maanantai 4. elokuuta 2014

Äitiysmusiikkia: erikoinen Lohtu

Lastensairaalakeräyksen Lohtu-laulua pidin aluksi typeränä mainosrenkutuksena. Melkein tuomitsin siis kuulematta, mutta sitten kuuntelin. Ihastuin ja liikutuin. Sitten säikähdin ja hämmennyin.

Leijailen sun luoksesi
Mun omani, kulkijani
Suklaapuodille opastan ja pahan sulta piilotan

Niin paljon on mikään kappale tuskin hetkeen liikuttanut. Ensimmäisistä säkeistöistä tulee mieleen synnytyssairaala, keltainen pyjama ja läpinäkyvä vauvansänky. Ulkona oli sinistä. Välillä satoi lunta, mikä oli harvinaista sinä talvena. Minä ja vastasyntyneeni ihmettelimme toisiamme ensi kertaa.

Miten tiedät musta kaiken,
vaikka katsot mua ensi kertaa

Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa,
katson lohdunkantajaa

Laulun lopulle en uhrannut montaa ajatusta. Ajattelin vaan, että siinä kerrotaan jotain erämaasta, suremisesta ja palaamisesta, ihan sama.

Sitten aloin miettiä. Ehkä siinä kerrotaan kuolemasta. Omasta kuolemasta. Saattajasta.

Kun multaan vanhan erämaan 
Ajattoman, lohduttavan 
Palaan kerran uudestaan 
Älä jää mua suremaan 

Vihdoin tiedän susta kaiken 
Enkä pelkää päästää irti

Lapsen saamisen jälkeen oma kuolema on alkanut tuntua järkyttävältä ajatukselta. En edes uskalla miettiä viimeisiä jäähyväisiä lapseni kanssa.

Ei koskaan näkisi, miten hän kasvaa. Ei tietäisi, kohdellaanko häntä hyvin. Näitä ajatuksia voisi jatkaa, mutta en halua. En uskalla.

En tiedä, poistaisinko Lohdun soittolistaltani. Ehkä kuuntelen vain alun.

Huh, puistattaa.


5 kommenttia:

  1. nyt kun oon ite saanut oman lapsen oon ihan hirveesti miettinyt miltä tuntuis kun hänet menettäis :( menetin veljeni muutama vuosi sitten,ja hirveesti olen miettinyt että vanhemmistani se on varmasti aivan kamalaa. ja nyt alan ymmärtää heidän kannalta asiaa paremmin,mä menetin veljeni mikä on kamalaa mutta he menettivät oman lapsen. :( sitä tunnetta ei varmaankaan voi ymmärtää ennen kuin sen kokeaa ja toivottavasti sitä ei tuu ikinä kokemaan. Niin sanotaan et jos lapsen menettää siitä ei ikinä toivu..pitää varmaankin paikkaansa.oppiihan asioitten kans elämään... täytyy vaan nyt nauttia joka hetkestä eikä pelätä asioita etukäteen :) mut joo ihana biisi toi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa veljesi menetyksestä. Olen itsekin miettinyt, miten lapsensa menetyksestä voisi koskaan toipua. Kuten sanoit, varmaan sen kanssa oppii lopulta elämään. Todellakin pitää vaan nauttia kaikesta eikä surra valmiiksi etukäteen :)

      Poista
  2. Hui tuli ihan itku! Oon tykänny tästä kappaleesta mutta en oo ilmeisesti kuunnellut kovin tarkkaan koska toi loppu mennyt ihan ohi. Kukkiksen synnyttyä kuolemasta on tullut kaksinverroin pelottavampaa ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu on ihan tyhmä :D Joo kuolemasta on tullut lapsen myötä todellakin paljon pelottavampaa. Ennen sitä ei oikein edes osannut miettiä.

      Poista