maanantai 30. joulukuuta 2013

Ennakoivan vauvakuumeen vuosi 2013

Jos vauvakuumeella tarkoitetaan pakkoa saada jälkeläinen, en ole kai koskaan potenut sellaista. Sen sijaan varsinkin kuluneen vuoden alkupuolisko jäi mieleen ennakoivasta vauvakuumeesta. Raskautuminen ei ollut pakkomielle, eikä tarkkailtu limoja tai ovulaatiota. Silti vaunut, äitiysloma-arki ja raskaudet kiinnostivat erityisesti.

Kuumeettomuudesta huolimatta tuntui, etten hirveästi tahtoisi odottaakaan. Pelkäsin, että mies tahtoisi jäädä lapsettomaksi. Pelkäsin, ettemme olisi voineet saada alulle uutta elämää.

Muistan vuoden 2013 alkaneen varovaisella vauvahaaveilulla. Saman vuoden viimeisenä päivänä on raskausviikko 30+0.

Vuosi ei todellakaan ollut pelkkää vauvahaaveilua tai -odotusta. Onneksi sen aikana ehti tapahtua paljon muutakin, vaikka muistan kuluneet 12 kuukautta aina uuden elämän ihmettelystä.

Talvella juoksin paljon. Tein töissä uusia juttuja, suuria uudistuksia. Olin innostunut oman kädenjälkeni näkymisestä. Muistelen, että olo oli tasapainoinen ja onnellinen.

Ennakoivaa vauvakuumetta oli havaittavissa. Kävin parin opiskelukaverin kanssa Tukholman risteilyllä. Nautin vapaudesta mennä ilman lastenvahtien pohtimista. Ajattelin myös olevani onnekas, kun sain juoda vapaasti alkoholia ja syödä mitä halusin. Ei ollut raskautta, joka olisi rajoittanut.

Kävin viimeisiä kursseja. Muistan, että maaliskuussa tunsin kiirettä saada kaikki käydyksi. Tuntui, etten voisi jättää mitään ensi vuoteen. Mitä jos meillä onkin sitten vauva, hermoilin.

Juuri maaliskuussahan esikoisemme pitäisi syntyä. Onneksi kurssisuoritukset ovat silloin olleet jo vuoden rekisterissä.

Salilla treenatessa mietin, että onneksi pääsen kuntoilemaan milloin vaan. Mietin myös, miltä näyttäisin raskauden jälkeen.

Niin, kohtahan sen näkee.

Joskus huhtikuun alussa säikähdin, olisinko raskaana. Ajatus tuntui ainoastaan pelottavalta. En edes ehtinyt tehdä testiä, sillä kuukautiseni alkoivat, hieman myöhässä tosin.

Raskaus ei olisi ollut suunniteltu, eikä sen alkamattomuus ollut varsinaisesti pettymys. Halusin edelleen lapsia, mutta nyt raskaaksi tulo olisi tuntunut liian pikaiselta. Entäs jos..., tosin mietin välillä.

Kesän korvilla valmistauduin ensimmäiseen kesälomaani ehkä kymmeneen vuoteen. Puhuimme miehen kanssa paljon vauvoista. Ajattelimme, että saahan joku pienokainen halutessaan tulla meille. Emme yrittäisi yrittämällä, mutta ei raskaus haittaisikaan.

Kesäkuun lopussa lähdin miehen kanssa kiertämään Itä- ja Keski-Eurooppaa. Ajattelin, että saattaisin olla raskaana. En silti uskonut sikiämiseen. Jatkuvasta janosta ja huimauksesta oli helppo syyttää kesää ja kuumuutta. Kuukautiset olivat myöhässä, mistä en aluksi osannut huolestua. Mahaa nipisteli lupaavasti, joten alkaisivathan ne pian. Olivathan ne aina ennenkin alkaneet.

Vuoden puolivälin jälkeen, 5.7.2013 tein elämäni ensimmäisen raskaustestin. Se kertoi lahjomatta ja selkeästi, että eritin hCG-hormonia.

Testin jälkeen tuntui, ettei mikään olisi enää ennallaan. Eihän raskautumisen pitänyt olla näin helppoa! Välillä itkin, että elämäni olisi ohi. Elämäni ensimmäinen työstä ansaittu kesäloma meni pahoinvoidessa ja hirmuisen väsymyksen kellistämänä.

Menimme kihloihin, ostimme auton ja aloimme viimein asuntosäästäjiksi.

Ai mikä maha... rv 13+3, syyskuu 2013
 Elokuun alussa palasin töihin. Samalla suoritin opintojeni viimeistä kurssia. Työstäni ei ollut täysipäiväseksi elannontuojaksi, joten ajattelin ennen äitiyslomaa viimeistellä graduni. En avannut gradutiedostoa kertaakaan, sillä onnekseni pääsin tekemään juttukeikkoja freelancerina. Olen siitä uskomattoman kiitolllinen. Enää ei tuntunutkaan siltä, että elämä päättyy äitiyslomaan.

Elokuun alussa isoäitini kuoli. Samalla kannoin sisälläni suurta salaisuutta, sillä emme vielä olleet kertoneet raskaudesta kenellekään. Tuntui vahvasti, että elämä alkaa ja loppuu.

Raskaus vei aluksi voimia. Oksensin lokakuun alkuun asti, mutta sitten helpotti. Väsymyskin alkoi väistyä. Lokakuussa, puolenvälin tienoilla, vointini alkoi olla hyvä.

Rv 25+5, joulukuu 2013

Vuoden lopussa ahersin erinäisten työprojektien kimpussa. Maha kasvoi siinä ohessa. Alun pahoinvoinnin hävittyä olen onnekseni saanut nauttia melko oireettomasta raskaudesta.

Toivon, että hyvä olo jatkuu vielä alkuvuoden. Viimeistään maaliskuussa elämä muuttuu enemmän kuin koskaan aiemmin. Muutos kauhistuttaa, luonnollisesti. Toisaalta odotan innolla.

En ole uskaltanut tehdä minkäänlaisia uuden vuoden lupauksia. Toivon vain, että kaikki menee hyvin. Toivon, että ennakoivaa, haaleaa vauvakuumetta seuraa onnellinen äitiys.

2 kommenttia:

  1. Liityin lukijaksi, mielenkiintoinen blogi sulla! Käyhän vastavierailulla ;)
    http://elsanblogitus.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen blogi sinullakin ja sait myös uuden lukijan! :) Kiva lukea toisten odotus- ja myöhemmin vauvajuttuja.

      Poista