keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Bebejä ja tutkimusmatkoja eli raskausajan lukutoukkailua

Olen parantumaton lukutoukka, mutta raskausaikana olen ollut harvinaisen laiska lukija. Nyt 18. raskausviikolla energiaa alkaa vihdoin olla sen verran, että olen jopa tarttunut äitiydestä kertoviin kirjoihin. Lisäksi olen tehnyt listan kirjoista, joita tahtoisin lukea.

Toistaiseksi ensimmäiseen ryhmään kuuluu vain yksi kirja. Oikeastaan siitäkin olen lukenut vasta alle puolet. Lista luettavista sen sijaan on pidempi.



Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé (2012) kiehtoi minua jo kauan ennen kuin olin koskaan pitänyt raskaustestiä kädessäni. Druckerman on amerikkalainen toimittaja, joka sai ensimmäisen lapsensa Pariisissa. Hän ihmetteli ranskalaisten rentoa suhtautumista raskauteen ja vauvoihin. Rentous ei tarkoita, että ranskalaislapset olisivat kurittomia. Päin vastoin he käyttäytyvät hyvin. Heidän äitinsäkin ovat hoikkia ja huoliteltuja.

Toivon, ettei minusta koskaan tule neuroottista marttyyriäitiä. Sellaisena Druckermanin teoksessa amerikkalainen vanhemmuus näyttäytyy. Se vaikuttaa hyvin paljon samalta kuin suomalainen vanhemmuus, ainakin, jos vauvapalstalaisia käyttää havaintomateriaalina.

Ranskassa ajatellaan kirjan mukaan, että vanhemmuus on yksi osa elämää. Lapsi ei ole maailman keskipiste, vaikka hän onkin toki mittaamattoman tärkeä. Luulen, että lapsen saatuani joudun tasapainoilemaan näiden kahden tavan välillä. Ehkä minun pitää lukea kirja sitten, kun vanhemmuudesta on jo kokemusta.

Lisäksi olen laittanut kirjaston varauslistalle jokusen teoksen. Osaa saan varmaan odottaa niin kauan, että niistä on minulle vanhempainvapaalukemisiksi.

Minna Kiistalan Minähän en sitten muutu (2010) kertoo esikoisen odottamisesta, joten se sopii loistavasti siunattuun tilaani. Kirjassa seurataan koko lapsentekoprosessia, jonka aikana vakuutellaan usein: "Minähän en sitten muutu". Arvostelujen perusteella kirja vaikuttaa hyvin todenmukaiselta kuvaukselta lapsen saamisesta, joten toivon saavani sen pian luettavakseni.

Tutkijanura ei kuulu haaveisiini, mutta Anna Keski-Rahkosen, Camilla Lindholmin, Johanna Ruohosen ja Maria Tapola-Haapalan toimittama Tutkimusmatkoja äitiyteen (2010) kiinnostaa minua silti. Teoksessa 30 tutkijaäitiä kertovat työn ja perheen yhdistämisestä. Lapsien ja oman uran yhdistäminen kiehtoo ja mietityttää minua sekä yleisenä ilmiönä että käytännön toteutuksena omassa elämässä.

Anu Silfverbergin Äitikortti (2013) kysyy, miksi naiset syöksyvät äitiyden mustaan aukkoon. Esikoista odottaessani pohdin paljon, tuleeko minustakin neuroottinen, äitiyteen hurahtanut mamma. Ehkä ei tule, sillä en ole muutoinkaan mikään hössöttäjä - mutta toisaalta, onko äitiyteen hurahtaminen aina pahasta?

Ehkä osaan vastata kysymykseen, kun olen lukenut kirjan. Sitä enemmän ehkä osaan kertoa, kun olen syntyneen lapsen äiti.

  Lopuksi vielä vinkki isille: mieheni on lukenut viime kuukausien aikana Rob Kempin teosta
The Expectant Dad's Survival Guide. Kirjassa käsitellään raskautta viikko viikolta isän näkökulmasta.

Onko teillä kirjasuosituksia? 

2 kommenttia:

  1. Luin myös tuon Minna Kiistalan Minähän en sitten muutu. Voin suositella, oli kyllä hauskaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa! Toivottavasti siis saan sen pian.

      Poista