tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kauhea kiire kotona oleilijalla

Ennen naureskelin itseään kiireiseksi kutsuville kotiäideille. Miten jollain muka voisi olla kiire, vaikka olisi vaan kotona, hah hah haa! Opettelisivat, mammat, priorisoimaan, ajattelin.

Nyt huvittaa ja hävettää ajatteluni. Ei minulla ole samoin kiire kuin työssä tai opiskelussa, mutta ei kuusiviikkoisen kanssa kotona olo täysin leppoisaa ole.

Elävä esimerkkiaamu meiltä:

Meillä on neuvola-aika aamupäivällä. Herään vauvan ähinään; syötän häntä, kunnes hän nukahtaa taas; syön itse aamupalan. Mies on lähtenyt jo aiemmin töihin. Meidän pitää olla menossa 45 minuutin kuluttua.

Hyvin ehtii. Ainakaan entisessä elämässäni ei kiire olisi iskenyt.

Ajattelen syöttää vauvan vielä pikaisesti, koska aamuinen imetys jäi tavallista lyhyemmäksi. Paitsi että vauva nukkuu eikä oikein innostu. Ei se mitään. Ehdinpä valita rauhassa itselleni vaatteet.

Paitsi että silloin vauva alkaa huutaa. En löydä itselleni sopivia housuja, koska kaikki ovat pesussa.

Imetän hetken. Äänistä päätellen vauva tekee monsterikakan. Ajattelen vaihtaa hetken kuluttua vaipan ja laittaa vauvalle päivävaatteet.

Syötän vielä hieman, ja vauva imee onnellisena puhtaassa vaipassa. Huomaan, että vauvan potkuhousujen lahkeessa on jotakin märkää. Jaahas, vaihdetaan vaippa ja vaatteet taas.

Vauvalta tulee hoitopöytäkakka. Sitten hän puklaa juuri vaihdetulle puhtaalle bodylle. Sillälailla.

Huomaan, että meillä alkaa jo olla aika kiire. Itse olen vielä yöpaidassa.

Laitan vauvalle ulkovaatteita. Hän hamuaa rintaa ja huutaa. Puen nopeasti ensimmäisenä löytyneet vaatteet itselleni. Trikoopaita ja raskaushousut, niillä mennään.

Isken vauvan vaunuun, ja puen itselleni takin. Suosikkihanskat ovat hukassa, mutta olkoon. Heitän laukkuun avaimet ja puhelimen ja säntään vaunuineni rappukäytävään.

Kun tilaan hissiä, tajuan hirveän unohduksen. Vauvan neuvolakortti jäi! Kiidän hakemaan sen työpöydältä.

Tajuan, että emme voi hidastella matkalla, jos haluamme olla ajoissa. Harkitsen jo laittavani vauvan turvakaukaloon ja hurauttavani autolla.

Työnnän vaunuja rivakasti kohti neuvolaa. Vauva nukkuu onnellisena kopassaan, ja minä olen hiestä märkä.

Olemme neuvolassa juuri kriittisellä kellonlöymällä. Paitsi että terveydenhoitajamme on 15 minuuttia myöhässä. Vauvalle iskee hamuilu ja nälkäkiukku. Julki-imetän. Paitaani ilmaantuu märkä läntti.

Millaistahan lähtö olisi useamman pikkuisen kanssa?

4 kommenttia:

  1. Hahaa, niin tuttua! Mutta se alkaa helpottamaan kun rytmi löytyy, syödään säännöllisesti ja sitä kakkaa ei tule kaksikymmentä kertaa päivässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä tietää! En tajua, miksi lahjekakka ja bodypuklu tulevat aina silloin, kun pitäisi lähteä :D

      Poista
  2. Oivoi mikä aamu ! :D Toi on muuten ihan hirvittävän ärsyttävää kun ite juokset tukka putkella jonnekin ollaksesi ajoissa ja se toinen osapuoli on sitten ihan kunnolla myöhässä -_-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tänään sujui neuvolaan lähtö hieman mallikkaammin :D Ja sanopa muuta!

      Poista