maanantai 16. syyskuuta 2013

Lääkäripelkoinen on raskaana

Pelkään valkotakkisia suorastaan kuollakseni. Olen raskaana. Yhdistelmä ei ole kovin hyvä.

Olen onnekseni ollut nuoruus- ja aikuisikäni hämmästyttävän terve. Korkeintaan vuosittaiset flunssat ovat kiusanneet minua. En ole yleensä tarvinnut lääkäriä.

No, tässä siunatussa tilassa tarvitsen.

Pelkään kipua eniten. En niinkään pelkään sitä, että minussa tai lapsessa olisi jokin vialla. Toki sekin jännittää, mutta ensisijaisesti kammoan kipua.

No, tässä siunatussa tilassa minuun sattuu vielä monesti ja paljon.

Olen tähän mennessä raskautta käynyt kaksi kertaa neuvolan terveydenhoitajan luona, kerran lääkärissä, kerran verikokeessa ja kerran ultrassa. Terveydenhoitajakäynnit sujuivat kepeähkösti, mitä nyt verenpainetta mitatessa pulssini oli vaatimattomasti yli sadan.

Sen sijaan jos verenpainetta olisi mitattu lääkärissä ja verikokeessa, olisin varmaan jo joutunut ensiapuun. Verikokeesta kerroinkin jo hieman, mutta suoneni olivat pistäjän mukaan pienet ja piilossa. Niitä sai etsiä ja ronkkia. “Ei tästä nyt tule verta, pitää ottaa uusiksi”, näytteenottaja sanoi muutaman kerran, kun oli jo iskenyt neulan taipeeseeni.

Käteni olivat mustelmilla pari seuraavaa viikkoa. Ei näyttenotto varsinaisesti sattunut, nipisti vain epämukavasti. Se jännitti sitäkin enemmän.



Synnytystä en vielä ajattele kovin paljon, mutta toisinaan se on mielessä. Pelkään siinä aivan kaikkea. Pelkään kipua, mahdollisia vammoja ja kontrollin menettämistä. Mitä jos minua kohdellaan huonosti?

Ennen kaikkea kammoan sairaalaympäristöä. Pelkään, että joudun olemaan jollain osastolla viikkotolkulla ennen synnytystä tai sen jälkeen. Ehkä siinä tilanteessa olen osastolla ihan mielelläni. Se on parhaaksi minun terveydelleni ja ennen kaikkea lapseni terveydelle.

Ehkä pahinta kaikissa toimenpiteissä on avuttomuus. Siinäpä makaat, jalat levällään ilman housuja tai neula kädessä. Toinen voi tehdä mitä vaan, satuttaa miten paljon tahansa.

Sairaudet ja niiden hoito kuuluvat elämään. Minun pitää viimeistään nyt oppia luottamaan ammattilaisiin ja siihen, että ehkä luonto lopulta hoitaa kaiken kohdalleen. Jos ei hoida, se on terveydenhuollon ammattilaisten tehtävä.

Naiset ovat kautta aikojen olleet raskaina, synnyttäneet ja jopa selvinneet siitä. Luultavasti minäkin selviän.

8 kommenttia:

  1. Kyllä sä selviät! :) Varmasti lääkärikammo helpottaa tässä raskauden aikana. Itsestä tuntuu että olen vain näyteastia; koko ajan saa olla antamassa pissaa, verta, muita eritteitä ja availemassa haaroja. Muakin ahdisti alkuun eniten juuri tuo avuttomuus. Olet paljaana pöydällä ja sua ronkkii ties mitkä opiskelijat sun muut. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan enää edes ajattele asiaa, se on muuttunut niin rutiiniksi. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla auttoi hammaslääkärikammoon oikomishoito. Kun siellä pelottavassa tuolissa istui tarpeeksi usein kita ammollaan, alkoi huomata, että siitä selviää aina. Oletettavasti täsäskin käy samoin :)

      Onneksi minulle ei (vielä) ole tullut mihinkään tutkimukseen opiskelijoita mukaan. En tiedä, antaisinko heille lupaa osallistua. Johonkin terveydenhoitajan tapaamiseen voisi ehkä tulla, mutta enpä ultrasta tai jostain sisätutkimuksesta tiedä... tai synnytyksestä ;)

      Poista
  2. Ihana kuulla jonkun toisenkin lääkärikammoisen ajatuksia! Itse en ole vielä edes raskaana, mutta jo ajatus kammoksuttaa. Haluan lasta niin paljon, mutta kun en uskalla! Pelkään liikaa.

    Omalla kohdalla en ole pystybyt järkeilemää pelkoa niin että voisin toimia siitö huolimatta. Esimerkiksi hammaslääkärikäyntiä olen siirtänyt nyt viisi vuotta vaikka joka syksy ja joka kevät päätän että se on nyt hoidettava. Aina se siirtyy.

    En uskalla edes ajatella miten ikinä tulen selviämään raskaudesta, saati sitten synnytyksestä. Plus että mieheni ei jaksa ainaista panikointiani esimerkiksi verikokeista koska hänestä se on turhaa ja ylimitoitettua. Ymmärrän senkin, koska olen varmasti maailman rasittavin paniikissa, mutta toisaalta tarvitsisin tukea.

    Olen siis umpikujassa. Vauva on todella haaveissa, enkä jaksaisi enää odottaa. Vaan en uskalla. Toivoisinpa tulevani vahingossa raskaaksi niin että en voisi enää asialle mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, puolivahinkoraskaus kyllä säästää paljolta panikoinnilta... ;) Mutta totta puhuen, tosi ikävää, että pelkäät noin paljon. Minäkään en yleensä ole mennyt lääkäriin suunnilleen kuin pää irronneena. Onneksi ei ole kovin usein tarvinnutkaan kuormittaa terveyspalveluja.

      Minä olen yleensä maininnut lääkärille tai hoitajalle etukäteen, että pelkään muuten ihan hirveästi ja oletettavasti ihan syyttä. Yleensä he ovat osanneet ottaa sen huomioon ja vaikka rupatella jotain hauskaa samalla, kun tutkivat. Se auttaa paaaaaaaljon. Auttaisikohan sinuakin tuollainen?

      Onneksi ennen synnytystä voi käydä pelkopolilla juttelemassa. Minä haluan ehdottomasti käydä siellä, vaikka se kai pitääkin itse maksaa.

      Nyt on tosin helppoa puhua, koska on aika seesteinen aika raskaudessa. En ole käynyt missään tarkistuksessa lähes kuukauteen. Kohta ne tosin taas alkavat...

      Tsemppiä!

      Poista
  3. Voi tuttuja ajatuksia! Pelkään myös paljon sairaalassa olemista ja siellä käymistä. Mulla on todella huonoja kokemuksia verikokeen ottamisesta. Itselläni suonet ovat niin piilossa tuollla jossakin, että verikoe pitää ottaa ihan oudosta paikasta. Viimeksi kun kävin raskauden takia verikokeessa niin verikokeen otti joku ulkomaalainen, tumma erittäin epävarma laborantti. Hän yritti ottaa suonesta, mutta ei saanut. Seuraavaksi hän päätti laittaa ranteeseen neulan ja tiputtaa neulan kautta veritipat putkeloon. SE OLI KAUHEAA. Se sattui niin paljon ja en ole ikinä nähnyt, että joku olisi ottanut niin verikokeen. Lisäksi siitä jäi kauhean iso mustelma :( Tuosta on jäänyt itselleni kyllä aika iso kammo verikokeiden ottamisesta.

    Pelottaa ja jännittää synnyttäminen juuri niinkuin kuvailit, että siinä ollaan jalat levällään ja piikki kädessä avuttomana maataan. Jokainen huutaa, hengitä, ponnista, ponnista, hengitä. Tuntuu näin etukäteen ajuateltuna, etttä siinä ajatellaan vaan lasta ja äiti kärsii. Tai no ehkä se ei niin ole, mutta minua ainakin pelottaa synnytys ihan kauheasti. se kipu ja se kaikki :( hui..

    Mutta hei eiköhän me selvitä! Me ollaan vahvoja mimmejä. Niin ne muutkin on saanut lapsensa synnytettyä niin en usko, että me ollaan yhtää sen huonompia :) Ja onneksi se palkinto on loistava. Oma lapsi on SUURI palkinto tästä 9kk odottamisesta ja siitä kamalasta tuskasta synnytyksessä. Kyl sie selviit ;)

    Eiköhän tuosta lääkärikammostakin tuu ihan rutiini jossain vaiheessa. Kuitenkin sen verran on alapään seutuakin tutkiskeltu ja lääkärillä joutunut käymään ja joutuu vielä monen monta kertaa näiden viimeisten viikkojen aikana. Uskoisin, että sun lääkärikammokin helpottaa jossain vaiheessa, ainakin toivon niin :)

    -Eve rv 24+2 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan tosi helpottavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia mietteitä. Pitää muistaa, ettei lääkärissä käymisestä kukaan varmaan varsinaisesti nauti, haha.

      Minullakin oli viimeksi kauhea verikoe. En tiedä, onko minulla jotenkin piilossa olevat suonet vai eikö ottaja vaan ollut kovin hyvin. On vaikea sanoa, koska sitä ennen olin verikokeessa ehkä viisi vuotta sitten ja sitä ennen varmaan 12-vuotiaana. Huh, neula ranteessa vaikuttaa jo aika kaamealta...

      Totta, on tästä muutkin selvinneet. Jokainen meistä on jonkin synnyttämä, ja suurimman osan äiti on selvinnyt hengissä synnytyksestä.

      Poista
  4. Toivottavasti tuo lääkärikammo vähän helpottais nyt ku joutuu käymään kaiken maailman tarkistuksissa :) Mä onnistuin jotenkin olemaan kammoamatta synnytystä sen kummemmin, tietysti joskus mietin. Mä pelkään hammaslääkäriä, just kivun ja avuttomuuden takia, ja mietin onko musta synnyttämäänkään. Nyt musta tuntuu et ku seuraavan kerran se on edessä niin pelkään varmaan vähä eri asioitakin ku viimeks. Nyt kun tiedän millasta se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, luulen, että tämä pelko on ihan vähän alkanut helpottaa! Olen vähän saattanut edistyä tässä kahden kuukauden aikana, mitä tämän tekstin kirjoittamisesta on. Viimeeksi neuvolassa minulla oli verenpainetta mitatessa ihan normaali syke, ja se on jo minulta hyvin... :D

      Tuokin on totta, että varmaan toisella kerralla pelkää eri asiota. Sitten jo tietää, millaista tositoimissa on. Nyt en uskalla edes kuvitella, mitä synnytys olisi.

      Poista