torstai 30. tammikuuta 2014

Aamukammassa on kaksi piikkiä

Alan saada äitiyspäivärahaa 4.2.2014. Oikeasti en vielä edes tiedä, milloin raha kilahtaa tililleni. Vielä ei ole aavistustakaan, paljon sitä saan. Haen rahaa nimittäin viimeisen puolen vuoden tulojen mukaan.

Vuoden alussa kirjoittelin, kuinka äitiysloma lähenee ristiriitaisissa tunnelmissa. Osittain se onkin niin.

Minulla ei ole työtä, johon palata. En tiedä yhtään, mitä teen saatuani viimeiset vanhempainpäivärahat.

Sen takia epätietoisuus ahdistaa välillä. Yritän silti luottaa siihen, että jotain keksii, aina.

Olen ollut melko työorientoitunut. En ole mikään työnarkkari, mutta työ on minulle tärkeää. Olen joskus tuntenut itseni turhaksi, jos minulla ei ole opiskelun lisäksi ollut työpaikkaa.

Se tuntuu hölmöltä. Opiskelu on opiskelijan työtä. Lapsen odottaminen ja hoitaminen on äitiyslomalaisen toimi, jos sitä ei aivan työksi luokittelisikaan.

Pitäisi olla arvottamatta itseään sen mukaan, mitä tekee. Minä olen äitiyslomalainen, hoidan vauvaani kotona ja saan ansiosidonnaista äitiys- ja vanhempainpäivärahaa. Minulla ei ole varsinaista työtä, mutta ei kai se minun arvoani muuta.


Ehkä tämä on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, mitä työelämältä tahtoo. Haluaisin ehkä tehdä melko piankin vauvan syntymän jälkeen jonkinnäköistä freelancer-työtä. Saisi hieman tuloja, ammattitaito pysyisi yllä ja ehkä lapsen kanssa pystyisi olemaan hieman pidempään kotona.

Katsellaan. Ainakin olen jo oppinut hinnoittelemaan työni.

Vauva potkii mahassa. Vielä huomenna ja maanantaina teen töitä. Sitten arki muuttuu. Yritän olla siihen valmis.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Neuvolasta ei mitään kovin uutta vaiheessa 34+0

Tänään oli neuvolapäivä. Tänään on myös raskausviikko 34+0 eli 35. viikkoa eletään jo. Aika alkaa käydä vähiin.
34+0

Neuvolasta ei ole mitään kovin dramaattista kerrottavaa. Nyt loppuraskaudessa neuvolakäyntejä on kahden viikon välein, ja kahdessa viikossa painoni oli noussut noin 400 grammaa. Painoni ylitti siis 60 kiloa, huhhei!

Raskauden alussa olin noin seitsemän kiloa kevyempi. Painonnousu lienee ihan sopiva. Turvotuksesta en osaa sanoa. Sukista jää yleensä rajat, mutta sormukseni pyörii vasemmassa nimettömässä samoin kuin aina ennenkin.

Viimeeksi maha kasvoi keskikäyrällä, mutta nyt se oli pompannut keski- ja yläkäyrän väliin. Sf-mitta oli 31 cm. Välillä hieman huolestun, kasvatanko melko pienikokoisena naisihmisenä isoa beibeä. Sopusuhtaiselta kuulemma vaikuttaa.

Hemoglobiini oli noussut. Nyt lukema oli huimat 129. Jatkan Obsidan-rautalisää satunnaisesti, koska siitä ei kuulemma ole haittaakaan.

Vauvan syke oli noin 130-140. Hän majaili oikealla raivotarjonnassa ja intoutui potkimaan, kun hoitaja kokeili asentoa.

Verensokerimittauksista ei ollut huomautettavaa, eikä pissassa ollut proteiinia tai sokeria. Verenpainekin oli hyvä.

Nyt on loppuraskauden neuvolakäynnit varattu. Toki niitä varaillaan lisää, jos menee yliajalle. Viimeinen sovittu aika on laskettuna aikana. Huh, saapa nähdä, onko sille ajalle tarvetta.

Tapasin tänään myös uuden terveydenhoitajani. Hän on nuori, ehkä ikäiseni. Mukavalta vaikuttaa. Tähän asti hoitajat ovat vaihdelleet. Ei tosin ole pahaa sanottavaa kenestäkään.

Aika tylsiä kuulumisia siis taitaa olla. Toki on parempi niin.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Sittenkin ihan kiva tila

Alkuraskauteni ei ollut erityisen nautittavaa. En ole mitenkään salaillut kyseisen ajanjakson inhottavuutta.

Silloin mietin, miten kukaan voi sanoa raskautta elämänsä parhaaksi ajaksi. Ajattelin, että niin sanovan elämä on ollut aivan kauheaa.

En sanoisi vieläkään olevani elämäni kunnossa. Myönnän, että olen voinut paremminkin. Ei tämä silti ole niin paha tila, kuin alussa tuntui.

Suunnilleen puoliväliin asti lähinnä pidättelin oksennusta ja nukuin tai vähintään haaveilin unista. Edes nukkuminen ei tuntunut auttavan järkyttävään väsymykseen. Korkeintaan päiväunien jälkeen oksetti entistä enemmän.
Rv 33+4

Keski- ja loppuraskaus ovat onneksi olleet minulle helppoja. Olen saattanut kerran tuntea supistuksen. En ole aivan varma, mikä se oli.

Tällä viikolla on välillä kävelemään lähtiessä vihlonut jostain alhaalta. Ovatko ne liitoskipuja? Ovat tai eivät, ne eivät onneksi vielä rampauta.

En ole kaivannut tukivyötä. En ole turpoillut erityisemmin, mistä saanen kiittää ulkona paukkuvaa pakkasta. Raskausarvet ovat pysyneet ihostani poissa, enkä ole vielä huomannut laskimoideni huijaavan.

Raskausdiabetes minulla tosin on, mutta en ole kokenut sitä suureksi taakaksi. Oloni on huomattavasti parempi, kun en ahmi karkkia ja syön säännöllisesti.

Sanoisin, ettei tämä nyt niin kauheaa ole. En varmaan tahdo kokea tätä monta kertaa elämässäni, mutta onhan tämä ihme, etuoikeus ja niin ainutlaatuista.

Aluksi mietin, miten joku voi sanoa jäävänsä kaipaamaan raskausmahaa. Nyt on myönnettävä, että voi minullakin tulla tätä kumpua hieman ikävä. En välttämättä kärsi mistään pakko saada se maha takaisin -ikävästä. Silti luulen, että muistelen tätä ajanjaksoa aina lämmöllä ja hieman haikeudellakin.

Olen yhdeksän kuukautta kasvattanut mahassani uutta ihmettä, ja lähes puoli vuotta olen tuntenut sen liikkeet. Sitten se siirtyy mahan ulkopuolelle. Tuntuukohan se oudolta?

Silti odotan sitä, että saan taas syödä lakuja, juoda valkoviiniä ja juosta ainakin puolimaratonin. Sitten olen taas minä, yhtä suurta kokemusta rikkaampana.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vaatekaupan mama-osastolla

Äitiysvaatteita ei oikeastaan tarvitse kovin paljon. Sen olen huomannut nyt, kun laskettuun aikaani on jopa puolitoista kuukautta.

Lisäksi huomasin, että pärjäsin aika kauan omilla vaatteillani. Vaatekauppojen mama-ostastoja ei tarvinnut alkaa koluta kuin vasta lähempänä puoliväliä. Esikoista odottavana maha tosin on saattanut kasvaa hitaammin kuin jo kertaalleen äidiksi ehtineillä.

Kun kaikki oli vielä normaalimallistoa ja housut menivät kiinni, rv 17+4
Varsinaisia odotusvaatteita en ole ostanut muuta kuin housut, kahdet sukkahousut ja talvitakin. Alussa ostin myös Belly beltin, joka on eräänlainen jatkopala housujen vyötäröön.



Ehdottomasti kaikkein tarpeellisimmat hankinnat ovat, yllättäen, olleet housut ja Belly belt. Belly beltin ostin joskus 17. viikolla. Siihen asti omat housut olivat menneet kiinni, mutta ne alkoivat olla jo hieman epämukavat. Punaiset painaumat iholla kertoivat, etteivät pöksyt olleet enää ihan omaa kokoani.

Belly belt palvelee yhä satunnaisesti, vaikka ehdat äitiyshousut ovatkin huomattavasti miellyttävämmät kuin se. Sen huono puoli on, että paidan pitäisi olla pitkä. Se rajaa hieman vaihtoehtoja. Sepaluksesta pilkistävä erivärinen kangas ei ole kovin kaunis näky.

Joskus puolivälin jälkeen ostin ensimmäiset varsinaiset äitiyshousuni. Ne ovat tavalliset mustat farkut H&M:ltä. On pakko sanoa, että pökät istuvat edelleen järkyttävän huonosti. Niitä saisi koko ajan olla nykimässä ylös. En tiedä, ovatko ne väärää kokoa vai yksinkertaisesti huonolaatuiset. Luulisi, että tässä vaiheessa jo mahan koko olisi riittävä.
Takissa rv 32+4

Mietin jo alkuraskaudessa äitiystakin ostoa. Löysin Huuto.netistä kelvon yksilön, jossa ympärysmittaa saa jatkettua vetoketjuun kiinnitettävällä paneelilla. Paneelia ei vieläkään ole tarvinnut ottaa käyttöön. Saa nähdä, selviänkö takin kapeammalla versiolla.

En tiedä, oliko takki aivan välttämätön ostos. Se on lämmin ja maha mahtuu hyvin sen sisään, mutta ehkä olisin pärjännyt jollain väljällä untuvatakillakin.

Housuja lukuunottamatta kaikki ovat normimallistoa, rv 33+4
Ostettujen äitiyspaitojen lukumäärä on puhdas nolla. Omat trikoopaidat ovat venyneet hyvin, ja jo ennen raskautta hankkimani löysät puserot ovat palvelleet mainiosti.

Kaikkia väljiäkään paitoja ei enää voi käyttää. Nappien kiinnimeneminen ei ole itsestään selvää. Vartalon muoto tuntuu muuttuneen. Vaatteen vyötärönauha ei enää asetu keskivartalon kapeimmalle kohdalle, koska vyötärö on hilautunut jonnekin rintojen alle.

Muutamat rintaliivit olen ostanut, mutta muuten olen pärjännyt vanhoilla alusvaatteilla. Myös vanhat urheiluvaatteet ovat menneet päälle. Äitiyssukkahousut ovat olleet käytössä, mutta jonkin verran olen pitänyt vanhoja sukkahousujani ja leggingsejäni. Lantiolle jäävät mallit sopivat edelleen.

Oletteko ostaneet paljon äitiysvaatteita? Mitkä ovat olleet kaikkein parhaat hankintanne?

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Villinä ja vapaana vielä hetken

En ole niin paljon jumittanut koneella viime aikoina, koska olen yrittänyt elää. Olen halunnut nauttia vapaudestani, jota ei vauvan synnyttyä enää samalla tavalla ole.

On toki kiva olla villi ja vapaa salilla, miehen kanssa treffeillä ja kaveritapaamisissa. Kirjastossakin käynti voi tuntua uskomattoman vapaalta. Viikonloppuna veimme miehen kanssa tavaraa kellarin häkkivarastoon. Silloin tajusin, ettemme me kohta pääse sinnekään kahdestaan.

Aika ankeaa on silti ajatella, että elämä loppuisi lapsen saamiseen. En toki voi enää rymytä miten tahdon, mutta en minä tähänkään asti ole voinut tehdä kaikkea haluamaani. Ei minulla ole koskaan ollut rajattomasti sekä rahaa että vapaa-aikaa.

Uskon tai ainakin toivon, että lapsi tuo elämään kaikkea uutta. Ehkä tulee vauvakerhoja, vaunuttelua ja uusia ystäviä. En olisi perustanut tätä blogiakaan, jos en olisi tullut raskaaksi.

Toivon samoin, etten kadota itseäni kokonaan tultuani äidiksi. Toivon, että voin edelleen käydä kavereiden kanssa leivoskahveilla tai vaikka viinilasillisilla, harrastaa liikuntaa ja joskus käydä miehenkin kanssa treffeillä. Ensi kevät täyttynee vauvanhoidosta, mutta sen jälkeen edes hetkittäinen oma aika alkaa toivottavasti voittaa.

Sitä odotellessa taidan vielä hetken nauttia näennäisestä vapaudesta. Nyt on jo raskausviikko 33+1, ja mahasta alkaa tila loppua kesken. Onneksi vielä jaksaa ja pystyy.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vaunuillen

Yksi suurimmista vauvahankinnoista haettiin tänään kotiin. Nimittäin nyt meillä on vaunut!

