keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Villinä ja vapaana vielä hetken

En ole niin paljon jumittanut koneella viime aikoina, koska olen yrittänyt elää. Olen halunnut nauttia vapaudestani, jota ei vauvan synnyttyä enää samalla tavalla ole.

On toki kiva olla villi ja vapaa salilla, miehen kanssa treffeillä ja kaveritapaamisissa. Kirjastossakin käynti voi tuntua uskomattoman vapaalta. Viikonloppuna veimme miehen kanssa tavaraa kellarin häkkivarastoon. Silloin tajusin, ettemme me kohta pääse sinnekään kahdestaan.

Aika ankeaa on silti ajatella, että elämä loppuisi lapsen saamiseen. En toki voi enää rymytä miten tahdon, mutta en minä tähänkään asti ole voinut tehdä kaikkea haluamaani. Ei minulla ole koskaan ollut rajattomasti sekä rahaa että vapaa-aikaa.

Uskon tai ainakin toivon, että lapsi tuo elämään kaikkea uutta. Ehkä tulee vauvakerhoja, vaunuttelua ja uusia ystäviä. En olisi perustanut tätä blogiakaan, jos en olisi tullut raskaaksi.

Toivon samoin, etten kadota itseäni kokonaan tultuani äidiksi. Toivon, että voin edelleen käydä kavereiden kanssa leivoskahveilla tai vaikka viinilasillisilla, harrastaa liikuntaa ja joskus käydä miehenkin kanssa treffeillä. Ensi kevät täyttynee vauvanhoidosta, mutta sen jälkeen edes hetkittäinen oma aika alkaa toivottavasti voittaa.

Sitä odotellessa taidan vielä hetken nauttia näennäisestä vapaudesta. Nyt on jo raskausviikko 33+1, ja mahasta alkaa tila loppua kesken. Onneksi vielä jaksaa ja pystyy.

16 kommenttia:

  1. Varmasti kun arki tasoittuu lapsen synnyttyä pystyt sinäkin nauttimaan vapaudesta edes hetkittäin ja oletettavasti hänen kasvunsa myötä entistä enemmän. :) Parisuhde luo omanlaisiaan rajoja mutta tietyllä tavalla se on myös vapauttaa ihmisiä. Nauti näistä hetkistä ja kerää voimia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se varmasti on. Lapset kuitenkin itsenäistyvät ajallaan.

      En muuten ajatellutkaan tuota, että parisuhdekin rajoittaa tavallaan! Omaa suhdetta en ole kokenut mitenkään rajoitteena, vaikka toisaalta ainahan pitää huomioida toinenkin.

      Poista
  2. Välillä itselläkin kuristaa se ajatus, ettei miehen kanssa enää voi mhinkään kahdestaan lähteä tuosta noin vain. Mekin kun ollaan niin vähän aikaa vasta oltu yhdessä. Mutta sitten taas toisaalta, kyllä se vauva varmasti enemmän antaa kuin ottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaikessa on puolensa. Onko teillä hyvä lastenvahtitilanne? Meillä kaikki isovanhemmat asuvat 250 km päässä eli heistä ei ihan arjessa ole apua. Minun veljeni ja miehen sisko tosin asuvat täällä, joten ainakin jollekin sukulaiselle saanee vauvan joskus nakitettua :D Onhan noita kavereita myös, jotka ainakin etukäteen ovat lupautuneet lastenvahdeiksi.

      Poista
    2. Meilläki asuu isovanhemmat kaukana, toiset parin tunnin päässä, toiset seitsemän. Eli sieltä ei kyllä kauheasti apuja oo mahdollista saada. Toinen tulevista kummeista asuu kyllä samassa kaupungissa mutta taidan olla niin neuroottinen äiti, etten ihan pientä uskalla toisille hoitoon jättää :))

      Poista
    3. Luulen, etten itsekään ihan minityyppiä uskaltaisi edes jättää toisten hoitoon. Haha, katsotaan, koska rohkaistun...

      Poista
  3. Yhtä vauvaa on yllättävän helppo kuljettaa vielä mukanakin moneen paikkaan - vaikka sinne kellarikomerollekin turvakaukalossa tai sitterissä. Mutta joo, kyllä vauvan syntymä muuttaa menemisiä aika radikaalisti, mutta ei tosiaan pelkästään negatiivisesti, hyvä huomio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yksi vielä kulkee kätevästi mukana. Saapa nähdä, mitä hauskaa tekemistä vielä keksii!

      Poista
  4. Ei se vauvan saaminen tarkoita, että elämä loppuu :) Sitä yllättyy vauvan synnyttyä, miten paljon kaikkea uutta oppiikaan, miten paljon se antaa ja niitä vanhoja ''hyviä aikoja'' ei edes ehdi kaivata. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Kyllä se siitä tasoittuu ajan myötä ja pian huomaa, että oikeastaan voi tehdä melkein kaikkea sitä samaa, kuin ennen vauvaa. Toki extempore reissut lasillisille jää. Itse en ainakaan ole kokenut jättäneeni jotain tekemättä vain koska minulla on lapsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin myös sitäkin, miten usein menen spontaanisti lasilliselle. Oikeasti teen niin ehkä keskimäärin neljä kertaa vuodessa :D

      Kiva kuulla, ettet koe jättäneesi mitään tekemättä lapsen takia. Yleensä puhutaan vaan siitä, miten lapsen kanssa ei saa tehdä sitä, tätä tai tuota ja voi voi plaaplaa. Joskus voitaisiin puhua myös kaikesta myönteisestä, mitä lapsi tuo elämään.

      Poista
  5. Olipa kiva kirjoitus :) En mä edes osaa ajatella, että joudun luopumaan jostain vaan juuri enemmänkin noin, että mitä kaikkea uutta se tuokaan.

    VastaaPoista
  6. Aika hassua, mä jotenkin myös tajusin tuon lapsen "tarvitsevuuden" kellarin kautta, "eihän me voida jättää Pikkuista yksin kotiin kun lähdetään siivoamaan kellaria" :D Heh, kuinka hassusti sitä ajattelee. No nyt jo yli vuoden kokemuksella voin todeta, että aika paljon ollaan tilalle saatu! Eikä sitä kellarikomeroa nyt niin edes tarvitse siivota ;) Olen lueskellut blogiasi melko alusta asti, kiitos kivoista pohdinnoistasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahah, kellarit selkeästi herättävät pohtimaan! :D Kiva kuulla konkarin kokemuksia ja kiva kuulla myös, että olet viihtynyt.

      Poista
    2. Juu, todellinen konkari täälä ;)

      Poista
    3. Minuun verrattuna (=vauvakokemusta tasan 0 päivää) olet todellinen veteraani! :D

      Poista