sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Piirrän rajan äitiysblogissa

Loukkaan jatkuvasti tyttäreni yksityisyyttä. Lisään hänestä kuvia kaiken kansan pällisteltäväksi. Kerron kaikille, millainen hän on.

Lapsiblogien yksityisyydestä puhutaan paljon. Toisten mielestä suunnilleen lapsien mainitseminen on pikkupilttien syöttämistä lapsista seksuaalisesti kiinnostuneiden kitaan, kun taas toiset kertovat avoimesti kaiken alkaen kotiosoitteestaan.

Yritän tasapainoilla jossain näiden kahden välimaastossa. En ole halunnut käyttää täällä Anselmiinan oikeaa nimeä, mutta hänen kasvonsa näkyvät täällä. Ehkä ajan kuluessa muutun maltillisemmaksi kuvien lisääjäksi. Oireita siitä on havaittavissa jo nyt. Välillä olen jo miltei lisännyt kuvan hymyilevästä Anselmiinasta, mutta sitten olen alkanut empiä. On tuntunut siltä, kuin syöttäisin lastani suden suuhun.

Nettikiusaajat taitavat olla urbaanin ihmisen susia. Ne raatelevat, repivät ja vaanivat. En tahdo elää kiusaajien, en netti- enkä Anselmiinan koulukiusaajien ehdoilla, mutta ajatus jonkinlaisesta suojautumisesta tuntuu hyvältä.

3/52

Plussatessani viime vuoden heinäkuussa en tuntenut ketään, kenen kanssa olisin voinut puhua raskaudesta ja lapsista. Aloitin äitiysblogin, koska kirjoittaminen on minulle luonnollista. Se minun tapani pohtia ja olla vuorovaikutuksessa. Olen kirjoittaessani läsnä ehkä enemmän kuin koskaan.

Pidän toki puhumisestakin. Sosiaalinen media ei koskaan voi korvata kasvokkaista vuorovaikutusta, eikä sen ole tarkoituskaan korvata.

Nyt minulla on paljon lapsen maailmaan pusertaneita kavereita, mutta bloggaus on edelleen tärkeää. Oikeastaan tästä on tullut koko ajan tärkeämpää. Olen tutustunut blogeissa moniin uusin ihmisiin, joiden kanssa olen elänyt samaan aikaan samaa vaihetta. Tiedän heistä paljon, vaikka harvaa olen tavannut kasvokkain.

Vertaistuki on ollut bloggailussa parasta. Vertaistuki edellyttää avoimuutta. Lapsistaan ei kuitenkaan halua tai voi - ei edes kannata - kertoa kaikkea. En halua kirjoittaa lapselleni blogissa piirteitä, joissa hänessä ei ole. Vauvasta on helppo kirjoittaa, koska hänen luonteensa ja ulkonäkönsä saattavat muuttua ainakin jonkin verran.

Haluan kuitenkin antaa lapseni kasvaa sellaiseksi kuin hän on. En tahdo määritellä häntä täällä etukäteen joksikin, mitä hän ei ole. Siinä on varmaan tasapainoiltavaa kaikille lapsiperhebloggaajille.

Lisäämäni kuvat ovat tähän asti olleet tarkan harkinnan tuloksia. Suloisia kylpykuvia en halua laittaa, mutta en toisaalta tahdo olla liian vainoharhainen kuvista. Verkko on täynnä kaikenlaisia otoksia lapsista ja aikuisista. Kuka tahansa voi kulkea kadulla kamera kourassa. En voi elää omassa pienessä kuplassani, jossa kukaan ei koskaan kuvaa lastani.

Luulen, että Anselmiinan kasvaessa suorien kasvokuvien määrä vähenee. Iän myötä hän alkaa entistä enemmän näyttää itseltään, kun taas vauva-ajan kasvot saattavat vielä muuttua paljonkin.

Anselmiina ja muut 2010-luvulla syntyneet kasvavat täysin toisenlaisiksi median käyttäjiksi kuin vanhempansa. Minä olen syntynyt 1980-luvulla, ja minun lapsuudessani netin käyttö oli lähinnä omituisten nörttien harrastus. Minä ja ystäväni väsäilimme verkkosivuja html-koodilla. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että meitä pidettiin todella outoina.

Kaikilla ei silloin edes ollut nettiyhteyttä kotona. Nyt sellainen on melkein jokaisen taskussa. Hyvin todennäköisesti Anselmiina hieman kasvettuaan näpyttelee itsensä verkkoon älypuhelimellaan. Hänen ikäluokalleen kuvien lisääminen lienee paljon arkipäiväisempää kuin meille, jotka muistamme vielä modeemin yhdistymisäänen. Ehkä hänen ikäluokalleen on normaalia, että äiti on pitänyt blogia vauva-ajasta.

Tasapainoilua, sitä tämä on. Pitää tasapainoilla vertaistukea tarjoavan avoimuuden ja inhottavan sosiaalipornoilun välillä.

Blogini on äitiysblogi. Niin sanoisin, jos tämä pitäisi jotenkin kategorisoida. Ehkä tätä voisi sanoa myös vauva- tai lapsiperheblogiksi, mutta mielestäni päähenkilö olen minä, äiti. Luulen, että yritän lähinnä kirjoittaa täällä siitä, miltä minusta äitinä tuntuu.

10 kommenttia:

  1. Näitä asioita joutuu kyllä pohtimaan jatkuvasti. Mä olen tullut kaikessa "hiljaisuudessa" siihen tulokseen, että lapsen täyttäessä 3v, kuvat vähenevät todella radikaalisti vaikka toki nytkin katson tarkkaan millaisia kuvia pistän. Huomaan tekeväni myös toisin tämän toisen lapsen kanssa kuin esikoisen. En kirjoita tarkkaan kuukausikertomuksia tai kehitystä. Tietysti jotain, mutta paljon ympäripyöreämmin kuin esikoisesta aikanaan :)

    http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pohdinta on siitä vaikeaa, koska meitä edeltävää äitibloggaajasukupolvea ei - ainakaan tässä laajuudessa - ole. Varmasti into kertoa lapsesta tosiaan vähenee hänen kasvaessaan, kun alkaa olla jo enemmän omaa persoonaa. Minä olen vielä sen verran tuore äiti, että kehityksestä jaarittelu on lempipuuhaani :D

      Poista
  2. Mä luulin että tuo Anselmiina on ihan oikea nimi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Ihan bloginimi se tosiaan on. Tuli siitä, kun odotusnimenä oli Anselmi ja sitten tytöksi paljastumisen jälkeen kutsuttiin Anselmiinaksi.

      Poista
  3. Eikä! Just viime yönä näin unta, että blogikirjoituksellani aiheutin jonkin valtakunnanlaajuisen someskandaalin ja herättyäni kyseiseen uneen mietin, että pitäisköhän kirjoittaa blogin yksityisyysasioista, mutta eipä mulla tähän nyt enää kauheasti ole lisättävää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike :D Someskandaaliuni kuulostaa tosi pelottavalta!

      Poista
  4. Päätin myös vähentää Adan osuutta omasta blogistani.. :)

    VastaaPoista
  5. Samoja juttuja on niin monet kerrat pohdittu täälläkin. Oon ajatellut että suorat kasvokuvat varmaankin tulevat vähenemään kun Kukkis kasvaa. Sitä en taas ole ajatellut tulenko kertomaan sisällöllisesti vähemmän hänen kehityksestään. Minusta on mukavaa kertoa millainen Kukkis on ja tykkään sellaisia tekstejä itsekin lukea muiden lapsista. Saa nähdä kuinka nämä blogin piirteet ajan kanssa kehittyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kans lukea muiden lapsista ja on toki kiva pölöttää omastaankin... Vaikeita rajanvetoja. Saa tosiaan nähdä, miten ajatukset muuttuvat tulevaisuudessa.

      Poista