keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Vauvavuosi voi olla ihanaa



Vauva-aika on suoraan helvetistä. Synnytys ei ole muuta kuin brutaalia kidutusta. Lapsi tappaa parisuhteen, jos se ei ole raskaana ollessa hajonnut.

Ehkä vanhemmuudesta valittaminen on joskus ollut kiellettyä. Nyt tuntuu, että tabu on murtunut. On ihan hyväksyttävää kertoa, että on kyllästynyt lapsiperhe-elämään. Lehdissä paljastetaan, mitkä 10 seikkaa yllättivät kielteisesti lapsiperheeksi muuttumisen jälkeen.

Kannatan yleisesti sananvapautta. Kaikkea pitää saada sanoa. Pitää saada kertoa, jos vanhemmuus ei ollut odotusten mukaista. Huolilla on tapana keventyä, kun ne jakaa.

Samalla tuntuu, että myönteinen puhe lasten saamisesta on kadonnut. Vielä raskausaikanakin pelkäsin ja epäilin paljon. Kauhukuvissani olisin koko ajan väsynyt ja masentunut, elämäänsä inhoava äiti. Pelkäsin, että parisuhde kariutuisi ja lihoisin 40 kiloa.

Tyttäreni on nyt kahdeksan ja puoli kuukautta. Nyt ehkä uskallan sanoa kaunistelematta sen, mitä mieltä olen ollut elämästä äitinä:
Vauva-aika on ihanaa! Tämä on ollut mahtavaa ja helppoa. Tämä on ollut täysin erilaista, kuin kuvittelin.

Olen nukkunut paremmin kuin vuosiin. Kiitos ansiosidonnaisen äitiys- ja vanhempainrahan, tilinikään ei ole ollut aivan lohduton. Olen löytänyt paljon uusia ystäviä, vaikka kaikki vanhat kaverit eivät ole elämässäni läsnä samoin kuin ennen.

Joskus arkailen, kun pitäisi kertoa vauva-ajan miellyttävyydestä. Tahdikkuus on toki paikallaan: jos joku kertoo nukkuneensa viimeeksi kaksi vuotta sitten, en toki hehkuta hyväunista vauvaani.

Välillä silti tuntuu, että suorastaan pitäisi valittaa. Joskus itsekin huomaan sortuvani vähättelyyn ja selittelyyn. Voihan tämä vielä vaikeaksi muuttua, viimeistään murrosiässä, pehmitän toisinaan. Se on typerää. Voin taata, että kaikilla on joskus vaikeaa. Kasvaminen ei ole helppoa, kasvattamisesta puhumattakaan.

Nyt lapsellisena elo tuntuu mahtavalta, joten olkoon niin. Aina ei ole vaikeaa. Sen olisin tahtonut kuulla, kun emmin koko lastenhankitaa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lahjaksi tunti lisää aikaa, parvekepäiväunia ja muita kuulumisia


Mitä meille kuuluu? Voisin täälläkin joskus pölistä siitä, kuinka meillä tosielämän vauvanukkeleikki sujuu.

Juhlaa ja juhlan suunnittelua on sekoittunut tällä viikolla arkeen. Minä vanhenin vuodella, minkä lisäksi olen suunnittelut puolisoni pyöreiden vuosien syntymäpäiviä. Minulla on ikää jokunen vuosi vähemmän, joten vanhenin vain muutaman vieraan ja runsaahkon herkkupöydän kanssa. Sopii minulle, eikä ikäkriisiäkään ole havaittavissa.

Lahjaksi sain ainakin tunnin lisää aikaa. En valita.



Anselmiina nukkui tänään ensimmäiset päiväunensa parvekkeella. Olen ollut taas turhan hysteerinen huolehtija ja jännittänyt hänen nukuttamistaan yksin ulkona. Nyt todellisuus on kuitenkin se, että hän nukkuu päivällä vain joko rinnalla tai ulkona rattaissa. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta mitään omaa en taatusti kerkeä tekemään. Pienen lapsen vanhemmalle se on tietysti ihan oma valinta, mutta aina voi yrittää korjata unia.

Tänään päätin kokeilla, nukuttaisiko vauvaani parvekkeella paremmin. Kiersin Anselmiinan kanssa pienen lenkin tihkusateessa ja kärräsin hänet parvekkeelle nukkumaan. Pitää myöntää, että ihan rentoutuminen tai siivoaminen ei onnistunut hänen uinuessaan. Ravasin nimittäin noin minuutin välein oven takana katsomassa, oliko hän vielä unten mailla. Puoli tuntia hän kuitenkin uinui, ja heräämishuuto kantautui hyvin sisälle.

Tästä saa nyt tulla tapa. Puoli tuntia on naurettavan lyhyt aika päiväunille, mutta Anselmiinalle se on jo hyvän mittainen huilipätkä.

Välillä tuntuu, että viis mistään taidoista – kunhan se vaan osaisi olla aloillaan. Taitaa olla aika yleinen tunne pienten vipeltäjien vanhemmille.

Tämä on nyt hirveää arkirealismia, mutta olkoon 5/52

Syksyllä tuntuu, että elämä käpertyy enemmän kotiin. Pidän aina joskus tarkoituksella kotipäiviä, mutta ensi viikolle kalenteri näyttää innostavan täydeltä. On ainakin lehtijulkkareita, SnadiStadia, kavereiden vierailua ja kerhoa. Päivät saa hyvin täytettyä myös äitiyslomalla. Eiköhän alkava marraskuu taltuteta mukavalla tekemisellä.

torstai 23. lokakuuta 2014

Voi Sohvi, minkä teit

Illat ovat olleet vähän vaikeita viime aikoina. Anselmiina on vaipunut unille pitkähkön väsytystaistelun jälkeen. Sitä ennen hän on joko riehunut villinä tai kiukunnut väsyneenä. On kiva, että hän harjoittelee konttaus- ja karhukävelyasentoja, mutta kello 23 voisimme nukkua.

Eilen olin saanut tyttösen nukahtamaan parin tunnin taistelun jälkeen. Iloitsin omasta ajasta ja hipsin makuuhuoneesta pois...



...ja tallasin lattialla olevan vinkulelun, Sophie-kirahvin päälle. Sophiesta kuului kimeä "oink", ja pinnasängystä kajahti vaativa "byääääääärrrrrrrh!". Eipä auttanut kuin ryhtyä uudestaan nukutusralliin.

Vastoinkäyminen ei ollut suuri, mutta väsyneenä kaikki kasvaa aina hieman massiivisemmaksi. Tänään varmistin, ettei lattialla vaan ollut vinkuleluja. Onneksi meillä ei vielä ole narskuvia saranoita tai kirskuvia lattioita.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Koko perhe pedissä

Perhepeti kuului ennen äidiksi tuloa ehdottomaan ei meillä -kategoriaan. Olin varma, että perhepedissä uinuva vauva ei koskaan oppisi nukkumaan omassa sängyssään.

Kielteisyyteni aiheutui luultavasti siitä, että uinuin vanhempieni pedissä kouluikäiseksi. Sen takia iskin jo synnytyssairaalassa vastasyntyneen Anselmiinan yösyötön jälkeen omaan vauvasänkyynsä. Pitää aloittaa varhain ja niin edelleen.

Nyt tuntuu kauhealta, miten olen vaan laittanut vastasyntyneen omaan sänkyynsä.



Ensimmäisenä yönä kotona laitoin Anselmiinan äitiyspakkauksen laatikkoon, jonka asetin makuuhuoneessamme olevaan pinnasänkyyn. Kuuntelin viisipäiväisen ölinää ja mietin, miten kauhean kylmä meillä on.

Seuraavalla syötöllä otin vauvan viereen.

Seuraavana yönä otin viereen vähän aikaisemmin. En nukkunutkaan huonosti, vaan uinuin kuin, no, vauva. Imetys hoitui tissi suuhun, molempien silmät kiinni -tyylillä eli varsin helposti.

Jossain vaiheessa menin samaan aikaan nukkumaan kuin hyvin iltavirkku tyttäreni. Nukuimme samassa sängyssä, ihan lähekkäin. Molemmat nukuimme hyvin.

Perhepeti jäi tavaksi. Moni nukkuu vauvavuonna huonosti. Minä sen sijaan olen uinunut paremmin kuin ehkä koskaan. Luultavasti syynä on ollut perhepeti, siis se, mitä tahdoin alussa välttää. Imetys sujuu siinä helposti, ja on ihana herätä vauva kainalossa. Se tuntuu turvalliselta, lämpimältä ja läheiseltä.

Nyt meillä nukutaan osittaisessa perhepedissä. Anselmiina menee nukkumaan meitä aikaisemmin, eikä laidaton parisänky olisi turvallinen kierivälle vauvalle. Sen takia hän nukkuu ensimmäisen unipätkänsä omassa pinnasängyssään. Jollain yösyötöllä poimin hänet viereeni, ja hän nukkuu vieressäni, seinän puolella aamuun asti.


Päiväunilla perhepedissä

Joskus perhepetiä syytetään turvattomuudesta. Luonnollisesti on varmistettava, ettei vauva pääse putoamaan.

Moni pelkää, että kierähtää vauvan päälle. Meille on sairaalasta ja neuvolasta vakuuteltu, että vaistot ohjaavat selväpäistä vanhempaa olematta pyörähtämättä jälkeläisensä päälle. Alkoholi ja tietyt lääkkeet ovat ehdottomasti pannassa perhepeteilijältä.

Pitää myös huolehtia, ettei vauvan päälle joudu tyynyjä tai raskaita peittoja. Varsinkin pikkuvauvana asettelin Anselmiinan uinumaan tyynyjemme väliin, ja itse nukuimme hieman alempana. Näin peitto ei ollut vaarassa joutua vauvan kasvoille.

