sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Koska meitä käsketään

Ei tämä tästä etene. Aja vaikka parta ja tule sitten aamulla uudestaan, kätilö sanoi tarinan mukaan miehelle, jonka vaimo oli synnyttämässä.

Aamulla nainen repesi nauruun, kun ennen parrakas mies oli ajellut naamansa. Kätilön sana oli laki.

Pidän itseäni hyvin kyseenalaistavana ihmisenä. Tutkin (=googletan tutkimuksia) ennen kuin hutkin. Nyt kyseenalaistaamiseeni on ilmennyt poikkeus.

Neuvolan ja synnytyssairaalan henkilökunnan sana on lakini. Varsinkin alussa uskoni heihin oli järkähtämätön. Imetystä vain 30 minuuttia kerrallaan? Aivan! Ei raskausdiabeetikolle suklaata synnytyksessä? Ei toki!

En ole terveydenhuollon ammatilainen. Siksi en osaa kyseenalaistaa mitään heidän sanomaansa. Tietäväthän he jälkeläiseni terveydestä minua enemmän. Kupeitteni hedelmän terveys ei ole ihan mitätöntä.

On vaan harmi, etteivät neuvot aina ole ihan linjassa toistensa kanssa. Täysimetä ainakin viisi kuukautta, terveydenhoitaja sanoi viime tarkistuksessa. Kannattaa aloittaa jo ne kiinteät. Ihan turhaa on puolen vuoden täysimetys, lääkäri sanoi heti perään. Virallinen suositus taas kertoo, että kuusikuukautissyntymäpäivän aikoihin vasta kannattaa alkaa maistella muutakin kuin maitoa.

Nii-iin, jaa-a.

Ketä tässä sitten kuuntelisi. Kaikkein pahimmissa lähteissä kerrotaan, kuinka kiinteiden liian aikainen aloitus altistaa vähintään suolistosyövälle. Liian myöhäinen aloitus taas aiheuttaa lievimmillään allergioita.

Teki niin tai näin, seuraukset kuulostavat vakavilta. Ne ovat pahempia kuin parranajo.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kestomorkkiksesta -innostukseen

Podin kestovaippamorkkista maaliskuussa. Nyt kolmen kuukauden päästä morkkis on hieman helpottanut. En kantele mukanani kakkavaippasäkkejä, mutta meillä käytetään kestovaippoja osittain. Nyt voin varmaan sanoa niin, sillä vaippapyykkiä pitää pestä ainakin pari kertaa viikossa, yleensä joka toinen päivä.

Aluksi vaipat tuntuivat monimutkaisilta. Pitääkö lisätä imua? Laittaa kuori? Mikä edes on kuori? Entä kuivaliina? Häh?

Nyt vaippojen käyttö alkaa sujua. Vahinkoja sattuu ani harvoin. Pestävien vaippojen käytössä on silti edelleen pohdiskeltavaa ja kokeiltavaa.

Lintuset-kuosi jonkun tuntemattoman ompelijan askaroimassa kestovaipassa
Likaisten vaippojen säilytys on tämän hetken pohdinnan aihe. Imeväisen jätökset eivät ihan hirveästi lemua, mutta ei käytetyistä vaipoista mikään sulotuoksu leijaile.

Vaipat voi toki huuhdella ennen pesua, mutta ne pitäisi kuivattaa jossakin. Meillä on rajallinen määrä kuivaustilaa. Olen sitten huuhdellut saastaisimmat yksilöt, ja laittanut muut kannelliseen ämpäriin pesua odottamaan.

Pelottaa, että hajuaistini on tottunut kylpyhuoneemme kalmanhajuun. Haiseeko täällä siltä, että meillä kestovaippaillaan, olen kysellyt kaikilta vierailijoilta. Ai käytätte niitä, kaikki ovat vastanneet.

Nyt pulmia on tullut myös fleece-pintaisten vaippojen tukkeutumisesta. Kunnon väkivaltaisella Fairy-käsittelyllä sain vaipat auki, mutta pelko ja ärsytys jäivät. Nyt testaan aina pesun jälkeen, että vesi imeytyy vaippaan. Kun pissa ei imeydy vaipan imukerroksiin, ei kenelläkään ole kivaa.

Libero
Jokainen käytetty kestovaippa on yksi kertakäyttövaippa vähemmän, joten saatan pelastaa edes pienen pienen osan maailmaa. Tietenkään kestovaipat eivät ole automaattisesti mikään ekoteko. Niidenkin valmistus syö luontoa, ja pesuun kuluu energiaa. Ne voi kuitenkin kierrättää monella lapsella. Kestovaipat ehtivät kokea kaikenlaista ennen kuin ne päätyvät kaatopaikalle.

Oman talouden pelastamisesta en sen sijaan ole varma. En ole laskenut, paljon kestovaippoihin on mennyt rahaa.

Kaikki vaipat olen ostanut kirpputoreilta tai Huuto.netistä vähän käytettynä tai uutena. Anoppi on neulonut villavaippahousuja, ja sain entiseltä työkaverilta muutamia harsoja ja kuoria.

Ennen suosimani Huuto.netin ohelle olen alkanut ostella vaippoja Facebookin Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon, (O)sta - (M)yy - (V)aihda -ryhmästä. Hinnat tuntuvat siellä olevan huokeammat kuin huutokauppasivustolla, jossa joku oli laittanut äitiyspakkauksessa olleen Myllymuksujen AIO-vaipan lähtöhinnaksi 22 euroa. En maksaisi, vaikka hyvä vaippa onkin.

Alan jo ymmärtää, millaisia vaippoja kaappiin kannattaa haalia. Raskausaikana vaan heitin kirpparilla kestovaipan koriin sen kummemmin miettimättä. Nyt tarkistan ainakin reisien kuminauhat. Niiden pitää joustaa, ettei mitään valahda lahkeesta.

Jälkiviisaana tajuan, että olen ollut vastasyntyneen vaipatuksesta ihan ulalla. Totta kai minun olisi pitänyt käyttää harson ja villahousujen yhdistelmää. Sen sijaan yritin ähertää jotain S-kokoisia taskuvaippoja. Taskuvaipat ovat nousseet suosikikseni, mutta niiden käyttö alkoi sujua vasta joskus ennen kolmea kuukautta. Silloin vauvan reisissä alkoi olla sen verran massaa, että ohivuodoilta vältyttiin.

Sulassa sovussa
Alussa sanoin meidän kestoilevan osittain. Öisin vauva uinuu kertakäyttövaipassa. Vanhempien unien takia olemme suosineet roskiin heitettävää versiota. Ehkä yökestoilua voisi kokeilla. 

Myös kotoa poistuttaessa olemme pukeneet kertakäyttövaipan, ja on siihen turvauduttu joskus kotonakin keskellä päivää. Onneksi aina ei tarvitse olla joko-tai.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tissit tiskiin vai vauvalle ruokaa

Joku imetti jollain yliopiston peruskurssin massaluennolla vuosia sitten. Sitä puitiin huolella. Sävy ei ollut myönteinen.

Imetti! Luennolla! ***** miten julkeaa! Ei siellä saa imettää! Pysyis kotona sen ******* pennun kanssa!

Minäkin paheksuin, vaikka en ollut edes nähnyt kyseistä tapahtumaa. Satapäinen luentoyleisö oli kätkenyt sisäänsä imettävän äidin. En varmaan ollut edes huomannut, että joukossamme oli imeväinen.

Nyt häpeän sitä, miten reagoin lastaan ruokkineeseen opiskelijaäitiin. En nähnyt mitään enkä tiennyt imetyksestä mitään. Silti minua muka häiritsi.

Toki imettää voi monella tapaa. Voi iskeä tissin tiskiin tai voi hoitaa koko syötön harson suojissa niin, ettei kukaan näe tissiä eikä vauvaa. On myös välimallin vaihtoehtoja.

Julki-imetys nousee aina toisinaan otsikoihin. Uutissivustojen keskustelut ovat synkkää luettavaa. Osa kommenteista lienee pelkkää provosointia, mutta osasta kuultaa puhdas ymmärtämättömyys pikkuvauvojen tarpeista.

Oli helppo jupista 19-vuotiaana opiskelijana, että luennolla imettänyt äiti olisi voinut ruokkia vauvansa etukäteen. Ehkäpä hän oli tehnytkin niin, mutta pikkuvauvat - kuten muutkaan ihmiset - eivät ole koneita.

Kun vauvalla on nälkä, sillä on nälkä. Nykyisin synnytyssairaaloissa ja neuvoloissa suositellaan lapsentahtista imetystä. Se tarkoittaa sitä, että vauva voi vaatia ruokaa noin 15 minuutin tai kuuden tunnin välein.

Varmaan useimmilla pienokaisilla on oma ruokarytminsä, mutta lapsilla on vaiheita. Sellaisia ovat tiheän imun kaudet, jolloin vauva ikään kuin tilaa maitoa kasvuunsa. Tilaus hoidetaan imemällä, kuinkas muuten.

Aluksi jännitin paljon julki-imetystä. Ajattelin, etten pystyisi siihen. Tytön ollessa ihan vastasyntynyt en uskaltanut imettää edes vieraiden läsnäollessa. Hautauduin makuuhuoneeseen imettämään, kun vieraat rupattelivat keittiössä tai olohuoneessa.

Pelkäsin, että ihmiset pahastuisivat. Pitää tonkin tossa imettää, hyi, toiset jupisivat kauhukuvissani. Suunnittelin ottavani kodin ulkopuolelle tuttipullon ja korviketta tai pumpattua maitoa.

Hehe, jep.

Nyt neljä kuukautta myöhemmin olen imettänyt tyttöä ties missä. Jossain vaiheessa rohkaistuin, enkä enää vajonnut imettämään makuuhuoneeseen vierailta piiloon. Piti valita, seurustelenko meille kylään tulleiden kanssa ja imetän, jolloin he saattavat pahastua. Vaihtoehtona oli imettää heidän läsnäollessaan, jolloin he myös saattaisivat pahastua.

Valitsin viimeeksi mainitun. Kukaan ei myöntänyt, että se haittaisi.

Arvatkaa, mitä tässä tapahtuu
Nyt vauvani on saanut maitoa niin huoltoasemalla, kahvilassa kuin ostoskeskuksen lastenhoitohuoneessakin.

Vessassa en ole imettänyt, vaikka monesti närkästyjät käskisivät julki-imettäjän sinne. En edes voi kuvitella, että imettäisin saniteettitiloissa. Ne eivät ole siistejä tai raikkaantuoksuisia paikkoja. Ennen kaikkea wc:n varaaminen parhaimmillaan yli puoleksi tunniksi tuntuu typerältä. Jono ihmisiä odottaisi oven takana, kun minä - imetän. Hei haloo.

Tyttömme suostuu syömään pullosta, joten periaatteessa voisin kuljettaa mukana hänelle korviketta tai pumpattua maitoa. Silloin pitäisi kuitenkin huomioida maidon säilyvyys, korvikemerkin sopiminen, pullojen ja maidon kuljetus ja syömävälineiden puhtaus. Maitoa ehkä pitäisi lämmittää jossain.

On aika paljon helpompaa tarjota maito suoraan rinnasta.

Avaa vaan paidan ja laittaa tissin suuhun. Siinä se on, vaikka vauva joskus rintaraivoaa.

Yhtään varsinaista imetyspaitaa en omista. Sen sijaan pukeudun aina niin, että imetys on helppoa. Laitan alle yleensä trikootopin, jonka voi tositoimissa vetäistä rintojen alapuolelle. Näin se jää suojaamaan mahaa. Päällimmäisen paidan taas nostan ylös. Näkyviin jää pienen pieni kaistale, josta vauva saa ruokansa.

Luultavasti nänni ei edes näy vauvan pään takaa. Se ei edes voi näkyä, sillä usein vedän koko komeuden päälle harson.

Tissit eivät ole tiskissä, mutta vauvan jalat saattavat näkyvät. Kyllä on julkeaa.

Kukaan ei ole ainakaan vielä tullut kommentoimaan. En ole edes huomannut, että kukaan olisi erityisesti jäänyt toljottamaan.

Imetyssuositukset ja ympäristön suhtautuminen imetykseen tuntuvat joskus olevan hieman ristiriidassa. Imetys voi olla hyvin sitovaa. Olen useammin kuin kerran kuullut jupinaa siitä, että tuore äiti linnoittautuu kotiin vauvan kanssa. Sitten jupistaan kuitenkin, jos uskaltautuu ruokkimaan vauvaansa kodin ulkopuolella.

Imetä, mutta älä siellä, äläkä täällä, mutta imetä silti, ja tee samalla jotain hyödyllistä yhteiskunnalle, mutta älä nyt herranjumala sentään imetä samalla.

Alussa mainitsemaani luennolla imettäjää en voi nyt kuin arvostaa. Hänellä oli pieni vauva ja silti hän opiskeli ärsyttävien ja itseään fiksuna pitävien räkänokkien kanssa. Kaikki katais-apusethan haluaisivat, etteivät fiksut naiset jäisi kotiäideiksi. 

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Äitiyslomasosiaalisuus

Kotipäivät eivät ole viime aikoina vaivanneet. Olemme olleet paljon menossa. Olemme tavanneet vanhoja äiti- ja vauvakavereita ja tutustuneet uusiin. Olemme käyneet perhekerhoissa ja muskareissa.

Kerroin syksyllä olevani ystävistäni ensimmäinen, joka saa lapsen. Olen sitä toki yhä, mutta nyt minulla on monta uutta äitituttua. Perheellistyminen on tuonut elämään uusia ihmisiä.

Pelkkä äitiys ei riitä yhdistämään, ovat monet sanoneet perhekerhojen karttamisen syyksi. Ei se riitäkään, mutta en ole etsimässä loppuelämän ystäviä. Tahdon seuraa tähän hetkeen, kun olen esikoiseni kanssa kotona. Tuskin kukaan töistäkään etsii ikuisia ystäviä, mutta joskus työkavereista tulee sellaisia.

Aika näyttää, ketkä äideistä jäävät ystävikseni. Toivottavasti edes joku jää. Ehkä tyttökin saa kavereita samalla.

Etukäteen pelkäsin, oltaisiinko äitiryhmissä tuomitsevia. En ole onnekseni vielä onnistunut törmäämään Vauva-lehden foorumin kaltaiseen ilmapiiriin. Sulassa sovussa ovat olleet niin täysimettäjät ja korvikeruokkijat kuin luomusynnyttäjät ja sektiolla lapsensa maailmaan pukanneet. On mielenkiintoista keskustella erilaisista tavoista olla vanhempi. Äitien ikähaitarikin tuntuu olevan laaja.

Muskarin ja perhekerhon lisäksi olen löytänyt seuraa myös Facebookin äitiryhmistä. Etenkin lasketun aikani ryhmäläisistä on tullut tuttuja. Samalla suunnalla asuvien kanssa on helppo järjestää tapaamisia verkon ulkopuolellakin.

Välillä olen tarkoituksella pitänyt kotipäiviä, ettei oma tai vauvan pieni pää mene täysin sekaisin. Nyt tosin kerhoissa alkaa kesätauko, ja toiset katoavat kesäksi kaupungista. Onneksi miehellä alkaa loma.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kukas siellä vaun... Haluaisitteko keskustella pelastuksesta?

Lastenvaunuja työntävä äiti on otollinen kohde erilaisille saarnaajille. Näin olen päätellyt, sillä sen verran monesti on kanssani haluttu viime aikoina keskustella henkimaailmasta.

Taktiikka on fiksu. Vauvan vaunut ovat oiva jäänsärkijä. Pysäytetään niiden työntelijä ja kysytään, kukas se siellä uinuu. Sitten saatetaan tiedustella uinujan ikää ja vähän rupatella vauvoista. Viimeistään sen jälkeen on jo luontevaa kysyä, tiedänkö pelastuksesta tai siitä, milloin kolmas maailmansota alkaa.

Vauvasta on helppo virittää keskustelu, sillä kukapa äiti ei tahtoisi puhua pienokaisestaan. Kun keskustelu on avattu, on helppo siirtyä astetta painavampiin aiheisiin.

Uusi maailmanhallitus tai seuraava kosminen aika ovat tosin ainakin minun äitipäälleni hieman liian raskaita aiheita. Joskus nuorempana olisin saattanut jopa jäädä keskustelemaan ja hieman väittelemäänkin, mutta nyt kiitän esitteistä ja jatkan matkaa. Olen ehkä tyhmentynyt ja laiskistunut, ja sitäpaitsi vauvani herää usein vaunujen pysähtyessä. Se ei aina ole kaunista kuultavaa.

Kulman takana heitän lehtiset roskiin. Mitä mieltä Jumala on tupakoinnista, erään kannessa kysytään. 

Hmm, enpä tiedä. Sen ainakin tiedän, ettei tupakka ole terveellistä. Se riittää.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Vauva-aika säilöön

Vauvan elämän ensimmäiset kaksi kuukautta ihmettelin, miksi kaikki valittivat vauvan vaatteiden jäävän heti pieneksi.

No niin no. Nyt tuntuu, että jotain jää pieneksi joka päivä.

Äitiyspakkauksen laatikkokin alkaa olla jo aika mini neljäkuukautisen nukkumapaikaksi. Sitä paitsi meillä ajauduttiin suosimaan perhepetiä.

Aiemmin olen heittänyt pieneksi käyneet vaatteet puolihuolimattomasti kaapin alahyllylle. Nyt aloin pakata niitä äitiyspakkauksen laatikkoon. Ei kai sitä enää muuhun tarvitse.

Mietin myöhemmin sijoituspaikan niille, jotka eivät mahdu sinne.

Tämä mekko on jo liian pieni. Sniff.
En ole vielä päättänyt, mitä teemme tytön vanhoille vaatteille. Meillä on säilytystilaa sopivasti, mutta sitä ei todellakaan ole liikaa. Näillä leveysasteilla neliöt ovat varsin hintavia. Kaikki mahtuu nyt. Sitten viimeistään tekee tiukkaa, kun pitää säilöä lapsen parin vuoden vaatteita, turvakaukaloa ja yhdistelmävaunuja.

Vaatteet ja tarvikkeet olisi helppo kierrättää mahdolliselle seuraavalle lapselle. Poika-rukka joutuisi kulkemaan melko vaaleanpunaisissa. Ei vaan huvita pitää laatikkoja varastossa jotakuta ehkä mahdollisesti joskus syntyvää sisarusta varten.

Eräs äitituttu oli myynyt lapsensa vaatteita, ja laittanut niistä saadut rahat tämän tilille. Se voisi olla hyvä suunnitelma. Vauvan saamien lahjojen myynti tuntuu jotenkin itsekkäältä, vaikka niistä ei suuren suuria summia tienaisikaan.

Pieniä vaatteita voisi myös lahjoittaa sairaaloille ja turvakodeille tai vaikka ulkomaisille lastenkodeille. En ole vielä selvittänyt, ketkä täällä ottaisivat vastaan vauvanvaatteita ja -tarvikkeita.

Pari kaikkein ihaninta lahjaa taidan kuitenkin säästää. Muistoksi saa jäädä ainakin mummin tytölle ennen tämän syntymää neuloma asu, ja toisen mummon tytön syntymän aikoihin ostama ihana pieni mekko.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Neljän kuukauden ikäinen vauva

Neljä kuukautta sitten kummastelin pienen pientä vastasyntynyttä. Tänään kävin hänen kanssaan neljäkuukautisten lääkärineuvolassa ja perhekerhossa.

Tänään painoa oli 5656 g ja pituutta 59,5 cm. Jos alussa kasvu oli verrattain hidasta, on se nyt suorastaan räjähtänyt. Painoa on tullut liki kilo kuukaudessa. Ehkä minäkin voin jo rentoutua ja uskoa, että hyvin se kasvaa. Tässä vaiheessa täysimetetyillä saattaa tulla notkahdus painokäyrään, mutta meidän tissitakiaisemme käyrä on nousussa.

Kiinteiden aloittaminen alkaa olla ajankohtaista. Suorittaja minussa tahtoisi imettää THL:n suosituksen mukaan puoleen vuoteen asti. Tämänpäiväisen neuvolalääkärin mukaan kaikkien olisi hyvä aloittaa maistelu jo neljäkuukautisena.

Ehkä me alamme maistella joskus kuukauden päästä. Kaikkein pahimpina tissitakiaisaikoina ajatus soseista tuntui ihanalta. Nyt niiden syöttäminen tuntuisi sotkuiselta ja vaivalloiselta.

Aina pitkän imetyksen syynä ei välttämättä ole lapsen paras. Sen syynä voi nähtävästi olla äidin mukavuudenhalu.


Elo vauvan kanssa muuttuu koko ajan entistä vastavuoroisemmaksi. Tyttö on edelleen varsinainen räpätäti, joka yrittää käydä kanssamme pitkiäkin keskusteluja. Ihmisten ohella hän yrittää jututtaa muun muassa hauskoja lampunvarjostimia, kahvikupin kuvioita ja lelujaan.

Ensimmäinen ääneennauru kuulttiin pari viikkoa sitten. Hersyvä hekotus kajahti ilmoille, kun mies leikki laittamalla nyrkit yhteen tytön kanssa. Sen jälkeen on naurattanut, kun minä laitoin pyykkiä koneeseen. Helistinkin on saanut osansa höhötyksistä.

Äitinä olen tullut aiempaa rennommaksi. En enää desinfioi kaikkea, mikä on vauvaan kosketuksissa. Nyt saa nauraa, mutta minä todella olen ollut pikkutarkka ja bakteerikammoinen. Nyt ei enää varmaan edes kannata, kun tyttö tarttuu kaikkeen ja maistelee kaikkea. Nam nam, harsoa ja nyrkkiä yhtäaikaa.

Ehkä olen saanut myös itseluottamusta. En enää pelkää, että vauva menee rikki. Onneksi hän alkaa olla jo aika jäntevä. Pää pysyy pystyssä hyvin.

Kasvaessa toki ilmaantuu uusia huolenaiheita. Nyt kääntyily sujuu näppärästi, joten tyttöä ei todellakaan uskalla jättää mihinkään reunalle yksin.

Niin äidin pikkuinen vaan kasvaa. Onneksi hän on vielä hyvin vauvamainen vauva.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tissitakiaisen maailma avartuu

Aion viedä roskat ulos eräänä talvisena iltana, kun olin tuore äiti. Tunnit kuluivat, ja ennestään täysi roskapussi kasvoi muutamalla vaipalla. Minä en päässyt mihinkään, koska vauva söi. Söi. Söi. Söi vähän edelleen.

Minulle vauva-arjen kaikkein suurin yllätys oli imetyksen sitovuus. Meille ilmeisesti siunattiin nälkäinen yksilö, joka oli rinnalla tuntikausia. Haaveilin kiinteiden aikaisesta alottamisesta ja kuuntelin epäuskoisena, miten jonkun vauva saattoi syödä vain kymmenen minuuttia kerrallaan. Minun vauvani olisi syönyt vaikka kymmenen tuntia putkeen.



Vauvoilla on vaiheita, kuten sanotaan. Ensi viikolla tissitaikiaseni täyttää jo neljä kuukautta, eikä häntä ole enää ehkä kuukauteen voinut luonnehtia takiaiseksi. Maito kiinnotaa edelleen enemmän kuin mikään muu, mutta hänen kuukausia vanhassa elämässään on jo muita mielenkiinnonkohteita. On leluja, lamppuja ja ihana jumppakaari.

Vauvan rinnalla viettämien tuntien väheneminen tuntuu vapauttavalta, mutta pienoinen haikeus on herännyt. Nyt voin kipaista jo roskakatosta pidemmälle, jos maltan. Kohta vauvakin kipittää ties minne.

Tuntikausien vauvansyöttöhetket ovat sitovia, mutta toisaalta ne ovat ihanaa rentoutumista. Saa kaivautua sohvannurkkaan tai sängylle vauvan kanssa. Samalla saa selata nettiä puhelimella tai tabletilla, lukea kirjaa tai tuijottaa televisiota.

En tosin tiedä, miten tissitakiaisen saaneet monen lapsen vanhemmat selviävät.

Enää korkeintaan muutaman kuukauden pieni takiaiseni saa kaiken ravintonsa minusta. Sitten hän maistelee jo kaikkea muuta. Maailma avartuu vähitellen, vaikka siltä ei muutama kuukausi sitten tuntunut.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Hyvät sokerit

Olen varmaan aina ollut helposti sokerihumaltuva. Havahduin tähän piirteeseen lukiossa. Kouluruokalan jälkiruokana tarjoillusta makeasta omenapaistoksesta tuli huono olo. Väsytti, pyörrytti ja teki mieli jotain suolaista. Keskittyminen oli vaikeaa, ja vähän kiukuttikin.

Varsinainen sokeri on kaikkein pahinta, mutta mikä tahansa nopeita hiilareita sisältävä aiheuttaa huonon olon. Pasta patongilla ja viinilasillisella on herkkua, mutta sellaisen aterian jälkeen menen kaikkein mieluiten päiväunille.

Raskauden sokerirasituskokeessa minulla oli yksi arvo koholla, mikä ei yllättänyt. Yksikin liian korkea arvo kokeessa tarkoittaa raskausdiabetesdiagnoosia. Sain neuvolasta verensokerin mittausvälineet, käskyn seurata sokereitani ja ruokavalio-ohjeet.

Sain mittaamalla pääasiassa vain hyviä arvoja. Muutaman kerran hiilaripitoisen aamiaisen jälkeen sokeri oli lähellä raja-arvoa. Irtokarkeilla mässäilyn jälkeen sain arvoksi 7, kun lukeman pitäisi olla alle 7,8.

Radin toteamisen jälkeen en muuttanut ruokavaliotani olennaisesti. Vaaleat viljat ja sokeriset herkut jätin pääasiassa pois.



Ruokailun rytmittäminen oli kaikkein suurin muutos. Ennen saatoin syödä aamupalan, runsaan lounaan, jotain välipalaa illalla - ja siinäpä se. Saamieni ruokavalio-ohjeiden mukaisesti nautin aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Tuntui, että koko ajan olisi ruoka-aika.

Runsaalta tuntuvasta syömisestä huolimatta painoni ei noussut rasituksen jälkeen kuin kilon. Siihen saattoi olla syynä myös se, että alku- ja keskiraskauden väsymyksen ja pahoinvoinnin kaikottua jaksoin liikkua. En vähättelisi säännöllisen syömisenkään vaikutusta jaksamiseen.

Monelle raskausdiabetes tuntuu olevan järkytys. Minusta taas oli vaan hyvä tietää, ettei kehoni tuota tarpeeksi insuliinia.

Luonnostelin tämän tekstin ennen synnytystä. Tarkoitus oli julkaista tämä loppuraskaudessa, mutta sitten loiskahti saavillinen lapsivettä. Siihen päättyi se raskaus ja sokerien mittailu.

Vauva oli syntyessään ihan keskikokoinen, joten sokeribabyä en ollut kasvattanut. Hänen verensokeriaan seurattiin sairaalassa ollessamme sekä ennenaikaisuuden että radini takia. Lukemat olivat muutamaa alhaista arvoa lukuunottamatta hyvät, joten sokerieni heilahtelu ei onneksi ollut aiheuttanut vauvalle haittaa.

Verensokerimittarin sai neuvolasta omaksi. Synnytyksen jälkeen olen joskus mittaillut huvikseni, ja arvot ovat olleet erinomaiset. Ne ovat saattaneet olla hieman alemmat kuin raskausaikana. En ole piikättänyt sormenpäitäni niin usein, että voisin sanoa arvojen varsinaisesti laskeneen.

Olen edelleen tarkkaillut ahmaisemieni hiilihydraattien määrää ja pyrkinyt syömään säännöllisesti. Elämä on todella paljon helpompaa, kun verensokeri ei poukkoile.

Kun sokerit ovat kunnossa, ei kulje kuin sumussa. Ei väsytä tai ole keskittymisvaikeuksia. Ne toki kuuluvat elämään, mutta minulla on ainakin joskus ollut oudon pökkelö olo ihan verensokerin heilahtelun takia.

Mikä parasta, huolehtimalla verensokeristaan pienentää riskiään sairastua kakkostyypin diabetekseen. Sukurasite ja raskausdiabetes ovat sysänneet minut riskiryhmään. Sen takia haluan huolehtia itsestäni.