lauantai 24. elokuuta 2013

Väsyneitä raskauskuulumisia viikolta 11

Raskausväsymykseni on järkyttävää. Voisin nukkua, nukkua ja nukkua. Olen aivan naatti yhdistetyn koulu- ja työpäivän jälkeen.

Onneksi voin järjestää töitäni aika hyvin niin, ettei tarvitse tehdä 12 tunnin päiviä. Huh. Aamuisin tunnun olevan tehokkaimmillani. Yritänkin silloin olla mahdollisimman tuottava, jotta voisin olla puolivaloilla loppupäivän.

Nyt eletään raskausviikkoa 11. Kohta ensimmäinen kolmannes alkaa olla ohi. Toivon, että se tarkoittaisi olon paranemista. Keskiraskauden sanotaan olevan energistä. 

Pahoinvointi ei ole helpottanut. Onneksi en ole kertaakaan oksentanut muualla kuin kotona - kerran tosin annoin ylen vanhempieni kotona.

Aamu alkaa yleensä oksennuksella, mutta muuten pahoinvointi pysyy kurissa säännöllisellä syömisellä. Verensokeri ei saisi laskea. Mikään ei oikein maistu, ja melkein kaikki kuvottaa. Liha yököttää. Himoitsen hedelmiä, mistä hammaskiille ei kiittäne.

Kaivattu niskapoimu-ultra on ensi perjantaina. Odotan innolla, mutta jännittää myös. Ehkä sen jälkeen tästä raskaudesta voisi jo alkaa kertoa. Olemme edelleen vaienneet kuin muuri.

Tahtoisin muuten tietää, kuinkahan moni on jo osannut aavistaa. Töissä aiheutan varmaan epäilyksiä sillä, etten juo kahvia ja syön koko ajan.

Toinen neuvola taas on maanantaina. Se on ensimmäinen lääkärineuvola. Mitähän siellä selviää? Onkohan painoni noussut? Jokohan sydänäänet kuuluvat?

Henkisestikin tunnen muutoksia. Alan sopeutua ajatukseen, että olen raskaana ja meille tulee vauva. Ajatus meistä perheenä tuntuu ihanalta. Alan olla pikkuhiljaa valtavan onnellinen, koko ajan onnellisempi.

Raskaus ei varsinaisesti ollut meille yllätys. Yllätin, miten pamahdin paksuksi suunnilleen yhdestä kerrasta. Olin - hieman naiivistikin - ajatellut, ettei se voi tärpätä ensimmäisellä kerralla, ilman mitään päivien laskemista tai limojen tarkkailua.

En kiellä, etteikö heti plussan jälkeen olisi ollut voi ei, miksi se jo nyt onnistui, onko minun elämäni pilalla -ajatuksia. Saatan joskus nytkin miettiä, olisimmeko voineet odottaa vähän pidempään. Valtaosan ajasta olen silti onnellinen sisälläni kasvavasta pienestä ihmeestä. Olisimme varmasti voineet odottaakin, mutta tämä lapsi tahtoo ilmeisesti tulla maailmaan nyt. Uusi elämä on mittaamattoman arvokasta.

Kaikesta väsymyksestä ja oksetuksesta huolimatta olen onnellinen, että saan kokea tämän. Se on etuoikeus, josta olen aina haaveillut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti