perjantai 29. marraskuuta 2013

Kakkuvinkki: puolukka-toffeekakku

Alkuraskauden pahoinvointi piti minut visusti pois keittiöstä. Kaikkein pahimpaan aikaan - eli ehkä kolmeen kuukauteen - en voinut edes avata jääkaappia ilman, että oksensin.

On ollut aika ihanaa päästä takaisin lempiharrastukseni leipomisen pariin. En ehkä ole huippuleipuri, mutta mikään ei taatusti rentouta niin hyvin kuin käsien upottaminen taikinaan. 

Taitelin taannoin isänpäivänä puolukka-toffeekakun. Kakku sopii mainiosti jouluun ja sen odotteluun. Piparipohja on jouluinen, ja puolukat tasoittavat mukavasti toffeen imelyyttä.



Kaakun tekeminen ei vaadi paljoa. Tarvitset:


Pohja
250 g pipareita
100 g margariinia tai voita

Täyte
 2 tlk kondensoitua maitoa
4 dl puolukoita
2,5 dl kermaa
ripaus vaniljasokeria

Päälle
maun mukaan puolukoita ja piparinmurua

Minä tein näin:

1. Poista tölkeistä etiketit ja keitä niitä runsaassa vedessä kolme tuntia. Jep, keitä tölkkejä kolme tuntia. Varmista, että vesi poreilee koko ajan. Keittämisen jälkeen tölkeissä on makoisaa toffeeta.

2. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai vaikka kaulimella muovipussissa. Sekoita sulatetun rasvan kanssa. Taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle (ja reunoille).

3. Kun purkit ovat kiehuneet, lusikoi toffee pohjan päälle. Laita jääkaappiin kovettumaan.

4. Lisää toffeen päälle puolukat ja vaahdotettu kerma. Koristele mielesi mukaan, esimerkiksi puolukoilla ja piparinmuruilla.

5. Nauti.

P.S. Toivottavasti kukaan ei häiriinny hengiltä, jos  silloin tällöin jaan muutaman kokkailun tai leipomisen täällä.











keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Odottava äiti hehkuu

Olen heinäkuusta asti odottanut raskauden hehkua. Ensin ajattelin, että se tulisi yököttävän ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Ei tullut, eikä yökötystään poistunut keskiraskauteen siirryttäessä.

Nyt 26. viikolla hehku on edelleen kateissa. Oikeastaan olen tainnut jo luopua toivosta. Minusta ei ehkä tule hehkuvaa odottajaa. Olen finninen kuivanaama, jonka hiukset irtoilevat. Tukka roikkuu päätä pitkin. Silmäpussit ovat jo nyt huolestuttavat. En halua tietää, miltä ne näyttävät pikkuvauvan äitinä.

Finnit ovat kaikkein pahin vitsaus. Odotin, ettei niitä olisi raskausaikana. Olin jostain lukenut, että monella on raskausaikana tavallista parempi iho. Minulla ei ole.

Olin teininä varsinainen siloposki. Sain ehkä yhden pienen hormoninäpyn kerran kuussa, eikä sitäkään tullut joka kuukausi. Sitten aloitin e-pillerit, jotka lopetin reilu kolme vuotta sitten. Silloin tarkoituksena ei todellakaan ollut tulla raskaaksi, vaan halusin päästä eroon ikävistä sivuoireista.

Pillereillä oli tasan yksi myönteinen vaikutus. Iho oli aina hyvässä kunnossa.

Niiden lopettamisen jälkeen iho villiintyi täysin. Toisinaan sillä oli melkein hyviä kausia. Ennen raskaaksi tuloa naamani alkoi jo näyttää siedettävältä. Saatoin jopa olla ilman meikkiä. Sitten elimistö koki ehkä kaikkien aikojen suurimman muutoksen, raskauden. Se näkyy naamassa.

Hiustenlähtö on vielä siedettävää, mutta kukkiva iho saa mielen joskus apeaksi. Olen sen verran epäileväinen, etten ole uskaltanut käyttää kaikkein vahvimpia finnientappotököttejä raskausaikana.

Jokunen viikko sitten ostin suolasaippuan, jota kauneusbloggaaja Saara Sarvas nimitti täydellisen ihon salaisuudeksi. Ihoni ei vielä täydellistynyt, mutta jotain pienen pientä parantumista on ehkä tapahtunut. Olen iltaisin hieronut saippuaa kostutetuin käsin ongelmakohtiin.

Moni voi miettiä, että se on vain iho. Niin onkin, ja iho on vain pintaa. Vaihtaisin kukkivan naamani silti finnittömään, jos saisin. Luultavasti kuka tahansa muukin tekisi niin. Tulehtunut iho ei välttämättä ole ainoastaan esteettinen haitta, vaan se saattaa olla hyvin kipeä.

Oletteko te hehkuneet raskausaikana? Entä mikä on auttanut odottajan finneihin?

tiistai 26. marraskuuta 2013

Menovinkki pääkaupunkiseudun odottaville

Pohdiskelin jokin aika sitten, missä toisia odottavia voisi tavata verkon ulkopuolella. Nyt huomasin, että Vantaalla olisi Pyhän Laurin kirkossa odottavien äitien kirkkohetki ensi sunnuntaina 1.12. klo 15-17. Kirkkohetken jälkeen olisi luvassa askartelua ja glögitarjoilua pappilassa.

Ainakin harkitsen osallistumista. Pyhän Laurin kirkkoon saa tosin taivaltaa melkoisen, hmm, kirkkotien, enkä koe olevani kovin uskonnollinen. Toisaalta mahdollisuus tavata muita möhömahoja tuntuu kutsuvalta.

Uusiin paikkoihin tutustuminen on aina mielenkiintoista kulttuurimatkailua, ja uusia ihmisiä on aina hauska tavata. Katsellaan siis, ehkä nähdään!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Olo on hyvä ja hankinnat mietityttävät

Raskauden keskimmäinen kolmannes alkaa lähestyä loppuaan. Viimeinen kolmannes alkaa 28. viikolla, ja minulla on nyt 25. viikko eli 24+5.

Oloni on ollut hyvä. Pahoinvointi ei ole vaivannut ainakaan puoleentoista kuukauteen. Saatan olla väsyneempi kuin normaalisti, mutta alkuraskauden kuolemanväsymys on enää ikävä muisto.

Aloitin lisäraudan muutama viikko sitten. Hemoglobiini oli 120 eli vielä melko normaali, mutta ennen raskauttani sain aina hb-arvoksi lähes 150. Joka toinen päivä ottamani Obsidan ei ole ainakaan vielä aiheuttanut vatsaoireita, joista minua on varoiteltu.

Onnekseni mihinkään ei satu vielä. Selkä on joskus istumisen jälkeen hieman jäykäntuntuinen, mutta vetreytyy nopeasti. En tiedä, miltä supistukset tai liitoskivut tuntuvat.

Maha alkaa aiheuttaa pukeutumisongelmia. Ajattelin, että pärjäisin hyvin vanhoilla, löysillä paidollani. Pitää myöntää, että ne näyttävät turhan pinkeiltä. Napit eivät todellakaan mene enää kiinni.

Äitiyshousuja olen käyttänyt jo monta viikkoa. Belly beltkin pelastaa, vaikka se ei olekaan yhtä mukava kuin kunnon mammapöksyt.

Moni on kysellyt, olemmeko jo tehneet hankintoja vauvalle. Vähintään yhtä monta kiinnostaa, jännittääkö synnytys.

Täytyy myöntää, että meillä on edelleen melko vähän mitään ostettuna vauvalle. Lakanoita on, ja viikko sitten ostin söpön raidallisen pehmusteen äitiyspakkaukseen - itse pakkausta en muuten ole vielä edes hakenut.

Vaatteita ei oikeastaan ole, paitsi yhdet sukat on. Vaunujen, syöttötuolin ja pinnasängyn merkit ja värit alkavat jo olla päätettyinä. Tällä viikolla yritin saada Huuto.netistä keittiömme sävyihin sopivaa Stokken TrippTrapp-syöttötuolia pyökin värisenä. Joku sinnikäs huutelija ehti klikata sen itselleen. Onneksi tuolilla ei vielä ole mikään kiire.

Vaunuiksi ajattelimme joko Bugaboon Cameleonia tai Buffaloa. Myös Mutsyn 4Rider olisi vaihtoehto. Pitää vähän mittailla, mitkä mahtuisivat automme takakonttiin. Sängyksi ajattelimme Brion Onea joko valkoisena tai mustana.

Synnytystä en sen sijaan ole kauheasti ajatellut. Luotan siihen, että ehdin vielä tutustua kyseiseen tapahtumaan. Jotenkin vauva pitäisi saada mahasta pois. Stressaan ja jännitän sitä lähempänä laskettua aikaa.

Parin viikon päästä minulla on sokerirasituskoe. Se vähän kauhistuttaa, koska en varsinkaan tässä tilassa ole kovin paastonkestävä. Neuvolasta passitetaan kokeeseen kaikki yli 25-vuotiaat ensisynnyttäjät, mikä hieman helpotti "Yhyy, oon tosi nuori äiti"-tuntemuksiani. Haha!

Sokerirasituksen kanssa samalla viikolla on perhevalmennuksen ensimmäinen kerta ja lääkärineuvola. Alkaa tuntua siltä, että olen jo oikea odottaja. Tähän asti käyntejä neuvolassa tai muualla on ollut harvakseltaan, korkeintaan kerran kuussa.

Viimeinen kolmannes tuntuu lopulliselta, vaikka se koittaakin vasta jokusen viikon päästä. Laskettuun aikaan on vielä 107 päivää, mutta en epäile, etteikö aika kiitäisi nopeasti. Sitten tämä raskaus on ohi, ja me olemme vauvaperhe. Huh huh.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Raskaus on yhdeksän kuukauden PMS

Minulla on raskausaikana ollut jatkuva PMS. Normaalitilassa olin ailahteleva ja herkkä ehkä viikon kuukaudessa. Nyt olen ollut sitä kesäkuun lopusta eli aika monta kuukautta.

Anteeksi.

Olen huomannut, että olen hirveän kärkäs. Olen kyllä aina halunnut sanoa mielipiteeni, mutta nyt voisin joskus yrittää pitää ajatukseni omana tietonani.

Minun ei ihan oikeasti tarvitsisi kommentoida, jos joku valittaa Facebookissa jatkuvista sähkökatkouutisista. Hesarissa oli tasan kaksi uutista Eino-myrskyn katkomista sähköistä, mutta ihan sama, jos joku kokee sen jatkuvasti. Ei se ole niin vakavaa.

Ei varmaan tarvitse mainita, että itken äärimmäisen helposti. Usein pillitän suuttumuksesta, mutta myös liikutus on melkoista. Varsinkin kaikki lapsiin liittyvä avaa hanat.

Olin alkuraskaudessa koulutuksessa, jossa näytettiin Helsinki Mission Pelastakaa sukupolvi -kampanjan mainosvideoita. Kaikkein pahin oli pätkä, jossa pikkupoika sanoi jotakin tyyliin: Mulla ei oo isää. Äiti on aina töissä. Kai musta tulee moniongelmainen.

Onneksi en löydä sitä videota nyt.

Raskaana olevalla naisella ja pienellä vauvalla taitaa olla paljon yhteistä.
Tunnen toki iloakin. Olo on usein melko aaltoileva. Se voi olla luonnollistakin, kun kehossa tapahtuu paljon ja mieli yrittää sopeutua ehkä suurimpaan muutokseen koskaan.

Hormonit eivät silti ole syy käyttäytyä huonosti. Syy ei myöskään ole hämmentävä tilanne tai edes jatkuva väsymys. Voisin yrittää laskea kymmeneen tai edes viiteen ennen kuin alan huutaa tai itkeä.

Olenko ainoa ailahtelija?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Odottaja kaipaa vertaistukea

En ole voinut keskustella raskaudestani kovin paljon kenenkään ystäväni kanssa. Olen ystäväpiiristäni ensimmäinen, joka on tullut raskaaksi. Onneksi olen löytänyt verkosta muita odottajia.

Rekisteröidyin heti raskaaksi tultuani Vauva.info-sivustolle. Samaan aikaan aloitin tämän blogin. Foorumille en ole kirjautunut moneen kuukauteen, mutta blogiini yritän kirjoitella ainakin pari kertaa viikossa.

Luen monia odotus- ja vauvablogeja. On ihanaa löytää muita, jotka elävät samaa vaihetta. Toisten kanssa keskustellessa ja toisten juttuja lukiessa huomaa, etteivät omat ajatukset olekaan niin erikoisia. Joillain muullakin on samoja ongelmia ja pohdintoja.

Samoin on ihana löytää niitä, joilla odotus on jo ohi. Heidän blogeissaan pääsee kurkistamaan lapsen saaneiden elämään.

Blogit ovat minulle ensisijainen vertaistukipaikka. Foorumeissa ei ole mitään vikaa. Ehkä tällainen vapaamuotoinen kirjoittelu ja kuvaaminen vain sopivat minulle paremmin. Koen, että blogista saa enemmän minun näköiseni.

Vau.fi-foorumi on joskus tullut raskautta googletellessani esiin. Huomasin, että siellä on keskusteluissa osiot lasketun ajan mukaan. Ehkä yritän tutustua muihin maaliskuisiin.

Onnekseni olen myös täällä blogissa löytänyt ihmisiä, joilla on täysin sama laskettu aika. On mielenkiintoista seurata toista odottajaa, jonka raskaus on tismalleen samassa vaiheessa kuin oma.

Vauva.infossa ja Vau.fi:ssä voi muuten pitää blogia. Suosittelen katsastamaan, jos yhtään kiinnostaa. Siellä on monia samassa tilanteessa olevia samassa paikassa. Minulle julkinen, vapaa ja itsenäinen blogi Bloggerissa tuntuu paremmalta.

Väestöliiton Perheaikaa.fi-sivuilla on tietoa ja chatteja odottaville. Sivustolla on runsaasti hyvää tietoa, mutta toistaiseksi en ole kokenut palvelua kovin vuorovaikutteiseksi. Monella sivustolla tuntuu olevan sama puute. Tietoa on, mutta vertaistukea saa etsiä.

Vertaisten tapaaminen verkossa on ihanaa ja korvaamatonta. En halua tietää, miten yksinäinen odottaja olisin ilman nettiä. Kaipaisin silti verkon ulkopuolella paikkaa, jossa voisin jakaa ajatuksia lapsen saamisesta. Mistähän sellaisen löytäisi?

Äitiysjumpat ja -joogat eivät ole sopineet kalenteriini. Moni ryhmä alkoi syksyllä, jolloin olin pahoinvoiva ja kiireinen. Ehkä alkuvuodesta pitäisi aktivoitua. Silloin raskauteni tosin on jo aika pitkällä.

Parin viikon päästä meillä alkaa perhevalmennus. Toivottavasti siellä tutustuisi muihin. Pitää olla aktiivinen.

Vauvojen ja pikkulasten vanhemmille tuntuu olevan paljon kerhoja ja muita harrastuksia. Ainakin seurakunnat ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestävät lapsiperheille toimintaa. Täällä päin en ole huomannut, että mitään olisi odottaville vanhemmille.

Siinä voisi muuten olla toimintavinkki järjestöille: kaikilla odottajilla ei välttämättä ole lähipiirissä muita samassa tilanteessa olevia. Varsinkin opiskelijavanhemmat saattaisivat kaivata vertaistukea. Monella oma perhe asuu toisella paikkakunnalla, ja opiskelukaupungissa saatetaan olla varsin yksin.

Mistä te olette löytäneet vertaistukea? Missä muita odottajia voisi tavata?

lauantai 16. marraskuuta 2013

Raskaus tulee uniin

Nytkö jo pitäisi alkaa tottua lyhyisiin yöuniin?

Heräsin perjantaiyönä ennen neljää. Kävin vessassa. Yritin nukkua. Kävin taas vessassa. Join vettä. Yritin nukkua.

Ei onnistunut.

Kuuden jälkeen luovutin ja päätin aloittaa etätyöpäivän. Aikaansaannosten taso oli ihmeellisesti ihan hyvää, jos huomioi nukuttujen tuntien vähyyden.


Se ei suinkaan ollut ainoa yö, kun olen havahtunut liian aikaisin. Minua ei ole siunattu hyvillä unenlahjoilla, eikä aamuyöstä herääminen ole minulle valitettavasti aivan vierasta.

Nyt olen parin kuukauden ajan herännyt aamuyöstä pirteänä monta kertaa viikossa. Ehkä minun on hyvä tottua tähän: ensi keväänä en enää saa itse päättää, heräänkö vai enkö. Minun on pakko herätä, ainakin useimpina öinä. Silloin en välttämättä herää pirteänä ja tarmokkaana kuten nyt.

Raskaus on vaikuttanut muutenkin uniini oudosti. Olen jo monta kertaa plussaamisen jälkeen nähnyt unta, jossa joku tunkeutuu asuntoomme. Tunkeilijoina ovat olleet niin naapurin mummo, ostarin teinit kuin romanikerjäläisetkin. Välillä olen aamuyöheräämiseni jälkeen ollut varma, että joku tuli ovesta juuri.

Oikeastaan tunkeutumisunet raskaana lienevät luonnollisia. Joku tunkelijahan tässä on jo tehnyt pesänsä, tavallaan.



tiistai 12. marraskuuta 2013

Viimeinen syksy ja uuden alku

Tämä lienee viimeinen syksy, kun meitä on kaksi. Ilmassa on toiveikasta odotusta, mutta toisaalta oman vapauden menetys hieman pelottaakin. Se on suurempi muutos kuin ehkä mikään aiemmin.

Tämä syksy lienee ainutlaatuisempi kuin voisin kuvitellakaan.

Mitä minä muistan tästä?

Olen ollut hirveän onnellinen, välillä vähän surullinenkin. Olen ollut väsyneempi kuin koskaan. Olen oksentanut enemmän kuin koskaan. Olen ollut köyhempi kuin koskaan.

Olen tunnustellut pieniä potkuja ja kuunnellut tasaisen nopeita sydämenlyöntejä. Olen käynyt neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla.


En välttämättä olisi vuosi sitten uskonut, että tämä syksy olisi tällainen. Olen onnellinen, että saan kokea tämän.

Syksy on välitila. Ei ole enää kesä, mutta vielä ei ole talvikaan. Raskauskin on liminaalivaihe. En ole enää koskaan nainen, joka ei ole odottanut lasta. Silti en vielä ole äiti. Olemme siirtymässä pariskunnasta perheeksi.

Yhdeksän kuukautta on armollinen odotusaika. Vajaan vuoden aikana ehtii tottua ajatukseen tulevasta muutoksesta.



Lapsen saaminen tuntuu mysteeriltä. Voin vain aavistaa, mitä perhe-elämä on. Aavistukseni voivat osua oikeaan, mutta ne voivat olla täysin väärässä. Kaikki voi mennä paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Toisaalta kaikki voi olla huonommin kuin nyt luulisin.

