sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tuleeko sieltä edes maitoa - Imetystarinani

4/52 imetysviikon kunniaksi

Raskausaikana ihmettelin, miksi imetyksestä kouhkataan niin paljon. Neuvolan terveydenhoitaja alkoi jo hyvissä ajoin kysellä, aionko imettää. Olin pitänyt imetystä itsestään selvyytenä, mutta en pakkona. Ajattelin, että yritän ainakin.

Olisi ollut lähellä, ettei imetykseni olisi luonnistunut. Näin imetysviikon lopuksi ajattelin luoda katsauksen imetyshistoriaani. Ehkä siitä on hyötyä jollekulle. Olen jauhanut rintaruokinnasta blogissani jo jonkin verran, mutta oman imetykseni historiaan en ole vielä antanut teidän kurkistaa.

Anselmiina lähti yllättäen syntymään raskausviikolla 35+6. Kaapissani ei ollut ainoitakaan imetysliivejä eikä meillä ollut muutakaan imetystarpeistoa. En ollut kovin varma siitä, mitä olisi edes tarvinnut. Olin joskus kaupassa katsellut kauhistuneena nänninmuotoilijaa ja kauhistellut, miten kivuliaalta sen käyttö vaikutti.

Olisi ollut mahdollista, ettei ennenaikaisena syntynyt vauva olisi osannut imeä. Sama ongelma voi toki olla ihan ajallaan maailmaan tulleella. Anselmiina alkoi kuitenkin jo ennen tunnin ikää hamuilla rintaa, ja hänen imuotteensa oli kätilöiden mukaan loistava. Hän oli aika unelias vauva, jota piti herätellä syömään muutaman tunnin välein.

Imetysitseluottamukseni oli jo valmiiksi alhainen. Olin aluksi epävarma, saiko lapseni lainkaan maitoa. Ensipäivinä vauvalle riittävät rinnasta tulevat muutamat tipat, minkä tiesin. Minulla ei silti ollut raskausaikana tullut ollenkaan maitoa, vaikka jotkut toiset joutuivat kuulemma turvautumaan liivinsuojiin. Rintani eivät ole koskaan olleet kovin kookkaat, eivätkä ne Anselmiinaa odottaessakaan kasvaneet kuin ehkä vaivaisen kuppikoon.

Raskaudenaikainen maidontulo ei ilmeisesti varsinaisesti vaikuta myöhempään imetykseen. Se toki lisää itseluottamusta siihen, että maitoa virtaa tulevaisuudessa. Samoin pienillä rinnoilla voi imettää siinä missä isoillakin.

Ensipäivinä tuntui, että Anselmiina jauhoi täysin tyhjää rintaa. Ennenaikaisuuden ja pienen koon takia ohjeena oli syöttää häntä molemmilta puolilta parin tunnin välein ja antaa parikymmentä milliä lisämaitoa päälle. Kyselin huolestuneena kätilöiltä, tuleeko rinnastani ollenkaan maitoa. Kai sieltä jotain tulee, oli monen vastaus. Vasta Anselmiinan ollessa muutaman päivän ikäinen eräs kätilö sanoi, että vauva itkisi tyhjää rintaa imiessään. Se on ihan loogista, mutta miksi kukaan ei kertonut sitä heti?

Sairaalan imetysohjaus ei muutenkaan tehnyt minuun vaikutusta. Aluksi lisämaidot olivat luovutettua äidinmaitoa ja myöhemmin korvikkeita. Kukaan ei sanonut minulle, että olisin voinut pumpata maidot itse. Maitoni nousi kunnolla vasta neljän päivän päästä synnytyksestä, mitä pumppaaminen olisi voinut vauhdittaa. Kotiin lähtiessä kysyin ohimennen, kannattaisiko minun alkaa itse pumpata maitoa. Kätilön mielestä se oli loistava idea. Miksi kukaan ei kertonut sitä aiemmin?

Sairaalasta kotiutuessa luottamus omaan maidontuotantoon oli laskenut entisestään. Kotiinlähtötarkistuksen tehnyt lääkärikin oli sitä mieltä, että lisämaitoa kannattaisi antaa enemmän. Rinnalla jää niin helposti nälkäiseksi, hän huokaili. Se lienee totta, mutta hormonihuuruisena ja tietämättömänä olisin kaivannut kannustusta. Yritä vaan, kyllä siitä, olisin tarvinnut jonkun sanomaan.

Alun perusteella voisi luulla, että imetystaival on ollut vaikea. Sitä ei kuitenkaan onneksi ole ollut. Kotiin päästyemme annoimme Anselmiinalle vielä pari viikkoa lisämaitoja, kunnes saimme siirtyä kokonaan lapsentahtiseen täysimetykseen. Se tuntui helpolta tuttipullojen pesun ja pumppausmaratonien jälkeen. Kasvu oli loistavaa täysimetyksellä. Kiinteää ruokaa aloimme maistella hieman reilu viisikuukautisena.


Anselmiina on ollut varsinainen tissitakiainen, kuten olen jo aiemmin maininnut. Hän saattoi pienenä vauva syödä neljä tuntia putkeen. Jossain kolmen kuukauden kohdalla helpotti, ja nyt kahdeksankuisena hän käy rinnalla vaan nopeasti ottamassa huikan. Sitten hän säntää taas touhuamaan.

Nyt imetyshetket tuntuvat ihanalta rentoutumiselta. En olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten sanovani tätä, mutta - en oikeasti pahastuisi, vaikka ne kestäisivät hieman pidempäänkin.

En myös tiedä, uskallanko sanoa tätä vielä, mutta imetykseni on mielestäni ollut melko helppoa alkua lukuunottamatta. En ole saanut ainuttakaan rintatulehdusta tai joutunut välttämään ruoka-aineita vauvan mahavaivojen takia. Suihkutissit vaivasivat joskus, mutta ajan myötä ne joko laantuivat tai Anselmiina oppi syömään maitonsa suihkuavana.

Imetyksessä parasta on jo mainitsemani rentoutuminen, eikä minulla ole mitään päiväittäin saamaani ylimääräistä 500 kalorin vajetta vastaan. Pitää syödä hyvin, jotta jaksaa tuottaa Anselmiinalle maitoa.



Nyt tajuan osittain, miksi imetyksestä kouhkataan niin paljon. Äidinmaito on lapselle kaikkein parasta ravintoa. Se ei tarkoita, etteivätkö korvikkeet olisi hyviä. Ovat ne, mutta äidinmaito voittaa  ne lähes aina. Äidinmaidosta lapsi saa kaiken tarvitsemansa.

Joskus vaikuttaa siltä, että imetyksestä on paljon väärää tietoa ja vanhoja uskomuksia. Menneinä vuosikymmeninä lapsia on neuvottu ruokkimaan neljän tunnin välein. Ei ole ihme, että silloin monelta on maito mystisesti loppunut. Lapsentahtinen imetys perustuu siihen, että vauva tilaa tarpeisiinsa maitoa imemällä.

Imetyksestä puhuminen tuntuu joskus vaikealta. Osa kokee aiheen liian intiimiksi, ja osa taas saattaa syyllistyä. Imetystarinoita on niin monta kuin on imettäjiä. En koskaan voisi kysyä keneltäkään, miksi hän imettää tai ei imetä. Puhun mielelläni vauvan ruokinnasta, mutta en utele keneltäkään syytä. Se kun voi olla mitä tahansa syövästä imetyshaluttomuuteen tai tiedon puutteeseen.

Imetystarinani ei toivottavasti ollut vielä tässä. Ehkä imetän vielä vuoden päästä tai sitten en. Jatkan yhtä avoimin mielin kuin ennen Anselmiinan syntymää.

2 kommenttia:

  1. En ole (valitettavasti) kuullut ainoaltakaan äiti-ystävältäni että olisi saanut hyviä neuvoja imetykseen sairaalasta tai neuvolasta :( En minäkään saanut. Sinällään kumma koska jo raskausaikana siitä niin paljon puhutaan.

    No. Itse olen onnellisessa asemassa ja imetys on sujunut alusta asti. Mitä nyt teki hemmetin kipeää aluksi :D Maitoa tulvi jo ennen synnytystä ja kuten sanoitkin niin siitä sai kummasti itseluottamusta siihen että imetys sujuu. Mun tissit suihkuaa edelleen, liivinsuojia kuluu yhä ja paljon :D Toinen rinta aina vuotaa samalla kun Kukkis syö toisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kumma, että paljon parempia tai no, imetysmyönteisempiä, neuvoja tuntuu saavan Imetyksen tuki ry:lta kuin sairaalasta tai neuvolasta. Tuntuu, että monen imetys tyssää ihan puhtaasti tiedon puutteeseen. Meidän oma th on onneksi ollut tosi imetysmyönteinen ja -tietoinen.

      Täällä kans on ylituotantoa edelleen ja liivinsuojia kuluu. Onneksi pahin tulviminen on jo rauhoittunut, ettei enää aamulla sänky lainehdi.

      Poista