tiistai 12. marraskuuta 2013

Viimeinen syksy ja uuden alku

Tämä lienee viimeinen syksy, kun meitä on kaksi. Ilmassa on toiveikasta odotusta, mutta toisaalta oman vapauden menetys hieman pelottaakin. Se on suurempi muutos kuin ehkä mikään aiemmin.

Tämä syksy lienee ainutlaatuisempi kuin voisin kuvitellakaan.

Mitä minä muistan tästä?

Olen ollut hirveän onnellinen, välillä vähän surullinenkin. Olen ollut väsyneempi kuin koskaan. Olen oksentanut enemmän kuin koskaan. Olen ollut köyhempi kuin koskaan.

Olen tunnustellut pieniä potkuja ja kuunnellut tasaisen nopeita sydämenlyöntejä. Olen käynyt neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla.


En välttämättä olisi vuosi sitten uskonut, että tämä syksy olisi tällainen. Olen onnellinen, että saan kokea tämän.

Syksy on välitila. Ei ole enää kesä, mutta vielä ei ole talvikaan. Raskauskin on liminaalivaihe. En ole enää koskaan nainen, joka ei ole odottanut lasta. Silti en vielä ole äiti. Olemme siirtymässä pariskunnasta perheeksi.

Yhdeksän kuukautta on armollinen odotusaika. Vajaan vuoden aikana ehtii tottua ajatukseen tulevasta muutoksesta.



Lapsen saaminen tuntuu mysteeriltä. Voin vain aavistaa, mitä perhe-elämä on. Aavistukseni voivat osua oikeaan, mutta ne voivat olla täysin väärässä. Kaikki voi mennä paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Toisaalta kaikki voi olla huonommin kuin nyt luulisin.

On varmaa, että ensi syksy on toisenlainen. Elämä jatkuu tämän syksyn jälkeen, mutta sen jatkuu hieman toisenlaisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti