tiistai 5. marraskuuta 2013

Läski vai raskaana

Ei ehkä kaikkein imaretelevin asu :D

Tänään ensimmäistä kertaa joku päätteli raskauteni vatsani koosta. Aiemmin epäilyksiä on aiheuttanut lähinnä kieltäytymiseni viinistä.

Viereisessä toimistossa työskentelevä nainen tuli tänään onnittelemaan. Hän sanoi tosin miettineensä, olinko lihonut vai raskautunut. Hahah!

Olen uskoakseni onnistunut piilottamaan tilani aika hyvin. Maha silti kasvaa koko ajan. Viikko viikolta se tuntuu suurentuneen. Se ei ole ihme, sillä tänään on raskausviikko 22+0. Raskauteni on ohittanut puolivälinsä jo muutama viikko sitten, ja se tuntuu ja näkyy.

Töissä on ollut helppo piiloutua löysiin paitoihin ja lepattaviin neuletakkeihin. Ikuisesti ne eivät kätke kasvavaa vatsaa. Ostin viime viikolla ensimmäiset äitiyshousutkin. Kaupan kaikkein pienin koko on vielä hieman väljä, mutta se alkanee istua jo muutaman viikon päästä.

Milloinhan joku toinen tarkkasilmäinen tulee onnittelemaan?

2 kommenttia:

  1. No hyvin olet onnistunut, minulta ensimmäiset utelut alkoi jo reilu kk sitten :D Tässä näkee niin hyvin sen kuinka erilainen raskaus voikaan olla, mun maha tuntuu ainakin omaan silmään olevan aikalailla suurempi kuin sinun, vaikka samoja viikkoja mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syynä uteluiden puutteeseen voi tosin olla sekin, että en ole käyttänyt kovin tiukkoja vaatteita. Olen tainnut onnistua aika hyvin mahan peittämisessä. Voi toki olla, ettei kukaan vaan ole kommentoinut mitään...

      Eilen neuvolassa otettiin ekaa kertaa sf-mitta ja olen sentin keskikäyrän yläpuolella! :D Minustakin kyllä tuntuu, että monella samassa vaiheessa olevalla on paljon isompi maha. Monella tosin tuntuu olevan sellainen söpö pallomaha - minulla on tuollainen, hmm, kokonaisvaltainen uimarengas :D

      Poista