lauantai 11. tammikuuta 2014

Kun ei pysty onnittelemaan

En voinut onnitella sinua raskaudesta heti, sinkkukaverini sanoi.
Nämä toisten elämässä eteenpäin pääsemiset ovat minulle aika vaikeita. Tarvitsin aikaa sulatella asiaa, hän jatkoi.

Kerroin taannoin raskaudestani Facebookissa. Sain paljon onnitteluja ja huomiota, mutta joidenkin on ollut nähtävästi vaikea hyväksyä raskausuutistani. Edellä siteeraamani kaveri ei ole suinkaan ainoa, vaikka onneksi kovin moni ei ole kertonut sikiämiseni kirpaisseen.

En ollut aiemmin ajatellutkaan, että menevä ja trendikäs, alle 30-vuotias sinkku voisi olla niin katkera jonkun toisen raskaudesta. Ymmärrän, että toisten pyöreiden mahojen katselu voi riipaista, jos on kuukaudesta toiseen tehnyt negatiivisia testejä.

En tietenkään halua määrätä, miten toisten raskausuutiset pitäisi kokea. Kateus on yleensä turhaa, ja raskauskateus on monimutkaista. Lapsen saaminen ei vaadi kovin paljon omia ponnisteluja. Se vaatii lähinnä tuuria ja sattumaa.

Joskus lapsia tulee, vaikka ei tahtoisi. Joskus niitä ei tule, vaikka tahtoisi miten. Emme ehkäisystä ja hedelmöityshoidoista huolimatta pysty täysin itse määräämään lisääntymisestämme.

Lapsettomuuden syynä ei aina ole se, ettei raskaus alkaisi tai jatkuisi synnytykseen asti. Sen tajusin kaverini kanssa jutellessa.

Lisääntymiseen tarvitaan aina kaksi. Kaikilla ei välttämättä ole sitä toista. Ymmärrettävästi se voi tuntua vaikealta.



Varsinaisesti en ole loukkaantunut siitä, etteivät muutamat lähipiirissäni ole pystyneet iloitsemaan raskaudestani. Ei minun onneni riipu siitä, mitä joku muu tuntee.

Toisaalta, jos olen täysin rehellinen, nuoren, raskautta koskaan yrittämättömän kateus tuntuu hieman hassulta. Kaikelle on aikansa, ja mitä todennäköisimmin lapsia joskus haluava pystyy niitä jollain keinolla saamaan, joskus. Aina se ei tietenkään käy helposti.

Olen suhteellisen nuorena löytänyt hyvän miehen ja tullut raskaaksi ilman rankkaa yrittämistä. Sen takia en muista, että olisin koskaan ollut varsinaisesti kateellinen kenenkään raskaudesta. Toisten lapset ovat joskus herättäneet hentoa kaipuuta ikiomaan perheeseen, mutta samalla olen voinut tuntea vilpitöntä onnea toisten puolesta.

En siis vielä täysin pysty samaistumaan raskauskateuteen. Sen takia olisi mielenkiintoista tietää, millaisia kokemuksia teillä on. Oletteko kadehtineet toisten plussia? Onko kukaan tunnustanut kadehtivansa teidän raskauttanne?

kuva: sxc.hu


14 kommenttia:

  1. Mulla samat fiilikset, itsekin löytänyt mieheni jo nuorena ja raskautta ei ehditty edes yrittää, se vaan yllätti meidät :) Joku jossain tiesi ennen meitä että olisimme valmiit<3
    Olen aina halunnut lapsia ja olen ollut tosi lapsirakas jo ihan nuoresta, toisten vauvauutiset ja kasvavat masut on lähinnä aiheuttanut lämpöä ja iloa heidän puolestaan, ei ole kateuskokemuksia siis itsellä.

    Omasta raskaudesta ei myöskään kukaan ole suoraan tullut sanomaan, että tuntuu pahalta, tosin en ole missään julkisesti asiaa kertonut tutuille, ainoastaan sellaisille joita tapaan kasvotusten jne, mutta olen huonannut etäältä että itseäni vanhempi tuttava on yrittänyt kauan ja jotenkin aikana varon hänen seurassa puheitani, koska en halua hehkuttaa omaani kun tiedän, että hän ei ole vielä omaa saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut varsinkin pari viimeistä vuotta aina hirveän onnellinen, kun joku ihan tuntematonkin saa lapsen. Tyyliin työkaverin naapurin vauva on saanut aikaan hirveän vahvoja onnentunteita :D