Löysin Bugaboo Cameleonin Tori.fi:sta käytettyinä. Yhdistelmävaunujen lisäksi sain kattavasti lisävarusteita, kuten kuljetuslaukun, vaihtokankaat, sadesuojan ja talvirenkaat.

Hoitolaukuksi kaavailemani veska sopii muuten lähes täydellisesti kankaiden väriin. Mätsäys ennenkaikkea!



Vaunut taitavat jäädä asumaan eteiseemme, vaikka niissä kuljetettavan saapumiseen saattaa olla lähes pari kuukautta. Tuntuu hassulta, että kohta niissä ihan oikeasti työnnellään jotakuta. Vauva ei ikuisesti hikottele mahassani.

Se saattaa olla ihan myönteistäkin. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että vauvalla loppuu tila. Pitkään istuessa tuntuu, että oikea keuhkoni painuu kasaan.

Kohta keuhkoni mahtuu taas täyteen, uljaaseen tilaansa. Sitä odotellessa taidan käydä kokeilemassa, miten Bugikset asettuvat hissiimme.

torstai 16. tammikuuta 2014

Samanlaiset vaatteet kuin prinssillä



Hain tänään viimein äitiyspakkauksen postista. Nyt aika on mennyt ihmetellessä, mitä kaikkea tuo laatikko sisältääkään.

Olin jo etukäteen käynyt Kelan sivuilta kurkkimassa, mitä kaikkea pakkauksessa on. Silti sen avaamisen jälkeen suorastaan häkellyin. Miten paljon kaikkea saakaan hyvinvointivaltiolta!

Odotin hieman pienempää pakkausta, mutta postin lapun mukaan avustus painoi yhteensä kahdeksan kiloa.

Ostin joskus syksyllä vauvalle pehmusteet äitiyspakkauksen laatikkoon. Nyt laitoin ne pesuun. Kunhan ne kuivuvat, voisin tyhjentää laatikon ja sisustaa sen.

Pitäisi tosin raivata kaapeista tilaa kaikille noille pienille vaatteille.

Viime kesänä Kela lähetti äitiyspakkauksen Ison-Britannian kuninkaallisille, esikoistaan odottaville prinssi Williamille ja herttuatar Catherinelle. Näin alkuvuodesta jaetaan vielä viimevuotista pakettia, joten meidän vauvalla on siis samanlaiset vaatteet kuin kuninkaallisten vauvalla. Hienoa!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Keskikäyrällä kasvetaan eli neuvolakuulumisia 31+6

Tänään oli yksi suosikkipäivistäni eli neuvolapäivä. En pahastuisi, vaikka neuvolapäiviä olisi enemmänkin. Kohtahan niitä tosin alkaakin olla useammin. Seuraava aika on jo kahden viikon päästä, koska eletäänhän tässä loppuraskautta.

Vauva kasvaa keskikäyrällä. Nyt raskausviikolla 31+6 sf-mitta oli 29 cm. Säikähdin jo jättivauvaa, koska samaan aikaan raskausdiabetes-diagnoosin kanssa lääkäri mittasi kohdunpohjani korkeudeksi huimat lukemat. Hän sai mitaksi yläkäyrällä kulkevat 27 cm, ja raskausviikkoja oli samaiset 27.

Lääkäri tosin mittasi vauvan suosimasta majapaikasta oikealta puolelta, ja hoitaja tänään otti mitan keskeltä. Se vaikuttanee, mutta hoitajan mukaan vauva vaikuttaa oikein sopusuhtaiselta. Mahassa majaillaan oikealla raivotarjonnassa.

Eilismaha eli 31+5
Minun painoni on laskenut kilon kuukauden takaisesta neuvolasta. Se on kuulemma ihan normaalia, kun alkaa noudattaa radi-ruokavaliota. Hyvä dieetti on siis, vaikka en olekaan sitä ihan fundamentalistisesti seurannut.

Olen nyt noin 6-7 kiloa painavampi kuin ennen raskautta. Ehkä en saavutakaan mahtipontista painonnousua, ellen näiden kahden jäljellä olevan kuukauden aikana turpoa mielettömästi.

Verenpainemittari näytti normaaleja lukemia, ja pissa oli puhdas. Vauvan syke oli noin 130-140, mikä on kuulemma sekin oikein mallikas lukema.

