseen. Aina uusia taitoja ei edes huomaa. Anselmiinan pinsettiote ilmaantui kuin varkain. En enää osannut sanoa, miten kauan hän oli sen hallinnut. Nyt tämän myöntäminen tuntuu nololta, mutta tuoreena äitinä en edes tiennyt, että kyljelleen kierähtäminen on taito.


Anselmiina ei ehkä ole ollut kaikkein nopein kehittyjä, mutta se ei haittaa. Ennenaikaisuus vaikuttanee hänen kehitykseensä, ja häntä seurataankin neuvolassa niin kutsutun korjatun iän eli lasketun ajan mukaan. Hän ei vielä kävele ilman tukea, mutta toisaalta hänen jokeltelunsa on hyvin monipuolista ja vuorovaikutteista.

Aina en ole ollut täysin tyyni. Joskus mieleen on hiipinyt ajatus siitä, olenko ehkä tarjonnut hänelle tarpeeksi virikkeitä. En ole antanut ohi kiitävän ajatuksen jäädä muhimaan. Yritän parhaani mukaan aktivoida häntä, mutta kehittyminen taitaa usein tulla itsestään. Joissakin kulttuureissa lapsia vain kannetaan liinoissa, mutta ei se estä heidän liikkumaan oppimistaan. He oppivat touhuamaan aivan kuten suomalaiset, suoraan synnytyssairaalasta lattialle lasketut pikkupiltit.


Kehityksen seuraaminen on toki tärkeää. Uudet taidot kertovat, että kaikki on kunnossa. Yritän samalla muistuttaa itselleni, että ennalta murehtiminen on turhaa. Huolestutaan sitten, kun on aihetta. Aina siihen ei ole syytä, vaikka jokin vaihe hieman jumittaisi.

Toivon, että jokainen voisi iloita lapsensa ja muiden lasten kehityksestä. Sen seuraaminen on ihanaa ja kutkuttavaa. On ilo huomata, miten selällään lattialla makoilevasta pikkuvauvasta kasvaa villisti joka paikkaan konttaava höpöttelijä.

10 kommenttia:

  1. Niin juuri! Meillä on nyt viikon sisään tullut ihan hurjasti taitoja, joista osaa olin jo ehtinyt odotella. Vaikka ihan turhaa sellainen! Kyllä ne sieltä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että niitä tulee oikein ryppäissä! Joskus taas on pitkään hiljaista.

      Poista
  2. Välillä on tosi rasittavaa kun ihmiset eivät välttämättä kysy mitä kuuluu vaan onko teillä jo alettu ryömimään, konttaamaan, onko tullut hampaita jne. Itse huomaan ottavani tästä välillä paineita ja hieman nolostellen saatan vastata, että ei vielä. Älytöntä!Välillä tuntuu, että puolivuotiaan pitäisi jo osata vähintään kontata ja sanoa äiti. Mutta siltikin olin äärimmäisen iloinen voidessani sanoa äitiryhmässä viime viikolla että meillä on opittu ryömimään :)
    Jenny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onneksi en tunne tuollaisia! Joskus kyllä taitokeskustelut on hämmentäviä - luin yhdestä fb-ryhmästä, kuinka jonkun noin puolivuotias sanoi aina selvästi vauva, pappa ja ei... noinkohan todella :D Tai ehkä hän vaan oli kehittynyt, mistäs sitä tietää.

      Poista
  3. Ymmärtääkseni vauvan kehitystä ei voi millään nopeuttaa vaikka mitä ameriikantemppuja tekisi. Kehitystä voi tukea puhumalla vauvalle mahdollisimman paljon ja antamalla tämän itse lattialla harjoitella liikkumista. Loppujen lopuksi jokainen oppii kaiken omassa tahdissa eikä sitä enää muutaman vuoden iässä kysellä, että milloinkas tuo oppi mitäkin.. Sitä paitsi olemme me aikuisetkin erilaisia, toiset parempia verbaalisesti ja toiset taas liikunnallisesti kädentaidoista puhumattakaan. Meidän typy lähti liikkeelle ja nousi seisomaan heti puolivuotiaana, mutta nyt sukulaiset päivittelevät kuinka sillä ei ole vieläkään 8kk iässä ainuttakaan hammasta! :) Huoh.. Ei vaan pitäisi välittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Taidot putkahtavat esiin sitten, kun on niiden aika. :) Hih, ja sama pätee toki myös hampaisiin. Oikeastaan on vaan hyvä, ettei teidän typyllä ole vielä hampaita. Ne on nimittäin helpompi pitää hyvinä, kun tulevat myöhemmin!

      Poista
  4. Oon oikeastaan tosi ylpeä itsestäni, kun en ole stressannut pojan kehittymisnopeutta yhtään. Meidän vauvahan on vähän hitaamman puoleinen ja oppi kääntymään mahalleen puolivuotiaana. Mitäs väliä sillä on? Kouluiässä ei todellakaan varmaan paljon kiinnosta, kävelikö lapsi kahdeksan vai viidentoista kuukauden vanhana. Ja toisaalta sitten musta on aika ihanaakin, että tämä rauhallinen vauva-aika kestää vähän pidempään. Mikä ihmeen kiire tässä on yhtään mihinkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös alkoi tosissaan kieriä puolivuotiaana. Näin jälkeenpäin ajatellen olen tosi iloinen, että niin kauan malttoi makoilla paikoillaan. Nyt ei nimittäin voi hetkeksikään päästää silmistä ja kuhmuja tulee joka päivä.

      Poista