Ehkä Anselmiina alkaa jossain vaiheessa kaivata kokonaista yötä omassa sängyssään. Ehkä minäkin kaipaan sitä joskus. Siihen asti aion nauttia pienestä tuhisijasta vieressäni.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tuleeko sieltä edes maitoa - Imetystarinani

4/52 imetysviikon kunniaksi

Raskausaikana ihmettelin, miksi imetyksestä kouhkataan niin paljon. Neuvolan terveydenhoitaja alkoi jo hyvissä ajoin kysellä, aionko imettää. Olin pitänyt imetystä itsestään selvyytenä, mutta en pakkona. Ajattelin, että yritän ainakin.

Olisi ollut lähellä, ettei imetykseni olisi luonnistunut. Näin imetysviikon lopuksi ajattelin luoda katsauksen imetyshistoriaani. Ehkä siitä on hyötyä jollekulle. Olen jauhanut rintaruokinnasta blogissani jo jonkin verran, mutta oman imetykseni historiaan en ole vielä antanut teidän kurkistaa.

Anselmiina lähti yllättäen syntymään raskausviikolla 35+6. Kaapissani ei ollut ainoitakaan imetysliivejä eikä meillä ollut muutakaan imetystarpeistoa. En ollut kovin varma siitä, mitä olisi edes tarvinnut. Olin joskus kaupassa katsellut kauhistuneena nänninmuotoilijaa ja kauhistellut, miten kivuliaalta sen käyttö vaikutti.

Olisi ollut mahdollista, ettei ennenaikaisena syntynyt vauva olisi osannut imeä. Sama ongelma voi toki olla ihan ajallaan maailmaan tulleella. Anselmiina alkoi kuitenkin jo ennen tunnin ikää hamuilla rintaa, ja hänen imuotteensa oli kätilöiden mukaan loistava. Hän oli aika unelias vauva, jota piti herätellä syömään muutaman tunnin välein.

Imetysitseluottamukseni oli jo valmiiksi alhainen. Olin aluksi epävarma, saiko lapseni lainkaan maitoa. Ensipäivinä vauvalle riittävät rinnasta tulevat muutamat tipat, minkä tiesin. Minulla ei silti ollut raskausaikana tullut ollenkaan maitoa, vaikka jotkut toiset joutuivat kuulemma turvautumaan liivinsuojiin. Rintani eivät ole koskaan olleet kovin kookkaat, eivätkä ne Anselmiinaa odottaessakaan kasvaneet kuin ehkä vaivaisen kuppikoon.

Raskaudenaikainen maidontulo ei ilmeisesti varsinaisesti vaikuta myöhempään imetykseen. Se toki lisää itseluottamusta siihen, että maitoa virtaa tulevaisuudessa. Samoin pienillä rinnoilla voi imettää siinä missä isoillakin.

Ensipäivinä tuntui, että Anselmiina jauhoi täysin tyhjää rintaa. Ennenaikaisuuden ja pienen koon takia ohjeena oli syöttää häntä molemmilta puolilta parin tunnin välein ja antaa parikymmentä milliä lisämaitoa päälle. Kyselin huolestuneena kätilöiltä, tuleeko rinnastani ollenkaan maitoa. Kai sieltä jotain tulee, oli monen vastaus. Vasta Anselmiinan ollessa muutaman päivän ikäinen eräs kätilö sanoi, että vauva itkisi tyhjää rintaa imiessään. Se on ihan loogista, mutta miksi kukaan ei kertonut sitä heti?

Sairaalan imetysohjaus ei muutenkaan tehnyt minuun vaikutusta. Aluksi lisämaidot olivat luovutettua äidinmaitoa ja myöhemmin korvikkeita. Kukaan ei sanonut minulle, että olisin voinut pumpata maidot itse. Maitoni nousi kunnolla vasta neljän päivän päästä synnytyksestä, mitä pumppaaminen olisi voinut vauhdittaa. Kotiin lähtiessä kysyin ohimennen, kannattaisiko minun alkaa itse pumpata maitoa. Kätilön mielestä se oli loistava idea. Miksi kukaan ei kertonut sitä aiemmin?

Sairaalasta kotiutuessa luottamus omaan maidontuotantoon oli laskenut entisestään. Kotiinlähtötarkistuksen tehnyt lääkärikin oli sitä mieltä, että lisämaitoa kannattaisi antaa enemmän. Rinnalla jää niin helposti nälkäiseksi, hän huokaili. Se lienee totta, mutta hormonihuuruisena ja tietämättömänä olisin kaivannut kannustusta. Yritä vaan, kyllä siitä, olisin tarvinnut jonkun sanomaan.

Alun perusteella voisi luulla, että imetystaival on ollut vaikea. Sitä ei kuitenkaan onneksi ole ollut. Kotiin päästyemme annoimme Anselmiinalle vielä pari viikkoa lisämaitoja, kunnes saimme siirtyä kokonaan lapsentahtiseen täysimetykseen. Se tuntui helpolta tuttipullojen pesun ja pumppausmaratonien jälkeen. Kasvu oli loistavaa täysimetyksellä. Kiinteää ruokaa aloimme maistella hieman reilu viisikuukautisena.


