tiistai 30. elokuuta 2016

Vauvavuoden ensimmäinen kuukausi

Vastasyntyneen kanssa ollaan perusasioiden äärellä. Vaihdetaan vaippaa, imetetään, puhdistetaan napaa ja silmiä, nukutaan, seurustellaan ja hytkytetään.

Niin täällä on vierähtänyt viimeisin kuukausi. Keskittymiskykyni on usein rajoittunut korkeintaan uutisotsikoiden ja Instagramin pintapuoliseen selailuun, enkä ole saanut tietokonetta auki. Toki kahden lapsen kanssa on riittänyt tekemistä, ja usein olen touhukkaan päivän päätteeksi nukahtanut samaan aikaan kuin lapsukaiseni.

Synnytyksen jälkeinen elämä on asettunut uomiinsa; ainakin varoivasti uskallan väittää niin. Vauva nukkuu yöt muutaman nopean syötön taktiikalla, ja samoin hänen päivänsä ovat vielä täynnä unta. Esikoinen syntyi keskosena helmikuun pakkasille, mihin verrattuna elämä täysiaikaisen kesävauvan kanssa on ollut helppoa. Ulkoilut sai aloittaa heti, ja imetys on koko ajan ollut lapsentahtista. Vauva ei siskostaan poiketen ole mikään tissitakiainen. Ehdin jo huolestua, saako hän nopeilla syömishetkillään tarpeeksi maitoa. Mittauksien mukaan saa.

Vauva on siis isohko, tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Hän syö, nukkuu ja katselee maailmaa siinä välissä. Hymyjäkin on jo saatu.

Kuukausi kahden lapsen kanssa on mennyt yllättävän helposti. Etukäteen pelkäsin ennenaikaista synnytystä, tissitakiaisvauvaa ja mustasukkaisuutta, mutta niistä on saatu hieman vain viimeksi mainittua. Anselmiina silittää ja pussailee innoissaan vauvaa, mutta tahtoisi toisinaan vauvaa pitävän vanhemman itselleen. Vauvan itkiessä hän toteaa, että äidin pitäisi nyt antaa vauvalle tissimaitoa.

Ensimmäisinä synnytyksen jälkeisinä viikkoina huomasin itsessäni lieviä baby bluesin oireita, mutta nyt mieliala tuntuu onneksi tasaisen onnelliselta. Tässä vaiheessa olo on luonnollisesti tavallista herkempi, ja esimerkiksi Särkänniemen delfiinit ovat saaneet sydämen pakahtumaan ja silmät vuotamaan.

Isyysloma on taas helpottanut elämää valtavasti. Kesäloma-aika on hyvä hetki saada vauva, koska vuosiloman perään voi vielä pitää isyysloman. Vielä vajaa kaksi viikkoa saan nauttia tästä etuoikeudesta, enkä vielä edes tahdo ajatella sen jälkeistä arkea. Jos muutkin ovat selvinneet siitä, selvinnen minäkin?

lauantai 6. elokuuta 2016

Pikkusisko

Elämä on viimeisen viikon ajan näyttänyt uudelta. Pikkusiskon maailmaan saapumista sai odotella 39. raskausviikolle asti, melkein kolme viikkoa isosiskoa pidempään. Luulin, ettei uudelleensynnyttäjällä olisi pitkää latenssivaihetta - synnytystä edeltävänä päivänä kävimme kahdesti sairaalassa toteamassa, että kohdunsuu on edelleen tiukasti kiinni kipeinä toistuvista supistuksista huolimatta.

Koko kymmensenttinen kohdunsuu oli lopulta avautunut parissa tunnissa kotona, ja olin päätyä suunnittelemattomien kotisynnytysten tilastoon. Ehdin onneksi sairaalaan ponnistusvaiheeksi. Se oli helppo kymmenminuuttinen, vaikka vauva oli ehtinyt saavuttaa neljän kilon painon ja 53 cm pituuden. Kaikki olivat arvioineet hänet kilon pienemmäksi.

Vältyin silti kaikilta taisteluvammoilta enkä ole oikeastaan tarvinnut aikaa synnytyksestä palautumiseen fyysisesti. Myös vauvalla oli kaikki hyvin, ja kotiuduimme sairaalasta vuorokauden iässä. Saimme onneksemme huoneen perhepesästä, johon sai ottaa yöksi myös tuoreen isosisaruksen.

