sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kotiäiti ei CV:llä koreile

Nuoria naisia ei haluta palkata. Jäävät vielä äitiyslomalle mokomat, mikä vasta kalliiksi tulee.
Äitiys ei ole mikään meriitti.
Kukaan ei halua palkata pienen lapsen äitiä.
CV:ssa ei saa olla aukkoja.

Edellä mainittuja totuuksia olen kuullut usein. Totuuksia ovat toistaneet niin rekrytointiammattilaiset, työnantajat kuin melkein kuka tahansa, jonka kanssa on tullut työnhaku puheeksi.

Positiivisen raskaustestin tehtyäni ensimmäisiä huolenaiheitani (niitä riitti) oli se, mikä äitiys- ja vanhempainvapaat tekisivät ansioluettelolleni. Olin aina kuullut, ettei CV:ssä saisi olla aukkoja. Vakituisessa työsuhteessa olevalle ei äitiys- ja vanhempainvapaasta tule mystistä reikää, mutta me pätkätyöläiset olemme vaarassa kadota äitiyden mustaan ansioluetteloaukkoon.

En tiedä, onko puhe aukkojen vaarallisuudesta menneiden vuosikymmenten havinaa. Ainakin minun tuttavapiiristäni moni saattaa silloin tällöin tehdä jotain perinteisen työ- ja opiskelumaailman ulkopuolella. Pätkätöiden välissä tietysti saattaa olla työttömänä, mutta moni voi hypätä hetkeksi oravanpyörästä kaukomaille sukeltamaan.

Onko se sitten CV-uskottavaa? Onko äitiysloma huonompi syy aukkoon kuin Balilla bailaaminen? En halua arvottaa näitä kahta, sillä molemmat ovat taatusti kasvattavia omilla tavoillaan.

Miten aukon selittää, on kai vastaus. Pitää pukea sanoiksi se, mitä on oppinut. Pitää vielä selittää, miten se hyödyttäisi työnantajaa.



Mitä äitiys on sitten minulle opettanut? Mitä minä laitan tästä ajasta CV:n koristeeksi? Kaikki oppimani tuntuu mitättömältä, kun sitä vertaa hienoilta kuulostaviin ohjelmistojenhallintoihin ja viestintästrategioiden väsäämisiin.

Minusta on ehkä tullut entistä joustavampi ja kärsivällisempi, sillä lapsen takia on luonnollisesti joustettava omista mielihaluistaan. Lapsen jokin vaihe voi tuntua pitkältä, mutta sen loppu häämöttää aina jossain. Suhteellisuudentaju on siis kasvanut, onneksi. Olen muuttunut lapsettomia aikojani vastuuntuntoisemmaksi. Se piirre ei voi olla kehittymättä, kun saa huolehdittavakseen avuttoman ihmisen.

Lisäksi olen totta kai oppinut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Niitä tietoja ja taitoja en luultavasti ansioluettelossani tarvitse, vaikka mistäs sitä tietää.



Pitää muistaa, ettei äitiysloma tarkoita pelkkää aivotonta kakkavaippojen vaihtamista ja maitokoneena toimimista. Lapsenhoidon ohella voi kehittää itseään vaikka opiskelemalla - tai bloggaamalla. Se ei välttämättä ole työnantajalle merkityksetöntä.

En tiedä, olenko pienen lapsen äitinä rekrytoijien unelma. Ehkä johonkin paikkaan olen, kun taas toisiin haetaan täysin erilaista tyyppiä. Toivottavasti työhönottajatkin näkisivät hakijat kokonaisina ihmisinä, jotka ovat paljon muutakin kuin äitejä tai isiä.

Työnhaku ei ole vielä ajankohtaista, mutta aikaisintaan vuoden lopussa suuntaan selaimellani mol.fi-osoitteeseen. Sitten selviää, pitävätkö alussa maitsemani rekrytointikliseet minulla paikkansa.

Osittain odotan jo uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Samalla hieman jännitän, millaisen vastaanoton pienen lapsen äidin CV saa.


Jos jotakuta työnantajaa äitiyteni häiritsee, niin.... ...ehkä minä en halua sellaiselle antaa yhtään aikaani tai taitojani.

10 kommenttia:

  1. Juuri tämän vuoksi olen onnellinen, että useamman vuodrn määräaikaisputkeni loppui samana päivänä, kun tein positiivisen raskaustestin.. Vakituinen työ alkaa olemaan harvinaista herkkua ainakin näin syrjässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, miten mahtava ajoitus! :) Olit taatusti tosi onnellinen, mikä ilon päivä.

      Poista
    2. Olin ja olen edelleen. Tein viisi vuotta määräaikaista samalle työnantajalle aluksi opiskelun ohessa, sitten sairasloman sijaisuuksia, hoitovapaansijaisuutta ja lopulta kävi näin. Nyt on oikeesti turvallinen olo saattaa lapsi maailmaan, kun tiedän että minulla on työpaikka. Miehellä kun ei sitä ole, eikä nähtävästi ole se asia edistymässä mihinkään kun hänen vaivojaan ei voi korjata leikkauksella tms... :/

      Poista
    3. Vau, tuo on kyllä mieletöntä, miten sitoutumisesi lopulta palkittiin :) Ainakin toisen vakaa työtilanne tuo kyllä turvaa. Tsemppiä miehellesi!

      Poista
  2. Minua on aina suututtanut tämä.. mur! Multa kerran kysyttiin työpaikalla että sullahan ei varmaan vielä ole lisääntyminen mielessä... silloin nuorempana en tajunnutkaan kuinka inhottava tuo kysymys oli. Nooo, asiahan ei sinällään minua koske koska minulla on vakituinen työ nyt, johon sitten aikanaan tulen mielelläni palaamaan :) Kuitenkin minä rekrytoijana kääntäisin asian nimenomaan noin kun kirjoitit, mitä on sen kotona olon aikana oppinut. Sillä kuten sanoit, ei tämä ihan pelkkää kakkavaippojen vaihtoa ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaargh mikä kysymys. Mulle kans joskus sanottiin jotain, et pysyn varmaan hyvin aikatauluissa, kun olen nuori ja lapseton.... joo. just.

      Poista
  3. Minun mentorini sanoi, että äitiysloma kannattaa aina laittaa CV:hen juuri siksi, että sinne ei jää tyhjiä aukkoja. Voihan tietysti äippälomaa pitää tyhjänä aukkona ammatillisesti, mutta uskoisin, että työnantajat suhtautuvat siihen suopeammin, kun esim. retriittivuoteen Intiassa, vaikka ne ovat ammatillisesta vinkkelistä katsottuna usein yhtä hyödyllisiä. Totuus kuitenkin on se, että suurin osa naisista tulee pitämään sen vähintään yhden (usein useammankin) äitiyslomansa jossain vaiheessa uraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, suurin osa naisista kuitenkin on jossain vaiheessa äitiyslomalla! Lapsen saamisesta tulee kuitenkin yleensä väistämättä jonkinlainen katkos töihin.

      Poista