Anselmiina on ollut varsinainen tissitakiainen, kuten olen jo aiemmin maininnut. Hän saattoi pienenä vauva syödä neljä tuntia putkeen. Jossain kolmen kuukauden kohdalla helpotti, ja nyt kahdeksankuisena hän käy rinnalla vaan nopeasti ottamassa huikan. Sitten hän säntää taas touhuamaan.

Nyt imetyshetket tuntuvat ihanalta rentoutumiselta. En olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten sanovani tätä, mutta - en oikeasti pahastuisi, vaikka ne kestäisivät hieman pidempäänkin.

En myös tiedä, uskallanko sanoa tätä vielä, mutta imetykseni on mielestäni ollut melko helppoa alkua lukuunottamatta. En ole saanut ainuttakaan rintatulehdusta tai joutunut välttämään ruoka-aineita vauvan mahavaivojen takia. Suihkutissit vaivasivat joskus, mutta ajan myötä ne joko laantuivat tai Anselmiina oppi syömään maitonsa suihkuavana.

Imetyksessä parasta on jo mainitsemani rentoutuminen, eikä minulla ole mitään päiväittäin saamaani ylimääräistä 500 kalorin vajetta vastaan. Pitää syödä hyvin, jotta jaksaa tuottaa Anselmiinalle maitoa.



Nyt tajuan osittain, miksi imetyksestä kouhkataan niin paljon. Äidinmaito on lapselle kaikkein parasta ravintoa. Se ei tarkoita, etteivätkö korvikkeet olisi hyviä. Ovat ne, mutta äidinmaito voittaa  ne lähes aina. Äidinmaidosta lapsi saa kaiken tarvitsemansa.

Joskus vaikuttaa siltä, että imetyksestä on paljon väärää tietoa ja vanhoja uskomuksia. Menneinä vuosikymmeninä lapsia on neuvottu ruokkimaan neljän tunnin välein. Ei ole ihme, että silloin monelta on maito mystisesti loppunut. Lapsentahtinen imetys perustuu siihen, että vauva tilaa tarpeisiinsa maitoa imemällä.

Imetyksestä puhuminen tuntuu joskus vaikealta. Osa kokee aiheen liian intiimiksi, ja osa taas saattaa syyllistyä. Imetystarinoita on niin monta kuin on imettäjiä. En koskaan voisi kysyä keneltäkään, miksi hän imettää tai ei imetä. Puhun mielelläni vauvan ruokinnasta, mutta en utele keneltäkään syytä. Se kun voi olla mitä tahansa syövästä imetyshaluttomuuteen tai tiedon puutteeseen.

Imetystarinani ei toivottavasti ollut vielä tässä. Ehkä imetän vielä vuoden päästä tai sitten en. Jatkan yhtä avoimin mielin kuin ennen Anselmiinan syntymää.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Kahdeksankuukautinen vilkuttaa ja mammattaa

Tyttäreni on varttunut jo kahdeksankuiseksi. Jos tarkkoja ollaan, hän on ollut täällä jo kahdeksan kuukautta ja liki viikon. Neuvola-aika oli kuitenkin vasta eilen, joten mittojen takia panttasin kuukausimerkinnän tekoa tänne asti.

Uusin taito on vilkuttaminen. Junassa pieni maahanmuuttajatyttö pari päivää sitten vilkutteli Anselmiinalle, joka huitoi välikausihaalarissaan takaisin. Mietin, vilkuttiko hän tarkoituksella vai oliko se sattumaa. Nyt olemme ahkerasti vilkutelleet toisillemme, joten oikea vilkutus se oli.

Tänään kaupassa ja hississä Anselmiina vilkutteli vähän kaikille. Sydämeni melkein suli, vaikka kaikki eivät jostain syystä vilkuttaneet takaisin.

Anselmiina on kuukauden aikana kehittynyt ainakin motorisesti. Hän menee eteenpäin hyvin pieniä matkoja, mutta taaksepäin liikkuu vaikka koko asunnon poikki. Konttausasennossa on kiva hytkyä, ja joskus hän nousee siitä vielä karhukävelyasentoon.

Istumaan Anselmiina ei vielä mene. Terveydenhoitajan mukaan 8 kk-neuvolassa pitäisi osata tehdä niin, mutta Anselmiina saa ennenaikaisuuden takia kuukauden anteeksi. Neuvolasta laitetaan lähete fysioterapeutille, jos istumaanmeno ei ala luonnistua. Kieltämättä mahassa vähän muljahti, vaikka luulisin Anselmiinan kohta pönkeävän itse istumaan. Tuettuna hän kököttää hyvin, ja nyt jo osaa istuskella hetken ilman tukea. Suojeluheijasteetkin ovat ilmaantuneet. Ehkä se tästä.



Erittäin pölö Anselmiina on edelleen. Jutustelu on tyyliä pappapapa, pumpumpum, ölölölölö höyhyyhöyhöy. En ole vieläkään varma, tarkoittaako hänen sanomansa äittä äitiä. Usein se ainakin toistuu.

