sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Räpsitään yhteiskuvia 52 viikkoa -haasteessa: 1/52

Yhteiskuva lapsen kanssa joka viikko on blogeissa kiertänyt haaste, johon ajattelin viimein tarttua. Meillä on paljon kuvia Anselmiinasta, jotka ovat minun ottamiani. Arvanette, kuinka on siis käynyt. Tiedostot ovat täynnä kuvia Anselmiinsta yksin, Anselmiinasta ja isistä, Anselmiinasta ja mummista... ja minusta ja tyttärestäni on hyvin vähän kuvia.

Se on hieman harmi. Olisi kiva, jos muistoksi jäisi äiti-lapsi-kuvia. Lisäksi kuvista jos mistä huomaa ajan kulumisen, ja puolivuotias muuttuu 52 viikon aikana varsin paljon. 

Niinpä ajattelin aloittaa haasteen. Säännöt ovat yksinkertaiset: joka viikko 52 viikon ajan yhteiskuva lapsen kanssa.

Varoitin jo miestäni, että hän saa viettää säännöllisesti aikaa kameran takana. En vanno, että muistaisimme tai ehtisimme tai välttämättä edes jaksaisimme räpsiä kuvia aivan joka viikko, mutta aion ainakin yrittää. Kuvien oheen voisin ehkä aina hieman kirjata viikon kuulumisia.



Ensimmäiset kuvat, tässä ne nyt ovat. Ne on otettu tänään, aurinkoisena syyspäivänä, kun kävimme koko perhe vaunulenkillä. Poikkesimme myös jätskillä, ja Anselmiina nukkui.

Aina lämpötilan kivutessa kaksinumeroiseksi ajattelen, onko nyt viimeinen lämmin päivä. Onneksi viimeinen ei ole tainnut vielä olla. Ensi viikko näyttää sääennuksissa hyvältä, ja elämä tuntuu oikein aurinkoiselta muutenkin. Luulen, että kotiäitikriisini alkaa olla selätetty. Kotoilu maistuu taas. Ensi viikko näyttää aika perinteiseltä eli muskaria, kerhoa, vähän omaksi iloksi opiskelua Anselmiinan uniaikaan ja toivottavasti bloggailuakin. 

perjantai 26. syyskuuta 2014

Vauva harrastaa

Vauvataekwondo, vauvaviittomat, vauvamuskari. Vauvaunti, vauvajumppa, babyjooga. Lapsi-vanhempiharrastusten kirjo on laaja.

Viime keväänä Anselmiina oli vielä niin pienen pieni, että kävimme ainoastaan esikoisvauvakerhossa. Olen onnellinen, että aloitimme kerhoilun suhteellisen varhain. Huhtikuussa mietin, että aloittaisimme vasta syksyllä. Onneksi rohkaistuin, sillä saimme sieltä paljon uusia kavereita ja tekemistä päiviin.

Anselmiina oli aloittaessamme kaksi kuukautta vanha. Sittemmin olen tajunnut, ettei aloitusikä ollut poikkeuksellisen varhainen. Jotkut ovat uskaltautuneet kerhoilemaan jo silloin, kun ikä on laskettu viikoissa. Kaksikuukautinen Anselmiina ei vielä kauheasti tajunnut muista vauvoista, mutta loppukeväästä hän alkoi jo olla kiinnostunut tasoisestaan seurasta.



Toinen vauvaharrastuksemme on ollut muskari. Sen aloitimme tänä syksynä. Alueellamme on laaja muskaritarjonta. On pari yksityistä musiikkikoulua, kaupungin musiikkiopisto ja seurakunnan ja avoimen päiväkodin muskarit.

Me käymme viimeksi mainitussa. Se vakiintui kohteeksemme etupäässä läheisen ja sopivan ajankohdan takia. Anselmiina uinuu tavallisesti vielä aamuyhdeksältä, joten emme olisi siihen aikaan harrastuskelpoisia. Avoimen päiväkodin iltapäivämuskarin aikaan hän jo yksiä päiväunia levänneempi.

Aluksi olin sen takia hieman epäileväinen, ja menin ensimmäiselle muskarikerralle hieman Katsotaan, mitä tästä nyt tulee -asenteella.

Aiomme käydä muskarissa ehkä vielä keväälläkin eli sinne meneminen oli hyvä päätös. Yksi kerta kestää puoli tuntia, jonka ajan Anselmiina jaksaa seurata. Pääasiassa muskarissa lauleskellaan, lorutellaan ja körötellään. En ole kovin musikaalinen pianonsoittohistoriastani huolimatta, mutta Anselmiina tykkää kuunnella hoilotustani. Hän taitaa olla ainoa, joka on vilpittömästi pitänyt lauluäänestäni.

Ilmaisuuden takia epäilin muskarin laadukkuutta, mutta skeptisyyteni oli turhaa. Muskaria pitää lastentarhanopettaja, joka on auliisti jakanut meille vinkkejä esimerkiksi ristikkäisliikkeiden tärkeydestä lukihäiriön välttämiseen.

Laulut ovat olleet minulle vieraita, mutta onneksi sanat on helppo oppia. Lastenlauluja ei yleensä ole pilattu monimutkaisuudella. Kotona meillä on leikkihetkissä usein lallatettu Papu puutarhuria ja Metrolla mummolaan.

Vauva ei tarvitse harrastuksia vaan ne ovat vanhemmalle, sanotaan usein. Väitän silti, että Anselmiinakin nauttii toisten vauvojen tapaamisesta ja lauleskelusta.

Ehkä vielä yhden harrastuksen voisimme päiviimme mahduttaa. Nyt kuitenkin käydään kahdessa, ja muun ajan tapaamme kavereita tai oleilemme kotona.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tässä ja nyt

Hetkessä eläminen on ollut tavoitteenani ties kuinka pitkään. Olen onnistunut tavoitteessani aika surkeasti. Olen panikoija ja stressaaja, vaikka aina, ihan aina kaikki on järjestynyt.

Viime keväänä osasin elää hetkessä, tässä ja  nyt. Osasin täysin keskittyä nauttimaan pienestä esikoisestani ja ansaitusta äitiyslomastani. En haikaillut tai stressannut. Elin vaan päivä kerrallaan vauvaa ihmetellen.

Loppukesästä miehen pitkän kesäloman päättyminen oli jonkinlainen vedenjakaja. Sen jälkeen minulla on ollut toisinaan aivan jäätävä tulevaisuusstressi. En tiedä, miten pitkään olen kotona. En tiedä, mitä teen sitten, kun en ole enää täysipäiväinen äiti.

Äitiys- ja vanhempainpäivärahoilla on vielä elellyt ihan mukavasti, mutta ne loppuvat joulukuussa. Olen paniikissa selaillut työpaikkailmoituksia ja tuskastunut tarjonnan vähyyteen. Välillä olen kuullut työseireenin kutsun ja melkein jo järjestellyt Anselmiinan päivähoitoa.

Erittäin houkutteleva osa-aikatyömahdollisuus kuivui kokoon. Se harmitti aika lailla, joskin varmaan hormoneilla oli ikävässä olossa osansa. Olen yrittänyt sisuuntua ja ajatella, että ehkä kaiken oli tarkoitus mennä näin. Se ei ollut maailman ainoa työmahdollisuus, eikä nyt ainakaan tarvitse ilmoitella tulojaan Kelalle.



Tulevaisuuden miettiminen ja petaaminen ei ole tyhmää, mutta turha stressaaminen on kuluttavaa. Tänään kuulaassa syysilmassa rattaissa höpöttävää puolivuotiastani muskariin työntäessä mietin, että kaikella on aikansa. Nyt on aika olla vanheimpainvapaalla, ja vuoden päästä on jo jonkin muun aika. Sitä ennen ajattelin olla onnellinen juuri tässä hetkessä.

Sitä paitsi oikeasti minä viihdyn kotona. Onneksi kotiäidin elämän ei ole pakko olla pelkkää vaipanpesua, vaan päiviinsä voi ujuttaa jos jonkinmoista. Siitä lisää toiste.

torstai 18. syyskuuta 2014

Äidin allergia vaikuttaa sittenkin

Imettävä äiti sai lapsestaan allergisen reaktion, näin sieluni silmillä lööpeissä. No, toivottavasti niin ei oikeasti käy, mutta kiinteitä syövä lapsi ja allerginen imettäjä voivat olla vaarallinen yhdistelmä.

Äidin allergia ei saa olla koko perheen allergia. Niin julistin jokunen viikko sitten. Joudun hieman pehmentämään sanojani. Joskus äidin allergia vaikuttaa koko perheeseen, ainakin, jos äiti imettää. Se on valitettavaa, mutta sille ei voi mitään.

Olen todella pahasti allerginen kalalle, kuten kerroin. Tyttäreni ei ilmeisesti ole perinyt tätä ominaisuutta. Hänen kala-annoksensa ovat olleet pieniä, mutta sitäkin allergisoivampia - minulle. Syömisrytmiksemme on vakiintunut se, että imetän soseiden syönnin jälkeen. Voitte kuvitella, mitä on seurannut kalamaistiaisten jälkeen. On ollut kutinaa ja vähän turvotusta ja punoitustakin.

Ei tämä nyt ihan turvallista ole.

Imettävän äidin allergialla ei löytynyt Googlesta oikein mitään. Imeväisen allergiasta puhutaan paljonkin. Minä sen sijaan tahdoin tietää, mitä tehdä, kun allerginen äiti imettää kiinteitä syövää lasta. Tahtoisin imettää Anselmiinaa ainakin yksivuotiaaksi, ehkä pidempäänkin, enkä tahtoisi evätä häneltä suositusten mukaista kalansyöntiä. En silti tahdo riskeerata omaa terveyttäni, sillä reaktiot ovat jokaisen kalanmaistelukerran jälkeen menneet pahemmiksi. Olisi varmaan ensiavussa selitettävää, että kun minä vaan imetin...

Kysyin neuvoa Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmästä, josta muuten saa todella usein apua. Neuvot vaihtelivat Anselmiinan kalansyönnin lopettamisesta ja nännikumien käytöstä imetystaukoon kala-aterian jälkeen. Taidamme päätyä viimeiseen vaihtoehtoon. Ehkä Anselmiina kestäisi ainakin muutaman tunnin ilman maitoa. Kaksi kertaa viikossa en imetysaikana varmaan uskalla antaa kalaa, mutta ehtiihän sitä varmaan syödä vielä kyllästymiseen asti.

Onko kenelläkään muulla ollut samaa ongelmaa?

tiistai 16. syyskuuta 2014

Seitsemän kuukautta on ihan hyvä ikä

Anselmiina on liki viikon ollut seitsemänkuukautinen. Jätin kuukausikatsauksen teon suosiolla tälle viikolle, sillä meillä oli neuvola tänään. Yleensä seitsemänkuukautisneuvolaa ei ole, mutta sain ennenaikaisuuteen vedoten puhuttua meille sellaisen.

Mitään yllättävää ei käynnillä ilmennyt. Anselmiina on 7,9 kg ja 65,5 cm eli aikalailla ikätovereiden tasolla. Syöttötuolitreenit saa nyt viimeistään aloittaa, kun istuttaessa selkä on suora. Lattialta Anselmiina ei vielä pönkeä itse istumaan, mutta sylissä ja turvakaukalossa istuessa tahtoo mennä vielä istuvampaan asentoon.

Hampaita on nyt neljä. Alhaalla on kaksi nököä, ja viikonloppuna ylös ilmaantui etuhammaspari. Sitä edellisviikon kiukku taisi enteillä.

Melko pian edellisten kuukausisynttäreiden jälkeen Anselmiina lähti liikkeelle. Hän kierii, pyörii ja peruuttaa. Joskus hän saattaa päästä pienen pienen matkan ryömittyä, jos näkee jotain erityisen kiinnostavaa. Helistin on oiva houkutin.

Kova pölöttäjä Anselmiina on edelleen. Mammamamammamaa, pappappaaa, vauvauvauvauva ja vöyvöyvöyvyövyöyöy kuuluvat vakiosanontoihin. Välillä tulee äit, jonka tarkoituksenmukaisuudesta en ole varma. Onko se nyt kuuluisa ensimmäinen sana vai jotain satunnaista ölinää? Ehkä se selviää ennen seuraavaa kuukausipäivitystä.


Joskus olen potenut hieman haikeutta siitä, että Anselmiina kasvaa. Eilen vauvahieronnassa seurasin kahden kuukauden ikäistä vauvaa ja melkein huokaisin helpoituksesta. Vastasyntyneet ovat ihania ihania ihania, mutta seitsemänkuukautinen tuntuu jo helpommalta. Sanon näin, vaikka en nimittäisi Anselmiinan pikkuvauva-aikaa kovin rankaksi. Nyt kuitenkin voin jo tehdä muutakin kuin toimia täyspäiväisenä imettäjänä, lapsen kanssa voi leikkiä, hän ei yleensä ala mysteerihuutaa ja - eritevaroitus! - hän ei kakkaa koko ajan.

Ehkä pahin vauvahumu alkaa olla ohi. Vauva on ihana, mutta toisaalta nyt maailmassa alkaa näkyä muutakin kuin vaipat ja maito. En missään vaiheessa koe varsinaisesti kadonneeni äitiyteen, mutta nyt tuntuu, että osaan keskittyä muuhunkin kuin vauvaan kunnolla.

Sama lienee Anselmiinalla. Hän viihtyy loistavasti isänsä kanssa. Muita hän tosin vierastaa.

Jokaisessa iässä lienee puolensa, ja tämä on aika ihana ikä.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Avoin päiväkoti kutsuu

Avoimen päiväkodin tarkoitus oli minulle ennen äidiksi muuttumista täysin vieras. Olisi siis päiväkoti, mutta se olisi avoin, ömm, siis mitä?

Ennen kesää perhevalmennuksen jatkotapaamisessa kävimme tutustumassa alueemme avoimeen päiväkotiin. Kesäksi päiväkoti sulki ovensa, mutta nyt syksyllä olen tutustunut sen toimintaan.

Voi mitä kaikkea kunnallisverolla saakaan! Olen aivan hämmentynyt. En tiedä, onko meidän lähiavoin poikkeuksellisen vireä, mutta siellä on kaikkea. Olemme käyneet muskarissa ja keskusteluryhmässä. Ensi viikolla testaamme vauvahieronnan, ja askartelutuokiotkin kiinnostaisivat. Eräässä toisessa avoimessa päiväkodissa on kuulemma silloin tällöin kotieläinpiha. Avoimeen voi myös mennä ihan muuten vaan, ja siellä on parivuotiasta vanhemmille pari kertaa viikossa kerhoja.


Avoimen päiväkodin nimitys tuntui aluksi mielestäni hieman hämäävältä. Toisaalta onhan se kuin, no, avoin päiväkoti, sillä työntekijät ovat koulutettautuneet lastentarhanopettajiksi. En ole varma, onko joukossa myös lastenhoitajia.

Toisaalla käsittääkseni avoimet päiväkodit tunnetaan asukaspuistoina. Minulle sekin on hieman hämmentävä nimitys, sillä olen aina luullut puistojen olevan taivasalla. Nähtävästi puistoissakin voi olla kunnon sisätilat.

Pitää toivoa, ettei avoimelta päiväkoti- tai asukaspuistotoiminnalta lopu rahoitus aivan lähiaikoina. Olisin miehen kesäloman päätyttyä hyppinyt jo monesti seinille, jos en olisi silloin tällöin voinut kipaista avoimeen vauvan kanssa. Sekä äiti että vauva saavat seuraa ja tekemistä, eikä matkakaan ole onneksi pitkä.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Raskaanaoleva ei saa tätä eikä tätä

Viiniä! Homejuustoja! Sokeria! Pullaa!

Raskauden aikana haaveilin kaikesta kielletystä. Myönnän. Aluksi unelmien kohteena oli lasillinen viiniä, ja sitten sokerin muututtua kielletyksi herkuksi aloin kaivata suklaata. Homejuustojen sijainti kieltolistalla harmitti myös. Brietä, auraa, kunnon pötikkä vuohenjuustoa!

Noudatin raskausajan ruokavaliorajoituksia aika puritaanisesti. Homejuustoja söin joskus kypsennettynä, mutta takaraivossa nakutti paniikki sikiön tarttuttamisesta ties millä tappavalla. Nauti siinä sitten.


Nyt kohdun hedelmä on huomenna jo seitsemänkuukautinen. Miten olen nauttinut elämästäni ilman raskautta?

