torstai 7. elokuuta 2014

Imetyssuunnitelma

Miten pitkään aiot imettää, minulta kysellään joskus. Olen kysymyksen kuultuani ollut yhtä pihalla kuin synnytyssalissa, kun vajaan tunnin ikäinen vauvani alkoi imeskellä sormiaan ja kaulaani. Hän halusi maitoa! En ollut kuullutkaan mistään rinnalle ryömimisestä.

En ollut tehnyt mitään imetyssuunnitelmaa. Ajattelin imettää, jos se onnistuisi. Toivoin, että voisin ruokkia lapseni maidollani.

Ensi-imaisusta alkaa olla puoli vuotta, ja imetän yhä. Täysimetystä kesti hieman yli viisi kuukautta, jolloin aloimme maistella soseita.



Imetän öö no varmaan ainakin yksivuotiaaksi, olen vastannut imetyksestä kyselijöille. Vastaus lienee sovelias, sillä THL eli maamme virallinen terveystaho suosittaa osittaista imetystä ainakin vuoden ikään saakka. Kansainvälinen terveysjärjestö WHO jatkaa pidemälle. Se suosittelee osittaisimetystä vauvan kaksivuotissyntymäpäivään asti.

Imetys on tähän asti sujunut hyvin. Maitoa riittää, ja - anteeksi, jos ette halua lukea tätä - Anselmiina on oppinut syömään maitonsa suihkuavana. Imetyshetkistä on muodustunut mukavia rentoutumishetkiä, kun tissitakiaisen maailma on avartunut.

Olen miettinyt, jos imettäisin Anselmiinaa vielä yli puolen vuoden päästä. Se tarkoittaa sitä, että imettäisin yli yksivuotiasta. Tässä kohtaa varmaan joillakuilla vilkkuu ruudulla "TAAPEROIMETTÄJÄ! TAAPEROIMETTÄJÄ!".

Taaperoimetys näyttää herättävän tunteita, eivätkä ne aina ole myönteisiä. Olen itsekin joskus ajatellut, että imetys on hyvä lopettaa ajoissa. Toki lapsi pitää vierottaa joskus, mutta on eri asia imettää 1,5-vuotiasta kuin kuusivuotiasta.

Nyt taas ajattelen, että miksi en imettäisi yksivuotissyntymäpäivien jälkeen. Mikään ehdoton suunnitelma se ei ole. Jos ihmisen luontainen vierottautumisikä on 2-7-vuotiaana, miksi reilun vuoden vanha Anselmiina ei saisi silloin tällöin piipahtaa tissillä? Eiköhän hän viimeistään teini-ikäisenä vierottune.

3 kommenttia:

  1. :DDDD Huippu vika lause, silloinhan ne viimeistään :D Mutta ite aattelin vuoden, mutta sen näkee kai sitten.. no stress..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Teininä se viimeistään lopettaa/aloittaa" on hyvä lisäys kaikkeen vauvaan liittyvään. Kyllä se teininä osaa syödä siisti, eikä se silloin varmaan enää nuku vanhempiensa välissä. Mistäs sitä tietty tietää :D

      Sen todellakin näkee sitten. Pitää vähän seurailla, olisiko vauvalla kiinnostusta lopettaa :)

      Poista
    2. Viimeinen kappale tarkoitti siis imetyksen lopettamista, ei teini-ikää :D

      Poista