Pari viikkoa sitten kummastelin, miksi Anselmiina hokee koko ajan mammaa. Sitten tajusin, että sehän tarkoittaa tietysti maitoa. Mamma toistui, kun hän oli nälkäinen tai sai maitoa.

Anselmiina syö nyt neljästä viiteen ateriaa päivässä ja sen lisäksi saa runsaasti äidinmaitoa. Välipala tuntuu joskus hankalalta ujuttaa päivärytmiin, mutta aamiainen, päivällinen, lounas ja iltapala toistuvat. Aamulla ja illalla on puuroa ja hedelmä- tai marjasosetta, ja joko lounaalla tai päivällisellä on yleensä lihaa, kalaa tai kanaa. Muuten hän saa kasvissoseista, joita olen pyrkinyt jo maustamaan esimerkiksi yrteillä tai valkosipulilla.

Kasvu on tasaantunut. Nyt Anselmiina oli 8,2 kg ja 67,5 cm. Kuukaudessa paino oli noussut vain noin 300 grammaa, mikä on ihan ymmärrettävää pienelle touhutytölle. Anselmiina ei olisi hetkeäkään paikoillaan.

Imetyskertojen kesto on lyhentynyt. Nyt rinnalla käydään vaan nopeasti huikkaamassa.

Vaatekoosta on huomannut, ettei kasvu ole ollut pyrähätävän nopeaa. Edelleen vaatteet ovat noin kokoa 62-68. Jokunen 62 tuntuu jo pieneltä, ja jokunen 74 on otettu käyttöön.

Hampaita on viisi. Kolme on ylhäällä, ja kaksi nököttää alhaalla. Viides hammas tuli edellisten tapaan kivuttomasti: havaitsin perhevalmennuksen hammashoito-osiossa viime viikolla, että uusi hammas on puhjennut.

Entä millaista on olla kahdeksankuukautisen äiti? Se on oikein mukavaa. On kiva seurata Anselmiinan puuhia ja touhuta yhdessä. Höpöttelemme ja laulelemme, leikimme ja läpsyttelemme vuorotellen lattiaa. Käymme muskarissa ja kerhossa, tapaamme kavereita ja lenkkeilemme rattailla ja kantorepulla. Ihana vauvasyksy, sanoisin.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Vauvaperhettä lahjotaan



Lahjojen antamisesta on tullut yltäkylläisyydessä vaikeaa. Siltä minusta välillä tuntuu. Kaikilla on kaikkea, vähintään halpisversioina. Jos ei ole, kaikkea saa halvalla enemmän tai vähemmän käytettynä.

Moni tahtoo muistaa uutta vauvaa lahjalla, mikä on mielestäni kaunis tapa. Toiset tahtovat viedä lapselle vaatteita ja toiset taas kantaa ruokaa vauvaperheen kaappeihin.

Lahjatoiveiden kyselystä ajattelen ristiriitaisesti. Kertomalla puutteensa saa yleensä sitä, mitä tahtoo. Toisaalta lahjassa ei ole yllätystä, jos sen tietää.

Vaatteita ei kannata antaa lahjaksi, sanotaan joskus. Olen toista mieltä. Tällä hetkellä meillä kaapit pursuilevat Anselmiinan vaatteita, mutta niin ei suinkaan ollut yllätyskeskosen syntyessä. Esimerkiksi pieniä housuja oli muutamat. Sen takia oli ihanaa, kun pienen pieniä vaatteita sai kotiin kannettuna.

Anselmiina onkin saanut aika paljon vaatteita lahjaksi. Hänen pukimistaan en jaksa nipottaa, vaikka omista vaatteistani olenkin aika tarkka. Olemme saaneet lahjaksi jotain sellaisia kappaleita, joita en välttämättä itse ostaisi - entäs sitten, ajatus on tärkein. Kun on luonnonmateriaalia ja oikeaa kokoa, hyväksyn.Vauvan vaatteita menee kuitenkin aika paljon pesuun. Ensin niille puklataan, sitten kuolataan ja nyt kiinteitä syödessä ne ovat aina ruuassa.



Huono lahja on toki sellainen, jossa ei ole lainkaan mietitty saajaa. Jos perheen tietää täyskestoilevan, on suoraista kettuilua viedä heille kertakäyttövaippoja. Aina ei onnistu täysin, mutta ajatus on tärkein. Ehkä parasta on olla herkkä lahjansaajan signaaleille. On hyvä kuulostella hieman, millaisesta hän saattaisi pitää.

Vauvaperhettä voi huomioida muutenkin kuin antamalla tavaroita. Lähiömutsi on korostanut roskapussin viemisen ihanuutta, ja valmiiksi laitettu ruokakin maistunee tuoreille vanhemmille. Juuri kotiutuneen vauvan kanssa oli ihanaa, kun ruokalähetyksiä saapui tasaisin väliajoin. Tuntui siltä, että kerrankin hemmotellaan.