Hieman jo tiedustelin synnytystapa-arvioista ja muista, mutta niitä kuulemma katsellaan seuraavalla neuvolalääkärillä. Siihen on vielä kuukausi aikaa. Jännää!

Huomenna menen katsomaan käytettyjä vaunuja, ja ylihuomenna on perhevalmennuksen toinen kerta. Kalenterini näyttää aivan odottajan kalenterilta, miltä sen varmaan näillä viikoilla sietääkin näyttää.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Kun ei pysty onnittelemaan

En voinut onnitella sinua raskaudesta heti, sinkkukaverini sanoi.
Nämä toisten elämässä eteenpäin pääsemiset ovat minulle aika vaikeita. Tarvitsin aikaa sulatella asiaa, hän jatkoi.

Kerroin taannoin raskaudestani Facebookissa. Sain paljon onnitteluja ja huomiota, mutta joidenkin on ollut nähtävästi vaikea hyväksyä raskausuutistani. Edellä siteeraamani kaveri ei ole suinkaan ainoa, vaikka onneksi kovin moni ei ole kertonut sikiämiseni kirpaisseen.

En ollut aiemmin ajatellutkaan, että menevä ja trendikäs, alle 30-vuotias sinkku voisi olla niin katkera jonkun toisen raskaudesta. Ymmärrän, että toisten pyöreiden mahojen katselu voi riipaista, jos on kuukaudesta toiseen tehnyt negatiivisia testejä.

En tietenkään halua määrätä, miten toisten raskausuutiset pitäisi kokea. Kateus on yleensä turhaa, ja raskauskateus on monimutkaista. Lapsen saaminen ei vaadi kovin paljon omia ponnisteluja. Se vaatii lähinnä tuuria ja sattumaa.

Joskus lapsia tulee, vaikka ei tahtoisi. Joskus niitä ei tule, vaikka tahtoisi miten. Emme ehkäisystä ja hedelmöityshoidoista huolimatta pysty täysin itse määräämään lisääntymisestämme.

Lapsettomuuden syynä ei aina ole se, ettei raskaus alkaisi tai jatkuisi synnytykseen asti. Sen tajusin kaverini kanssa jutellessa.

Lisääntymiseen tarvitaan aina kaksi. Kaikilla ei välttämättä ole sitä toista. Ymmärrettävästi se voi tuntua vaikealta.



Varsinaisesti en ole loukkaantunut siitä, etteivät muutamat lähipiirissäni ole pystyneet iloitsemaan raskaudestani. Ei minun onneni riipu siitä, mitä joku muu tuntee.

Toisaalta, jos olen täysin rehellinen, nuoren, raskautta koskaan yrittämättömän kateus tuntuu hieman hassulta. Kaikelle on aikansa, ja mitä todennäköisimmin lapsia joskus haluava pystyy niitä jollain keinolla saamaan, joskus. Aina se ei tietenkään käy helposti.

Olen suhteellisen nuorena löytänyt hyvän miehen ja tullut raskaaksi ilman rankkaa yrittämistä. Sen takia en muista, että olisin koskaan ollut varsinaisesti kateellinen kenenkään raskaudesta. Toisten lapset ovat joskus herättäneet hentoa kaipuuta ikiomaan perheeseen, mutta samalla olen voinut tuntea vilpitöntä onnea toisten puolesta.

En siis vielä täysin pysty samaistumaan raskauskateuteen. Sen takia olisi mielenkiintoista tietää, millaisia kokemuksia teillä on. Oletteko kadehtineet toisten plussia? Onko kukaan tunnustanut kadehtivansa teidän raskauttanne?

kuva: sxc.hu


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

11 + 11 paljastusta lisää

Paljastelu jatkukoon! Hentokuiskaus-blogin pitäjä (joka vastikään tuli äidiksi <3) ja Milla Beginning of a new life -blogista haastoivat minut vastaamaan kysymyksiin ja paljastamaan itsestäni 11 salaisuutta. Olen tehnyt tämän jo kertaalleen, joten kierrän sääntöjä vain vastaamalla minulle annettuihin uteluihin.

En haasta ketään, koska valtaosassa seuraamistani blogeista tämä on jo tehty. Toivottavasti kestätte nämä valtaisat rikkeeni.

Aiemmat paljastukset ovat täällä.

Hentokuiskauksen kysymykset:
1. Haaveiletko jostain?
Tottahan toki haaveilen! Minusta on elintärkeää uskaltaa haaveilla. Unelmissa ei voi elää, mutta haaveilu auttaa jaksamaan.

Nyt haaveilen lähinnä hyvin menevästä loppuraskaudesta ja synnytyksestä. Toivottavasti ne eivät jää pelkiksi haaveiksi.

2. Mikä saa sinut hymyilemään?
Onnistuminen, onnelliset ihmiset.

3. Miten vietät vapaapäivän?
Tekemällä juuri sitä, mitä tahdon. Toisaalta vapaapäivä on ihana käyttää ihan vaikka siivoukseen. Yleensä ainakin hyvä ruoka, seura ja nukkuminen kuuluvat vapaisiin.

4. Minne haluaisit matkustaa?
Ranskaan voisin matkustaa vaikka jatkuvasti. En ole käynyt Italiassa, joten se kiinnostaisi.

5. Minkalainen ihminen olet luonteeltasi?
Olen innostuva, sinnikäs ja nopeasti syttyvä. Viihdyn ihmisten kanssa, mutta toisaalta tarvitsen aika paljon omaa aikaa.

7. Toivotko jotain asiaa, että olisit tehnyt toisin?
Oi, varmasti! Toisaalta yritän katumisen sijaan ottaa opikseni. Osaanpa ensi kerralla olla fiksumpi.

8. Mikä saa sinut iloiseksi/onnelliseksi?
Minut tekee hyvin onnelliseksi liikunta, ruoka ja riittävä uni. Perusasioiden äärellä siis...

9. Lempireseptisi?
Voi, näitä on monta! Juuri tein hirveän hyviä korvapuusteja, joten varmaan se on tämän hetken lempiresepti.

10. Oletko enemmän kotona viihtyvä vai ulkona?
Pohjimmiltani viihdyn enemmän kotona. En enää tahtoisi käydä kotona ainoastaan nukkumassa. Tasapaino on tärkeintä, ja tykkään olla menossakin.

11. Osaatko olla yksin vai tarvitsetko aina ihmisiä ympärille?
Osaan olla yksin. Olen taatusti parempi ihminen, kun saan välillä olla ihan omassa rauhassani vailla seuraa.
2011

Millan kysymykset:
1. Miksi ja milloin aloitit bloggaamisen?
Tämän blogin aloitin 7.7.2013. Olin odottanut piinaavat kaksi päivää ja tehnyt varmistustestin elämäni ensimmäiselle positiiviselle raskaustestille. Uusi tila hämmensi. En tuntenut ketään toista odottajaa, joten tahdoin jakaa ajatuksiani. Vertaistuki houkutti bloggaamaan.

Pidin aiemminkin blogia, mutta raskausbloggaus on hieman syrjäyttänyt sen. Saa nähdä, kuinka bloggaan tulevaisuudessa.

2. Millainen olisi unelmiesi vartalo?
Omaan vartalooni tyytyväinen niin kauan, kun se on sopusuhtainen. (Tässä tilassa se ei suinkaan ole sitä, mutta yritän olla tyytyväinen silti. :D)

Yleensäkin yritän pitää vartalostani. Olen lyhyehkö, reitevä ja suhteellisen pienikokoinen. Jotain voisi aina muuttaa, mutta tässä vartalossa minut laitettiin elämään.

3. Mikä on inhokkiruokasi?
Kovin monta ruokaa en varsinaisesti inhoa. Puurot eivät ole oikein koskaan maistuneet, paitsi neljän viljan puuro on oiva aamupala.

4. Millainen perheesi on?
Lapsuudenperheeseen kuuluvat isä, äiti ja veli. "Omaan" perheeseen taas mies ja 31. raskausviikolla kasvava vauva.

5. Oletko käynyt ulkomailla?
Olen, mutta en ole vieraillut missään kovin kaukana. Olen käynyt Venäjällä, Ruotsissa, Englannissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Unkarissa, Slovakiassa ja Itävallassa, ainakin.

6. Onko sinuun helppo tutustua?
Rupattelen mielelläni vieraillekin. En osaa silti sanoa, onko minuun hirveän helppo tutustua. Pintapuolisesti olen varmaan aika helppo tutustuttava, mutta en päästä ihmisiä kovin lähelle kovin helpolla.

