lauantai 26. heinäkuuta 2014

Istu ja syö, puolivuotias

Eikö se vieläkään syö kakkua? Eikö sitä vieläkään saa istuttaa?

Joskus menneinä vuosikymmeninä lapsiaan kasvattaneilla on 2010-luvulla vanhemmaksi tulleen näkökulmasta hassuja kysymyksiä. En aivan kauheasti ole provosoitunut noista kysymyksistä,  enkä onneksi ole kuullut niitä kovin paljon.

Silti pitää myöntää, että välillä ihan vähän huvittaa ja ärsyttää. Pitäisikö vajaa puolivuotiaalla olla kiire syödä rasva-sokerimoskaa? Luulen, että länsimaalainen ehtii mättää sitä napaansa kyllästymiseen asti.
Varmaan hän ehtii istuakin ihan liikaa. Istumisen vaaroista on viime aikoina puhuttu paljon, ja vähintään yhtä vaarallista lienee liian varhain istuminen.

Nykyisin suositellaan tekemään niin ja näin, olen vastannut ystävällisesti. Nyt vielä Anselmiina punkee istumaan sylissä ja on maistanut bataattia, perunaa ja banaania. Ehkä istumaharjoitteluun saa luvan muutaman viikon kuluttua puolivuotisneuvolassa tai sitten ei. Kaikki ajallaan.

6 kommenttia:

  1. Kaikkea kyllä varmasti ehtii tekemään, syömään, näkemään ja kokemaan :) En tiedä onko yleinen sääntö, mutta meillä neuvolalääkäri sanoi, että istumaanharjoittelua voi alkaa kevyesti jo siinä vaiheessa, kun lapsi punkee itse istumaan. Kuulemma jos sen estää, voi se olla lapsen kehitykselle haitallista. Kaikilla kun ei tosiaan ole sama rytmi.. :) Täällä Hugo 4kk punkee itseään jo seisomaan.. eikä osaa vielä kääntyä massulleen vaikka kovasti yrittää.. on syönyt neuvolan suosituksesta 2,5kk lähtien sosetta ja on ollut nykyään tyytyväinen ja hyvinvoina..täytyykin jututtaa taas neuvolan lääkäriä tuosta seisomishalusta, kun kahden viikon päästä on käynti :)

    Loppusessaan se on kuitenkin niin, että kyllä se äiti, se joka lapsen kans on 24/7 , tietää milloin on hyvä aika mihinkin asiaan.. vaikkapa siihen kermakakkuun :) En ole pahemmin noita suosituksia edes katsellut jos neuvolassa on todettu minun puheiden ja heidän toimesta että jotakin voi jo nyt tai joku saa vielä odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, meillä taas th sanoi 5 kk tarkastuksessa, että kannattaa aloittaa istumatreenit vasta puolivuotisneuvolan jälkeen, jos siellä siis vaikuttaa tilanne otolliselta. Toki Anselmiina "istuu" aikuisen sylissä, mut ei siis vielä istuskele ilman tukea :) Th:n mukaan selkä oli vielä istuttaessa vauvamaisen pyöreä.

      Mutta tosiaan vauvat kehittyy tosi eri tahtia, että pitää aina arvioida ihan tapauskohtaisesti :) Me ollaan kans Anselmiinan annettu hetki seisoa tuettuna, kun usein sylissä alkaa pompata pystyyn :D

      Poista
    2. Voi olla, että meilläkin tarkoitti sylissä kököttämistä tuettuna.. Ei tulisi kyllä mieleenkään laittaa poikaa istumaan oman selkänsä varaan, taikka edes seinää vasten.. Täytyy kyllä vielä tarkentaa ja kysellä neuvolasta :)

      Poista
    3. Sitä se varmaan sitten oli :) En tosin yhtään muista, missä vaiheessa sylissä istuttamisesta tuli sallittua - varmaan joskus silloin, kun pää alkoi pysyä pystyssä omin voimin.

      Poista
  2. Meillä kanssa tuntuu isänpuoleisilla isovanhemmilla olevan kova kiire syöttämään meidän kolmikuiselle vauvalle vaikka mitä. Varsinkin kaikkia herkkuja pitäisi saada antaa, ja luulen siitä tulevan vielä sanomista, kun itse olisin sitä mieltä, ettei lapsi tarvitse ainakaan muutamaan ensimmäiseen vuoteen mitään sokerisia herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Varsinkaan esikoinen ei varmaan edes tajua mitään herkkuja, kun ei ole karkkia syöviä vanhempia sisaruksia tms. Olen ajatellut, että ei yhtään haittaisi, vaikka pari ekaa vuotta oltaisiin ihan ilman herkkuja. Ehtii niitä saada myöhemminkin...

      Eihän siihen toki kuole, jos joku mummo antaa vähän kakkua. Sellainen vanhempien "sääntöjä" vastaan toimiminen vaan kiukuttaa.

      Poista