Me olemme saaneet aika perinteisiä lahjoja. Pääasiassa meille on tuotu vaatteita, vauvan voiteita, kirjoja ja on Anselmiina saanut pari koruakin. Kun tuttavista joku seuraavan kerran lisääntyy, voisin muistaa jollain muulla kuin tavaralla. Lahjakortti vauvakuvaukseen on usein kalliihko, mutta ehkä sellaisen voisi lahjoittaa jollekulle läheiselle. Omatekoinen lahjakortti lastenvahtiavuksi on taatusti aina tarpeen.

Mikä teillä on ollut paras lahja?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Piirrän rajan äitiysblogissa

Loukkaan jatkuvasti tyttäreni yksityisyyttä. Lisään hänestä kuvia kaiken kansan pällisteltäväksi. Kerron kaikille, millainen hän on.

Lapsiblogien yksityisyydestä puhutaan paljon. Toisten mielestä suunnilleen lapsien mainitseminen on pikkupilttien syöttämistä lapsista seksuaalisesti kiinnostuneiden kitaan, kun taas toiset kertovat avoimesti kaiken alkaen kotiosoitteestaan.

Yritän tasapainoilla jossain näiden kahden välimaastossa. En ole halunnut käyttää täällä Anselmiinan oikeaa nimeä, mutta hänen kasvonsa näkyvät täällä. Ehkä ajan kuluessa muutun maltillisemmaksi kuvien lisääjäksi. Oireita siitä on havaittavissa jo nyt. Välillä olen jo miltei lisännyt kuvan hymyilevästä Anselmiinasta, mutta sitten olen alkanut empiä. On tuntunut siltä, kuin syöttäisin lastani suden suuhun.

Nettikiusaajat taitavat olla urbaanin ihmisen susia. Ne raatelevat, repivät ja vaanivat. En tahdo elää kiusaajien, en netti- enkä Anselmiinan koulukiusaajien ehdoilla, mutta ajatus jonkinlaisesta suojautumisesta tuntuu hyvältä.

3/52

Plussatessani viime vuoden heinäkuussa en tuntenut ketään, kenen kanssa olisin voinut puhua raskaudesta ja lapsista. Aloitin äitiysblogin, koska kirjoittaminen on minulle luonnollista. Se minun tapani pohtia ja olla vuorovaikutuksessa. Olen kirjoittaessani läsnä ehkä enemmän kuin koskaan.

Pidän toki puhumisestakin. Sosiaalinen media ei koskaan voi korvata kasvokkaista vuorovaikutusta, eikä sen ole tarkoituskaan korvata.

Nyt minulla on paljon lapsen maailmaan pusertaneita kavereita, mutta bloggaus on edelleen tärkeää. Oikeastaan tästä on tullut koko ajan tärkeämpää. Olen tutustunut blogeissa moniin uusin ihmisiin, joiden kanssa olen elänyt samaan aikaan samaa vaihetta. Tiedän heistä paljon, vaikka harvaa olen tavannut kasvokkain.

Vertaistuki on ollut bloggailussa parasta. Vertaistuki edellyttää avoimuutta. Lapsistaan ei kuitenkaan halua tai voi - ei edes kannata - kertoa kaikkea. En halua kirjoittaa lapselleni blogissa piirteitä, joissa hänessä ei ole. Vauvasta on helppo kirjoittaa, koska hänen luonteensa ja ulkonäkönsä saattavat muuttua ainakin jonkin verran.

Haluan kuitenkin antaa lapseni kasvaa sellaiseksi kuin hän on. En tahdo määritellä häntä täällä etukäteen joksikin, mitä hän ei ole. Siinä on varmaan tasapainoiltavaa kaikille lapsiperhebloggaajille.

Lisäämäni kuvat ovat tähän asti olleet tarkan harkinnan tuloksia. Suloisia kylpykuvia en halua laittaa, mutta en toisaalta tahdo olla liian vainoharhainen kuvista. Verkko on täynnä kaikenlaisia otoksia lapsista ja aikuisista. Kuka tahansa voi kulkea kadulla kamera kourassa. En voi elää omassa pienessä kuplassani, jossa kukaan ei koskaan kuvaa lastani.

Luulen, että Anselmiinan kasvaessa suorien kasvokuvien määrä vähenee. Iän myötä hän alkaa entistä enemmän näyttää itseltään, kun taas vauva-ajan kasvot saattavat vielä muuttua paljonkin.

Anselmiina ja muut 2010-luvulla syntyneet kasvavat täysin toisenlaisiksi median käyttäjiksi kuin vanhempansa. Minä olen syntynyt 1980-luvulla, ja minun lapsuudessani netin käyttö oli lähinnä omituisten nörttien harrastus. Minä ja ystäväni väsäilimme verkkosivuja html-koodilla. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että meitä pidettiin todella outoina.

Kaikilla ei silloin edes ollut nettiyhteyttä kotona. Nyt sellainen on melkein jokaisen taskussa. Hyvin todennäköisesti Anselmiina hieman kasvettuaan näpyttelee itsensä verkkoon älypuhelimellaan. Hänen ikäluokalleen kuvien lisääminen lienee paljon arkipäiväisempää kuin meille, jotka muistamme vielä modeemin yhdistymisäänen. Ehkä hänen ikäluokalleen on normaalia, että äiti on pitänyt blogia vauva-ajasta.