Raskusaikana olin kateellinen kaikille viinijuojille, mutta nyt ei mikään Iittala Essence -laseista juotu voisi vähempää kiinnostaa. Imetän vielä paljon, mutta rintaruokkiessa saisi juoda jonkin verran alkoholia. Syy absolutismiini on lähinnä se, että Anselmiina nukkuu edelleen perhepedissä. Vauvan vieressä uinujille ei suositella alkoholia, sillä se heikentää jonkin alkukantaisen vauvan päälle kierähtämisen estovaiston. Toki päivällä nautittu alkoholi ehtisi kadota suonistani ennen yöpuulle menoa - mutta e-eeei, ei kiinnosta. Ilmankin pärjää.

Sitä paitsi jos on viimeksi juonut alkoholia kesäkuussa 2013, lienee sitokyky aika alhainen. Minua ei kiehdo ajatus vauvanhoidosta minkäänlaisessa hiprakassa. Ehkä joskus jonnekin aikuisten kesken päätyessäni saattaisin maistaa pikkutilkan, mutta ei tässä mikään hätä ole.

Kaikkien juustojen saaminen takaisin ruokavalioon on ollut ihan maukasta. Onnekseni en ole joutunut imetyksen takia rajoittamaan syömisiäni, vaan Anselmiinan kehittyvä suolisto on kestänyt kaikkea nauttimaani.

Ennen raskautta en ollut mikään sokerihiiri. Nyt olen. Ehkä imetys vaikuttaa. Ennen herkkuani olivat sipsit, mutta nyt ne eivät houkuta yhtään.

Melkein joka päivä tekisi mieli nauttia päiväkahvilla jotain makeaa. Onneksi kuulun nähtävästi niihin onnekkaisiin, joiden painoa imetys pudottaa. Samalla kuulun tosin niihin epäonnekkaisiin, joilla on riski sairastua kakkostyypin diabetekseen.

Raskausdiabetesruokavalio loppui synnytykseen. Sokerisia herkkuja ehti tulla hieman ikävä, mutta jälkeenpäin ajateltuna muutama kuukausi tarkkaa ruokavaliota noudattaen ei ollut pitkä aika. Voin kertoa, että synnytyksen jälkeen berliininmunkki ja lakut maistuivat aika hyviltä.

lauantai 6. syyskuuta 2014

10 x Anselmiina

Kerro 10 asiaa lapsestasi, määrättiin Instagramissa saamassani haasteessa. Päätin laajentaa haasteen tänne blogiin, koska onhan tänne ainakin kymmenen kertaa mukavampi kirjoittaa kuin Instagramin pieneen kommenttikenttään.

Anselmiina...
  1. Saapui maailmaan oikeana päivänä, mutta vääränä kuukautena. Hän syntyi 11.2.2014, kun laskettu aika olisi ollut 11.3.2014. Saa nähdä, kuinka täsmällinen hänestä tulee.
  2. On varsin touhukas tyttö, joka ei enää kestäisi hetkeäkään paikallaan.
  3. Viihtyy hyvin Manducassa. Siitä on hauska katsella maailmaa ja joskus ottaa unet.
  4. Matkustaa vielä vaunukopassa, johon onneksi mahtuu hyvin. Äidin pitäisi keksiä, miten ratasosan valjaat korjataan...
  5. Tykkää olla äänessä. Päristely, jokeltelu, kiljuminen ja kaikenlaisten mahdollisten äänien päästäminen on lempipuuhaa. Äiti ja isi pohtivat kuumeisesti, tarkoittavatko Anselmiinan sanomat äiti ja vauva mitään.


  6. Viihtyy tasoisessaan seurassa eli rakastaa toisten vauvojen tapaamista. Heitä on kiva taputella ja hypistellä.
  7. Osaa ilmeisesti antaa pusuja. Äidin sydän sulaa.
  8. On varsinainen yökukkuja. Hän nukahtaa yleensä aikaisintaan kello 21.30, mutta vaipuu onneksi uneen viimeistään kello 23.00.
  9. On saanut geenilotossa toiseen poskeensa hymykuopan. Toinen on siis peritty isältä ja toinen äidiltä.
  10. On saanut hiuksiinsa ripauksen punapigmenttiä.  
Haastan solidaarisesti kaikki, jotka lukevat tätä. Hehe.