      Jep, on vaikeaa, että omaa onnea pitää jotenkin peitellä. Jotkut tuntuvat muutenkin olevan kauhean herkkiä raskaudesta tai lapsista puhumiselle. Ainakin minulle on moni valitellut sitä, miten joku on kadonnut "äitiyden mustaan aukkoon" ja jauhanut enää vaan lapsestaan. No, minusta tosin yhdestä asiasta jauhavat ihmiset ovat yleensäkin todella ärsyttäviä :)

      Poista
  2. Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä yli 5 vuotta, lapsettomuutta takana 2 vuotta ennen positiivista raskaustestiä. Tiedettiin aina että halutaan lapsia, ja ennen yrittämistä en ollut kokenut ns. raskauskateutta, oli vaan ihanaa kun muut sai vauvoja. Mutta kun oikeasti alat jo yrittää lasta, vaikka aluksi se oli vaan sellaista "saa tulla jos on tullakseen" aikaa, niin jokaisen kaverin vauvauutinen alkoi kirpasemaan. Tunteet oli todella ristiriitaisia, olit iloinen ja surullinen samaan aikaan. Se epätietoisuus ja tuska siitä, että itse ei saa lasta. En ollut ikinä edes ajatellut että en voi saada lasta ja nyt oltiin sellaisten asioitten äärellä, oli kyll'ä kamalaa aikaa. Ja lapsettomuustutkimukset oli raastavaa aikaa, mutta meidän tapauksessa tämä päättyi onnellisesti. Olimme aloittamassa syksyllä lapsettomuushoidot mutta raskaustesti näyttikin plussaa :) Vaikka aika oli meille raastavaa ja tuskallista,(sitä ei voi ymmärtää ennen kuin sen itse kokeaa) niin sanon kyllä silti että pääsimme helpolla, koska kun hoidot alkaa niin siitä se tuska vasta alkaa...toivoa on, mutta myös negatiivisia testejä voi vieläkin tulla... :/
    Ja Minna musta oli ainakin kiva kuulla sillon toisten vauva-arjesta ja muusta vaikka itsellään oli vauvankaipuu kova. Ei sun tarvitse tehdä hirveän suurta numeroa omasta onnesta,vaan otat huomioon myös tuttavasi,juttelet myös muista asioista.. Kyllä lapsetonkin ymmärtää sen että haluat iloita ja puhua omasta onnestasi :D
    Tulipa tekstiä :) (toivottavasti edes jotai järkevää... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin. Toisten raskaudet ovat varmasti vaikea sulattaa, jos oma raskaus ei toiveista huolimatta vaan ala.

      Onneksi te sitten saitte kuitenkin lapsen. Hedelmällisyys on muuten mystinen asia: esimerkiksi eräs tuttuni sai esikoisensa pitkien hoitojen jälkeen, mutta tuli siitä parin vuoden päästä raskaaksi ihan yllättäen luomusti. Itsekin ymmärrän, että saatamme joskus tulevaisuudessa joutua odottamaan toivottua lasta kauankin, vaikka ensimmäinen raskaus alkoikin todella helposti.

      Tuo on hyvä neuvo, jonka annoit. Minusta olisi hyvä muistaa, ettei toisen elämää ja onnea voi ottaa henkilökohtaisesti. Lapsen saaminen muuttaa elämää niin paljon, ettei ehkä pienen lapsen vanhemman kuulumisia kannata kysellä, jos ei kestä kuulla muksusta mitään...

      Poista
  3. Itse en ole saanut varsinaisesti mitään kateellisuustunnustuksia mutta oli kyllä jännä huomata, että raskausuutisen julkistamisen jälkeen osa tutuista ei ole vieläkään reagoinut asiaan yhtään mitenkään. Mihinkään facebook-kuviin tai päivityksiin ei ole tullut mitään kommentteja, satunnaiset yhteydeotot ja kuulumisten vaihdot ovat tyrehtyneet täysin.

    En sitten tiedä onko kyseessä kateus, vai yksinkertaisesti kyvyttömyys/haluttomuus käsitellä asiaa.. olen kuitenkin se ihan ensimmäinen meidänkin opiskelupiireistä, joka raskautui, joten varmasti asia on laittanut monenkin ihmisen miettimään omaa elämää ja valintojaan. Tosi ymmärrän, että kaikki eivät koe että tutun raskaus heitä mitenkään koskettaisi mutta minusta ainakin tuntuisi kummalliselta olla edes kerran onnittelematta. Onneksi niitä onnittelujakin on tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on pari tuollaista, jotka eivät ole reagoineet mitenkään. Se tuntuu vähän hassulta, koska olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä. Ehkä he eivät vaan tiedä, miten vastata tuttavapiirin ensimmäisiin vauvauutisiin tai ole rekisteröineet ilmoitusta masusta :)

      Poista
  4. Mulla myös muutama kaveri, joiden yhteydenpito tyrehtynyt täysin, vaikka alussa onnittelivatkin. Viesteihin ja puheluihin ei kuulu vastausta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Ehkä toiset eivät vaan tiedä, miten raskaana olevaa pitäisi lähestyä. Itse kyllä toivoisin, että oltaisiin ihan kuin ennenkin - sama ihminenhän minä kuitenkin olen, vaikka jotain ainutlaatuista ja mullistavaa koenkin nyt.

      Poista
  5. Itse poden todellsta raskauskateutta. Olen vauvakuumeillut jo vuosia. Seurustellut samoin. Kuitenkaan en ole edelleenkään varma onko tuo mies se kenen kanssa haluan perheen perustaa. En jaksaisi odottaa enää yhtään ennen kuin saisin oman pikkuisen. Siksipä ehkä luenkin näitä odottajien blogeja. Haaveilen. Toisaalta en uskalla yrittää lasta nyt, ennenkuin parisuhteen kohtalo on päätetty. Eli kyllä poden suurta raskauskateutta, koska niin kovasti haluaisin itsekin oman pienen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, monella lapsenhankinta lykkääntyy siksikin, ettei suhde tunnu niin varmalta tai sitä ei ole. Toivon todella, että asianne ratkeavat. Voimia!

      Poista
  6. Kateellinen en ole koskaan ollut toisten plussista, minullakin ne ovat lähinnä aiheuttaneet joskus vain sitä haikeuden tunnetta...Milloin olisin valmis perustamaan oman pienen perheen? Ehkä aborttini jälkeen otti koville, kun miehen siskontyttö kertoi olevansa raskaana. Olin hirveän onnellinen hänen puolestaan, en lainkaan kateellinen. Silloin minun vain täytyi käydä aborttini uudelleen aika rankasti läpi. Koko ajan oli jokin muistuttamassa, "minäkin olisin nyt tuossa tilanteessa, ellen olisi tehnyt toista ratkaisua"

    Minua lähinnä vain harmittaa yhden tuttavamme puolesta, joka on miehensä kanssa yrittänyt kymmenen vuotta tehdä lasta. Minulla on takana keskenmeno, abortti ja nyt on tämä uusi onnellinen ("vahinko") raskautuminen. Jotenkin koen välillä maailman niin epäreiluksi hänen puolestaan, olisin halunnut edellisen raskautumiseni suoda hänelle. Mutta en kuitenkaan jaksa alkaa pelkäämään ihmisten reaktiota omaan raskauteeni, kukin ottaa sen miten haluaa :) Joskus vain suruttaa kovastikin parit, jotka eivät vain saa omaa lastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taatusti syystä toisesta kesketyneen raskauden jälkeen toisten sikiämiset herättävät "mitä jos"-ajatuksia. Hedelmällisyys on tosiaan välillä hirveän epäreilusti jakautunut.

      Poista
  7. Minulla on kokemusta kavereiden ja ystävien toivotuista ja eitoivotuista -reaktioista aikaisemmasta raskaudesta, joka kuitenkin päättyi tuulimunaan/keskeytyneeseen keskenmenoon. Tällöin kerroimme hyvin alkuvaiheessa lähimmille ystäville. Oli ihana huomata, kuinka jotkut olivat pyyteettömästi onnellisia ja iloisia meidän puolesta. Hyppäsivät kaulaan, onnittelivat ja kyselivät tuntemuksista. Yksi jäi kuitenkin mieleen kateellisista. Yksi nainen totesikin heti suoraan, kun sai asiasta tietää, olevansa kateellinen. Ja syytti miestään kun tämä ei aikaisemmin ollut hänelle kertonut, kun kuuli miehensä tieneen kauemmin asiasta. Meidän pyynnöstä ei kertonut, kun halusimme itse kertoa.

    Nyt odottelemme taas ajan kulumista ja sitä että tämä nykyinen raskaus jatkuisi ja meille syntyisi oma käärö. Hyvin varhaisessa vaiheessa vielä ollaan ja tällä kertaa päätimme, että emme kerro kun kahdelle läheiselle ystävälle tästä. Ottivat uutisen vastaan tälläkin kertaa paremmin kuin osasimme toivoa. Muut saavat huomata sitten itse ajallaan. Vanhemmille kerromme ilouutisen sitten kun olemme np-ultrassa käyneet.

    VastaaPoista