On varmaa, että ensi syksy on toisenlainen. Elämä jatkuu tämän syksyn jälkeen, mutta sen jatkuu hieman toisenlaisena.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Läski vai raskaana

Ei ehkä kaikkein imaretelevin asu :D

Tänään ensimmäistä kertaa joku päätteli raskauteni vatsani koosta. Aiemmin epäilyksiä on aiheuttanut lähinnä kieltäytymiseni viinistä.

Viereisessä toimistossa työskentelevä nainen tuli tänään onnittelemaan. Hän sanoi tosin miettineensä, olinko lihonut vai raskautunut. Hahah!

Olen uskoakseni onnistunut piilottamaan tilani aika hyvin. Maha silti kasvaa koko ajan. Viikko viikolta se tuntuu suurentuneen. Se ei ole ihme, sillä tänään on raskausviikko 22+0. Raskauteni on ohittanut puolivälinsä jo muutama viikko sitten, ja se tuntuu ja näkyy.

Töissä on ollut helppo piiloutua löysiin paitoihin ja lepattaviin neuletakkeihin. Ikuisesti ne eivät kätke kasvavaa vatsaa. Ostin viime viikolla ensimmäiset äitiyshousutkin. Kaupan kaikkein pienin koko on vielä hieman väljä, mutta se alkanee istua jo muutaman viikon päästä.

Milloinhan joku toinen tarkkasilmäinen tulee onnittelemaan?

maanantai 4. marraskuuta 2013

Imelät vauvakirjat

Minun vauvakirjani on puoliksi täytetty. Pikkuveljelläni ei ole ollenkaan vauvakirjaa. Lapsena olin hieman kateellinen kavereille, joiden ensimmäiset vuodet oli taltioitu pastellinväriseen vauvakirjaan. Päätin, että dokumentoin omien lasteni alkutaipaleen.

Raskauduttuani olen selaillut kirjakauppojen vauvakirjahyllyn tarjontaa. En ole palavasti ihastunut valikoimaan.

Eniten nyppii vauvakirjojen stereotyyppisyys. Kaikkia lapsia ei, hyvänen aika, kasteta enää 2010-luvulla. Kaikkien vanhemmat eivät myöskään ole naimisissa keskenään. Eräässä kirjassa kysyttiin, minne vanhempasi muuttivat mentyään naimisiin. Kuinka moni nykyisin muuttaa minnekään naimisiin menon jälkeen?!

Eräässä kirjassa kysyttiin syntymäilmoitus. Kuinka moni sellaistakaan täyttää nykyisin? En ole ajatellutkaan, että laittaisimme Hesariin ilmoituksen lapsemme syntymästä.

Tietysti ymmärrän, ettei vauvakirjasta ole ehkä tarkoituskaan täyttää kaikkia sivuja. Ehkä kaipaisin vauvakirjoilta enemmän avoimia kohtia. En tahdo pikkutarkaa selostusta ristiäisistä: ketä oli kutsuttu, millaista täytekakkua oli, millaisen kummilusikan sylikummi antoi. Sen sijaan kirjassa voisi olla vaihtoehto ristiäiset / nimiäiset / ensimmäinen juhlani. Jokainen voisi raapustaa siihen, mitä haluaa.

Vauvakirjojen imelyys on minulle liikaa. En tahdo hörselöistä vaaleanpunaista tai -sinistä puhumattakaan mistään lässytyksestä. Vierastan vauvakirjoja, joissa seikkailee satuhahmoja.

Taidan tehdä itse vauvakirjan. Sinne voisin jo alkaa koota kuvia ja tunteita ennen vauvan syntymää. Sinne ei tule syntymäilmoitusta eikä vanhempien osoitetta häiden jälkeen, mutta siitä tulee ehkä enemmänkin päiväkirjani vauvan odotuksesta ja ensimmäisistä vuosista.

Millainen vauvakirja teillä on? Mitä suosittelette?