Isosisko tarvitsee selkeästi aiempaa enemmän syliä, mutta hän on onneksi ihastuksissaan uudesta tulokkaasta.

Vauva pääasiassa syö ja nukkuu. Elämä on aika maidonhuuruista, ja olen tunnistanut olossani lieviä baby bluesin oireita. Onneksi ne menevät nopeasti ohi.

Ai niin, pelkäsin äkillistä elokuvatyylistä lapsivedenmenoa koko raskauden, koska esikoisen synnytys oli alkanut sellaisella. Nyt kalvot piti puhkaista ennen ponnistusta. Kannattiko siis hermoilla, no ei olisi kannattanut.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Äitiysloma alkaa ja lapsivedenmenon muistopäivä - 35. ja 36. raskausviikko

35. raskausviikko, kesä-heinäkuu 2016

Viikko alkaa neuvolalla, taas. Nähtävästi tässä loppuraskaudessa siellä käydään varsin usein. Edelliseen kertaan verrattuna ei ole paljon kerrottavaa, paitsi tällä kertaa mahani mitta on pudottunut maltillisesti keskikäyrälle. Vauva ei ole ihan vielä kiinnittynyt, mutta on jo melko alhaalla.

Tosin se ei kuulemma välttämättä kerro mitään.

Olo on vaihteeksi aika väsynyt. Googlettelen jo loppuraskauden väsymystä. Ehkä minulla on sellainen. Unohdin pyytää hemoglobiinin mittausta neuvolassa. Toisaalta lapsen anafylaksistasta palautuminen kestää aina hetken, vaikka tällä kertaa se on ollut aiempaa helpompaa. En enää pelkää iskeä EpiPeniä tai mieti, tuhlaanko hätänumeroon soittamalla veronmaksajien rahoja. Kohtaus pitää hoitaa; se on hengenpelastamista, ei mielipideasia. (Ja voi kyllä, aion paasata tästä kyllästymiseen asti niin kauan, kun yleinen allergiatietämys on tasoa hyvin matala.)

Viikonloppuna käymme myös ravintolassa syömässä ja Koiramäen Pajutallilla. Jos ennen esikoisen syntymää parisuhdeaika tuntui tärkeältä, tuntuu nyt tarpeelliselta viettää aikaa koko kolmihenkisen perheen kesken.

Kohta meillä onkin vauva ja sitten kaikki on ihan... ...sekaisin? Apua! Miten esikoinenkin sopeutuu siihen, ettei hän ole enää ainoa pieni?

Samaisen viikonlopun aikana esikoinen saa ensimmäisen serkkunsa 250 km päässä. Uskallan lähteä matkaan moikkaamaan uutta tulokasta, vaikka vannoin juhannusreissun jäävän viimeiseksi tämän mahan kanssa. En synnytä, yllättäen.



36. raskausviikko, heinäkuu 2016

Äitiyslomani alkaa maanantaina. Olen enemmän tai vähemmän lomaillut kesäkuun alusta asti, joten arkeen tämä ei tuo muutosta. Kelan suoma vapaa tuntuu kuitenkin mukavalta etapilta. Olen kaikesta ennenaikaisuuspelostani huolimatta päässyt tänne asti!

Esikoisesta ehdin lomailla jopa viikon. Saa nähdä, miten kauan tässä menee.

Muuten viikko menee hieman paniikinsekaisissa tunnelmissa. Sunnuntaina on raskausviikko 35+6, juuri se, jolloin esikoisesta tuli saavillinen lapsivettä.

Tällä kertaa kaikki on toisin. Supistelee kuten muinakin päivinä, mutta lapsivettä tai muuta synnytykseen viittaavaa ei näy.

Se tuntuu hämmentävältä, mutta alan jo elättää toiveita täysiaikaisesta vauvasta.




Päädyinpäs sairaalaan - 33. ja 34. raskausviikko

 33. raskausviikko, kesäkuu 2016

Neuvola on tällä viikolla. Paino on noussut noin yhdeksän kiloa; verenpaine on edelleen matalahko; sydänäänet hyvät.

Vähän hämmentävääkin ilmenee.

Hemoglobiini on toisesta sormesta 108 ja toisesta kymmenen pykälää suurempi. Tiedä sitten, kumpaa uskoa. Terveydenhoitaja kirjaa suuremman tuloksen koneelle. Ehkä jatkan lisäraudan satunnaista naukkailua.

Mahani kasvaa jossain keski- ja yläkäyrän välimaastossa. Ihmettelen suurta lukua, sillä toisten kommenttien mukaan raskausvatsani on viikkoihin nähden pieni. Samalta se näyttää omaan silmään, mutta ehkä tunnen vain kohteliaita ihmisiä...

Ensi viikolla on juhannus. Hyvänen aika. Mietin kuumeisesti, uskallanko lähteä mökille. Johan sitä melkein voisi synnyttää, kun on aiemmin saattanut maailmaan keskosvauvan.



34. raskausviikko, kesäkuu 2016

Uskalsin lähteä mökille. En tiedä, olisiko kannattanut. Sairaala tuli nimittäin tutuksi. En tosin itse ollut potilas.

Taapero sai mökillä anafylaktisen allergiareaktion, pahimman koskaan. Pistin elämäni ensimmäisen EpiPenin ja vietin elämäni ensimmäistä kertaa vanhempana yön sairaalan lastenosastolla tarkkailussa.

Nähtävästi elämään vaikeiden allergioiden kanssa alkaa tottua. Nyt toiminta tuli selkärangasta enkä jäänyt arpomaan, soitanko kavereille vai päivystykseen vai jäänkö seurailmaan. Nokkosihottumaa - autoon ja sairaalaan - turvotusta - EpiPen reiteen - ei ole pitkä matka sairaalaan, mutta varmuudeksi soitto hätänumeroon - ehdimmepäs ensiapuun ennen ambulanssia. Sairaalassa laitettiin vielä toinen annos adrenaliinia ja olimme tarkassa seurannassa. Onneksi kaikki oli lopulta kunnossa, vaikka aiheuttaja jäi mysteeriksi. Se oli ehkä ulkohome tai ötökkä tai kaikki yhdessä.

En edes synnyttänyt, vaikka supistusten määrästä ja kivuliaisuudesta olisi voinut päätellä muuta. Ehkä tämä vauva ei säikähdä ihan vähästä.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Materialismionnea ja vauvakutsuja - 31. ja 32. raskausviikko

31. raskausviikko, touko-kesäkuu 2016

Aloitan loman tai niin loman kuin touhukkaan 2-vuotiaan kanssa voi. Puoliso on edelleen kertausharjoituksissa ja punkkaan taaperon kanssa vanhempieni luona. Yritän rentoutua ja antaa Anselmiinan olla mumminsa kanssa. He viihtyvät mainiosti yhdessä, ja Anselmiina usein komentaa minut pois heidän leikeistään. En vastusta sitä, vaan yritän rentoutua, nostaa jalat ylös ja lukea romaania.

Omaa aikaa onkin ollut ikävä. Vannon, etten enää koskaan ala tehdä mitään tavoitteellista niin, että minulla on parivuotias kotihoidossa. Vauva vielä menisi, mutta olen ollut aika poissaoleva äiti taaperolle. Liian usein päivisin hän on saanut tuijottaa YouTubea, kun minä olen ollut nenä kiinni ruudussa. Päiväkoti ei voi olla niin vaarallinen paikka edes vaikeasti allergiselle, että se olisi huonompi vaihtoehto. Toki raskaus pahoinvointeineen ja alhaisine hemoglobiineineen on verottanut energiaani, enkä ole enää taaperon nukkumaanmenoajan jälkeen kyennyt mihinkään muuhun kuin omien silmien ummistamiseen.

Luulin, että loma voisi viedä kipeät supistukset. Niitä tulee silti enemmän tai vähemmän päivittäin. Onneksi sairaalavierailu soi jonkinlaista mielenrauhaa. Vauva voi toki syntyä jo, mutta ainakaan varsinaista ennenaikaisuuden uhkaa ei ole ollut.

Loppuviikosta kertausharjoitusleskeyteni päättyy. Taaperokin on kaivannut isäänsä.

