sunnuntai 31. elokuuta 2014

Äidin allergia ei saa vaikuttaa

Kalaa pitäisi syödä kahdesti viikossa. Kaikki tietävät sen. Minä en syö kalaa. Koskaan.

Syynä ei ole se, että olisin nirso. Olen allerginen. Lääkärien mukaan saattaisin jopa kuolla, jos söisin eväkkäitä. Olen päätynty ensiapuun kalanhajun takia.

Sen takia jännitin aika paljon Anselmiinan ensimmäistä kala-annosta. Tietenkin on todennäköistä, ettei hän ole perinyt hengenvaarallista allergiaani. Silti melkein teki mieli näppäillä hätänumero valmiiksi puhelimeen.

Nyt minulla on kalaa jo kahdesti syönyt vauva. Mitään poikkeavaa ei siis ilmennyt seitiaterian jälkeen.


Tavoitteenamme on, että puolen vuoden päästä yksivuotias Anselmiina söisi samaa ruokaa meidän kanssamme. Meren antimet eivät ole koko perheen ruokaa, koska minä en saa syödä niitä. Minun allergiani ei kuitenkaan ole koko perheen allergia.

On huolehdittava siitä, että Anselmiina saa kalaa virallisterveellisten suositusten mukaan. Se vaatii järjestelyjä, koska en nähtävästi voi edes käsitellä kalaa. Kun kääntelin Anselmiinalle tarkoitettua pakasteseitipakkausta, sain kämmeniini nokkosihottumaa. Ehkä mies saa kokkailla jatkossa.

Millainen ruokapolitiikka on teillä, joilla on ruokarajoitteita? Syövätkö lapset kaikkea?


lauantai 23. elokuuta 2014

Oma aika huumaa äidin

Nukkumaan pitäisi mennä, mutta ei vaan malta. On vaan niin hauska vihdoin tehdä jotain ilman keskeytyksiä. Kuulostaako tutulta?

Kotiäidin oma aika alkaa, kun vauva nukkuu. Toiset vauvat vaan sattuvat olemaan huonoja nukkujia, kuten Anselmiina on osittain. Öisin hän uinuu kellon ympäri, mutta päiväunet saattavat olla varttintunnin pyrähdyksiä.

Pikkuvauvana Anselmiina saattoi valvoa puolilleöin. Siinä ei paljon jäänyt omaa aikaa. Toki puuhastelen päivisin muutakin kuin vauvanhoitoa, mutta mihinkään ei pysty keskittymään kovin pitkäksi aikaa. Anselmiina viihtyy jo hetken yksin, mutta jos sanon ihan rehellisesti - en minä edes pahimmissa oma-aikahimoissani tahtoisi olla kauaa erossa hereillä olevasta vauvastani.

Nyt Anselmiina on alkanut nukahtaa iltaisin aiempaa aikaisemmin. Se takaa minulle entistä enemmän omaa aikaa. Oikeastaan sanoisin saavani sitä öisin, sillä tyttäremme on edelleen melkoinen iltavirkku. Onneksi hän nukahtaa yleensä viimeistään kymmenen jälkeen.

En ole äitiyden alusta asti tottunut monen tunnin omaan aikaan. Aluksi en osannut edes kaivata sitä, mutta nyt olen ymmälläni. Mihin käyttäisin kaiken ajan?

Toiset sanovat, että kannattaa nukkua. Niin ehkä kannattaisikin. Toisaalta on niin mukava tehdä jotain ihan muuta, kun kerrankin saa keskittyä.

Toiset taas kehottavat tekemään kotitöitä. Toiset sanovat, ettei niitä ainakaan kannata tehdä. Olen kai tässäkin välimallin vanhempi. Saatan pestä pyykkiä Anselmiinan nukkuessa. Toisaalta saatan silloin myös vain lukea blogeja, ja jättää astianpesukoneen tyhjennyksen Anselmiinan pällisteltäväksi.



Omaa aikaa voi tietysti vaan ottaa. Voi lahjoittaa vauva-aikaa isälle tai jollekulle muulle. Minulla saattaisi olla tässä hieman opittavaa. Usein huomaan, että omin Anselmiinan. Sitten tyhmänä valitan, etten ehdi viikata vaippoja. No en nyt kai, kun en tee asialle mitään.

Olen ollut yllättynyt siitä, miten vähän omaa aikaa loppujen lopuksi tarvitsen. Yritän ajatella, ettei ole mitään vauva-aikaa, omaa aikaa, parisuhdeaikaa, kaveriaikaa ja mitä näitä nyt on. On vain aikaa, joka minun on käytettävä parhaaksi katsomallani tavalla.

Silti oma aika hieman huumaa äidin, ainakin kello 23.30 tiistai-iltana. Miten poikkeuksellista on, ettei kukaan keskeytä! Silloin tuntee, että kaikki on mahdollista.

torstai 21. elokuuta 2014

Kantomorkkiksesta -innostukseen

Minulla ja vauvankantovälineillä on ollut monimutkainen suhde. Raskausaikana haaveilin kantoliinailusta: noin vaan vauva liinaan, kas vain, ja sitten olisikin kaksi vapaata kättä ripustaa vaikka pyykkejä.

No juu. On meillä kantoliina. Se on kaapissa. Se varmaan pysyy siellä, sillä seitsemänkiloinen taitaa olla liian painava trikooliinaan.

Keväällä kyselin täällä kantoreppusuosituksia. Niiden ja muidenkin vinkkien perusteella päädyin Manducaan. Löysin käyttämättömän yksilön huokeaan hintaan Huuto.netistä. Koin käytettynä ostamisen parhaaksi vaihtoehdoksi, sillä epäilin repun käyttöastetta. Olihan meillä jo turha liina.

Jossain vaiheessa melkein jo harkitsin repun myymistä eteenpäin. Ostovaiheessa Anselmiina ei ollut kooltaan kovin manducaanmentävä. Hän oli hieman vajaa kuusikiloinen, jolloin vauvatuki alkoi jo olla liian pieni. Muuten repun paneeli taas tuntui turhan isolta. Raivoitku oli taattu, kun hänet laittoi reppuun.

Kaikki oli muuttunut muutama viikko sitten. Ajattelin, että pakko meidän on yrittää kokeilla. Ei lapsen kantaminen voi olla jotain salatiedettä. Muutkin vauvat viihtyvät repuissa ja liinoissa, joten miksi meidän Anselmiina olisi ehdoton poikkeus.

Laitoin Manducan lantiovyön (näin lyhyellä ihmisellä se on enemmänkin vyötärövyö); otin Anselmiinan syliin, asetin paneelin kohdilleen; katsoin, että hänen peppunsa oli polvitaipeita alempana... eikä Anselmiina itkenyt! Menin laittamaan pyykkejä kuivumaan, ja siinä hän kulki mukana.

Välillä tuli pientä kitinää, mutta silloin hytkyttelin. En ollut uskoa, että hän oikeasti viihtyi repussa.

Minäkin viihdyin. Mikäs siinä, kun saa kädet vapaiksi. Ehkä parasta on kuitenkin se, miten lähellä vauvaa saa pitää.

Manduca-lenkeillä. Olkahihnoja on säädetty kuvan ottamisen jälkeen.

Nyt Anselmiina on kulkenut Manducassa jo ties missä. Olemme käyneet kaupassa, lenkillä ja häkkivarastossa. Repussa saa katsella maailmaa, ja siinä voi ottaa unetkin.

Olen tainnut taas hurahtaa johonkin vauvajuttuun. Ensin hurahtamisen kohde oli imetys, ja sitten tulivat kestovaipat. Nyt ahmin tietoa kantamisesta. Mikähän on seuraava? Sormiruokailu?

tiistai 19. elokuuta 2014

Unelmien vaunut ja miten ne toimivat

Monta vuotta sitten nuorena ja naiivina opiskelijatyttösenä bongailin Helsingin keskustasta jatkuvasti Bugaboo-merkkisiä vaunuja. Ihastuin niiden ketterään ja moderniin ulkoasuun.

Vaunujen - eikä sen puoleen lapsenkaan, yllättäen - hankinta ei tuolloin ollut todellakaan ajankohtaista, mutta joskus hamassa tulevaisuudessa toivomani vauvan vaunumerkki oli selvillä. Bugikset totta kai!

Aivan näin mutkaton ei vaununhankinta toki ollut. Pohdin muitakin merkkejä, mutta päädyin lopulta Bugiksiin. Malliksi tuli Cameleon.

Niin, siis minä pohdin ja minä valitsin. Puhun tässä nyt yksikössä, koska mieheni antoi minulle vapaat kädet vaunuvalintaan. Hyväksytin ostokseni tietenkin hänellä, mutta sain olla vaunuvalinnan puheenjohtaja.



Bugaboot eivät ole tunnetut edullisesta hinnasta. Uutena ostetuista vaunuista saa maksaa noin tonnin. Hinta kirpaisee, mutta toisaalta kaikella Bugaboo-tavaralla on hyvä jälleenmyyntiarvo. Ihmiset ovat valmiit maksamaan Bugiksista käytettynäkin.

Minä ostin vaunut käytettynä Tori.fistä. Moni muukin olisi ollut kiinnostunut vaunuista, mutta onneksi ehdin ensimmäisenä.

Olen ollut pääosin todella todella tyytyväinen vaunuihimme. Edelleen ne ovat mielestäni vaunuvalikoimista kaikkein kauneimmat. Hieman vierastan kookkaita hyökkäysvaunuja, vaikka ne saattaisivat voittaa Bugikset vakaudellaan.

Tein mielestäni pohjatyötä ennen vaunuhankintaa, mutta ilmeisesti olisi pitänyt olla huolellisempi.
Minulle on nyt vasta selvinnyt, että meillä on Cameleonista vanhempi malli, Cameleon2 tai Cameleon+.  Markkinoille on ilmestynyt myös Cameleon3. Tietämättömyyteni harmittaa hieman, vaikka olen ollut kakkosversioon todella tyytyväinen.

Kolmosessa on ainakin kakkosversiota parempi turvakaari, sillä kaaren sai käännettyä sivuun. Nyt kaari pitää kokonaan nostaa pois, mikä on toisinaan hieman rasittavaa. Juuri ja juuri kolmekiloisen vauvan sai vielä sujautettua kaaren alta, mutta nyt yli seitsemänkiloisena Anselmiina voisi jäädä kiinni.



Cameleonissa on pelkästään käsijarru. En ole osannut kaivata jalkajarrua, vaikka se saattaisi olla kätevä toisinaan. Käsijarru on pitänyt hyvin.

Ennen vaunujen hankintaa ajattelin, ettemme varmaan tarvitsisi matkarattaita. Nyt en ole siitä aivan varma, mutta Cameleon on helppo kasata. Yhdessä koossa sitä ei saa kasaan, vaan runko ja vaunukoppa tai -ratasosa ovat erikseen. Automme on pienehkö, mutta sen takakonttiin saa kätevästi sullottua Bugikset.

Bugiksiin on tarjolla paljon vaihtokankaita. Vaunujemme entinen omistaja oli valinnut beigen kuomun ja jalkapeitteen ohelle mustat fleece-kankaat talveksi. En valita. Lisäksi olen ostanut kesäksi punaisen aurinkokuomun ja uv-suojan.


Keveys ja ketteryys ovat Cameleonien ehdottoman hyvät piirteet. Niitä voi työntää yhdellä kädellä. Etupyörät kääntyvät. Kaupassakäynti on helppoa, kun vaunuja saa liikuteltua sulavasti. Kevyet vaunut on helppo työntää julkisiin kulkuvälineisiin.

Cameleon on kaupunkivaunun maineessa, mutta olen useammin kuin kerran töksäyttänyt Bugistemme pienet eturenkaat ratikkakiskoon tai johonkin koloon. Kunnon mukulakivillä ei pikkupyörillä pääsee etenemään. Sitä olemme kokeilleet kesälomareissulla Porvoon vanhassa kaupungissa.

Jos kaipaa järeämpiä renkaita, saa lisävarusteina etupyöriksi isot, niin sanotut talvirenkaat. Ne eivät valitettavasti ole kääntyvät, mutta niillä pääsee etenemään vaikeakulkuisissa maastoissa.

Tässä on astetta järeämmät maastopyörät
Mahdollisuus säätää työntöaisan korkeutta on loistava. Esimerkiksi hississä aisan saa kätevästi kutistettua. Sen saa myös käännettyä vaunun toiselle puolelle, jolloin työntösuuntaa voi vaihtaa.

Meillä on vielä vaunukoppa käytössä, vaikka moni vaihtaa ratasistuimen viimeistään puolen vuoden tienoilla. Olen ajatellut olla tiukkapipo ja vaihtaa sen vasta sitten, kun Anselmiina saavuttaa kuuden kuukauden iän myös lasketun aikansa perusteella.

Toistaiseksi hän viihtyy loistavasti kopassa. Luulen, että siinä on auttanut kesäkuomu. Sen raoista voi ihailla maailmaa, ja väsyessään voi ottaa nokoset. Anselmiina on nyt seitsemänkiloinen ja melkein 65-senttinen, ja kopassa olisi vielä hitunen kasvunvaraa. Ilmeisesti vauvankoppa ei ole aivan pienimmästä päästä.

Juuri kotiin noudetut vaunut. Tässä on muuten tavarakori väärinpäin :D
Tavarakoriin mahtuu ihan sopivasti kaikenlaista. Pitkä miinus tulee kuitenkin siitä, että vaunukopan ollessa paikallaan koriin on suorastaan mahdoton päästä. Kokonaista kauppakassia ei saa sinne ilman, että siirtäisi kopan paikoiltaan. Se voi olla hieman rasittavaa, vaikka koppa irtoaa helposti naksauttamalla.

Bugiksiin saa adaptereilla eri merkkisiä turvakaukaloita. Meidän kaukalomme on Maxi-Cosin Pebble, ja olemme jonkin verran käyttäneet vaunujen travel systemiä eli kaukaloa vaunuissa kiinni. Se on kätevää kauppareissulla, mutta kovin pitkiä aikoja en tahdo Anselmiinaa kaukalossa istuttaa.



Toimivat vaunut? Kyllä! Hintansa arvoiset? Ehkäpä. Ostaisinko uudestaan? Ehdottomasti!

lauantai 16. elokuuta 2014

Älä älä älä, ei saa

Uusi havainto vauva-arjesta on se, että Anselmiinaa on pitänyt alkaa kieltää. En tiedä, paljon puolivuotias ymmärtää kielloista. Tuskin hän tajuaa kovin paljon. Ainakaan sitä hän ei ymmärrä, ettei mummin pöytäliinaa saa vetää, laittaa kättä äidin ruokaan tai ottaa isin silmälaseja pois päästä.

Pieni ihminen tutustuu maailmaan. Välillä tuntuu pahalta rajoittaa sitä, mutta ei pöytäliinan kiskomisestakaan hyvää seuraa.



Onneksi Anselmiina ei vielä liiku kovin paljon. Sitten varmaan saa olla koko ajan kertomassa, mihin ei saa koskea. Kieltämisen määrä tuskin vähenee tulevaisuudessa, mutta toivottavasti hän alkaa jossain vaiheessa tajuta sanan "ei" merkityksen.

Vanhemmuus ei ole enää pelkkää vauvan perushoitoa ja varhaista vuorovaikutusta. Se alkaa olla kasvattamista.

Missä vaiheessa lapsenne on alkanut tajuta kielloista? Milloin olette joutuneet alkaa kieltää vauvaanne?

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Puolivuotiaat vauva ja äiti

Puolikas vuodenkierto on vierähtänyt esikoiseni syntymästä. Olen viime päivinä katsonut kuvia vastasyntyneestä Anselmiinasta ja kertonut hänelle, kuinka puoli vuotta sitten hän oli vielä niii-iiin pieni. Ei hän taida ymmärtää: sanoo vaan "äyy-vööö" ja huitoo tietokoneen tai puhelimen näyttöä.

Sellainen hän on, äänekäs ja kaikkea mahdollista kosketteleva. Kaikkeen pitää tarttua, ja kaikki viedään suuhun.

Hiukan hysteerisenä äitinä en ole vielä uskaltanut aloittaa sormiruokailua, mutta ostin Anselmiinalle pussin maissinaksuja. Niitä on osaa laittaa suuhun, vaikka ei aina ole varma sormien ja naksun sijainnista.

Kiinteiden maistelun aloitimme joitakin viikkoja sitten. Olemme edelleen maisteluasteella. Anselmiina ei ole vielä saanut lihaa tai viljoja, vaan olemme antaneet hänelle vain kasvis- ja hedelmäsoseita. Ruokaa on mennyt ehkä korkeintaan muutamia teelusikallisia päivässä. Suosio on ollut hieman vaihteleva. Banaani taitaa olla suosikki, kun taas kesäkurpitsa ei maistuisi millään.

Ryömimistä Anselmiina ei vielä ole keksinyt. Hän yrittää kovasti ja on joskus päässyt ehkä muutaman sentin eteenpäin. Akselin ympäri pyöriminen onnistuu, ja selällään pyllyä nostamalla pääsee liikkeelle.

Pikkuvauva-Anselmiina kasvoi mielestäni hitaasti. Enää ei voi syyttää kitsaasta kasvusta, sillä painoa oli taas tullut kuukaudessa liki kilo. Nyt puntari näytti 7205 grammaa, ja pituudeksi tuli 64,2 cm.

Vaatekokoa on vaikea sanoa, sillä olemme olleet viimeisen kuukauden pääasiassa vaippasilleen. Kestovaipoissa S-koko alkaa olla jo pieni. Kertakäyttöisissä siirryimme juuri 4-kokoon.

Jos olemme poistuneet kotoa, päälle on päätynyt jonkinlainen hellehuitula. Ne ovat olleet kokoa 56-68. Veikkaan, että koko 68 on aika sopiva. Ehkä jokunen 62 menee myös. Pitääkin tehdä inventaario vaatekaappiin.


Kotona olen ollut nyt puoli vuotta ja viikon, sillä Anselmiina saapui maailmaan heti äitiyslomani alkajaisiksi. Tähän asti olen ollut onnellinen kotiäiti, mutta miehen loman loputtua olen kuullut vienon työseireenin kutsun. Kotona on kivaa, mutta toisaalta olisi kiva tehdä jotain aikuistenkin juttuja. Siltä on viime päivinä tuntunut.

Oloani ei helpottanut ainakaan se, että neuvolassa saimme esitteen eri päivähoitomuodoista. Meille se ei - kai - ole vielä ajankohtaista, mutta joillakuilla Anselmiinan ikätovereilla voi jo olla hoitoonhaku meneillään.

Äitini muistutti, että töissä ehtinee olla ihan riittävästi. Nyt on mahdollisuus nauttia ajasta lapsen kanssa, ja niin aion tehdä. Viihdyn kotona hyvin, mutta en silti taida olla mikään luontainen kotiäiti. Nautitaan nyt tästä, kun ei tarvitse miettiä hoitoonviemisiä. Taidan opetella elämään hetkessä ja keskittymään tyttäreni kasvun ihailuun. Ehkä kotona olemisen autuus pitää joskus kyseenalaistaa, jotta siitä voi nauttia.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kotiäiti ei CV:llä koreile

Nuoria naisia ei haluta palkata. Jäävät vielä äitiyslomalle mokomat, mikä vasta kalliiksi tulee.
Äitiys ei ole mikään meriitti.
Kukaan ei halua palkata pienen lapsen äitiä.
CV:ssa ei saa olla aukkoja.

Edellä mainittuja totuuksia olen kuullut usein. Totuuksia ovat toistaneet niin rekrytointiammattilaiset, työnantajat kuin melkein kuka tahansa, jonka kanssa on tullut työnhaku puheeksi.

Positiivisen raskaustestin tehtyäni ensimmäisiä huolenaiheitani (niitä riitti) oli se, mikä äitiys- ja vanhempainvapaat tekisivät ansioluettelolleni. Olin aina kuullut, ettei CV:ssä saisi olla aukkoja. Vakituisessa työsuhteessa olevalle ei äitiys- ja vanhempainvapaasta tule mystistä reikää, mutta me pätkätyöläiset olemme vaarassa kadota äitiyden mustaan ansioluetteloaukkoon.

En tiedä, onko puhe aukkojen vaarallisuudesta menneiden vuosikymmenten havinaa. Ainakin minun tuttavapiiristäni moni saattaa silloin tällöin tehdä jotain perinteisen työ- ja opiskelumaailman ulkopuolella. Pätkätöiden välissä tietysti saattaa olla työttömänä, mutta moni voi hypätä hetkeksi oravanpyörästä kaukomaille sukeltamaan.

Onko se sitten CV-uskottavaa? Onko äitiysloma huonompi syy aukkoon kuin Balilla bailaaminen? En halua arvottaa näitä kahta, sillä molemmat ovat taatusti kasvattavia omilla tavoillaan.

Miten aukon selittää, on kai vastaus. Pitää pukea sanoiksi se, mitä on oppinut. Pitää vielä selittää, miten se hyödyttäisi työnantajaa.



Mitä äitiys on sitten minulle opettanut? Mitä minä laitan tästä ajasta CV:n koristeeksi? Kaikki oppimani tuntuu mitättömältä, kun sitä vertaa hienoilta kuulostaviin ohjelmistojenhallintoihin ja viestintästrategioiden väsäämisiin.

Minusta on ehkä tullut entistä joustavampi ja kärsivällisempi, sillä lapsen takia on luonnollisesti joustettava omista mielihaluistaan. Lapsen jokin vaihe voi tuntua pitkältä, mutta sen loppu häämöttää aina jossain. Suhteellisuudentaju on siis kasvanut, onneksi. Olen muuttunut lapsettomia aikojani vastuuntuntoisemmaksi. Se piirre ei voi olla kehittymättä, kun saa huolehdittavakseen avuttoman ihmisen.

Lisäksi olen totta kai oppinut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Niitä tietoja ja taitoja en luultavasti ansioluettelossani tarvitse, vaikka mistäs sitä tietää.



Pitää muistaa, ettei äitiysloma tarkoita pelkkää aivotonta kakkavaippojen vaihtamista ja maitokoneena toimimista. Lapsenhoidon ohella voi kehittää itseään vaikka opiskelemalla - tai bloggaamalla. Se ei välttämättä ole työnantajalle merkityksetöntä.

En tiedä, olenko pienen lapsen äitinä rekrytoijien unelma. Ehkä johonkin paikkaan olen, kun taas toisiin haetaan täysin erilaista tyyppiä. Toivottavasti työhönottajatkin näkisivät hakijat kokonaisina ihmisinä, jotka ovat paljon muutakin kuin äitejä tai isiä.

Työnhaku ei ole vielä ajankohtaista, mutta aikaisintaan vuoden lopussa suuntaan selaimellani mol.fi-osoitteeseen. Sitten selviää, pitävätkö alussa maitsemani rekrytointikliseet minulla paikkansa.

Osittain odotan jo uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Samalla hieman jännitän, millaisen vastaanoton pienen lapsen äidin CV saa.


Jos jotakuta työnantajaa äitiyteni häiritsee, niin.... ...ehkä minä en halua sellaiselle antaa yhtään aikaani tai taitojani.

lauantai 9. elokuuta 2014

Harsot pelastavat vauva-arjen

Harsojen käyttötarkoitus oli minulle lastentavaroita raskausaikana hankkiessa epäselvä. Ajattelin, että niillä pyyhitään puklua.

Harsoja puoli vuotta käyttäneenä en ole vieläkään varma, mihin ne on alunperin kehitetty. Se ei haittaa, sillä olemme käyttäneet niitä vaikka mihin. Harsot ovat toimineet ainakin

...puklurätteinä
...pyyhkeinä
...viilentäjinä helteillä (kastele harso ja/tai laita pakastimeen)
...leluina

...vaippoina taiteltuina
...kestovaippojen imuina
...suojina sängyllä ja sohvalla
...aurinkosuojina
...vaunuverhoina
...suihkutissien kesyttäjinä
...liivinsuojina
...peittoina


...kuola"lappuina"
...piknikvilttinä
...näköesteenä imettäessä

Mitähän vielä?

Harsot ovat ehdottoman käteviä ja monikäyttöisiä. Ne mahtuvat pieneen tilaan, ovat imukykyisiä ja kuivuvat nopeasti. Hoitolaukussa on aina vakiona yksi harso, ja yritän muistaa pitää niitä aina myös vaunuissa ja autossa.

Kun Anselmiina ei enää tarvitse harsoja, niitä voinee käyttää vaikka lattiarätteinä, haavanhoidossa tai ruuanlaitossa. En tosin tiedä, miten paljon vaippakäytössä olleita uskaltaa käyttää keittopesuista huolimatta. Meillä siis harsot on värikoodattu: valkoiset ovat päätyneet vaipoiksi, ja värilliset ovat muussa käytössä.

Miten ja mihin teillä käytetään harsoja?

torstai 7. elokuuta 2014

Imetyssuunnitelma

Miten pitkään aiot imettää, minulta kysellään joskus. Olen kysymyksen kuultuani ollut yhtä pihalla kuin synnytyssalissa, kun vajaan tunnin ikäinen vauvani alkoi imeskellä sormiaan ja kaulaani. Hän halusi maitoa! En ollut kuullutkaan mistään rinnalle ryömimisestä.

En ollut tehnyt mitään imetyssuunnitelmaa. Ajattelin imettää, jos se onnistuisi. Toivoin, että voisin ruokkia lapseni maidollani.

Ensi-imaisusta alkaa olla puoli vuotta, ja imetän yhä. Täysimetystä kesti hieman yli viisi kuukautta, jolloin aloimme maistella soseita.



Imetän öö no varmaan ainakin yksivuotiaaksi, olen vastannut imetyksestä kyselijöille. Vastaus lienee sovelias, sillä THL eli maamme virallinen terveystaho suosittaa osittaista imetystä ainakin vuoden ikään saakka. Kansainvälinen terveysjärjestö WHO jatkaa pidemälle. Se suosittelee osittaisimetystä vauvan kaksivuotissyntymäpäivään asti.

Imetys on tähän asti sujunut hyvin. Maitoa riittää, ja - anteeksi, jos ette halua lukea tätä - Anselmiina on oppinut syömään maitonsa suihkuavana. Imetyshetkistä on muodustunut mukavia rentoutumishetkiä, kun tissitakiaisen maailma on avartunut.

Olen miettinyt, jos imettäisin Anselmiinaa vielä yli puolen vuoden päästä. Se tarkoittaa sitä, että imettäisin yli yksivuotiasta. Tässä kohtaa varmaan joillakuilla vilkkuu ruudulla "TAAPEROIMETTÄJÄ! TAAPEROIMETTÄJÄ!".

Taaperoimetys näyttää herättävän tunteita, eivätkä ne aina ole myönteisiä. Olen itsekin joskus ajatellut, että imetys on hyvä lopettaa ajoissa. Toki lapsi pitää vierottaa joskus, mutta on eri asia imettää 1,5-vuotiasta kuin kuusivuotiasta.

Nyt taas ajattelen, että miksi en imettäisi yksivuotissyntymäpäivien jälkeen. Mikään ehdoton suunnitelma se ei ole. Jos ihmisen luontainen vierottautumisikä on 2-7-vuotiaana, miksi reilun vuoden vanha Anselmiina ei saisi silloin tällöin piipahtaa tissillä? Eiköhän hän viimeistään teini-ikäisenä vierottune.

maanantai 4. elokuuta 2014

Äitiysmusiikkia: erikoinen Lohtu

Lastensairaalakeräyksen Lohtu-laulua pidin aluksi typeränä mainosrenkutuksena. Melkein tuomitsin siis kuulematta, mutta sitten kuuntelin. Ihastuin ja liikutuin. Sitten säikähdin ja hämmennyin.

Leijailen sun luoksesi
Mun omani, kulkijani
Suklaapuodille opastan ja pahan sulta piilotan

Niin paljon on mikään kappale tuskin hetkeen liikuttanut. Ensimmäisistä säkeistöistä tulee mieleen synnytyssairaala, keltainen pyjama ja läpinäkyvä vauvansänky. Ulkona oli sinistä. Välillä satoi lunta, mikä oli harvinaista sinä talvena. Minä ja vastasyntyneeni ihmettelimme toisiamme ensi kertaa.

Miten tiedät musta kaiken,
vaikka katsot mua ensi kertaa

Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa,
katson lohdunkantajaa

Laulun lopulle en uhrannut montaa ajatusta. Ajattelin vaan, että siinä kerrotaan jotain erämaasta, suremisesta ja palaamisesta, ihan sama.

Sitten aloin miettiä. Ehkä siinä kerrotaan kuolemasta. Omasta kuolemasta. Saattajasta.

Kun multaan vanhan erämaan 
Ajattoman, lohduttavan 
Palaan kerran uudestaan 
Älä jää mua suremaan 

Vihdoin tiedän susta kaiken 
Enkä pelkää päästää irti

Lapsen saamisen jälkeen oma kuolema on alkanut tuntua järkyttävältä ajatukselta. En edes uskalla miettiä viimeisiä jäähyväisiä lapseni kanssa.

Ei koskaan näkisi, miten hän kasvaa. Ei tietäisi, kohdellaanko häntä hyvin. Näitä ajatuksia voisi jatkaa, mutta en halua. En uskalla.

En tiedä, poistaisinko Lohdun soittolistaltani. Ehkä kuuntelen vain alun.

Huh, puistattaa.


lauantai 2. elokuuta 2014

Hammaspesulla



Lusikka kolahti johonkin kovaan, kun syötin Anselmiinalle iltapalabanaanisosetta.

Jaahas. Eli tätä muutama päivä aiemmin podettu mysteerinuha taisi tarkoittaa. Anselmiina ei ollutkaan saanut ebolaa eikä edes heinäallergiaa. Hampaitahan siellä oli.

Lähempi tarkastelu osoitti, että pieniä nököhampaita oli putkahtanut ainakin kaksi. Olin juuri eilen kurkistanut hänen suuhunsa, enkä silloin osannut sanoa hammastilannetta varmaksi. Nyt osasin.

Hampaat piti tietenkin pestä. Onneksi välineistössä oli valinnanvaraa. Äitiyspakkauksen hammasharjan lisäksi saimme viisikuukautisneuvolassa korruptioharjan.

Tajusin tosin, että yksi meiltä puuttuu. Meillä ei ole vauvalle hammastahnaa, jossa olisi kyllin vähän fluoria. Pitää kirmata huomenna ostoksille.

Voi äidin isoa-pientä tyttöä. Nyt voi taas päivittää vauvakirjaa.