Tasapainoilua, sitä tämä on. Pitää tasapainoilla vertaistukea tarjoavan avoimuuden ja inhottavan sosiaalipornoilun välillä.

Blogini on äitiysblogi. Niin sanoisin, jos tämä pitäisi jotenkin kategorisoida. Ehkä tätä voisi sanoa myös vauva- tai lapsiperheblogiksi, mutta mielestäni päähenkilö olen minä, äiti. Luulen, että yritän lähinnä kirjoittaa täällä siitä, miltä minusta äitinä tuntuu.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Varo hormonihirmua

Onkos teillä vauvan tavarat hankittuina, minulta tiedusteltiin usein raskausaikana. Voi luoja, miten kysymys ärsytti. Aivan kuin kysyjä olisi ollut sitä mieltä, että pinnasängyn, turvakaukalon ja vauvan kotiintulovaatteiden on oltava odottamassa jo 13. raskausviikolla.

 No on meillä jotain, mutta on tässä vielä aikaa, mutisin vastaukseksi. Halusin lopettaa keskustelun siihen. Usein se loppuikin, koska - hei haloo - eihän se ollut kuin small talkia, pientä rupattelua.

Vuosi sitten
Raskaana oleva voi olla hirveän herkkä. Olen tajunnut sen nyt, kun hormonitoiminta alkaa ehkä vähitellen palautua. En välttämättä syyttäisi herkkyydestä pelkästään umpieritystoimintaa, sillä luonnollisesti elämänmuutos ja vastuu saavat mielialat heilumaan. Olin todella varovainen kertomaan raskaudestani, sillä pelkäsin muiden arvostelua. Pelko oli luonnollisesti turha, vaikka kuulin pari soraääntäkin.

Sekopäisyys ei lopu synnytykseen, vaan sen jälkeen hormonit vasta heittelevätkin. Pienestä voi myllertävässä mielessä tulla suurta. Muistan ennenaikaisen synnytykseni jälkeen olleeni hieman kateellinen ihmisille, jotka saivat täysiaikaisen vauvan. Tunne oli ihan järjetön, koska minulla todellakin oli kaikki paremmin kuin hyvin. Silti kaiholla mietin, miksi toiset saavat kokea raskausviikon 38+0.

Ajatuksissani ei ollut mitään järkeä, mutta sellainen juuri synnyttäneen mieli voi olla. Nyt nuo ajatukset tuntuvat vierailta ja älyttömiltä.

Lapsen kasvattaminen on valtava vastuu. Sen haluaa tehdä parhaalla mahdollisella tavalla, ja muiden mielipiteille voi olla hyvin herkkä. Odottajan vatsan koon kommentointi voi tuntua harmittomalta jutustelulta, mutta raskaana olevasta se voi olla suoranaista arvostelua.

Sen takia toivoisin, että odottavat ja juuri lapsen saaneet säästettäisiin inhottavalta piikittelyltä. Aina voi kertoa, miten itse tekee ja kokee - silti ei tarvitse olettaa, että toimisi toisella. Hormonit eivät ole mikään syy käyttäytyä huonosti, mutta joskus toisiltakin toivoisi huomioonottamista. Tietyssä tilassa ihminen saattaa olla hieman herkkä.

Joskus se on silti vaan small talkia, pientä rupattelua.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Muista tämä kestovaippaostoksilla: 6 + 1 vinkkiä

Hyvää kestovaippaviikkoa kaikille! Sen kunniaksi olen koonnut muutaman vinkin kestovaippaostoksille. Käytettyjä vaippoja on tarjolla paljon, ja vaippoja ylipäätään on monta sorttia.

Päätin jo raskausaikana kestoilla, johon valmistauduin haalimalla vaippoja kirpputoreilta. Ihan kohdalleen ei kaikki mennyt, joten kokosin omista kokemuksistani vinkkilistan käytettyjen vaippojen shoppailijalle:

1. Tarkista, että vaipan reisikuminauhat ja taskuvaipassa takana oleva kuminauha ovat joustavat. Löystyneet tai kokonaan kuolleet kuminauhat eivät edistä vauvan tuotosten pysymistä vaipassa. Kuminauhat voi vaihtaa itse, jos on näppärä ompelija. Jos ei ole eikä sellaisia pesi lähipiirissä, on paras ostaa kuminauhaskarppeja vaippoja.
Vinkki: Jos käytät kuminauhakuollutta pul-taskuvaippaa, on sen kanssa hyvä laittaa villavaippahousut. Ne minimoivat vahingot imemällä kosteutta.

Olkoon tämä nyt 2/52, koska näkyyhän tuossa kestovaippa.