Ostan myös tuplarattaat. Punnitsin paljon niiden tarpeellisuutta, koska ikäeroksi tulee kuitenkin melko tasan 2,5 vuotta. Rattaat eivät ole käyneet vielä turhiksi, mutta aika usein menemme puistoon tai lähiostarille ilman niitä. Toisaalta liikumme paljon julkisilla ja vähän autolla, ja esimerkiksi bussiin meno tuntuu turvallisemmalta tuplilla kuin yksöisrattaat ja seisomalauta -yhdistelmällä. Lisäksi Anselmiina nukkuu edelleen päiväunet rattaissa. On hyvä, ettei hänen tarvitse menettää nukkumapaikkaansa vauvan synnyttyä. Varmaan kannamme vauvaa liinassa ja Manducassa, mutta etenkin busseissa rattaat tuntuvat turvallisemmalta valinnalta.

Lopulta Facebookin vaunukirpparilla silmiini osuu lähiseudulla myynnissä olevat Bugaboo Donkey Duo -tuplat, ja onnekseni olen ensimmäinen niistä kiinnostunut. Hinta on käytettynäkin suolainen, mutta toisaalta rattaat säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa käyttäjältä toiselle. Meille sopii etenkin se, että Donkeyt menevät tuplaratasvaiheen jälkeen myös yksöisrattaina, sillä taapero tuskin viihtyy kuppi-istuimessaan enää kahta vuotta.

Käymme katsomassa rattaita ja lopuksi sullomme ne pikkuautomme takakonttiin - jonne ne mahtuvat vastoin kaikkia oletuksia.




32. raskausviikko, kesäkuu 2016

Tällä viikolla ystäväni yllättävät minut kunnon vauvakutsuilla. Miten ilahduttavaa! Meillä on ollut tapana järjestää kullekin odottajalle yllätyskutsut - niitä onkin parin viime vuoden aikana riittänyt -, joten olin jo hieman osannut odottaa yllätystä. Oli mukava viettää aikaa yhdessä.

Kutsujen eräänä ohjelmanumerona on veikata vauvan syntymäaikaa, nimeä ja mittoja. Minä arvelen syntymäpäiväksi 9.7., mutta muiden veikkaukset osuvat vasta heinäkuun loppuun. Saapa nähdä!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Onko kaiken pakko sattua samaan aikaan - 29. ja 30. raskausviikko

29. raskausviikko, toukokuu 2016

Kipeät supistukset jatkuvat ennallaan. Niiden takia olen saanut puhuttua itselleni ylimääräisen neuvolalääkärin. Lääkärin mukaan kaikki näyttää hyvältä, mutta varmuuden vuoksi hän laittaa minulle lähetteen Kätilöopistolle tarkempaan tarkastukseen - päivystyslähetteellä. Luulin, että saisin ajan ehkä muutaman viikon päähän. Sen sijaan joudun lähtemään syyniin nyt heti välittömästi.

Hmm, ok. Onneksi on lapsenvahti.

Matkalla Kätilöopistolta soitetaan, että en ole näillä viikoilla heidän asiakkaansa. Suuntaan siis Naistenklinikalle.

Makoilen käyrillä, joihin piirtyvät sikiön sydänäänet ja supistukseni. Sydänäänet ovat hyvät, mutta supistuksia ei tule ensimmäistäkään. Tietenkään.

Lääkäri ultraa sikiötä ja kohdunkaulaani. Kaikki luukut ovat kiinni ja kohdunkaulaa 3,8 cm jäljellä, mikä lienee kerran ennenaikaisesti synnyttäneelle ja supistelevalle uudelleensynnyttäjälle ihan hyvä tulos. Vauvalla on kaikki kunnossa, mutta hän kasvaa arvion mukaan jossain keskikäyrän yläpuolella.

Saan ohjeeksi ottaa "vähän rennommin", mitä se ikinä tarkoittaakaan. Jätän kertomatta, että ensi viikolla minulla on deadlineputki, esikoisen kananmuna-altistus ja kaiken kruunaa mieheni lähtö kertausharjoituksiin.

Onneksi en kai vielä synnytä. Jos ensi viikosta selviän synnyttämättä, selviän mistä vaan.

30. raskausviikko, toukokuu 2016

Viikko alkaa taaperon kananmuna-altistuksella sairaalassa. Jos kananmuna sopii, altistusta jatketaan kotona. Odotettavissa voi siis olla taas anafylaksia. Jippii. Taapero ei ole koskaan suostunut kunnolla maistamaan kananmunaa, mutta verikokeessa sen allergia-arvo on ollut huima.

Aamulla olo on kuin olisin viemässä lastani teloitettavaksi. Supistelee aika tuntuvasti. Hengitän syvään, kun lapsi maistaa ensimmäisen kananmuna-annoksen.

Seuraavasta hän kieltäytyy. Ei toimi videot, huijaaminen tai kananmunan pilkkominen herkkujen sekaan. Altistus keskeytetään ja sovimme uuden ajan puolen vuoden päähän. Ehkä sitten uhma olisi helpottanut.

Pienestä annoksesta ei tule mainittavia oireita. Luulen silti, että jollain lailla huono olo kananmunasta tuli. Ehkä hän kieltäytyi sen takia.

Hukkaan meni siis hyvät jännitykset. Jonkin verran pelkoni sairaala-altistuksiin silti lieveni. Siellä on oikeasti ammattitaitoista henkilökuntaa, joka osaa lääkitä ja havaita potilaan oireet, joskus jopa vanhempia paremmin.

Viikossa on vielä monta koettelemusta. Onneksi äitini tulee meille, kun väkerrän deadlinien kimpussa ja puolisoni sotii jossain metsässä. Taapero saa tietenkin kuumeen.

Perjantaina kaikki on silti valmista. Aloitan nyt vauvanhautomisloman, vaikka virallinen äitiyslomani alkaa vasta heinäkuun alussa. Epäilen, selviänkö yhdessä kasassa sinne asti.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Enpäs saanut radia! - 27. ja 28. raskausviikko

27. raskausviikko, toukokuu 2016

Maanantai on aina ilon päivä. Silloin vaihtuu raskausviikko. En ole vieläkään synnyttänyt, riemuitsen aina uuden viikon pärähtäessä mittariin. Yritän hillitä Googlen käyttöä, mutta selvitän silti sikiön selviytymismahdollisuuksia joka viikko.

Olenpas seko.

Ehkä pitäisi rauhoittua. Kun kerran on kokenut jotain epätavallista, sen pelko säilyy mielessä. Mietin ensimmäisessä raskaudessani kokemaani kipeää supistusta, sen jälkeistä pamahdusta mahasta ja sitä seurannutta lapsivesi-Niagraa.

Mitä jos niin käy taas? Näillä viikoilla mahdollisuudet selvitä ovat kai jo kohtalaiset. Sairaalassaoloaika on tietysti pitkä, ja siinä on monia uhkia kuten infektiot.

28. raskausviikko, toukokuu 2016

Tällä viikolla minulla on sokerirasitus. Joutuisin siihen näillä viikoilla ikäni puolesta, mutta tällä kertaa suurin riskini on esikoisen raskaudessa diagnosoitu raskausdiabetes. Sen takia olen jo kerran tämän paksuuden aikana käynyt nauttimassa glukoosilientä. Sillä kerralla en saanut radi-diagnoosia, joten rasitus uusitaan.

Varovasti uskallan toivoa, josko tällä kertaa kaikki kolme arvoa olisivat rajan ali. Se tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Kerran olen jo ollut radilainen, joten miksi mikään olisi nyt muuttunut? En ole vanhentunut kuin 2,5 vuotta, mutta kuntoni on esikoisen raskausaikaan verrattuna aivan pohjalukemissa. Toisaalta olen pahoinvonnin hellittämisen jälkeen pyrkinyt noudattamaan radilaisille suositeltua ruokavaliota. Lähinnä olen syönyt säännöllisesti ja pyrkinyt ajoittamaan herkuttelut aterioiden yhteyteen.

Rasitus menee ihan hyvin. En oksenna tai pyörry, vaikka olo ei kovin kehuttava olekaan.

Koko illan kyttään kuumeisesti tuloksia Omakannasta. Kahdeksan aikaan ne ovat jo päivittyneet sinne: minulla ei ole raskausdiabetesta, vaikka ensimmäisessä raskaudessa sellainen oli!

Häh?