sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Minähän en sitten muutu

Lapsi ei taatusti muuta minua tai mitään muutakaan, moni sanoo. Toiset taas päivittelevät, miten paljon he ovat muuttuneet. Aina sanoin, ettei minusta tule tällaista mammakerhoilijaa, nii-iii, tässä sitä sitten ollaan!

Minusta tuntuu, etten ole muuttunut Anselmiinan syntymän jälkeen. Tunne on harhaa, sillä olen minä muuttunut. Jos oikein filosofisiksi aletaan, voidaan pohtia muuttujaa. Onko persoonani muuttunut vai elämäni?

Luin raskausaikana Minna Kiistalan Minä en sitten muutu -kirjan, joka kertoi esikoisen odotuksesta. Muistan, kun luin Kistalaa junassa ja vakuuttelin, että minähän en sitten muutu.



En eritellyt tarkemmin, millaiseksi en tahtoisi muuttua. Ehkä pelkonani oli tulla mammamaiseksi. Mammautunut on itsensä kakkavaippoiin kadottanut äitiliini, jonka olkapäällä on puklua ja jonka tukka on sotkussa.

Aluksi taistelin mammautumista vastaan, mutta jossain vaiheessa luovutin. Lopputulos ei ole se, että en tunnistaisi itseäni jonkun mystisen mammakerroksen alta. Vielä en uskalla kommentoida, kuinka äitiys varsinaisesti on muuttanut minua. Jälkeläiseni on vasta yhdeksän kuukautta vanha, joten äidiksi tulo on vielä liian läheinen kokemus. Olen ehkä piirun verran empaattisempi ja hanakampi puuttumaan epäkohtiin. 

Tunnistan itseni edelleen minuksi. Luonnollisesti aika jakautuu kahtia, aikaan ennen lasta ja sen jälkeen. Se on normaalia suurien muutosten jälkeen. Ennen olin vastuussa vain itsestäni, mutta nyt minun on mietittävä pienen ihmisenalun hyvinvointia. Se ei ole lainkaan kielteistä kaltaiselleni höyrypäälle, joka on joskus paahtanut turhankin innolla.

10/52: mammautunutta toimintaa

Äitiyden aiheuttamista muutoksista puhutaan joskus, kuin ne olisivat jotain järkyttävää. Olen miettinyt, miksi sävy on niin kielteinen. Miksi äitiys ei saisi muuttaa? Lapsi on tuonut minulle paljon uusia mielenkiinnonkohteita, kuten ne vaipat. Entä sitten? Jos olisin töissä, saattaisin olla kiinnostunut viestintäsuunnitelmasta tai nahkasaappaista. Miksi ne olisivat jotenkin hyväksyttävämpiä? Elämässä on erilaisia vaiheita, ja niiden aikana on erilaisia mielenkiinnonkohteita.

Pelkästään äitiys ei muuta. En ole samanlainen kuin 20-vuotiaana, 15-kesäisestä minusta puhumattakaan. Aika ja kokemukset muovaavat meistä jokaista.

Muutosvastarinta on oikeastaan aika pelottavaa. Elämä on jatkuvaa muutosta, kasvamista ja oppimista. Hyvä niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti