torstai 29. toukokuuta 2014

Anna tilkka maitoasi



Äidinmaidonluovuttajia kaivataan lisää, on saanut monesti lukea uutisista kuluneen alkuvuoden aikana. Niin, uutisista on saanut lukea - neuvolan seinällä ei ole osunut silmiini lappuja äidinmaidonluovutuksesta, vaikka olen ollut parhaassa maidonluovutusvaiheessa vielä puolitoista kuukautta sitten. Ainakin HUSin sivujen mukaan luovuttajan synnytyksestä saa olla kulunut korkeintaan kaksi kuukautta.

Muistan, että tuoreena äitinä näin sairaalan seinällä lapun maidonluovutuksesta. Maitoni ei silloin ollut vielä noussut kunnolla, ja vauvani sai ennenaikaisuutensa takia luovutettua lisämaitoa. Vilkaisin lappua ja mietin hormonipäissäni, että eipä maitoa nyt varmaan luovutettavaksi riittäisi. Hyvä, jos sillä saisi oman jälkeläisen ruokittua, puhisin.

Maitoa on sittemmin riittänyt, suorastaan tulvinut. En saa pumpattua litroja, mutta muuten sain pelkästään maidonkerääjillä kartuettua tytön alkuvaiheessa tarvitsemat lisämaidot päiväksi. Pakastimessamme on hylly täynnä äidinmaitoa.

Ehkä voisinkin luovuttaa vauvan eliksiiriä, mutta havahduin liian myöhään. Kaksi kuukautta synnytyksestä meni jo.

Luovutuksesta voisi informoida jo ennen synnytystä, vaikka perhevalmennuksissa. Silloin varoaika ei valuisi maitona viemäriin.

Mietin, miten palkitsevaa luovutus olisi. Siitä maksetaan, mutta korvaako vajaa 20 euroa litralta kaikkea pumppaamista, pullojen desinfiointia ja maidon mahdollisia kuljetteluja? Jossain vaiheessa pumppasin tytön tarvitsemat lisämaidot. Silloin tuntui, että sain koko ajan olla joko pumppailemassa tai imettämässä.

Toisaalta, ehkä luovutusta ei ole hyvä ajatella tienaamisena. Sillä ei kaiketi rikastu, mutta se on upea mahdollisuus antaa kaikkein parasta ravintoa pienen pienille vauvoille.

Meidänkin tyttömme sai ennenaikaisena vastasyntyneenä luovutettua maitoa. Ehkä seuraavalla mahdollisella raskauskerralla olen tietoisempi ja lahjoitan tilkan maitoani, jos se on mahdollista.

Antaako kukaan teistä äidinmaitoa sairaalaan?

tiistai 27. toukokuuta 2014

Jos vauva sairastaisi

Onkohan meidän vauva vilustunut, huolehdin synnytysosastolla päivän vanhana äitinä. Vauva pärski, joten huoli heräsi. Kätilö ei onneksi nauranut kysymykselleni, jonka tyhmyyden tajuan vasta nyt. Ihan normaalia se on, vauvan hengitystiet puhdistavat itseään, hän vakuutti minulle.

Tyttömme ei ole ollut vielä kertaakaan sairaana, vaikka olen diagnosoinut hänellä yhtä ja toista. Nenästä pursunnut "räkä" on osoittaunut maidoksi, ja keuhkotautia tai vähintään flunssaa muistuttava rohina on ollut viattomasti maidon aiheuttamaa. Oudot jätökset vaipassa eivät olekaan olleet tappavaa ripulitautia.

Imetyksen sanotaan suojaavan taudeilta. Ehkä siinä on jotain perää, sillä sairastamani flunssa tai oksennustauti eivät kumpikaan tarttuneet tyttöön. Onneksi.

Sairautta epäillessä ei koskaan pitäisi etsiä googlesta yhtään mitään, ainakaan ilman lähdekritiikkiä. Olen monesti huolestunut omista oireistani aivan turhaan. Samoin olen viettänyt varmaan tunteja tutkien tytön oireita.

Tänään googlettelin väsynyttä vauvaa. Hakutulosten mukaan kuolema saattaisi kolkutella ovella. Etsin jo terveysneuvonnan numeroa, kun iloisesti höpisevä vauva heräsi uniltaan. Hän ei enää vaikuttanutkaan sairaalta.

Osittain hysterisyyteni on varmaan perittyä tai varmaan lähinnä opittua. Äitini oli kerran varma, että minulla on umpisuolentulehdus. Vatsakivun syyksi paljastui mummolla vietetyt lettukestit.

Huh huh. Mitenhän tolaltani olen, kun vauva sairastuu ensimmäisen kerran. Usein pelkään, etten huomaa jotain oiretta. Kauhistuttaa ajatus siitä, etten tajuaisi lapseni hengenvaarallista sairautta.

Ehkä kaikki menee hyvin. Yritän muistuttaa itselleni, että todennäköisesti jälkeläiseni hengittää pidempään kuin minä. Lisäksi on antibiootit, lääkärit ja rokotukset.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Mrs. Who

 Hääsesonki alkaa kuumentua. Mekin menimme naimisiin liki kolme kuukautta sitten, joskin ilman varsinaisia häitä. Päätöksemme jättää juhlinnat väliin oli ehdottomasti hyvä, ja tekisin kaiken uudestaan samoin. Olen silti hieman sitä mieltä, että ihmiset taitavat sittenkin tarvita siirtymäriittejä.

Muutin rouvaksi tullessani sukunimeni. Sitä ei huomaa muualta kuin ovestamme ja muutamista etukorteistani, sillä saatan edelleen esitellä itseni tyttönimelläni. Se tulee luonnostaan, mikä ei varmaan ole ihme. Elinhän vanhalla sukunimelläni yli neljännesvuosisadan. Sen nimen opin kirjoittamaan ontuvin harakanvarpain ja sillä opin vastaamaan puhelimeen.

Uusi nimeni on koko perheemme yhteinen, mikä tuntuu helpolta ja hyvältä. Kun varaan lapsellemme jotain, muistan usein esitellä itseni oikein. Sen huomaaminen oli hassua. Liitän nimen perheeseen, mutta en liitä sitä välttämättä itseeni.

Rouva... kuka?
Nimidementiaa helpottaa tietysti se, että äitiyslomailen kotona. Työssäni nimeni oli jatkuvasti esillä. Sen takia tahdoin venyttää naimisiinmenoa äitiysloman alkuun asti, mutta se on jo toinen tarina.

Välillä mietin, olisivatko kunnon häät tehneet nimen omaksumisesta helpompaa. Kokisinko nykyistä konkreettisemmin siirtyneeni toisennimiseksi?

En toki välttämättä kokisi. Kun on ollut monta vuosikymmentä joku, kestää tottua johonkin toiseen.

Minä olen edelleen minä, uudella sukunimellä vaan. Pitäisi siis mennä passikuvaan, jotta saisi viralliset kortit uudella nimellä. Helpottaisi muun muassa äänestämistä...

torstai 22. toukokuuta 2014

Vauva reppuun

Tyttömme on tähän asti köllinyt onnellisena vaunuissaan. Hän on aina vaipunut uneen viimeistään kotipihalla.

Nyt alkaa ilmeisesti maailma kiinnostaa. Vaunuissa ei niin vaan nukuta. Siellä tulee helposti itku, ja ympäristön katselu sylissä rauhoittaa.

Kantaminen on aika rankkaa ilman apuvälineitä. Meillä on yksi kantoväline, Hug-a-bub-liina. Liinan sitominen tuntuu kuitenkin hankalalta. Siltä se vaikuttaa varsinkin paikassa, jossa vauva olisi kiva saada vaunuista katselemaan ilman hirveää säätöä.

Joskus ajattelin, että olisin reipas kantoliinaihminen. En taida olla. Kärsivällisyys ja näppäryys loppuvat kesken, ja sitten vauvalta menevät hermot.

Harjoittelu auttaisi, ehkä, mutta ajattelin kysellä kokemuksianne kantorepuista. Manduca, Tula tai kenties Stokke? Mikä teillä on? Mikä toimii? Mitä reppua ei olisi kannattanut kokeilla?

Haussa on helppokäyttöinen ja tukeva reppu. Kantajina olisivat lyhyehkö nainen ja keskimittainen mies.

Suositelkaa!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kotiäiti sairastaa

Entisessä elämässä en ollut juuri koskaan sairas. Jotain pientä flunssaa yritti joskus tulla, mutta se meni nopeasti ohi.

Viime viikolla olin flunssassa. Kuumemittari näytti korkeita lukemia. Olo oli aika heikko. Jos olisin ollut vielä töissä, olisin ollut sairaslomalla.

...mutta ei siinä vielä mitään! Viikonloppuna vietimme tyttömme tervetulojuhlia. Kiitokset kokille, hehe: ehkä puolet vieraista sai joko oksennustaudin tai flunssan. Minulle tuli tietysti ensiksi mainittu.

En kerro enempää, kuin että kauheaa oli. Oli hirveän kauheaa hoitaa imeväistä ja sairastaa oksennustautia, kun mies oli töissä. En tahdo tietää, millaista se olisi yksinhuoltajana tai monen lapsen äitinä. Hatunnostot siis vaan heille!

Vaatimattomalla kokemuksella muutama sananen pienten vauvojen oksutautisille äideille:

  • Oksennustaudissa saa imettää. Muista juoda runsaasti! Maidontulo voi kärsiä hieman, mutta palannee normaaliksi parannuttuasi. Minulla maidontulo tyrehtyi ehkä tunniksi, mutta sen jälkeen virtasi taas entiseen malliin.
  • Äidinmaidon välityksellä vauva saa vasta-aineita sairastamaasi tautiin. Onneksi vauvallamme ei vielä ole ollut kumpaakaan tautia. Tähän väliin pitää toki koputtaa puuta.
  • Muista toki käsihygienia!
  • Yritä päästä helpolla. Itse esimerkiksi siirsin hoitoalustan sängylle ja vaihdoin vaipat siinä. Onneksi imettäessä voi nukkua...
  • Älä asu kylpyhuoneremotoitavassa kodissa (kuten me. Onneksi silti vuokrasimme varakodin remontin ajaksi.)
  • Pidä huoli, ettei puolisosi sairasta samaan aikaan (no, ei minun jälkeenikään sairastaminen kivaa ole).



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kolme kuukautta vanhat vauva ja äiti

Olen tänään, äitienpäivänä, ihmetellyt vauvaani tasan kolme kuukautta.

Kahden ja kolmen kuukauden välillä hän tuntuu kehittyneen harppauksin. Hän on jo kiinnostunut muustakin kuin maidosta ja nukkumisesta. Pää pysyy pystyssä, ja hymyjä satelee. Pikkuvauvasta on tullut melkoinen räpätäti.

Oikea nyrkki on löytynyt, ja sitä on kiva maistella. Kyljelleen kääntyily luonnistuu. Kerran on käännytty vatsalta selälle, mutta se taisi olla vahinko.

Mitoista en osaa vielä sanoa, sillä neuvola on tiistaina. Viimeeksi kävimme siellä kuukausi sitten. Alun viikottaisten painokontrollien jälkeen tauko tuntuu oudolta.

En ole enää huolissani painonnoususta tai sen hitaudesta, vaikka en tiedäkään tämän hetkisiä mittoja. Vaatteet ovat hyvä mittari koon muutoksen arvioitiin. Pääasiassa käytämme tällä hetkellä kokoa 56. 50-senttiset alkavat olla turhan tyköistuvia. Koon 44 pikkuvauvavaatteet on jo todettu auttamattoman pieniksi.

Höö vaan mummille!
 Luin joskus jostain (luotettava lähde, heh), että elo vauvan kanssa alkaa helpottua kolmen kuukauden jälkeen. Hmm. Mitenhän superhelpoksi tämä sitten muuttuu?

Vauva nukkuu öisin mainosti. Hän sammahtaa yhdentoista ja puolenyön välillä ja herää aamupäivällä yhdentoista jälkeen. Toki välissä syödään muutamaan kertaan, mutta syötöt ovat lyhyitä, eivät mitään maratonimuja.

Pitkien yöunien varjopuolena taas hän ei nuku päiväunia. Vaunuissa ja autossa hän vaipuu uneen heti, mutta kotona ei välttämättä uni tule. Päiväunien aikaan saisin itse tehdä jotain, mutta onneksi vauva jaksaa jo tarkkailla äidin touhuja ainakin noin varttitunnin pätkissä.

Elämä tuntuu muuttuneen helpommaksi jo siksi, että vauva on kiinnostunut muustakin kuin syömisestä. Imetyksen sitovuus yllätti. Joskus kirosin iltoja, jolloin tissitakiainen ei päästänyt minua edes viemään roskia. Nyt useimpina iltoina saisin viedä vaikka pullot kauppaan, kun vauva tahtoo ihmetellä lelujaan tai seurustella isänsä kanssa. Kaikella on siis aikansa, vaikka meillä edelleen viihdytään syömässä aika pitkään.

Alan vähitellen luottaa siihen, että ehkä jälkeläiseni hengittää, vaikka en koko ajan tarkistakaan. Joskus pitää silti kokeilla, ihan vaan varmuudeksi. Sen verran tuore äiti vielä olen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidiksi haluaville! <3


tiistai 6. toukokuuta 2014

Ensimmäisen maailman ongelma

Olen tainnut tajuta, miksi olen pitänyt vauva-ajasta niin paljon. Jos hyväunista vauvaa ei lasketa, syy on ilmeinen. Ovesta pääsee melkein suoraa sivistyksen pariin. Treffeille! Kauppaan! Kerhoon! Vaunuilijoita tapaamaan!

Nyt olemme remonttievakossa paikassa, jossa ei oikestaan tee mitään ilman omaa autoa. Lähin ruokakauppa on seitsemän kilometrin päässä. Muihin palveluihin on noin 1,5 tunnin bussimatka. Pysäkki ei ole ihan asumuksen vieressä. Sinne saa taivaltaa hiekkatietä. Ei ole niin kiva meidän vaunuilla.

Ai niin, ja mies on tietysti ainoalla autollamme töissä. Asumuksessamme ei ole nettiä. Telkkarista tulee samat uusinnat päivästä toiseen.

No... onneksi on kirjoja. Ja vauva. Onhan tämä vähän ensimmäisen maailman ongelma.

Oi remontti, valmistu jo.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Aina voi jotain tehdä toisin



Maha! Potkut! Sairaala! No se sairaalakassi!

Nostalogiaryöppy täytti mieleni, kun kaivelin blogini arkistoja. Kovin kaukaisia alkuajan tapahtumat eivät ole vielä. Ei niistä ole edes vuotta.

Aika paljon on silti tapahtunut. Enää en luojan kiitos kärsi kestokuvotuksesta enkä enää iltaisin tunnustele pieniä potkuja. Nyt lähes kolmekuukautinen vauva toljottaa lattialla lelujaan. Vielä hän ei tartu niihin, mutta ehkä jo pian hän saa niistä otteen.

Nostalgian ryöpytessä aloin miettiä, mitä tekisin mahdollisella kakkoskierroksella toisin.

Kirjoitin ensin uusintakierroksella, mutta muutin sen. Ei elämässä tule uusintoja. Jos olen vielä raskaana, on eri elämäntilanne ja eri henkilö mahassa. Se tuntuu muuten aika hassulta. Mahassa olisikin joku muu kuin meidän tyttömme. Hmm, ehkä en ole valmis raskaus numeroon toiseen ihan vielä.

Tätä voisin kuitenkin tehdä toisin:

- Pakkaisin jonkinnäköisen sairaalakassin. Tekisin sen aiemmin kuin kello 05.30 raskausviikolla 35+6, kun savillinen lapsivettä loiskahti lattialle.
Kassiin ottaisin ainakin kameran, laturit, jotain lukemista, imetysrintsikat ja tossut.
Kertakäyttöliivinsuojia, jättisiteitä, verkkoalkkareita ja mukavat mutta rumat vaatteet sai sairaalastakin.

- Nauttisin sairaala-ajasta sydämeni pohjasta. Oli ihanan helppoa, kun haki vaan ruuan kärrystä ja heitti (sairaala)vaatteet pyykkikoriin. Kotiin pääsee aina joskus. Todennäköisesti synnytysiässä oleva ei jää kroonikko-osastolle.

- Kävisin varmaan jossain kunnallisen ultria tarkemmassa skannauksessa. Nyt ajattelin, että yksityisen ultrat ovat turhia. Toisella kierroksella lienen jo hieman tietoisempi siitä, mitä kaikkea yllätyksiä voi tulla. Minulla esimerkiksi napanuora ei ollut ollenkaan istukassa kiinni, vaan se nökötti kalvoissa. Siitä ei kai - tai toivottavasti - aiheutunut mitään vahinkoa, mutta mielenrauha, oi se mielenrauha...

- Tiedostaisin, että raskaus voi päättyä hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa. Vauva voi saapua etuajassa, vaikka ennakoivia merkkejä ei olisi. Joskus haikaralle iskee lukihäiriö.

- En salailisi raskautta niin pitkään. Ei se ole mikään peiteltävä mysteeri. Jos paksuuteni kiukuttaa jotakuta, ei voi mitään.
Ei se muuten edes kovin montaa kiukuttanut. Pari vähän outoa kommenttia sain ja pari tyyppiä taisi kadota, mutta ehkä sellaisten sietääkin mennä.

- Valmistautuisin imetykseen hankkimalla tykötarpeita. Ei ole kiva shoppailla pumppuja, liivejä ja suojia, kun kotona on mahasta juuri poistunut pienokainen.
Tietäisin, ettei maidon nousuun tarvita vauvan eliksiirin valuttamista raskausaikana. Minulta ei odottaessa tullut maitoa muutamaa säälittävää mysteeritippaa enempää. Nyt kolme kuukautta synnytyksestä maitoa tulvii edelleen.

- Hankkisin pieniä vauvanvaatteita. Minulle sanottiin monesti, ettei koon 50 vaatteita välttämättä edes tarvitse. Nojoo, meidän pian kolmekuukautinen käyttää niitä vielä. Jotain on tosin jo saanut pakata pienten vaatteiden laatikoihin.

- Olisin onnellinen ja nauttisin pienestä mahamyllääjästä. On ihmeellistä, millainen yhteys pieneen sikiöön voi olla. Voi herkistyminen sentään!