sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Toisenlainen raskaustesti

Vauva-lehden raskaustestejä on ollut mukava lukea niin lehdestä kuin blogeistakin. Sen tekeminenkin oli oikein hauskaa. Tänään raskausviikkoja on 34+5, ja oli kiva luoda katsaus menneisyyteen. Testissä tosin joutui miettimään synnystäkin, jossa riittää minulle vielä opittavaa ja ihmeteltävää.

Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
En sanoisi, että minulla on ollut uusia intohimoja. Jossain vaiheessa tosin raportoin tännekin meetvursti-himostani, joka onneksi meni varsin pian ohi. Alkuraskaudessa teki mieli kirpeitä karkkeja, kirpeitä omenia ja lihapasteijoita. Kaikki ne maistuvat normaalistikin, vaikka eivät herätä mitään pakko saada -tunteita.

En ole aiemmin ollut mikään makean ystävä, mutta makeat herkut ovat raskausaikana maistuneet selvästi aiempaa paremmin. En ole ennen tiennytkään, että suklaa voi olla niin hyvää! Aiemmin olen ajatellut olevani epänaisellinen, koska en ole ollut mikään suklaan rakastaja. Onneksi radi hieman hillitsee popsimista.

Ehdoton inhokki on sen sijaan ollut sipuli. Nyt alan vähitellen sietää sitä kypsennettynä, mutta raaka sipuli saa edelleen yökkimään. Vielä puolen välin tienoilla oksensin ravintolassa, kun olin unohtanut tilata ruokani ilman sipulia. Myös ensimmäinen raskausoksennukseni aiheutui niinkin ällöttävästä kuin sipulin ajattelemisesta.

Aiemmin olen suhtautunut sipuliin aika neutraalisti. Se ei ole suosikkielintarvikkeeni, mutta ei se nyt oksetakaan.

Tarkoitettiinko tällä siis ruokaa vai muutakin? Jos ruuasta ei puhuta, inhokikseni on tullut myöhään valvominen. Ei vaan jaksa. Intohimona on kaikenlainen ekoilu.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Olen monesti nähnyt unta, jossa joku tunkeutuu meille ovesta. Se tuntuu ihan loogiselta raskausunelta, vaikka hieman huvittaakin. Ei tarvitse olla uniekspertti ymmärtääkseen raskauden ja kotiin tunkeutumisen yhteyden.

Salasin töissä raskauteni mahdollisimman pitkään.
Alussa minulta kyseltiin jatkuvasti, aionko jatkaa ensi vuonna. Hah hah hah hah haa... Mutisin jotain epämääräistä, koska raskauteni oli niin alussa. En ollut vielä edes käynyt yhdessäkään ultrassa.

Virallisesti kerroin viikolla 15. En tiedä, onko se kovin myöhään. Kukaan ei ainakaan jälkeenpäin motkottanut myöhäisestä kertomisesta.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
En ole mittailut. Valokuvia on tullut otettua. Vauvablogi on siitä kiva harrastus, että tänne tulee dokumentoitua mahan kasvua.

Nyt muuten naurattaa kaikki "mahan vaatimaton ensiensiintyminen"- ja "maha kasvaa" -kuvat. Aika vaatimaton ensiesiintyminen on tosiaan ollut.
34+3

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Hahhahahhah, no en ole! Alkuun rinnat kasvoivat, mutta nyt mahan kasvettua ne näyttävät hyvin pieniltä. En ole kokenut itseäni mitenkään vastenmieliseksi, mutta seksipommeus on tästä olemuksesta kaukana.

Olen aina ollut onnellinen kapeasta vyötäröstäni, mutta nyt se on ymmärrettävästi laajentunut. No, ehkä se palautuu vielä. Jos ei, sitten olen onnellinen hieman paksumpana.

Muutenkaan en ole ollut mitenkään erityisen hehkuva odottaja. Naama ei onneksi enää kuki niin pahasti kuin alku- ja keskiraskaudessa.

Pesänrakennusviettini on herännyt.
Osittain sanoisin niin. Minusta on ollut paljon tarkempi siivooja ja nautin nykyisin hirveästi kotona hääräilystä. Pyykinpesu on parasta!

Olen pelännyt ja murehtinut kaikenlaista.
Olen luonnollisesti pelännyt ja murehtinut aika paljon. Toisaalta varsinkin alkuraskaudessa olin jopa hämmästyttävän rauhallinen. En osannut tosissani pelätä keskenmenoa. Ajattelin, että sitten vaan käy niin, että se on sitten varmaan ollut tarkoituskin. Varsinaisesti aloin kiintyä vauvaan joskus niskaturvotusultran ja liikkeiden tuntemisen jälkeen.

Moni on toki murehdittanut, kuten talous, parisuhde, synnytys ja vauva-aika. Aika monen murheen olen huomannut olleen täysin turha. (Tästä voisinkin tehdä kokonaisen postauksen.)

Itkeskelen katsoessani televisiota.
En ole ollut mikään itkuiita, mutta itken normaalia helpommin. Varsinkin kaikki lapsiaiheinen liikuttaa. Nyyh!

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Rakenneultrassa vauva näytti tytöltä. Eihän se toki varmaa ole. Minulla on ollut koko raskauden ajan vahva tyttöolo, mutta ensi kuussahan (!!!!) sen viimeistään näkee.

Vauvan vaatehyllyillä on jo aika paljon hempeitä pastellisävyjä ja pieniä mekkoja. On siellä vaaleansinistäkin ja jopa yksi autokuvioinen body. Tyttövaatteet sitten varmaan säästyvät odottamaan, olisiko mahdollisella seuraavalla lapsella kaksi X-kromosomia. Ne voivat myös päätyä lahjaksi jollekulle pikkuneidille.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Onneksi toistaiseksi vielä olen nopeampi kuin suurin osa mummoista. Katsotaan, miten on kuukauden päästä. Silloin olen tosin jo saattanut synnyttää, mutta en välttämättä ole mummoja nopeampi.

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
Stressiä en vielä sanoisi tunteneeni. Olen hieman huolissani, jos imetys ei onnistuisikaan. Aion ainakin yrittää.

Moni on jo puolivälistä asti raportuinut vuotavista rinnoista. Minä olen tällä viikolla, 35. raskausviikolla huomannut ehkä erittäväni minimaalisia tippoja jonkinnäköistä esimaitoa. Ehkä maito silti nousee normaalisi synntyksen jälkeen, vaikka ei meijeriä olisi odotusaikana toiminutkaan.

Hyvä äiti on kotona pitkään.
En pidä hyvän äitiyden mittarina kotonaolon kestoa. Tahtoisin tehdä töitä kotona freelancerina/yrittäjänä (ja ehkä viimeistellä graduni, krhm) melko piankin vauvan syntymän jälkeen. En ole vielä tehnyt mitään tarkkaa suunnitelmaa. Katsotaan sitten, miten vauva-arki lähtee sujumaan.

Päivähoitoon viemisestä en vielä osaa sanoa. Saatan olla kotona vielä vuoden päästä, mutta yritän varmaan jotenkin yhdistää työt ja kotihoidontuen.

Tiedän, miten haluan synnyttää.
Jos vauva on sopivan kokoinen ja oikein päin raivotarjonnassa, tahdon synnyttää alakautta. En kuitenkaan ole sektiokielteinen enkä varmaan tahtoisi yrittää pusertaa perätilaista tai yli neljäkiloista perinteistä reittiä. Sektioon joutuminen ei toistaiseksi tuntuisi pettymykseltä.

2 kommenttia:

  1. Mulle on käynyt makean kanssa ihan samalla tavalla! En ole ennen raskautta ollut mitenkään perso makealle, en erityisemmin edes lapsena, mutta raskausaikana olen syönyt karkkia ja suklaata.

    Tämä testi oli tosi hauska idea! Mäkin tykkään tästä osiosta Vauva-lehdessä, mutta ei ole tullut mieleen tehdä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen oikeasti alkanut ymmärtää ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisessa sokerikoukussa. En ole ennen tajunnut, että makeat herkut, varsinkin suklaa, voivat olla niiiin maistuvia.

      Sitten vaan testiä tekemään ;)

      Poista