2. Käytettynä ostetun vaipan sisäpinta saattaa olla tukossa. Sitä ei toki päältäpäin näe, mutta vaippaa käyttäessä saattaa olla ikävä yllätys. Varsinkin fleece ja kuivaliinaneulos tukkeutuvat herkästi. Pinnan tukkeutumista aiheuttavat iholla käytettävät rasvat, ja jotkin pesuaineet saattavat myös tukkia vaipan. Lisäksi tukkeutuminen taitaa aiheutua ihan jostain tähtien asennosta. Myyjältä on hyvä tiedustella, millä aineella vaippa on pesty.
Jos vaippa ei vedä, sen saa auki esimerkiksi laittamalla pinnalle hieman astianpesuainetta ja hankaamalla tiskiharjalla. Lopuksi vaippa pestään normaalisti.

3. Vaipan kiinnityssysteemin kunto kannattaa varmistaa. Taskuvaipat suljetaan usein nepeillä tai tarroilla. Tarroja voi vaihtaa itse, mutta neppien vaihtoon tarvitaan erillinen kone. Neppien kuuluisi naksahtaa, kun ne laittaa kiinni.

4. Tasku- tai kuorivaipan pul-kankaasta saattaa joskus olla laminointi irti. Tarkista siis pulin kunto kääntämällä vaippa nurinpäin. Pul ei saisi kupruilla tai olla irronnut.
Huom! Myös esimerkiksi hakaneulalla pul-kankaaseen kiinnitetty hintalappu on rikkonut kankaan kosteussulun. Kuulemma vahingon voi korjata pesemällä vaipan 90-95 asteen ohjelmassa, mutta minulla ei ole tästä kokemusta.



5. Tahrainen vaippa ei varmaan houkuttele ostamaan, mutta joskus nettikirpputoreilta saattaa saada yllätyksiä. Vanhatkin tahrat saattaa saada poistettua halvalla luomukonstilla eli laittamalla vaipan koko päiväksi auringonvaloon.

6. Kannattaa vilkaista hintaa, vaikka vaippaummikkona arvoa voi olla vaikea arvioida. Varsinkin äitiyspakkausvaippoja on paljon myynnissä, ja hinnat saattavat joskus olla jopa parinkympin luokkaa. Tietenkään tyhmä ei ole pyytäjä, mutta en maksaisi ilmaiseksi saadusta vaipasta ainakaan yli viittä euroa.
Vaippojen hinnat luonnollisesti vaihtelevat hyvin paljon, mutta yleensä uusi taskuvaippa maksaa vähän alle tai yli 20 euroa. Imut ovat ehkä alle kympin, hieman materiaaleista riippuen. On myös halvempia niin kutsuttuja kiinavaippoja, kuten Alvababy.



+1 Moni saattaa pitää ajatusta käytetystä kestovaipasta ällöttävänä. Aluksi ajatus niinkin henkilökohtaisesta tuotteesta kuin kertaalleen käytetystä vaipasta tuntui minustakin kuvottavalta, mutta sitten aloin pohtia enemmän. Kierrätys on mielestäni kestoilun ydin, ja vaipat yleensä kestävät käyttäjältä toiselle.
Oman mielenrauhan ja hieman lapseni terveydenkin takia olen kuitenkin keittopessyt uudet vaipat eli laittanut pyörimään koneeseen 90-95 asteen ohjelmaan.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Jos ei enää koskaan saisi vauvaa

Ei enää koskaan raskautta. Ei enää koskaan vauvaa. Myyntiin, roskiin, jonnekin pois kaikki vauvatavarat.

Olen miettinyt, miltä lapsiluvun täyttyminen tuntuu. Luulen, ettei kiintiön täynnä olemista aina edes tiedä mistään. Kukaan ei voi luvata, että kukaan välttämättä saisi enää edes kerran olla raskaana, elävän vauvan synnyttämisestä puhumattakaan. Ei enää vauvaa meille -päätöskin voi muuttua, kun elämä yllättää kahdella viivalla tikussa tai mieli muuttuu.



Olen myös miettinyt, tuntuuko tietoisuus viimeisestä vauvasta haikealta vai helpottavalta. Anselmiinan pieniä vaatteita säilöessä olen tuntenut hienoista luopumisen tuskaa. Samalla olen kokenut, ettei tämä vielä ollut tässä. Joskus vielä saan vauvan, joka käyttää näitä samoja pienen pieniä vaatteita.

Tiedän, että ajatus on varsin naiivi ja sinisilmäinen. Anselmiina voi jäädä ainoaksi vauvakseni, joko tahtoen tai tahtomattani. En juuri nyt suunnittele uutta raskautta, mutta sen mahdollisuus, jossain ehkä hyvinkin kaukaisessa tulevaisuudessa, kiehtoo.

Välillä olen miettinyt, myisinkö jotain Anselmiinan vanhaa. En ole kokenut, että mitään kannattaisi vielä kaupata. Ehkä pidämme jopa  kantoliinan, joka ei oikein päässyt käyttöön. Voi sitä joskus tarvita.

Nuo eivät ole meille ajankohtaisia ajatuksia nyt, vaikka en lastenhankintasuunnitelmia vielä osaa kommentoida. Tällä hetkellä minulla ei ole vauvakuumetta, mutta ehkä joskus taas on.