7. Mikä on lempihajuvetesi?
Olen kai todella epänaisellinen, koska en oikein käytä hajuvesiä. Taidan omistaa kaksi putelia, jotka tuoksuvat "ihan hyviltä".

8. Mitä mietit ensimmäisenä tänä aamuna?
"Ääks, nenästä tulee verta!". Olen kärsinyt nenäverenvuodosta tasan kerran elämässäni: se oli lapsena, kun tappelin veljen kanssa. Raskaus ei nähtävästi ole hellinyt limakalvojani.

9. Onko sinulla outoja tapoja?
Tykkään syödä makean jälkiruuan ennen pääruokaa. Ei tule niin paha sokerihumala.

10. Kuinka onnellinen olet tällä hetkellä asteikolla 1-10?
Olen aika onnellinen. Uskaltaisinko sanoa, että 9 olisi sopiva arvosana?

11. Mitä suunnitelmia sinulla on alkuvuodelle 2014?
Teen töitä ja hankin vauvalle ainakin vaunut ja turvakaukalon. Lisäksi kasvatan mahaa, ja toivottavasti saan nauttia liitoskivuttomasta, supistuksettomasta ja turvotuksettomasta raskaudesta ainakin maaliskuun alkuun asti.

torstai 2. tammikuuta 2014

Äitiysloma lähenee ristiriitaisissa tunteissa

Liki kuukauden päästä olen äitiyslomalainen. Oikeastaan yksi työni, se pääasiallinen homma, loppui vuodenvaihteessa. Minun pitää enää kouluttaa seuraajani, ja sitten voin sulkea taas yhden oven viimeistä kertaa.

Ei enää ole haastatteluja, palavereja tai koneen ääressä jumitettuja tunteja. En enää mene toimistolle aamujunalla tai kulje iltapäiväruuhkassa kotiin. Enää ei tarvitse ideoida, miettiä seuraavaa vuotta tai varmistaa, että muistin liittää kaikki asianosaiset sähköpostin vastaanottajiksi.

Ei ole enää venyneitä lounaita tai Sodexon jälkiruokia. Enää ei vietetä kahvitaukoja kikatellen.

Työni ei ollut vaikituinen, joten mitä todennäköisimmin en enää palaa takaisin. Olo on hieman ristiriitainen. Rakastin työtäni ja työyhteisöä. Toisaalta, jos en olisi tullut raskaaksi, saattaisin etsiä uusia haasteita: mikään ei tunnetusti ja kliseisesti ole täydellistä.

Maha tänään rv 30+2. Sain muuten tänään viimein aikaiseksi hakea äitiys- ja vanhempainrahaa. Ei se niin monimutkaista ollutkaan.
Kasvoin reilussa kahdessa vuodessa huimasti. Opin paljon viestinnän töistä ja ylipäätään työelämästä. Opin ennenkaikkea hinnoittelemaan työni ja pitämään puoliani.

Koska vietän kuukauden lähes vailla työtä, olin ajatellut viimeistellä graduni. Olisin ehkä ehtinyt saada maisterinpaperit ennen vauvan syntymää.

En tiedä, kirjoitanko riviäkään päättötyötäni ennen lapsen syntymää. Jostain ilmestyi kasa freelancer-hommia. Vietän viimeisen työkuukauden ennen äitiyslomaa täysipäiväsenä friikkuna. Olen sen verran ahne ja perso rahalle, etten kieltäytynyt mahdollisuudesta korottaa äitiysrahaani.

LinkedIn kehotti onnittelemaan seuraajaani uudesta työstä. Tuntui hassulta, että se on minun työni. Nyt sitä alkaa tehdä joku muu. 

Välillä mietin lapsellisesti, onko hän parempi kuin minä. Entä jos hänestä pidetään enemmän kuin minusta? Ehkä pidetäänkin. Uskon silti, että jätin itseni näköisen, myönteisen jäljen. Tuskin kukaan muistelee minua pahalla. Minäkään en muistele.

Muutos on aina haikeaa. Samalla on se mahdollisuus. Ehkä minullekin on vielä monta ovea ja ikkunaa auki.

Millä mielin te ollette siirtyneet tai siirrytte äitiyslomalle?