maanantai 10. marraskuuta 2014

Kotiäiti sairastaa, osa II

Rokottaako influenssaa vastaan vai ei, pohdin reilu viikko sitten. Neuvolassa olisi ollut piikkejä tarjolla viime viikolla. Jäi sitten väliin, koska perheestämme 2/3 oli jo valmiiksi sairaina. Pienin perheenjäsen onneksi oli vähemmistössä eli terveessä kolmanneksessa.

Kerroin jo keväällä, että olen ollut kotiäteilleissä yllättävän usein kipeänä. Tämä oli toinen kunnon flunssa tänä syksynä. Tämä on myös harvinaisen sitkeä, sillä pärskin edelleen nyt, kun oireiden alkamisesta on kulunut viikko.

Sairauskertomus tavallisesta flunssasta ei liene erityisen kiinnostava, mutta tässä sairaudessa on ollut jotain poikkeuksellista: menetin ääneni, mitä ei ole koskaan tapahtunut. Heräsin aamulla, enkä voinut sanoa mitään. Suustani ei lähtenyt pihaustakaan.

Seuraava aamuna pystyin onneksi jo yrittämään puhumista, ja nyt ääni kulkee ainakin jotenkuten. Äänettömyys oli varsin järkyttävä kokemus. Asiaa kertyi aikalailla, kun oli päivän aivan hiljaa. Huh huh.

6-7/52: edellisviikon haaste peruuntui flunssan takia, ja flunssanaama on nytkin.  Menköön näin.

Vanhemmaksi tulo ei tunnu muuttaneen mitään, sanon usein. Sairastaessa huomaa kuitenkin konkreettisesti, ettei kaikki ole ennallaan. Ei voi ottaa nokosia silloin kuin tahtoo. Pitää huolehtia toisesta, vaikka itsellä olisi mikä tahansa.

Olisi helppo ajatella, että ainoastaan kotiäitien pitäisi pysyä terveinä. Päiväkodissa tai koulussa ei silti vietetä koko päivää, vaikka kuume sumentaisi huoltajan ajatukset ja kaataisi hänet sängynpohjalle. Tietysti lapsen hoito helpottunee koko ajan, eikä Anselmiina 4 vuotta liene yhtä riippuvainen äidistä kuin Anselmiina 8 kuukautta.

Jos minä en huolehdi lapsesta, ei sitä taida kukaan muukaan tehdä. Onneksi on etätyömahdollisuudella siunattu puoliso.

Lienee sanomattakin selvää, ettei yhtään huvita hankkia mitään itseaiheutettua sairautta eli krapulaa. Huh huh.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti